Elly Griffiths

Elly Griffiths

Elly Griffiths (s. 1963) on englantilainen kirjailija, oikealta nimeltään Domenica de Rosa. Hän on kirjoittanut ja julkaissut romaaneja myös oikealla nimellään.

Elly on syntynyt Lontoossa ja kasvanut Brightonissa. Hän kirjoitti ensimmäisen kirjansa 11-vuotiaana. Tarina oli murhamysteeri, joka sijoittui Rottingdeaniin. Hän tapasi myös kirjoittaa fan fictionina omia jaksoja Starsky and Hutch -sarjaan.

Ennen kirjailijan uraansa Elly ehti työskennellä kirjastossa, aikakauslehdessä sekä assistenttina HarperCollins -kustantamossa. Hän rakasti työtään kustantamoalalla ja päätyi lopulta johtamaan HarperCollinsin lastenkirjaosastoa. Hänellä ei ollut enää aikaa kirjoittaa itse, ennen kuin jäi äitiyslomalle vuonna 1998. Silloin syntyi lapsen lisäksi myös hänen ensimmäisen romaaninsa The Italin Quarter.

Esikoisromaania seurasi myös kolme muuta Italiaan sijoittuvaa romaania, kunnes Elly perheineen lomaili Norfolkissa ja sai idean suosittuun Dr Ruth Gallowaysta kertovaan mysteerisarjaansa. Hän ei ensin ajatellut kirjojen eroavan Italia-sarjastaan, ennen kuin hänen agenttinsa sanoi, "Tämä on dekkari. Tarvitset dekkarinimen." Näin syntyi Elly Griffiths.