Kansi
Tekijänoikeudet
Kiitos kaikille kummitusjahtiin osallistuneille.
Kiitos yhteistyöstä: GLO Hotel Art (Helsinki), Park Hotel (Turku), Mukkulan Kartano (Lahti), Hotelli Vanajanlinna (Hämeenlinna), Imatran Valtionhotelli (Imatra), Grand Hotel Tammer (Tampere), Hotelli Punkaharju (Punkaharju), Hotelli Central (Vaasa), Hotelli Seurahuone (Kokkola) ja Hotelli Lasaretti (Oulu).
Kiitos kuvamateriaalista: Hotelli Punkaharju ja Hotelli Vanajanlinna sekä tekijöiden perhealbumit.
Hotelli Centralin kertomus on uudistettu versio tarinasta, joka on julkaistu aiemmin kirjassa Aaveiden kaupunki – kummitustarinoita Vaasasta (Haamu 2016).
Hotellien henget
Kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista
© Tiina Hautala 2017
Ulkoasu ja kuvitus: © Suvi Kari
Kirjailija kiittää Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastoa.
Haamu Kustannus, Vaasa 2017
haamukustannus.com
ISBN 978-952-7100-39-4 (sid.)
ISBN 978-952-7100-40-0 (epub)
Nimiö
HOTELLIEN HENGET
Kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista
Tiina Hautala
Kuvitus Suvi Kari
Sisällys
Alkusanat
1. GLO Hotel Art, Helsinki: Viheltelevä kummitus pelkää pimeää
2. Park Hotel, Turku: Mustahattuinen mies ja puhuva papukaija
3. Mukkulan Kartano, Lahti: Tunnolliset tilanhoitajat
4. Hotelli Vanajanlinna, Hämeenlinna: Valkeaharsoinen vaeltaja
5. Imatran Valtionhotelli, Imatra: Imatrankosken Vihreä rouva
6. Grand Hotel Tammer, Tampere: Hovimestarin haamu
7. Hotelli Punkaharju, Punkaharju: Puhtoiset miehet ja kaunis Kerttu
8. Hotelli Central, Vaasa: White Lady kattaa pöydän
9. Hotelli Seurahuone, Kokkola: Sievä piikatyttö Elsi
10. Hotelli Lasaretti, Oulu: Lasaretin enkelit
Lähteet
Alkusanat
JOISSAKIN MAJAPAIKOISSA AJATUS vain putkahtaa mieleen sillä samaisella hetkellä, kun astuu matkatavaroineen sisään ja etsii katseellaan vastaanottoa.
Kummitteleekohan täällä?
Nykyään asiaa voi jo kysyä suoraan sisäänkirjautumisen yhteydessä. Aika usein tiedetään vastauskin, joka on joko naurahtavan kielteinen tai innostuneen myönteinen. Toisinaan todetaan varovaisen tunnustelevasti, että kyllähän tänne kaikenlaisia tarinoita mahtuu.
Joskus vastaanotossa ollaan pettyneitäkin. Varsinkin vanhan ajan patinaa huokuville hotelleille on surkuttelun paikka, jos sen käytävillä ei kulje ainuttakaan aavetta.
Aavehotellin maine voi nimittäin olla myös myyntivaltti. Kummitusjutut sopivat hotellimiljööseen ja antavat paikalle arvokuutta ja vetovoimaa.
Toisaalta tiedetään, että joskus on saatettu menettää juttujen säikyttämä asiakas. Aaveistaan ei kannata kertoa ihan jokaiselle, jos haluaa että vierailijat viettävät rauhaisan yön. Toisinaan vain käy niin, että palautetta tulee joka tapauksessa seuraavana aamuna – joskus jopa keskellä yötä.
Aaveet ovat perinteisesti viihtyneet hotelleissa. Satunnaiset matkailijat ja vuosien varsilla tiuhaankin vaihtunut henkilökunta ovat kuljettaneet mukanaan omat elämäntarinansa, jotka ovat tuoneet oman lisänsä paikan tunnelmaan.
Niinpä tämän päivän hotelliasukas tilatessaan yhden hengen huonetta saattaakin saada useamman hengen huoneen.
Hotellitiloihin ovat jättäneet jälkensä monenlaiset elämänkohtalot ja historian vaiheet. Huoneiden ja kabinettien intiimissä ja anonyymissä huomassa ovat leiskuneet intohimot, perhedraamat, piilotetut lemmenleikit, politiikka, salaiset neuvottelut, katkeruudet, yksinäisyydet, laittomuudet, väkivallanteot ja villit sisäpiirin juhlat.
Siinä rinnalla ovat vierailleet ihan tavalliset matkailijat, jotka arvostavat ystävällistä palvelua, rauhallista yötä, sopivaa hintaa ja tasokasta aamupalaa – sekä tarinoita.
Tapahtuipa hotellihuoneessa mitä tahansa, se on seuraavana päivänä luovutusaikaan ihan yhtä puhdas, hyväntuoksuinen ja viaton kuin vuorokautta aiemmin.
