E-kirja
Seppo Jyrkinen

Juutalaispakolaiset ja Suomen havahtuminen holokaustiin 1942

0
 
 

Suomen viranomaiset tekivät loppuvuodesta 1942 kaksi yritystä, jotta he saisivat 150 Suomessa ollutta Keski-Euroopan pakolaista siirretyksi puolueettomaan Ruotsiin. Ensimmäinen yritys tapahtui diplomaattiteitse 17. marraskuuta - 5. joulukuuta1942 ja toinen epävirallisia neuvotteluteitä käyttäen 5. joulukuuta – 11. joulukuuta 1942. Yrityksissä olivat mukana mm. juutalaisvastaiseksi mielletty ministeri Toivo Horelli, joka oli sisäministerinä Jukka Rangellin koalitiohallituksessa 1941–1943. Yrityksiin osallistui myös Suomen Valtiollinen poliisi.

Jostain tuntemattomasta syytä Ruotsi ei kuitenkaan huolinut juutalaisia Suomesta, ei edes sodan alla Ruotsista Suomeen siirtynyttä kauppamatkustaja Hans Szybilskiä *. Sen sijaan Ruotsi vastaanotti Norjasta satoja juutalaispakolaisia ja vuotta myöhemmin se vastaanotti juutalaisia myös Tanskasta

Episodi on osa monivaiheista prosessia, jossa Suomen päättäjät havahtuivat Saksan juutalaispolitiikan todellisuuteen, joka johti lopulta kansanmurhaan – holokaustiin. Tämä havahtuminen tapahtui mitä ilmeisimmin elo-syyskuussa 1942





Tiedostomuoto: E-kirja (EPUB, vesileimattu)
Kategoria: Tietokirjat / Historia ja elämäkerrat
Kirjailija: Seppo Jyrkinen
Kustantaja: Kustannus Aarni
E-kirjan julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 87
ISBN: 9789527130117