Markus Majaluoma

Markus Majaluoma

Lastenkirjailija ja kuvittaja Markus Majaluoma on syntynyt 29. syyskuuta 1961 Porissa. Hän on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistui taiteen maisteriksi 1991. Nykyään hän toimii vapaana kirjoittajana ja piirtäjänä.

Markus Majaluoma kertoo työstään seuraavasti:


"Kävin Göteborgin kirjamessuilla 2006 ja osallistuin paneeliin, jossa käsiteltiin suomalaista lastenkirjallisuutta. Kysymyslistalla oli: Onko suomalaisella lastenkirjallisuudella erityispiirteitä? Mikä on lastenkirjailijan vastuu? Mitä saa lapselle kirjoittaa, missä menee suvaitsevaisuuden raja? Onko jotain mihin lastenkirjallisuus pystyy, johon aikuisten kirjallisuus ei pysty?

Minusta on aina tuntunut siltä, että lasten kuvakirjallisuus on oma kirjallisuuden lajinsa. Se on ainoa kirjallisuus, joka tehdään yhdessä luettavaksi - ja katsottavaksi. Se on joka kodin pienoisnäytelmä, jonka repliikit lukee isä tai äiti, ja kirjan sivuille kuvitetut lavasteet naulitsevat ja rauhoittavat lapsen mukavasti aloilleen. Jos aikuisten kirjallisuus on aikuisten terapiaa, tämä on lasten terapiaa. Paitsi että yhdessä olo on terapiaa myös aikuisille. Jos teksti on tarpeeksi hyvä, se saa aikuisen eläytymään sadun kertojana, ja eläytyvää, taiteellista ääntä lapsi rakastaa.

'Ensin oli kuva, sitten sana.' Vauvan ensimmäinen kuva on äidin kasvot. Sille hän hymyilee. Mistä vauva tietää, että hymyllä saa elämästä enemmän? Yritän tehdä kirjani positiivisiksi. Uskon, että se on lapsen alkukoti. Mutta arki on täynnä ristiriitoja. Lastenkirjassakin pitää olla särmää ja vastakohtia. Vastakohdaksi riittää sopivasti aikuisen suunnitelmallisuus ja lapsen hetken aistillisuus. Tämä mielessäni tein kuvakirjan Isä, lähdetään saareen! (ja kolme sarjan seuraavaa osaa). Isä laittaa tarinoissa kaiken peliin, omalla tavallaan. Ja lapset tuovat soppaan lisämausteet, kirpeät lisämausteet - ainakin isän suuhun.

Lapselle on annettava myönteinen viesti tulevaisuudesta, niin uskon. On sanottava: - Varmaan on mukavaa olla lapsi, mutta ei kasvaminenkaan hassumpaa ole! Tässä ei lastenkirjojen tekijä voi välttää vastuutaan. Ei kukaan meistä aikuisista. Onneksi elämästä voi tehdä lohdullisia tarinoita. Ja huumori! Melkein kaikelle voi ainakin jostain kulmasta nauraa. Lapsi rakastaa hohottavaa tai tirskahtelevaa aikuisen ääntä. Jos tarina tarjoaa edes vähän semmoista herkkua, ei se ole pahaksi. Mutta... positiivisuus ja nauru, nekään eivät saisi olla itsetarkoitus. Tutkimusten mukaan lapset elävät stressissä yhtälailla kuin me aikuiset. Ei kaikelle jaksa aina nauraa...

Kuulin 'aivopiireistä' mielenkiintoisen tiedon. Kun lapsi valittaa, ettei ole mitään tekemistä, että on tylsää, se onkin lapsen aivojen rakentumiselle tärkeä tunnetila. Lapsi tarvitsee tylsää tyhjyyttä. Näin ajatellen, kirja on hyvä hetki rauhoittumiselle."


Lue kirjailijan haastattelu Mesta.netistä.