E-kirja
Juha Seppälä

Takla Makan. Kaksi kertomusta

5
Keskiarvo: 5 (1 ääni)
 
 

Juha Seppälän Takla Makan on intiimi, pienimuotoinen proosateos. Se sisältää kaksi kertomusta, jotka limittyvät ohuesti toisiinsa, mutta vastustavat ykseyttä ja haluavat pitää huolen siitä, että ”valhetta, kokonaisuutta, romaania, ei päästetä syntymään”.

Takla Makan on kuvaus ikääntyneestä, kuolemansairaasta maanmittausinsinööristä, jonka on lähdettävä, murrettava siihenastisen elämänsä koordinaatit. Määränpää on tuntematon. Ristin tie kertoo keski-ikäisestä, syrjäytyneestä miehestä, jolle elämä on varannut vielä tehtävän.

Kertomukset ovat täysin itsenäisiä ja kuitenkin häkellyttävällä tavalla tietoisia toisistaan. Kahdesta kertomuksesta rakentuu miesten kirja, jonka keskiöön kohoavat vahvat naiset.

Nimensä mukaisesti Takla Makan on samalla kertaa jylhä ja arvoituksellinen.

Klassisen tiivis kirja kuvaa matkaa maailmasta pois ja ihmisen sisimpään. Kaikkialta löytyy jotain: jäätävää yksinäisyyttä, muistot ja unelmat hautaavaa hiekkaa mutta myös tukahduttavaa poltetta ja lumoavaa väriloistoa.

Tiedostomuoto: E-kirja (EPUB, vesileimattu)
Kategoria: Kaunokirjallisuus / Kotimainen kaunokirjallisuus
Kirjailija: Juha Seppälä
Kustantaja: WSOY
E-kirjan julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 148
ISBN: 9789510379059