Majapaikoilla on juurensa menneisyydessä. Niiden sijainti ei ole sattumaa, vaan ne ovat syntyneet kulkureittien varrelle ja nähtävyyksien äärelle. Paikan henki eli genius loci on vetänyt väkeä puoleensa, usein jo kauan ennen nykyistä hotellia.
Mutta entä me tämän päivän matkaajat? Mekin nautimme hotelleista, joissa on historiaa ja ajan patinaa. Aavetarinat ovat loistavia matkamuistoja ja innostavat tutustumaan seutuun tarkemmin. Ne antavat paikalle hengen. Sananmukaisesti. On hienoa kertoa majailleensa kummitushotellissa.
Vaan olemmeko me valmiita valitsemaan juuri sen huoneen, jossa se aavehavainto tapahtui? Jotkut ovat. Toiset haluavat kyllä nauttia hotellien kummitustarinoista, mutta ehkä mieluiten parin huoneen välimatkalla tai vasta jälkikäteen.
Yhä enemmän on niitäkin, jotka nimenomaan kysyvät kummitusjuttujen ja aavehuoneiden perään. Sehän tuo matkustamiseen kutkuttavaa lisäjännitystä.
Jutuista huolimatta yleensä myös niissä aavehuoneissa tuhistaan suloisen hyvät unet.
Mutta ei ihan aina.
Monien hotellien hyvänä periaatteena onkin, että aavetarinoista kerrotaan kysyttäessä.
Siksi kannattaa olla valppaana, kun seuraavan kerran herää hotellihuoneesta keskellä yötä ja vilkaisee pimeässä television punaisena hehkuvaa digitaalikelloa laskien aikaa aamuun. Se tumma hetki, kun kellonaika häviää näköpiiristä, kuin varjo kulkisi sinun ja kellonäytön välitse, on ehkä unisten aivojen temppuilua.
Tai sitten vain et hoksannut kysyä vastaanottotiskiltä, kuinka monen hengen huoneesta todella oli kyse.
Tämän kokoelman hotellit ovat ylpeitä aaveistaan. Ne on otettu osaksi talon henkilöstöä ja tarinankerrontaperinnettä. Kummitusjuttujen yliluonnolliset olennot koetaan usein paikan lempeiksi suojelushengiksi.
Näiden hotellien aavetarinat kertovat tarinoita säännöllisen matkailun vakiintumisesta Suomeen, kieltolain erikoisjärjestelyistä, sota-ajasta, vakoilutoiminnasta, taiteilijoiden hengähdyshetkistä sekä tietenkin rakkauksista, onnellisista ja petetyistä.
Niiden kautta kuullaan myös kiintymyksestä omaan kotiin, elinympäristöön, ammattiin tai kotiseutuun. Aaveet ovat kovin inhimillisiä.
Toinenkin seikka tämän tarinakokoelman hotelleja yhdistää.
Ne kaikki ovat poikkeuksellisen persoonallisia, viihtyisiä ja tunnelmallisia majapaikkoja, joilla on takanaan kiehtovaa historiaa. Näissä hotelleissa vierailu on elämys.
Aaveiden ja eläväisten majoituskriteerit tuntuvat siis menevän hyvin yksiin.
Haamutkin nimittäin viihtyvät hotelleissa, joissa on hyvä henki.
1. GLO Hotel Art, Helsinki: Viheltelevä kummitus pelkää pimeää
GLO Hotel Art
LÖNNROTINKATU 29, HELSINKI
1903 RAKENNETAAN TEKNILLISEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN TALOKSI, ARKKITEHTEINA KARL LINDAHL JA VALTER THOMÉ | OPINAHJON NIMET: 1849 HELSINGIN TEKNILLINEN REAALIKOULU, 1872 POLYTEKNILLINEN KOULU, 1879 POLYTEKNILLINEN OPISTO, 1908 SUOMEN TEKNILLINEN KORKEAKOULU, 2010 OSAKSI AALTO-YLIOPISTOA | 1960-LUVULLA RAVINTOLOIKSI | 1989 ENTISÖINTI JA KUNNOSTUS MUSEOVIRASTON JOHDOLLA | 1990 HOTEL LORD | 2005 REMONTOITU HOTEL LINNA | 2010 LAAJA KUNNOSTUSTYÖ | 2012 GLO HOTEL ART
ERIKOISUUS: LINNAMAINEN JUGENDTYYLI, PYÖREÄ TORNI, RUNSAASTI TAITEELLISIA YKSITYISKOHTIA JA ERI PUOLILLE HOTELLIA SIJOITETTU TASOKAS TAIDEKOKOELMA, JOKAISESSA HUONEESSA UNIKAVERINA ILVES-PEHMOLELU.
TUNNETTUJA VIERAILIJOITA: SUOMEN HUIPPUMALLI HAUSSA -SARJAN KUUDES TUOTANTOKAUSI KUVATTIIN HOTELLISSA, JOKA ON MUUTENKIN OLLUT MUOTI- JA DESIGNKUVAUSTEN SUOSIOSSA.
