Poikkeuksellisia naisia
todellisessa elämässä

SUI GENERIS

Ainutlaatuinen

Naiselle menestys merkitsee ennen kaikkea oman elämän hallintaa ja menestymisen skaala on laaja. Megacityn slummissa asuva pikkuyrittäjänainen kokee etenevänsä kohti riippumattomuutta saatuaan mikrolainan Grameen-pankista, joka luotottaa nimenomaan köyhiä naisia. Menestyksen toista ääripäätä edustaa suuren amerikkalaisen pankin huippupalkkainen pääekonomistinainen, joka antaa talousennusteita sekä teollisuudelle että medialle.

NAARASENERGIA on raportti todellisen elämän poikkeuksellisista naisista lännestä itään, Pohjan Akan manttelinperijöistä globaalitalouden nomadeihin. Miten nämä naiset näkivät vuosina 2001-2002 paikkansa oman maansa kulttuurissa, traditioissa ja uskonnoissa? Mistä he ovat saaneet itsetuntonsa ja elämänilonsa? Kuinka monta kertaa he ovat aloittaneet elämänsä tyhjästä, ja miten monta kertaa he pystyisivät vielä aloittamaan kaiken alusta? Mistä riippumattomat naiset saavat kannustusta voitontahtoonsa? Mistä he saavat lohdutusta riittämättömyyteensä ja tappioihinsa? Mikä on heidän käyttövoimansa ja mikä heidän strategiansa?

Mikä on miehen, rakkauden ja perheen asema tällaisen naisen elämässä? Kuka ymmärtää hänen naiseutensa salaisuuden ja mysteerin sekä hänen maailmansa monimuotoisuuden. Kuka ymmärtää hänen ikuisen vuoropuhelunsa asiallisuuden ja viehätysvoiman välillä.

NAARASENERGIA on tarkoitettu inspiraatioksi kaikenikäisille naisille, mutta varsinkin nuorille. Raportissa on ideoita ja todellisen elämän viisautta naiselta naiselle. Toivon, että kirja tuo uusia näkökulmia naisten mahdollisuuksiin ja inspiroi lukijaansa kaukokatseisuuteen ja uusiin oivalluksiin omassa elämässään. Toivon myös, että tämä teos, kuten aikaisemmat kirjanikin, avaisi lukijoille ikkunoita eri kulttuurien ymmärtämiseen ja näin vähentäisi erilaisuuteen liittyvää kammoa.

NAARASENERGIA-teosta varten olen matkustanut Helsingistä New Yorkiin, Chicagoon, Pariisiin, Moskovaan, Budapestiin, Istanbuliin ja Ankaraan.

Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat antaneet aikaansa ja ajatuksiaan ja kertoneet kokemuksiaan elämästään naisena omassa kulttuurissaan. Kirjan naisten pyrkimyksenä ei ole ollut oman minänsä korostaminen, vaan he ovat halunneet jakaa elämänkokemuksensa ja oman naisnäkökulmansa kirjan lukijoiden kanssa. Näiden keskustelujen tulos on raportin sisältö ja ydin. Nämä kohtaamiset, kommunikoinnit ja väittelyt ovat olleet minulle elävöittäviä ja hedelmällisiä kokemuksia.

Haluan kiittää Otavan kirjasäätiötä, jonka myöntämän tutkimusapurahan avulla olen voinut laajemmin perehtyä naisen aseman haasteisiin.

Haluan kiittää myös kaikkia niitä yliopistoja korkeakouluja, ammattikorkeakouluja ja seminaarien ja konferenssien järjestäjiä, jotka ovat kutsuneet minut aiempien kirjojeni pohjalta luennoimaan ja näin taloudellisesti mahdollistaneet tämänkin kirjan vaatimat rahalliset panostukseni taustatietojen ja haastattelujen hankintaan sekä matkoihin.

Jälleen kiitos ystävilleni ympäri maailmaa, joita ilman en olisi voinut koota sitä tietoa, enkä tavata niitä ihmisiä, jotka ovat tämän kirjan ydin. Kirjan lopussa on sekä lähde- että nimiluettelo.

