Paavo Haavikko

Paavo Haavikko

Kirjailija, kustantaja, akateemikko Paavo Haavikkoa (25.1.1931-6.10.2008) on pidetty johtavana suomalaisena modernistina jo hänen tuotantonsa alusta lähtien. Kotimaisessa kirjallisuudessa hänen vaikutustaan voi verrata T. S. Eliotin asemaan brittiläisessä kirjallisuudessa. Kansainvälisesti merkittävimpinä tunnustuksina Haavikko on saanut Neustadtin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1984 ja Ruotsin Akatemian pohjoismaisen palkinnon vuonna 1993. Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto hänelle myönnettiin ensimmäisenä suomalaisena kirjailijana vuonna 1996. Suomessa Haavikolle on myönnetty Eino Leinon palkinto (1963, ei ottanut vastaan), Aleksis Kiven palkinto (1966) sekä useita kertoja valtion kirjallisuuspalkinto. Rakkaus ja viini, menneisyys ja tulevaisuus, myytit ja metafysiikka elävät Haavikon runoudessa rinnakkain. Aiheet ja muoto löytävät toisensa niin intiimeissä rakkaudentunnustuksissa, viinin ylistyslauluissa kuin suorapuheisissa yhteiskunnallisissa kommenttirunoissa. Vanhuuden ja kuoleman mietteiden äärellä runoilija kirjoittaa harvinaisella herkkyydellä osastamme kuolevaisina, aikaan ja historiaan sidottuina. Paavo Haavikon runous ei rakenna muureja, vaan kaataa niitä ja tulee vierelle.

Äänikirjat kirjailijalta