Viheltelevä kummitus pelkää pimeää
HELSINGIN DESIGNKORTTELIN YTIMESSÄ sijaitseva jugendtyylinen GLO Hotel Art on vaikuttava näky jo ulkoapäin. Tumma, massiivinen graniittirakennus suippoine ikkunoineen, kiviparvekkeineen ja torneineen on kuin satujen ritarilinna.
Juuri tämän näköisissä paikoissa tapaavat aaveetkin viihtyä.
Tunnelma vain jatkuu sisään astuessa. Tilan jylhä kauneus ja yksityiskohtien runsaus saavat haukkomaan henkeä ihastuksesta. Portaikoissa on houkuttelevia soppeja istahtamista varten ja siellä täällä koristeissa irvistää jokin outo kasvo tai erikoinen eläinhahmo.
Aamiaista tarjoillaan kesävieraille korkeassa salissa, jonka takkaa näyttäisi koristavan merihirviöteema ja puuverhoiluihin on veistetty jos jonkinlaisia hahmoja. Tila tuo mieleen teatterin, jonkun oudon kirkon tai Tylypahkan suuren salin.
Mikä rakennus tämä oikein on?
Viimeisin arvaus vie lähimmäksi oikeaa, sillä hieman yllättäen talon menneisyys liittyy todellakin opinahjoon.
Monet helsinkiläiset tuntevat paikan edelleen nimellä Vanha Poli. Nimi viittaa Polyteknilliseen opistoon, jonka oppilaskunnan taloksi rakennus alun perin suunniteltiin. Oppilaskuntataloksi se on poikkeuksellisen upea ja arvokas, mikä viestii polyteekkareiden vauraudesta, vaikutusvallasta ja arvostetusta alasta.
Hotellin vastaanottovirkailijan katse kirkastuu ja hymy levenee, kun asiakas tiedustelee talon kummitusjutuista. Ulkona herännyt ennakkoaavistus osuu oikeaan. Tarinoita vanhassa rakennuksessa riittää ja linnankummituksiakin on ainakin yksi herrasmies, ehkä jopa neitokin. Hotellissa ajatellaan, että nekin kertovat paikan kulttuurihistoriallisesta arvosta omalla tavallaan ja ovat siten osa hotellin tunnelmaa. GLO Hotel Art on tehnyt myös yhteistyötä Helsingin kaupunginmuseon kanssa, jonka kummituskävely päättyy hotellille.
1900-luvun alun yläluokkaiset polyteekkariopiskelijat eivät kärsineet rahapulasta, mutta 1920-luvulla opiskelijoita alkoi tulla myös muista yhteiskuntaluokista. Naisopiskelijat olivat vielä hyvin harvinaisia. Kaikilla oli vastassaan tuon ajan opiskelijaelämän ankara työtahti. Tentin saattoi uusia vain kerran, ja jos silloinkin epäonnistui, oli opiskelupaikka menetetty. Olipa opiskelijan tausta mikä tahansa, kaikkien perheet olivat asettaneet jälkikasvulleen kovia odotuksia ja panostaneet opiskeluun merkittävästi. Paineet olivat melkoiset ja lähes puolet keskeytti opintonsa. Entisen oppilaskunnan seinät ovat nähneet suuria tunteita.
Raskas työ tunnetusti vaatii raskaat huvit, eikä polyteekkareiden elosta puuttunut sitä iloista vastapainoa, jota haettiin yhteisistä kokoontumisista, tempauksista, urheilun parista ja juhlista. Joskus myös Punavuoren bordelleista sekä uhkapeleistä.
Laittomista pokeri-illoista muistuttaa kolmannen kerroksen Fresco-kabinetin kutsumanimi Pokkamonttu. Tilassa on yhä salainen portaikko, josta polyteekkarit pääsivät aikanaan kätevästi karkuun ”virkavaltaa tai vaimoja” takapihalle. Syynä pakoon olivat milloin laittomat pelit tai kieltolaki (1919–1932), milloin uskottomuus tai holtittomuus parisuhteessa. Opiskelijat kun eivät aina olleet niitä ihan mallikelpoisimpia kansalaisia. Pokkamontun porraskäytävien onttojen pylväiden sisälle saattoi piilottaa pullot. Tarinan mukaan sisällissodan aikana niihin oli kätketty pullojen sijaan aseita.
Pokkamonttu on mukana monissa teekkarilauluissa yhä edelleen: ”Ja jos mä kerran kuolen, niin kilta pitää huolen, ett’ Pokkamonttuun minut haudataan.”
Lieneekö joku polyteekkareista toteuttanut laulun toiveen ainakin henkisellä tasolla, sillä kolmannen kerroksen Pokkamonttuun liittyy eräs hotellin aavetarinoista. Tilassa on vaikuttava ja hivenen pelottavan näköinen takka, jota koristavat hurjat karhunpäät. Takasta on kerrottu kuuluvan omituisia napsauksia ja mekkalaa. Ovatko ne kaikumuistoja menneiden aikojen riehakkaista pokeri-illoista vai asustaako takan sisällä henki, kuten kuulee huhuttavan?
