Keinu, e-kirja
 
E-kirja

Keinu

0
 
 

Menneisyys seuraa meitä kuin askeleet lumessa.

Keinu kuvaa kahden ihmisen ennalta arvaamatonta saapumista risteykseen. Törmäys on väistämätön, mutta sen tuloksena aukeaa vapaus ja rauha menneisyyden haamuista. "Pienen olohuoneen vaaleansinertävät kukkatapetit,pirtin vaalea lankkulattia ja ennen kaikkea talon pysähtynyttunnelma tekivät häneen vaikutuksen. Oli kuinasukkaat olisivat poistuneet talosta ja unohtaneet palatatakaisin."Keinu liikkuu saumattomasti alisen ja reaalimaailman häilyvällä rajalla. Se on täynnä psykologista jännitystä, se pelottaa, inhottaa mutta se myös lohduttaa."Joku oli tyhjentänyt mustaherukkapensaat. Tyttötiesi kuka. Hän oli nähnyt poimijan. Hän tiesi että marjattiivistyivät mehuksi varkaan mehumaijassa. Hän olihaistanut mehun. Sen tuoksu oli luikerrellut väärän talonavonaisesta ikkunasta ja täyttänyt koko kylän."

Pia Ronkainen (s. 1972 Oulu) on kirjailija ja kriitikko. Hän oli yksi Tiiliskivi-palkinnon finalisteista vuonna 2010 esikoisteoksellaan Runoromaani. Vuonna 2013 Ronkaiselle myönnettiin Pakkala-kirjallisuuspalkinto. Keinu on hänen kuudes teoksensa. Keinu on syntynyt Tyrnävän Temmeksen Haurukylässä.

Katso myös video romaanin Keinu tunnusmusiikista Youtubessa
Tiedostomuoto: E-kirja (PDF, Adobe DRM suojattu)
Kategoriat: Kaunokirjallisuus / Kotimainen kaunokirjallisuus, Kaunokirjallisuus / Runot ja aforismit
Kustantaja: Nispero
E-kirjan julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 288
ISBN: 9789526626130