Lopuksi kiitos kirjani muusalle, miehelle, joka heti kirjan alkuvaiheissa toi sen ajatusmaailmaan miesnäkökulman. Hänen äänensä seurasi minua matkapuhelimessa koko kirjan teon ajan ja muistutti, että älykkäät ja edistykselliset miehet tietävät, että maailma on tehty miehistä ja naisista, joten sen parantamiseen ja kehittämiseen tarvitaan molempien osapuolien yhteistyö. Laajakatseisille miehille NAARAS-ENERGIA ei ole uhka eikä hyöty, vaan inspiroiva haaste yhteistyöhön.

Helsingissä 8.6.2002

Lenita Airisto

I
Pohjan Akan
manttelinperijät

AQUILA NON CAPTAT MUSCAS

Kotka ei pyydystä kärpäsiä

Varhaislapsuuteni sielunmaisemaan teki lähtemättömän vaikutuksen Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-aiheinen maalaus Sammon puolustus. Muistan myös, miten mietiskelin sitä, että Kalevalassa sama dramaattinen tilanne oli saanut nimekseen Sammon ryöstö.

Maalauksen taistelutilanne avautui lapsenmieleeni niin, että miehet siinä ovat ryöstämässä jotain, mikä kuuluu naiselle ja nainen puolustaa oikeuksiaan kaikin voimin. Mielestäni Gallen-Kallela oli asettunut naisen puolelle kutsuessaan teostaan Sammon puolustukseksi.

Vaikka “Louhi Pohjolan emäntä, Pohjan Akka harvahammas” ei mitenkään vastannut pikkutytön ihannekuvaa naisesta, Louhen jäntevyys, voima ja voitontahto tekivät minuun valtavan vaikutuksen. Olin suorastaan vahingoniloinen Väinämöiselle, Ilmariselle, Lemminkäiselle ja heidän kavereilleen, jotka joutuivat merihädässä pinnistelemään itsensä äärirajoille ja sittenkin näyttivät olevan tappiolla. “Kilvan kiskoivat urohot, miehet veikaten vetivät: eipä matka eistykänä, ei pakene puinen pursi eestä purren purjehisen, tuon on Pohjolan venehen.” Väinämöinen jopa pudotti hädissään arvokkaan kalanluisen kanteleensakin mereen, mikä minusta osoitti, että häneltä lipesi ote koko tilanteesta.

Louhi, joka oli taikonut itsensä jättilinnuksi, hallitsi koko maalausta. Siivet olivat niin mittavat, etteivät ne edes mahtuneet tauluun kokonaan. “Jo tulevi Pohjan eukko, lintu kumma liitelevi, harte’ista kuin havukka, vaakalintu vartalolta.” Tästä päättelin tämän myyttisen pohjolan emännän voimavarat, jotka mielessäni saivat aavistamattomat ja äärettömät mittasuhteet. Mikä esikuva meille tytöille, ajattelin.

Louhen selässä matkusti hänen kommandoryhmänsä, joka kuitenkin Gallen-Kallelan taulussa vaikuttaa joukkiolta pelokkaita rääpäleitä. Miespoloiset tähyilevät taistelutilannetta Louhen siipien takaa kuin ovenraosta. Pohjolan matriarkaalinen johtaja hoiti selvästi Sammon puolustuksen omin neuvoin. Todellinen yksilön rohkeuden ja irtiottokyvyn ylistys.

Syvimmän vaikutuksen taulun sanoma teki minuun kuitenkin siinä, että Louhi ei mielistellyt, anonut eikä rukoillut miehiltä takaisin ryöstettyä omaisuuttaan. Ei! Hän päätti ottaa sen takaisin ja taistella samoilla aseilla kuin miehet. Lopuksi Sampo vajosi aaltoihin, eikä sitä saanut kumpikaan osapuoli, mikä minusta oli kohtalainen lopputulos ja ainakin parempi kuin jos Sampo olisi päätynyt Väinämöiselle ja hänen kavereilleen.

