E-kirja
Katja Kaukonen

Lumikadun kertoja

1
Keskiarvo: 1 (1 ääni)
 
 

Romaani toisen maailmansodan aikaisesta Puolasta ja niistä jotka meitä varjelevat.

"Gwiazda on nimensä mukaisesti kuin tähti, sojottaa hieman joka suuntaan. Se on juuri sinulle sopiva kaupunki, sillä siellä uskotaan vielä ihmeisiin."

Näillä ohjeilla Bajek saapuu pieneen kaupunkiin Puolassa, paikkaan jossa kirsikkapuut vielä kukkivat ja leipä tuoksuu kaduilla. On vuosi 1937, eikä Eurooppa vielä tiedä mikä sitä odottaa.

Gwiazdan Lumikadulla Bajek asettuu talonmieheksi ja kerää ympärilleen eloisan yhteisön. On Lilka ja Marek, kaksi tuulen viskomaa rakastavaista, joille on kodin tarjonnut Bruno, joka viettää aikansa kiertämällä teatteriseurueiden mukana maata. On leipomon Olga, uuttera nainen, joka yhä odottaa takaisin jäljettömiin kadonnutta miestään. On Lilkan poika Pawel, joka syntyy vastentahtoisesti hengittämään sotaa enteilevää ilmaa.

Vuodet vierivät, saksalaiset saapuvat, puolalaisista aletaan muokata orjakansaa. Bajekin ohjeina on vain tarkkailla ja tallentaa, ei puuttua asioihin, näin on hänelle ylhäältä painotettu. Mutta kuka voisi vain katsoa sivusta, kun tuho uhkaa nielaista koko Lumikadun asukkaineen?

Lumikadun kertoja avaa uuden aikakauden Katja Kaukosen tuotannossa. Se vie lukijansa keskelle sodan repimää maailmaa mutta näyttää ilon, toivon ja inhimillisyyden tuhon keskellä. Runollisella ja ilmaisuvoimaisella kielellään Kaukonen näyttää lintuperspektiivistä maailman, jossa sota yrittää kutistaa kaikki muurahaisiksi.

Tiedostomuoto: E-kirja (EPUB, vesileimattu)
Kategoria: Kaunokirjallisuus / Kotimainen kaunokirjallisuus
Kirjailija: Katja Kaukonen
Kustantaja: WSOY
E-kirjan julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 331
ISBN: 9789510423998

Arvostelut

TipeH 12.08.2017
1

Luin kolmen bloggarin arvostelut kirjasta, kaksi ylisti, yksi ilmaisi omat tuntemukseni: ”En pääse hienon pinnan läpi tarinan tai henkilöiden ytimiin. Romaanin kerronnan ja kielen kauneus hivelee...”, kirjoitti Tuijata.Kulttuuripohdintoja blogissaan.
En päässyt minäkään, liian taiteellinen kerronta vei minut pois itse tarinasta. Olisin halunnut lukea sitä enkä hekumoida kerronnallisessa ja sanallisessa hienoudessa. Harmi, olisin niin mielelläni lukenut kirjan, sillä olen koukuttunut sen aiheeseen..