E-kirja
Reijo Mäki

Vares - Uhkapelimerkki

3.875
Keskiarvo: 3.9 (8 ääntä)
 
 

Kauniita naisia, petoksia, armotonta peliä. Panoksina miljoonat eurot ja useat ihmishenget.

Jussi Vares rakastuu salaperäiseen tummaan kaunottareen Sole Sulaveteen - vain menettääkseen tämän kammottavalla tavalla. Muutaman viikon seurustelun jälkeen Solen ruumis löytyy ruissalolaisesta lintutornista. Murhan tutkimukset polkevat paikallaan, kunnes Vares erehtyy ottamaan selvitettäväkseen tutun toimittajanretkun saamien sekavien ilmiantokirjeiden taustoja.

Ennen kuin kirjeiden salaisuus ratkeaa, tapahtuu yhtä ja toista. Palkkamurhaaja Stahanov ottaa vastaan merkillisen toimeksiannon Turun suunnalta. Solen veli yllättää vaimonsa intiimissä tilanteessa väärän miehen seurassa, ja lähtee epätoivoiselle odysseialle musta kollikissa kassissaan. Jäljet johtavat oudon tuttuihin henkilöihin, eikä uusilta kuolemantapauksilta vältytä. Lopulta kuitenkin tarinan langat solmiutuvat yhteen, ja silmukka kiristyy kaikkien aikojen puhalluksen ympärillä.

Uhkapelimerkki siirtyi 2012 myös valkokankaalle Lauri Törhösen ohjaamana elokuvana.


Reijo Mäen Vares-sarjassa ilmestyneet e-kirjat

Vares - Moukanpeli
Vares - Enkelit kanssasi
Vares - Pimeyden tango
Vares - Pahan suudelma
Vares - Keltainen leski
Vares - Mullan maku
Vares - Kolmastoista yö
Vares - Black Jack
Vares - Huhtikuun tytöt
Vares - Nuoruustango
Vares - Hard Luck Cafe
Vares - Uhkapelimerkki
Vares - Lännen mies
Vares - Valkovenäläinen
Vares - Kolmijalkainen mies
Vares - Mustasiipi
Vares - Sheriffi
Vares - Intiaani
äänikirjaSaatavana myös äänikirjana
Tiedostomuoto: E-kirja (EPUB, vesileimattu)
Kategoria: Dekkarit, jännitys
Kirjailija: Reijo Mäki
Kustantaja: Otava
E-kirjan julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 400
ISBN: 9789511250869