Lapsi tarvitsee samaa sukupuolta olevan vanhemman kasvaakseen aikuiseksi. Lapsuudessani pikkutytöille tarjolla olevat esikuvat eivät olleet mediassa, ne olivat todellisessa elämässä. Ensimmäinen esikuvani oli tietysti oma vahva äitini. Ensimmäinen muistikuvani liittyy ilmatorjuntahälytyssireenin ääneen ja siihen tunteeseen, että istun äidin sylissä, kun hän juoksee töölöläisen kerrostalon portaita alas kellariin rakennettuun pommisuojaan. Sisareni juoksevat perässä. Pommisuojan pelokas tunnelma ei kuitenkaan tavoita minua, sillä istun tukevasti äidin sylissä, eikä silloin voi tapahtua mitään pahaa.

Seuraavat naisikonit kohtasin suomalaisissa maalaistaloissa, joissa kävimme äitini ja sisarieni kanssa vaihtamassa hyväkuntoisia vaatteitamme ruokaan. Miehiä ei näkynyt missään, sillä kaikki miehet olivat rintamalla. Ronskit naiset hoitivat maatalon työt sellaisella voimalla, että joskus hämmästelin mielessäni, mitä jäisi miesten tehtäväksi, kun he palaavat takaisin sodasta.

Iän mukana esikuvat muuttuivat. Taiteen maailmasta löysin niitä enemmän kuin muualta. Ella Eronen on säilynyt jatkuvasti mielessäni vahvana ja taistelevana esikuvana. Hän näkyi myös mediassa, joka siihen aikaan oli harvinaista tilaa naiselle. Esikuvallinen oli myös poliitikkonainen Hertta Kuusinen, jonka poliittista katsantokantaa vastustin täysin, mutta hänen voimakas ja vangitseva persoonallisuutensa kiehtoi minua. Nämä naiset pysähdyttivät minut toimintansa radikaaliudella ja voimalla, sillä lapsuudessani naisen julkisuuskuva oli vielä erittäin perinteinen ja konservatiivinen.

Tänään pikkutyttö voi katsella presidentti Tarja Halosen kuvaa lehdestä ja sanoa: “Kun kasvan isoksi, minusta tulee presidentti!” Pikkutytön ikonimaisema on muuttunut. Kalevalan Pohjan Akka, Louhi-lintu, voi saada hahmokseen vaikka Suomen ensimmäisen hävittäjälentäjän, yliluutnantti Inka Niskasen, joka lentää Hornetilla. Pohjan Akalla on monta manttelinperijää.

Vaikka vaihtoehtoja ja esikuvia on nykytytöille runsaammin kuin minun lapsuudessani, silti naiset tuntuvat kilpailevan omassa kevyemmässä sarjassaan ja miehet määräävät kriteerit. Kiinnostavaa on havaita myös, että taiteet ja politiikka tarjoavat yhä vielä naisille parhaimmat mahdollisuudet läpimurtoon. Ehkä siksi, että näillä aloilla he saavat mandaatin suoraan yleisöltä, kansalta.

Suomalaisen naisen matka tasa-arvoon on ollut pitkä, ja se on yhä kesken. Maailman ensimmäisten joukossa saatu äänioikeus on ollut hyvä alkusysäys, mutta naisilla on vielä tänäänkin edessään kivikkoinen tie. Naiset taistelevat paremmasta elämästä kuten Louhi ja Väinämöinen Sammosta. Ehkä lähestymme aikaa, jolloin voimme yhteisesti, yhteistyössä ja tasa-arvoisesti ryhtyä jakamaan Sampoa, parempaa elämää. Yksi asia on kuitenkin täysin muuttunut: suomalaiset tahtonaiset eivät enää tyydy murusiin.

Anneli Jäätteenmäellä
on juuret ja siivet

SUI CUIQUE MORES
FINGUNT FORTUNAM

Oma luonne muovaa kunkin kohtalon

(Cornelius Nepos)

Helsinki, Eduskuntatalo, 28.5.2002

“Olen rauhallinen pohdiskelija ja suorasukainen nainen. Tarkastelen asioita monilta eri puolilta löytääkseni oikean ratkaisun. Politiikassa taputellaan ja kehutaan liikaa. Mielestäni politiikkaan pitää kuulua myös kriittistä keskustelua ja poliitikkojen on itse kestettävä kritiikki, sillä näin löydetään paras ratkaisu.” Näillä sanoilla kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki, 47, määrittelee luonnettaan. Hän on tahtonainen, se huokuu jo hänen olemuksestaan.