Hotellin nykyinen henkilökunta tuntee suositun tarinan ja vahvistaa, että kolmannessa kerroksessa kuuluu ilta- ja yöaikaan usein kolahduksia ja naksutuksia. Silti omien kokemustensa perusteella se kokee Fresco-kabinetin rauhalliseksi paikaksi.
Sen sijaan hotellin linnantornissa sijaitseva Torni-kabinetti saa henkilöstönkin varpailleen.
Kabinetin alakerroksessa on kauniit kokous- ja saunatilat, joista johtavat kierreportaat hotellin tornissa sijaitsevaan upeaan pyöreään huoneeseen. Siellä on tietenkin myös pyöreä pöytä, jonka äärellä on vietetty monet palaverit rennoissa tunnelmissa. Usein nuo illat on päätetty mukavasti saunoen ja nauttien vapaammasta yhdessäolosta.
Mutta kun asiakkaat ovat poistuneet, tila herää toisella tavalla henkiin.
Henkilökunnan suullisen perimätiedon mukaan tornihuoneessa olisi tapahtunut itsemurha kolmisenkymmentä vuotta sitten. Erään elämäänsä pettyneen miehen kerrotaan solmineen köyden katossa olevaan parruun ja päättäneen päivänsä.
Tuolloin talossa ei vielä ollut hotellia, mutta se tunnettiin jo ravintola- ja yökerhotoiminnastaan. Tarinan mukaan mies olisi ollut paikan työntekijä. Jutun todenperäisyydestä ei ole varmuutta, mutta jonkin surullisen kohtalon uskotaan kabinettiin liittyvän.
Eräs tiloissa vieraillut selvännäkijä on kertonut tornihuoneen hengen viestittäneen hänelle, että teko oli vahinko, äkillinen väärä valinta vaikealla hetkellä.
Vaikka joka ilta valot sammutetaan, on usein aamuisin kabinetti täydessä valaistuksessa. Joskus tilan sulkenut työntekijä on vilkaissut vielä vuoronsa päätyttyä talon sisäpihalta näkyvään kolmen pienen kaari-ikkunan rivistöön – ja nähnyt niissä valot.
Myös saunatilan pukuhuoneeseen johtavan oven kanssa on havaittu erikoisia ongelmia. Joskus ovea avatessa tuntuu selvästi kuin joku pitelisi toisella puolella kahvasta kiinni kaksin käsin ja koettaisi kaikin voimin estellä. Kerran ovi oli aivan jumissa, kunnes se yhtäkkiä revähti auki, kuin joku olisi tyrkännyt sen toiselta puolelta auki.
Henkilöstö tunnustaa, ettei kabinetin tornitilaan ole mukava mennä yksin. Siellä kun harvoin kokee olevansa ihan yksinään. Ilma tuntuu viileältä, tilan tunnelma ahdistaa ja saa aikaan niskakarvat nostattavia kylmiä väreitä. Muutama asiakaskin on aistinut ilmapiirissä kalseutta, vaikka samalla ihaillut tilan kauneutta.
Suosittuun kokoustilaan mennään laittamaan sauna päälle usein jopa ihan päiväsaikaan ennen iltavieraita. Päivänvalo ei silti anna suojaa kummituspeloilta. Eikä tila tunnu tyytyvän pelkkiin viluntuntemuksiin, vaan siellä on kuultu myös kummia kolahduksia, rapinaa ja jopa aivan selvää korvan vieressä kuuluvaa hengityksen ääntä.
Ja viheltelyä.
Ja millaista viheltelyä se onkaan!
Se on aina sama melodia, duurisoinnun kolme säveltä, mutta käänteisesti ylimmästä nuotista alimpaan.
Ei siis lainkaan karmiva, jos sen koettaa soittaa. Voisi sopia vaikka lastenlauluun.
Mutta öisen hotellin käytävällä toistuvana viheltelyilmiönä se on suorastaan piinaava.
Vaikka hotellin henkilökunta on avarakatseista ja suhtautuu rakennuksen aaveisiin lämpimästi, juuri tuota viheltelyä kammotaan. Niin talon väki kuin asiakkaatkin ovat kuulleet sitä usein ja eri puolilla hotellia.
Kolmen nuotin säveltä vislaillaan kolmannen kerroksen lisäksi myös ainakin kellarikerroksessa. Joskin kerran sen karmivuus otettiin vastaan kohteliaisuutena.
Henkilökunnan tilat ovat myös kellarissa. Eräs vuoroaan aloitteleva työntekijä oli juuri viimeistellyt peilin edessä meikit ja asettanut hiuskiehkurat paikoilleen, kun aave vislasi hyväksyvästi. Tällä kertaa vihellys poikkesi tutusta kaavasta ja oli korkealta alas portaattomasti etenevä kannustus.
Onkin päätelty, että kyseinen haamuherra on myös leikkisä ja humoristinen.
