Taina Haahti

Taina Haahti

Taina Haahti (vuoteen 2002 Hyytiäinen) syntyi Helsingin Kätilöopistolla toukokuisena iltapäivänä 1960, eli lapsuutensa Helsingin maalaiskunnassa, muutti 1972 Nurmijärvelle ja kirjoitti ylioppilaaksi Nurmijärven yhteiskoulusta 1979. Hän valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta 1984 ja valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 2002. Tutkintojen välissä hän teki reilut kymmenen vuotta töitä pääomamarkkinoilla, mm. viitisen vuotta Luxemburgissa ja 1992-1995 SYP-Investin toimitusjohtajana Helsingissä. Esikoiskirjansa hän julkaisi 1996 jonkinmoisen kohun saattelemana - suutarin kun pitäisi ymmärtää pysyä lestissään. Muita merkittäviä hetkiä:1973 isältä syntymäpäivälahjaksi sininen matkakirjoituskone.1974 Anna-lehdessä runo usvasta ja omenankukista.1979 näytelmä ”Rikkaat, rakkaat” ensi-iltaan Nurmijärven yhteiskoulun suurella näyttämöllä.1985 Montreux’n kansainvälisen bond dealer -seminaarin top tenissä.1990 kustantajalta romaanikäsikirjoitus takaisin kannustavin saatesanoin.1995 aamulla talvimyräkän läpi tietokonetta ostamaan, iltapäivällä kovalevylle romaanin ”Kunnian kauppiaat” ensimmäiset rivit.2004 ensimmäinen lastenromaani ”Ufo tapaus, eli arvoitus nimeltä Antero”.Teknologia muuttuu ja tietokoneet vaihtuvat, mutta siniseen matkakirjoituskoneeseen ei aika pysty.Kirjailijantyön ohella Haahti on toiminut kolumnistina (mm. Taloussanomissa 2006-2007) sekä vuodesta 2006 Senior Advisorina tukholmalaisessa yhteiskuntavastuullisen sijoittamisen konsultointiin erikoistuneessa yrityksessä.Jos voisi, Taina Haahti istuisi iät kaiket maailman metropolien kahviloissa keskustelemassa elämästä yleensä ja elämästä erityisesti.