“Olen tiettyyn rajaan asti itsepäinen, mutta en ole kovapää. Annan myös periksi.”

Miehet näkevät kuitenkin tahtonaiset jääräpäisinä tyyppeinä, joihin ei voi vaikuttaa, kun he kerran ovat lyöneet lukkoon mielipiteensä. Onko todella niin vai vaikuttaako miesten näkemykseen se, että naiset yleensä tottelevaisesti noudattavat miesten ohjeita ja määräyksiä?

“Kansanedustajanaiset eivät ole sen itsepäisempiä kuin mieskansanedustajatkaan. Ehkä naiset ovat periaatteellisempia, ja siksi he eivät anna niin helposti periksi. Naiset katsovat asioita usein toisesta näkökulmasta ja lähtökohdasta, jolloin kompromissinteossa nainen joutuisi hylkäämään koko sen pohjan, jolle hän on oman argumentointinsa ja perustelunsa rakentanut. Nainen puolustaa tällaisessa tilanteessa omaa linjavalintaansa, jolloin on valittavana ‘joko-tai’, eikä tilanne salli mitään vesitettyä ratkaisua.”

Jäätteenmäki korostaa kuitenkin, että silloin kun politiikassa etsitään ratkaisuja, löydetään myös kompromisseja. Hän ei myöskään halua leimata miehiä ja naisia tietyillä ominaisuuksilla ja kieltäytyy näkemästä mitään kategorisia eroja. On paljon reiluja miehiä ja toisaalta naisia, jotka osaavat juonia ja lyödä puukolla selkään, mutta sen hän myöntää, että miehet verkottuvat paljon tehokkaammin kuin naiset. Naisten verkottumisesta puhutaan, mutta käytännössä se on naisille vielä varsin uutta.

“Eduskunnassakin miehet menevät keskenään saunaan ja sopivat siellä asiat. Naiset puolestaan ajavat asioita valiokunnissa ja muissa palavereissa ja luulevat, että siellä niistä päätetään. Kun nainen joutuu toteamaan, että asiat sovitaankin joissakin muissa porukoissa, niin tietenkin se ottaa päähän, eikä silloin ole mitään haluja ja motiiveja kompromisseihin. Nainen haluaa olla yhdessä rakentamassa asioita alusta lähtien, eikä hyväksy sitä, että hänet tuodaan valmiiseen pöytään.”

Onko naisen uskottavuus vielä heikoissa kantimissa? Kuuntelevatko miehet kun nainen puhuu? Miten kovaa miehiä on ravisteltava, että he avaavat korvansa?

“En ole joutunut näitä miehiä liikaa ravistelemaan, enkä ole ryhtynyt lyömään nyrkkiä pöytään saadakseni ääneni ja ajatukseni esille ja julki. Olen kai ajatellut, että kyllä minä täältä joka tapauksessa tulen. Muistan hyvin, miten noin kymmenen vuotta sitten esitin ryhmäkokouksessa erään ehdotuksen, mutta puheenjohtaja ei reagoinut siihen mitenkään. Sitten tuli eräs mieskansanedustaja myöhästyneenä kokoukseen ja esitti juuri saman asian kuin minä. Puheenjohtaja tarttui heti siihen ja kehui, miten hyvä tämä idea on ja ihmetteli, ettei kukaan aiemmin ollut sitä huomannut, saati esittänyt. Minua tilanne nauratti, mutta en reagoinut siihen sen enempää. Ajattelin vain, että siitähän vasta riemu nousisi, jos rupeaisin pöydillä hyppelemään. Jos nainen sellaisessa tilanteessa raivostuu, niin siitähän vain jotkut saisivat nautinnonaihetta.”

Anneli Jäätteenmäellä on meneillään neljäs kausi kansanedustajana. Ensimmäinen kausi alkoi vuonna 1987 hänen ollessaan 32-vuotias oikeustieteiden kandidaatti ja varatuomari.

“Minun kiinnostivat yhteiskunnalliset asiat, mutta ajattelin, että juristikoulutuksella minun on mahdollista saada monipuolisia, haasteellisia ja mielenkiintoisia töitä. Yliopisto-opiskelun aikana minulle selvisi, että haluan diplomaatiksi.”

