Veriveljet
Vampyyrien voimallinen kunnianpalautus.
Veriveljet on historiallisen vampyyrisaagan avausosa. Se kertoo vampyyrikansan sekaannuksen tilasta, kun kapinalliset ovat jo käyneet avoimeen taisteluun.
Veriveljet esittelee southamptonilaiset veljekset, Johnin, Michaelin ja Christopherin, joille kohtalo on ollut karu. Vanhempien kuoltua kaksi elää köyhyydessä kituuttaen, kolmas adoptoituna rikkaassa perheessä. Eletään 1600-luvun alkua ja maailma on raaka, kylmä ja likainen. Salaperäinen herrasmies kiinnittää kuitenkin huomionsa vanhimpaan veljeen, eikä mikään enää ole entisellään. Muodonmuutos kurjasta kuolevaisesta hohtavaksi kuolemattomaksi on ihmeellinen, mutta ei ongelmaton. Kuinka Valitut sopeutuvat uuteen hahmoonsa ja hyväksyvät heille ennalta määrätyn roolin?
Tästä tarinasta ei toimintaa ja tapahtumia puutu, ja puitteet ovat suuret ja näyttävät. Lähikuvassa ovat kuitenkin itse vampyyrit ja heidän sielunelämänsä. Veriveljet on vahvasti osa kansainvälistä vampyyrigenreä, mutta Tammelin ravistelee vampyyrikuvan uuteen uskoon. Poissa on vuosisatainen pöly, kuten teiniromantiikan tuore painolastikin.
EKSTRA: Sisältää osoitteen erillisiin lisäaineistoihin
Huom. Emme suosittele kirjaa alle 16-vuotiaille.
Kategoriat: Nuortenkirjat / Kertomakirjallisuus, Nuortenkirjat / Scifi, fantasia, Kaunokirjallisuus / Scifi, fantasia, Kaunokirjallisuus / Seikkailu ja sota
Kirjailija: Anne Tammelin
Kustantaja: Kirjalabyrintti
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 826
ISBN: 9789525881080













Arvostelut
En ois ikinä uskonut, että suomalainen osaa kirjoittaa tällaista! Täs on historiaa ja verta ja sattuu ja tapahtuu ihan koko ajan. Tosi hyvä! Harmi, että e-kirjat on näin kalliita, itsekin sain tämän lahjaksi!