Kellarikerroksen henkilöstön tiloissa ja ravintolassa koetaan myös tavallista enemmän outoja. Henkilökunnan mukaan siellä on aina seuraa. Monet ovat havainneet silmäkulmassa vilahtelevia hahmoja, jotka juuri ja juuri ehtivät karata katseelta.
Tiloissa yksin liikkuessa on myös usein vahva tunne siitä, että joku tarkkailee. Kerran ruokapaussilla työntekijät olivat nähneet, miten kellariravintolan lasiovi oli hitaasti sulkeutunut itsestään.
Kun kellariravintolaa remontoitiin, ei kummitusherra pitänyt lainkaan melusta ja sekamelskasta. Tuolloin se näyttäytyi tummanpuhuvana hahmona henkilöstön tiloissa kuin ajettuna pois lempipaikaltaan. Mutta se selvästi leppyi, kun kunnostustyöt oli saatettu kunnialla päätökseen. Näin ainakin pääteltiin siitä, että ravintolatoiminnan taas alettua välähteli eräässä pöydässä vaalea hahmo. Sen hohtavan olemuksen näki eräs työntekijä muutamankin kerran, mutta aina vain parin sekunnin verran. Ja kun hän silmiään räpsäytti, oli pöytä numero 31 taas vapaa elollisemmille asiakkaille. Pääteltiin, että se oli selvästi linnankummituksen kantapöytä.
Ravintolatilan tyypillisimmät kummittelut ovat kipakat kenkien kopinat, kummalliset kalskahdukset ja kilahdukset kuin jotain putoaisi lattialle. Vastaanoton arkiset askareet eivät tänne asti kanna, eikä lähellä ole muitakaan äänilähteitä.
Tuota outoa mekkalaa kuullaan silloin, kun salissa ollaan itsekseen. Ja usein, kun paikkaa aletaan laittaa yökuntoon, valot alkavat oikkuilla ja vastustella. Ne vilkkuvat villisti, joskus jopa syttyvät uudelleen heti sammutuksen jälkeen.
Henkilökunnan kesken vitsaillaankin, että hotellin henki pelkää selvästi pimeää, sillä se ei tahdo, että tornitilan tai ravintolasalin valoja sammutettaisiin.
Ravintolasalissa tai tyhjillä henkilökunnan käytävillä kuultu yliluonnollinen kenkien kopina on joskus tulkittu korkokengiksi, joten joukossa saattaa liikkua myös haamuneito.
Toisaalta, voihan ääni syntyä myös miesten juhlakengistä.
Hotellin aavemaiset aktiviteetit tuntuvat liittyvän aina tiettyihin tiloihin eli joko Torni-kabinettiin, henkilökunnan tiloihin tai kellariravintolaan, joka on joskus aikanaan ollut varastotilana. Siksi koetaan, että Torni-huoneen tarinan levoton henki on hyvinkin saattanut joskus kuulua talon henkilökuntaan. Vastaanotossa, hotellin käytävillä tai asiakkaiden huoneissa, jotka sijaitsevat pääosin uudessa osassa, ei ole koskaan havaittu mitään kummittelumaista.
Haamuun suhtaudutaan lämmöllä, kunnioituksella ja tietenkin myös tervehenkisesti pienellä pelolla ja epäilykselläkin. Yksi säikkyy enemmän, toinen taas suhtautuu tuttavallisemmin, kolmas ottaa jutut vain juttuina. Mutta kaikkia sen tekemiset kiinnostavat. Kun aave tuntui erityisesti härnäävän yhtä siihen pelokkaasti suhtautuvaa työntekijää, muut kehottelivat ääneen jättämään tämän rauhaan.
Silti pahansuopana haamua ei millään tavalla pidetä. Sen asuminen talossa koetaan oikeutetuksi ja toistuvat kummallisuudet ovat sen tapa tervehtiä eläväisiä. Ja jos tuo tervehtiminen äityy toisinaan liialliseksi, saatetaan tokaista, että kiitos vaan, mutta eiköhän nyt riitä.
Jos siis näet henkilökunnan sanailevan itsekseen, tiedät mistä on kyse. Eräs työntekijä toteaakin hymyillen, että ”täällä meillä on tapana puhua joskus seinille”.