Jäätteenmäki päätyi kuitenkin politiikkaan, mutta on varmistanut poliittisen elämän kansansuosioon liittyvät riskit pitämällä varalla taustavirkansa Lapuan kaupungin lakimiehenä. Siihen tuskin tulee paluuta lähiaikoina, sillä Jäätteenmäellä on meneillään noususuhdanne politiikassa.

Kansainvälisesti katsottuna naiset ovat pärjänneet Suomessa parhaiten politiikassa ja heikoimmin konservatiivisessa liike-elämässä. Mistä johtuu tämä naisten hyvä menestys?

“Kansa valitsee! Nainen saa mandaatin kansalta suorassa kansanvaalissa. Eduskunnassa on paljon naisia (75 edustajaa), mutta jo siinä vaiheessa, kun valitaan hallitukseen ministereitä, siellä onkin naisia jo vähän vähemmän. Kiinnostavaa on, että kansanvalinnan jälkeen, toisessa valintavaiheessa, naiset eivät enää saakaan yhtä suurta edustusta. Silloin ovat näet jo miesten näpit pelissä. Hyvä esimerkki on myös ayliike, jossa ei ole naisia johtajina, vaikka naisia on työelämässä yhtä paljon tai oikeastaan enemmän kuin miehiä. Sehän on aivan kummallinen tilanne, ja vielä kummallisempaa on, että siitä ei puhuta sen enempää.”

Jäätteenmäki korostaa, että Suomessa eduskuntatason politiikassa ei ole kiintiöitä, vaan naiset ja miehet valitaan samalla tavalla. Kunnallispolitiikassa kiintiöitä on vain lautakunnissa. Joidenkin miesten vähättelevä asenne naisten poliittiseen asemaan perustuu pitkälti menneisiin vuosiin, jolloin haluttiin pari naista hallitukseen antamaan puolueelle moderni imago. Nyt tilanne on muuttunut ja naiset eivät enää tyydy siihen, että he ovat vain kiiltokuvia. Hän ei silti halua vähätellä entisajan naisministereitä, sillä he olivat erittäin päteviä naisia, jotka olivat hankkineet paikkansa omilla ansioillaan.

Sitten keskustelumme kohdistuu Anneli Jäätteenmäen omiin ansioihin ja voimavaroihin. Miten tällainen asema saavutetaan Suomen poliittisessa elämässä?

“Kovalla työllä! Teen kotiläksyt kunnolla ja perehdyn asioihin syvällisesti. Voin sanoa, että olen pärjännyt niissä tehtävissä, jotka olen ottanut hoitaakseni. Kun olin esimerkiksi oikeusministerinä ja keskustapuolueen sijaispuheenjohtajana, niin kukaan ei ole voinut sanoa, että asiat olisi hoidettu huonosti kun hoitajana oli nainen. Menestymisessä ei kuitenkaan voi unohtaa hyvän onnen merkitystä. Täytyy myös olla tuuria. Pitää olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.”

Entä miten keskeinen on riskinottokyky politiikassa?

“Otan riskejä tiettyyn pisteeseen asti, mutta en ole peluri, sillä politiikka on ennen kaikkea asioiden hoitoa. Elämässä ja politiikassa pitää kuitenkin uskaltaa ottaa riskejä ja panna itsensä likoon, vaikka äänestyksissä häviäisikin. Itse olen uskaltanut, vaikka minulle on joissakin tilanteissa jo ennakkoon sanottu, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia. Ministerin paikan voitin yhdellä äänellä ja sijaispuheenjohtajan paikan 12 äänellä. Pitää siis uskaltaa. Tappioitakin olen kokenut.”

Jäätteenmäki ei ole sitä tyyppiä, joka jäisi tappion jälkeen tuleen makaamaan. Alkupettymyksen jälkeen hän ei jää sitä surkuttelemaan eikä miettimään. Huono muisti auttaa unohtamaan myös vuosien takaiset ikävät tapahtumat. Hän ei muista hävinneensä politiikassa yhtään merkittävää äänestystä, mutta korostaa jälleen, ettei onnen merkitystä asioiden kulussa pidä vähätellä. Politiikkakaan ei ole aina oikeudenmukaista.

