Loistava dekkariesikoinen Pohjolan pimeydestä, menetyksen ja surun ytimestä
Kukaan ei tiennyt, että hän ajeli öisin etsimässä Linaa, poltti ketjussa ja piti kättään matkustajan paikan selkänojalla kuin tyttö olisi hänen vierellään eikä olisi koskaan kadonnutkaan. Ei Lellellä ollut ketään jolle olisi siitä kertonut, ei enää sen jälkeen kun Anette oli jättänyt hänet. Anette oli syyttänyt häntä jo alun alkaenkin. Lellehän oli heittänyt Linan bussille sinä aamuna ja oli siis vastuussa tapahtuneesta.
Isä oli viimeinen, joka näki Linan elossa. Siitä on nyt kolme vuotta, ja surun murtama isä etsii yhä. Hän ajaa Pohjois-Ruotsia halkovaa Hopeatietä ja koluaa joka ikisen mökki- ja metsäautotien, tutkii hylättyjä maatiloja, umpeenkasvaneita pusikoita. Hän ei anna periksi vaikka muut tuntuvat luovuttaneen. Linan ääni vaatii häntä jatkamaan.
Tukholmalainen Meja joutuu muuttamaan Glimmersträskin tuppukylään sekavan äitinsä kanssa ja vihaa kohtaloaan. Hän on yhtä vanha kuin Lina oli kadotessaan. Kun syksy pimenee, Mejan ja Linan isän välille syntyy yhteys. Tilanteet kiristyvät, kun jälleen yksi tyttö katoaa.