Maarit Huovinen

Maarit Huovinen (o.s. Tyrkkö, s. 1947 Tampereella) pääsi maistamaan kirjojen tekemistä jo vuonna 1975, jolloin Otava lainasi hänet Suomen Kuvalehden toimituksesta tekemään metsästyksen ylivalvojan Tauno V. Mäen muistelmia ja sen jälkeen työryhmään, jonka päämääränä oli presidentti Urho Kekkosen muistelmat. Vuonna 1979 Tyrkkö kutsuttiin Weiling & Göösin kirjallisen osaston päälliköksi, mutta solmittuaan avioliiton Otavan tietokirjajohtajan Pentti Huovisen kanssa 1981, hän sai potkut ja jäi vähitellen vapaaksi toimittajaksi. Kirjojen kirjoittamisen – etenkin muistelmien tekeminen haastattelutekniikalla – ja toimittamisen lisäksi Huovinen oli Kotilieden vakituinen avustaja 1986-2001 alueenaan terveys ja lääketiede. Hän toimi Lääketieteen toimittajat ry:n puheenjohtajana kahteen otteeseen ja sai näin hyvän tuntuman erikoisalansa asiantuntijoihin. Äidin sairastuttua Alzheimerin tautiin muistisairaudet ja yleensäkin muisti alkoi kiinnostaa häntä yhä enemmän, ja niin aihetta käsitteleviä teoksia – ja uusittuja painoksia – alkoi syntyä yhteistyössä neurologian professori Timo Erkinjuntin kanssa. Nykyisin kirjatyö jatkuu itse kirjoittaen ja toimittaen asiantuntijoiden tekstejä.

Huovisen harrastuksiin kuuluvat muisti, valokuvaaminen, koirat, metsä ja sienet.

Palkinnot
Chirurgi plastici fenniae -yhdistyksen tunnustuspalkinto rintasyöpäleikkauksen jälkeistä korjausleikkausta käsitelleestä lehtiartikkelista 1989
Tieto-Finlandia ehdokkuus kirjasta Hei beibi, mä oon tulta 2005
Neurologiasäätiön Terveysviestintätunnustus 2007

Apurahoja Huoviselle ovat myöntäneet mm. Opetusministeriö, Kulttuurirahasto, Suomen Tietokirjailijat ja WSOY:n Kirjallisuussäätiö.