Tappioiden hetkellä media on paikalla. Joskus ulkopuoliselta tuntuu, että naispoliitikot joutuvat kovemman pommituksen kohteeksi kuin miehet. Miksi?

“Naisten paineensietokykyä epäillään aina. Sehän oli presidentinvaalikampanjankin aikana useasti julkisena puheenaiheena. En ole koskaan kuullut, että sellaisia epäilyjä olisi esitetty miehistä. Nainen on kuitenkin yhtä sitkeä ja ehkä sitkeämpikin kuin mies. Kun media huomaa jossain heikon kohdan, niin siihen on tietenkin helpompi puuttua kuin sellaisen henkilön tekemisiin, jonka julkisuuskuva on vahva. Se vaatii toimittajaltakin paljon rohkeutta.”

Mistä löytyy lohdutus vastoinkäymisten hetkillä?

“Olin isän tyttö ja isä lohdutti minua ollessani pieni. Vaikka äitikin lohdutti, niin isän osallistuminen elämäni vastoinkäymisiin on jäänyt erityisesti mieleeni. Varmaan se johtuu siitäkin, että kaveripiirissä usein lohduttajana oli äiti, joten isäni asenne oli harvinainen ja poikkeuksellinen. Nykyisin minua lohduttaa ja kannustaa aviomieheni. Lohdutan myös itse itseäni, mutta en kuitenkaan syömällä suklaata.”

Jäätteenmäki oli kolmilapsisen maanviljelijäperheen kuopus. Varsinkin äiti kannusti häntä opintoihin ja korosti, että naisella tulee olla oma ammatti ja omat rahat, ja tällaisen aseman nainen saa vain opintojen ja opiskelun kautta. Mutta miten saadaan asema puolueessa, joka on imagoltaan varsin patriarkaalinen isäntämiesten puolue?

“Olen miettinyt, mitä tämä isäntämiesmentaliteetti oikein tarkoittaa ja miten vanhakantaisia nämä takametsien miehet oikein ovat. Takametsien miehet eivät kuitenkaan edusta epätasa-arvoa, sillä hehän ovat tottuneet siihen, että heillä on vahva nainen rinnallaan.

Ollessani keskustapuolueen sijaisjohtajana ja kulkiessani kentällä en ole koskaan törmännyt vanhempien miesten osoittamaan epäkunnioittavaan tai epätasa-arvoiseen kohteluun. Heidän asenteensa on ollut tasa-arvoinen, eikä minun ole tarvinnut olla kuin oma itseni.

Joskus olen saattanut kokea epätasa-arvoista kohtelua, mutta silloin se tullut joko ikäisiltäni tai nuoremmilta miehiltä, jotka ovat kokeneet minut kilpailijana. On hyvä muistaa, että minä olen naisena toiminut keskustapuolueen sijaisjohtajana, mutta naiset eivät ole koskaan pärjänneet sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajakisassa, vaikka puoluetta pidetään tasa-arvon esitaistelijana. Ammattiyhdistysliikkeessä on niin ikään todella vähän naisia. Vanhakantaisuutta on siis myös muissa poliittisissa valtakeskittymissä.”

Kun naisten määrä työelämässä lisääntyy, miehet alkavat kokea heidät uhaksi. Eduskunnassakin miehet keskustelevat harmissaan, miten naiset vievät heiltä paikkoja. Tilanne tuntui kärjistyneeltä varsinkin silloin, kun eduskunnassa oli kolme naispuhemiestä.

“Ei siinä minusta mitään kummallista ollut, mutta aina kun nainen valitaan johonkin poliittiseen tehtävään, se tuo mukanaan paljon julkisuutta. Julkisuus antaa kuitenkin väärän kuvan siitä, miten paljon naisia todella on erilaisissa tehtävissä. Miehillä on eduskunnassakin hallussaan suuri enemmistö.