2. Park Hotel, Turku: Mustahattuinen mies ja puhuva papukaija
Park Hotel
RAUHANKATU 1, TURKU
1902 CRICHTONIN TELAKANJOHTAJA JOHN EDWARD EAGER RAKENNUTTAA TALON YKSITYISHUVILAKSEEN, ARKKITEHTINA ALEX NYSTRÖM | 1900-LUVULLA PUOLALANPUISTON ENSIMMÄINEN KIVIRAKENNUS NÄKYY RAUTATIEASEMALLE ASTI | PIHAPIIRISSÄ MYÖS TALLI | 1956–82 TOIMII TURUN MARTTAYHDISTYKSEN PERUSTAMANA TALOUSKOULUNA | 1984 PARK HOTEL ALOITTAA TOIMINTANSA TÄYSIN KUNNOSTETUSSA RAKENNUKSESSA | TALLIRAKENNUKSEEN REMONTOIDAAN SAUNA | HOTELLIMILJÖÖN VOI TUNNISTAA MONISTA MUOTI- JA MAINOSKUVISTA
ERIKOISUUS: LUONNONRAUHAA KESKELLÄ KAUPUNKIA, YKSILÖLLISET HUONEET, YHTÄ PALJON PARKKIPAIKKOJA KUIN HUONEITA, VASTAANOTTOVIRKAILIJANA PAPUKAIJANEITO JAAKKO, HOTELLIN AULASSA SOI KLASSINEN MUSIIKKI, HOTELLISSA ON KUVATTU LAURI TÖRHÖSEN ELOKUVA TROPIC OF ICE – JÄÄN KÄÄNTÖPIIRI (1987).
TUNNETTUJA VIERAILIJOITA: MAJOITTUJINA ON OLLUT SEKÄ SUOMESSA ETTÄ MAAILMALLA TUNNETTUJA NÄYTTELIJÖITÄ, KAPELLIMESTAREITA, OOPPERALAULAJIA, KIRJAILIJOITA SEKÄ TAITEILIJOITA.
Mustahattuinen mies ja puhuva papukaija
JOS ARVOSTAT RAUHAA, kauneutta, omaperäisyyttä ja aavetarinoita, on Turun Park Hotel juuri oikea paikka majoittua vieraillessasi Suomen vanhimmassa kaupungissa.
Saapuminen hotelliin saattaa tapahtua melko dramaattisesti Beethovenin Kohtalon Sinfonian säestyksellä. Tuon sinfonia numero viiden lisänimi tulee tarinasta, jonka mukaan säveltäjä sai sen kuuluisiin ensinuotteihin inspiraation unestaan, jossa kuolema kolkutti hänen oveaan.
Park Hotellin kolkuttaja on kuitenkin onneksi vain suloinen papukaijaneito Jaakko, joka on ihastunut sävellykseen ja esittää sitä toisinaan.
Jaakon musisoinnin lisäksi kantautuu hotelliin myös linnunlaulua, sillä vaikka ollaan keskellä kaupunkia, kauniin Puolalanpuiston läheisyys luo melkein huvilamaisen tunnelman.
Mutta saattaa kuulua muutakin. Kuten koputuksia ovella ja askelten narinaa.
Tai kavionkopsetta mukulakivillä.
Reippaasti yli satavuotiaan rakennuksen historia on nimittäin jättänyt jälkeensä kaikuja ja haamuja, joihin voi edelleen törmätä hotellin käytävillä, hyvässä hengessä.
Kun rakennuksen nykyinen omistaja, suomalais-puolalainen perhe, saapui taloon ensimmäisen kerran, se tunsi oitis tulleensa sympaattiseen ja lämminhenkiseen paikkaan, joka toivotti tervetulleeksi. Rakennuksen tunnelma, kaunis ja luonnonläheinen sijainti sekä talokauppaan kuuluva papukaija sinetöivät ostopäätöksen, jota ei ole tarvinnut katua. Antiikin ja vanhan tavaran keräilijät alkoivat jo kohta nähdä, millaiseksi he hotellin voisivat sisustaa.
Kaikki talon outoudetkin toivotettiin tervetulleiksi. Ne olivat papukaijan tavoin kaupanpäällisiä, joiden katsottiin kuuluvan paikkaan. Menneiden sukupolvien mahdollinen läsnäolo otettiin puolalaisen perinteen mukaan matkaan, kun uutta hotellia alettiin kunnostaa vanhaan herrashuvilaan. Heitettiinpä huultakin, että jos talon haamu ei heitä olisi uusiksi asukkaiksi hyväksynyt, olisi se heittäytynyt hankalaksi.
Sen sijaan henki on tuntunut palkitsevan siitä, että tontista pidetään huolta ja rakennus on palautettu entiseen loistoonsa. Hotellin salissa on esillä näyttävä kolikkokokoelma eri aikakausien rahoista, joita puutarhatöissä maata kuopiessa on löytynyt.
Koetaan, että rakennuksessa on erilaisia suojelushenkiä, edesmenneitä omaisia ja taloon liittyviä.
Salin kunniapaikalle on nostettu ensimmäisten asukkaiden, telakanjohtaja John Edward Eagerin ja hänen vaimonsa Janen, muotokuvat.
Erityisesti herra Eagerin epäillään edelleen vaeltelevan henkenä valvomassa, miten rakennuksesta pidetään huolta – ja minkä sorttisia herkkuja keittiössä valmistetaan.
Näin on ainakin päätelty siitä, että pian hotellin aloitettua toimintansa muutama talon yövahdeista alkoi puhella mustahattuisesta miehestä.
Vastaanottotiskiltä näkee päätään kääntämällä hotellin hisseille. Niiden yläpuolella on peili, johon heijastuu hotellin sivuovelle vievä pieni käytävä.
