Tuomas Kyrö

Tuomas Kyrö

Tuomas Kyrö (s.1974) on palkittu suomalainen kirjailija ja sarjakuvapiirtäjä, sekä tuttu monista tv-ohjelmista.

Kyrö on kirjoittanut lukuisia romaaneja, kolumneja, pakinoita ja draamaa, sekä piirtänyt ja tuottanut sarja- ja pilakuvia. Hän on kiistatta yksi sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Kyrö onkin kertonut päättäneensä heti esikoisteoksen ilmestyttyä, että hän kirjoittaa kaiken minkä keksii ja kaiken mitä tilataan.

Vuonna 2010 ilmestyi Kyrön teos Mielensäpahoittaja, joka pohjautuu Antti Litjan esittämään Yle Radio Suomen lyhytkuunnelmasarjaan. Douglas Robinson on kääntänyt teoksen englanniksi nimellä Griped, ja ote “Extracts from Griped” on hyväksytty teokseen Best European Fiction 2015. Vuoden 2010 jälkeen Mielensäpahoittaja-romaaneja on ilmestynyt useita, sysisuomalaisten tuntojen tulkitsija onkin valloittanut koko kansan sydämet.

Mielensäpahoittaja-romaanien lisäksi Kyrö on kirjoittanut monia muita romaaneja. Mm. syksyllä 2009 ilmestyneen urheilu- ja perheromaanin 700 grammaa, joka nousi sekä Suomen Urheilugaalan Vuoden urheilukulttuuriteko, että Vuoden urheilukirja -ehdokkaaksi. Kyrö on palkittu myös arvostetulla Kalevi Jäntin palkinnolla vuonna 2005.

"Romaanikirjailijana Kyröstä on kasvanut moderni tarinankertoja: kliseiden ja mielikuvien uudistaja, tyylittelijä, ironian asteiden ja sävyjen hallitsija, jonka ilmaisussa tapaa kirjallisuuden elinehdon, elävän kielen ." - Kalevi Jäntin palkinnon raati