Jos itse koen olevani jollekin miehelle uhka, olen siinä tilanteessa varsin huono rauhoittelija, enkä edes jaksa yrittää selitellä. Minä vain jätän hänet. Koen tilanteen turhaksi, enkä halua kuluttaa siihen aikaa. Olen kuitenkin miettinyt tätä asennettani ja tullut siihen tulokseen, että ehkä minun olisi tarkistettava kantaani. Ehkä joskus kannattaisi vähän selitellä.”

Samanlainen turhautumisen tunne valtaa Jäätteenmäen ylettömän pitkissä kokouksissa, joissa hän ei jaksaisi istua ja kuunnella, kun jauhetaan samoja asioita. “Silloin pitää pinnistellä, että voimat riittävät ja että pystyn pysymään paikallani enkä vain kävele pois. Minä en yleensä korota ääntäni, mutta joskus vain poistun. Haluan, että asiat etenevät.”

Onko suomalaisen naisen asema parantunut? Ovatko tasa-arvo, samapalkkaisuus ja kaikki ne ylevät tavoitteet, joista on vuosikausia puhuttu, edenneet suotuisasti? Onko suomalaisella naisella todella elämä paremmalla mallilla kuin muualla teollistuneessa maailmassa?

“En osaa sanoa, ovatko meillä kaikki asiat paljon paremmin kuin muualla. Minusta suomalaisella naisella on kaksinkertainen työtaakka. Hänellä on kotityöt ja ansiotyö.

Suomalaisen tasa-arvon historia on pitkä. Sotien aikana naiset joutuivat tarttumaan laajalti erilaisiin työtehtäviin niin pelloilla, tehtaissa kuin kaupan alallakin. Nämä olivat siihen aikaan miesten töitä. Sitten nähtiin, että naiset selviytyivät hyvin kaikista tehtävistä ja saivat sotien jälkeen pitää nämä työt ja asemat. Tällä tavoin tasa-arvo työelämässä eteni, mutta palkkauksessa tasa-arvo ei ole edennyt, sillä sekä työnantaja- että palkansaajapuoli eivät ole pitäneet naisten työtä riittävän arvokkaana. Kun korostetaan, että naisilla on Suomessa niin hyvä asema, se herättää minussa kysymyksiä. Ei kai tässä verrata suomalaisen naisen asemaa kehitysmaiden naisten asemaan.”

Kuka muu voi ajaa suomalaisen naisen samapalkkaisuutta ja tasa-arvoisuutta työelämässä kuin nainen itse? Missä ovat suomalaisten naisten yhteiset painostusryhmät, jotka tutkivat, paljastavat ja vaativat muutoksia eriarvoiseen käytäntöön? Amerikkalaiset naiset ovat saaneet paljon enemmän aikaan tällä rintamalla kuin eurooppalaiset ja suomalaiset naiset. Miksi näin?

“Naiset ovat olleet liian kilttejä ja he ovat antaneet ylistämällä alistaa itsensä. Naisilla ei ole työmarkkinajärjestöissä kummallakaan puolella paljon sanomista. Tästä on seurannut myös se, että työelämässä perhevapaista johtuvat kustannukset ovat naisen työnantajan maksettavina. Tasavertaisessa maassa pitäisi ajatella, että lapsi on äidin ja isän lapsi, ja perhevapaista koituvat kustannukset olisi jaettava kummankin aviopuolison työnantajan kesken.”

Sitten keskustelumme erkanee kovista faktoista ja tartumme pehmeämpiin teemoihin: poliitikkonaisen ulkoiseen kuvaan. Julkisuudessa esiintyvät ja julkisuuskuvasta riippuvaiset henkilöt tietävät professori Albert Mehrabianin äänettömän viestin teesit: 55 % julkisuuskuvasta perustuu ulkonäköön, äänen merkitys on 38 % ja asiasisällön osuus 7 %. Miten tämä vaikuttaa poliitikon itsetutkiskeluun?