Kerran jos toisenkin väittivät yövahdit nähneensä peilissä tummaan viittaan ja leveälieriseen hattuun pukeutuneen hahmon kulkevan sivuoven suunnalta, mutta hissien sijaan tämä olikin jatkanut keittiöön.
Sivuovi oli hotellin alkuaikoina myös vieraiden iltakäytössä, mutta nykyään öisin suljettu. Tarkistuspeili on silti jätetty pilke silmäkulmassa paikalleen, mustahattuisen miehen havainnoinnin apuvälineeksi ja yövuorolaisten inspiroimiseksi. Nykyäänkin yövuorolaiset myöntävät, että ainakin kerran, pari yössä he vilkuilevat tarkistuspeiliin.
Ja aina joskus, kun väsymys painaa silmää, voi hätkähtää hereille ohipyyhältävän varjon sattuessa peiliin.
Kulkiko siinä Herra Eager juuri hiukopalalle keittiöön?
Tiettävästi Mustahattuinen ei silti ole koskaan fyysisesti kajonnut herkkuihin, vaikka kerran alkoi jo hivenen olla syytä sellaiseen epäilyyn. Eräs asiakas ilmoitti, että lyhyehkön poistumisen aikana hänen huoneensa pöydältä oli hävinnyt ihana leivos. Huone oli ollut lukittuna, eikä kukaan ollut siellä käynyt. Pienen salapoliisityön jälkeen huomattiin, että läheisen puiston orava oli keksinyt reitin avoimen ikkunan kautta pöydän herkkuihin.
Yövuorolaiset kertovat myös, että vahtivuoroa piristävät kesken yötä aukeavat pääsisäänkäynnin liukuovet, mutta ketään vain ei astu sisään. Liiketunnistimilla toimivien ovien ei kuulemma ihan pienistä ohi vipeltävistä tai lentävistä yöeläimistä pitäisi aueta. Mielikuvitustaan voi yön pimeinä tunteina ruokkia sillä, mahtoiko jokin muu olento seistä oven ulkopuolella.
Tai sisäpuolella.
Hissien edustan tarkistuspeilit on korvannut uusi tekniikka ja kameroita on asennettu eri puolille hotellin käytäviä järjestyksen valvontaa helpottamaan.
Mutta sepä ei tunnu estävän mustahattuisen aaveherran kuljeskelua. Aina toisinaan on valvontakameroissa näkynyt hahmoja, mutta tarkistettaessa paikalla ei ole ollut ketään.
Nämä havainnot ovat aina tapahtuneet öisin. Paljon toki laitetaan väsymyksen piikkiin. Aavetarinoihin suhtaudutaan leikkisästi ja avoimin mielin, muttei ehkä silti ihan ryppyotsaisen vakavissaan.
Mutta on asiakaspalautettakin haamuista saatu.
Kolmannen kerroksen käytävillä on kuultu lykättävän kovaäänisiä tarjoilukärryjä keskellä yötä, vaikka sellaisia ei kerroksissa ole ja käytävillä on lisäksi kokolattiamatto, joka vaimentaa myös mahdolliset matkalaukkujen vetoäänet.
Eräs samaisessa kerroksessa yöpynyt matkaaja oli vakuuttunut, että hän ei ollut huoneessaan yksin. Tunne oli erittäin vahva ja varma. Vierailuun kokemus oli tuonut pikantin lisän ja aaveeseen suopeasti suhtautunut asiakas kiitteli hotellin ilmapiiriä.
Vaan tiettävästi on aavemaineesta ollut haittaakin, mutta vain kerran. Eräs taiteilija, jolle oli tehty ennakkovaraus, otti yhteyttä ja perui vierailunsa kertoen vahvasta herkkyydestään yliluonnollisten ilmiöiden edessä. Hän oli sattumalta huomannut aavemaininnan lehtijutusta.
Kerran eräs asiakas odotteli toisen kerroksen huoneessaan seuralaistaan, jonka piti noutaa hänet sieltä illalliselle. Kun ystävä viimein saapui, moitti kärttyisä majoittautuja tätä pelleilystä. Napakoita ovenkoputuksia kun oli kuulunut jo kolme kertaa aiemmin samana iltana ja aina oli oven avaajaa tervehtinyt typötyhjä käytävä. Tuohon aikaan huone oli toisen kerroksen ainoa.
Hotellin henkilökunta myöntää, että talossa liikkuessa on usein vaikutelma, että joku on tässä kanssani ja tarkkailee. Asiaa selitetään usein järkiperäisesti valvontakameroiden läsnäololla. Mutta kamerat valvovat vain käytäviä, eivät huoneita. Erityisesti hotellin sviitissä yksin ollessaan on henkilöstöllä usein aavistus ylimääräisestä seuralaisesta. Ja sinne eivät kamerat ulotu.
Eräs useamman kerran hotellilla käynyt vieras on kertonut tunteneensa mustahattuisen miehen lisäksi vahvasti myös ainakin puuhakkaan oloisen naisen sekä sotilaan henget. Naishengen olemus on lempeän tanakka ja päässä on talousmamsellin myssy. Rakennuksessa toimi aikoinaan myös Marttayhdistyksen talouskoulu. Ehkä mamsellin henki on kaikuja tuolta ajalta? Mieshenki on korkeaotsainen ja laiha. Asunaan hänellä on kaulaan asti napitettu tumma sotilasasu, ei vyötä.
Mikä sai nämä henget jäämään tämänpuoleiseen? Mamsellin, Sotilaan ja Mustahattuisen läsnäolon aistineen näkijän mukaan Park Hotellin henkiä sitoo rakkaus paikkaan, ja kenties myös jokin keskeneräinen tehtävä.
Kyseisellä hotellivieraalla on tapana astuessaan hotelliin lausua aina ääneen: ”Päivää taloon!” Tervehdys on tarkoitettu tasapuolisesti kaikille rakennuksessa oleileville, näkyville ja näkymättömille.
Park Hotel on lamppujen hotelli. Jos saavut yöaikaan, näet valoloiston, joka luo goottilaisen kartanon vaikutelman heijastuessaan rakennuksen julkisivua peittävään kauniiseen murattimuuriin. Myös hotellin julkisissa tiloissa ja huoneissa on selvästi enemmän valaisimia kuin majapaikoissayleensä. Vaikka hotelli on elegantti, on siellä myös hyvin kodinomainen tuntu, joka on kaukana hienostelusta. Osittain sitä ovat luomassa nuo lukuisat, erilaiset valaisimet, joita on kaikkialla, aulasta huoneisiin.
Talon valot tuntuvat myös syttyvän ja sammuvan omiin nimiin.
Hotellissa kertotaan, että rakennuksen lamput palavat loppuun tavallista useammin. Hotellitoiminnan alkuaikoina tästä jopa ilmoiteltiin sähkölaitokseen ja kysyttiin syytä. Sieltä saatiinkin kirjallinen selvitys asiasta. Talo oli ikänsä vuoksi yksi ensimmäisistä kyseiseen sähkönjakeluketjuun liitetyistä rakennuksista ja siksi erityisen herkkä sähköverkon kuormitustilanteissa. Asia korjattiin ja ongelma poitui.
Ainakin melkein.
Yhä edelleen valot temppuilevat. Ne palavat paikoissa, missä ei kuuluisi, ja sammuvat siellä, missä ei pitäisi. Joskus sammutetut lamput väreilevät valoa hetken. Aavetarinoista kiinnostuneen asiakkaan omaan harkintaan saavat jäädä syyt lamppujen vilkutteluun.
Telakanjohtajan perhe harrasti ratsastusta, ja pihamaalle rakennettiin aikoinaan myös tallirakennus. Nykyään siellä ovat hotellin saunatilat, jonne kävellään pihan poikki vanhoja mukulakiviä pitkin. Ilmeisesti myös aavehevoset kulkevat toisinaan tuttua reittiään, sillä aina joskus henkilökunta voisi vaikka vannoa kuulevansa ihan selvää kavioiden kopsetta. Mutta kurkkaus ikkunasta vakuuttaa, että mieli se vain temppuili, sillä eihän siellä tietenkään mitään hevosia näy.
Hotellissa luotetaan rituaaleihin, kunnioitetaan eläimiä ja ollaan hivenen taikauskoisia.
Kun entiseen tallitilaan oli jotenkin päässyt kettu, sitä pidettiin hyvänä merkkinä. Kun peuranjälkiä löytyi hotellin pihalta, siihen suhtauduttiin innokkaasti. Jos siipipuolia lintuja kulkeutuu Park Hotellin pihaan, niistä pidetään huolta.
Naakoista ajatellaan samoin kuin Lontoon Towerissa, jossa lintujen olemassaolon uskotaan liittyvän kuningashuoneen menestykseen. Myös Park Hotel pitää huolta naakoistaan, sillä niiden ja muun eläimistön läsnäolo tuo talolle voimaa.
Viisikymmenvuotias papukaijaneito Jaakko on osa hotellin eläinystävällistä filosofiaa ja tärkeä persoona. Se on vähintään yhtä huolehdittu asukki kuin muut hotellin vieraat. Rutiineja rakastava lintu on saanut ystäviä maailmanlaajuisesti niin tavallisista tallaajista kuin kuuluisista kapellimestareista, säveltäjistä ja muusikoistakin sekä muista taiteilijoista. Henkilökunnan huolenpito ja lämpö maskottipapukaijaa kohtaan on ihailtavaa. Jokainen työntekijä oppii ensimmäiseksi Jaakon hoito-ohjeet.
Joka ilta ennen puoltayötä papukaijan pää alkaa nuokkua uneliaasti ja se viedään sivuhuoneeseen nukkumaan. Sitten häkki putsataan valmiiksi seuraavaan päivään.
Ja taas kohta se pääsee tervehtimään hotelliaamun uutta päivää ja ystäviä, joista monista tulee ikuisia....