“Minulle sanotaan usein, että olen kovin tosissani varsinkin televisiossa. Minua pidetään myös kovan näköisenä ja kehotetaan hymyilemään enemmän. Olen miettinyt, mistä nämä mielipiteet johtuvat. Olin aika nuori tullessani eduskuntaan ja nuorta naista ei silloin otettu vakavasti tässä talossa. Ajattelin, että minun täytyy olla erittäin tosissani, jotta minut hyväksytään. Olisin voinut toimia toisellakin tavalla, mutta valitsin tämän tien. Kun puhun tärkeistä asioista, keskityn asiasisältöön niin, että en mieti miltä näytän, hymyilenkö vai olenko vakava. Ajattelen enemmänkin miten asetan sanani ja miten etenen puheessani. Toimin näin, vaikka tiedänkin, että joskus jopa 80 % viestistä tulee ulkonäöstä. Joten minulla on vielä paljon opettelemista.”

Keskustelemme Anneli Jäätteenmäen kanssa eduskunnan kahvilassa. Jäätteenmäki on pukeutunut vadelmapunaiseen pellavaiseen jakkupukuun. Hän on sorja ja hoikka nainen, joka liikkuu kevyesti. Muistan hänen tyylikkään olemuksensa jo hänen oikeusministerikaudeltaan, jolloin se oli tervetullut poikkeus yleiseen poliitikkolinjaan. Suomalaisten kansanedustajien pukeutumisesta ei juuri voi antaa merkittäviä tyylipisteitä, ei ainakaan miehille. Nyt uudet nuoret ja hoikat kansanedustajanaiset ovat saaneet aikaan jonkinlaisen kasvojenkohotuksen. Anneli Jäätteenmäki on kuitenkin jo pitempään erottunut omalla tyylikkyydellään ja saanut monen epäilemään, että ulkonäkö on hänelle tärkeä. Onko näin?

“Paino on pysynyt vakaana ja nuoruuden pyöreys on häipynyt. Pidän värikkäistä vaatteista, mutta tässä työssä en kuitenkaan halua herättää vaatteilla huomiota. Jos kansanedustaja on liian koristeellinen niin hänen on vaikea olla samanaikaisesti uskottava.”

Jäätteenmäki pitää lenkkeilyä hyvänä ja rentouttavana vapaa-ajan harrastuksena, jolla voi hoitaa myös kuntoaan. Lenkkeillessään hän voi asettaa myös ongelmat oikeisiin mittoihin. “Jos en pääse lenkille, tulen niin huonotuuliseksi, että ympäristö kärsii. Joskus saatan pikaistuksissani tiuskaista, mutta yleensä olen aika rauhallinen ja haudon asioita omassa päässäni.”

Jäätteenmäki on ollut naimisissa kahdeksan vuotta. Aviopuoliso on Yleisradion uutispäällikkö Jorma Melleri. Monilla raporttini naisilla on takanaan useampi avioliitto, joten minua kiinnostaakin kuulla, mitä parannuksia varttuneemmalla iällä solmittu avioliitto on tuonut itsenäisen naisen elämään.

“Hän on ensimmäinen ja ainoa aviomies. Mieheni on tuonut elämääni rauhallisuutta, turvallisuutta, seestyneisyyttä, varmaan myös järjestystä. Ennen tyypillisenä maakunnan kansanedustajana olin kaikki illat eduskunnassa töissä. Nyt pyrin tekemään työni mahdollisimman nopeasti, jotta aikaa jäisi kotielämällekin.”

Huomaan, että Anneli Jäätteenmäen argumentit avioliitosta ja aviomiehen merkityksestä ovat samansuuntaisia, mitä miehet yleensä etsivät avioliitostaan. Miehethän kaipaavat usein elämäänsä järjestystä. Entä rakkaus?

“No se on tietysti ensimmäinen asia! Sehän on itsestään selvää. En olisi voinut kuvitella meneväni naimisiin, ellei kyseessä olisi ollut rakkaus. On mukava mennä kotiin, kun siellä on ihminen, jota rakastaa ja jota odottaa ja jonka kanssa voi keskustella. Aviomies on tasapainottava tekijä elämässäni.”

Hyvästellessämme palautan mieleeni, että Anneli Jäätteenmäki on kotoisin Lapualta. Se on melkoinen historiallinen tausta, sanon.

“Ihmisellä tulee olla juuret, jotta voi olla siivet!” hän vastaa.

Anneli Jäätteenmäki valittiin ylivoimaisella ääntenenemmistöllä Suomen Keskustan puheenjohtajaksi 15.6.2002.

Suomalaiset tahtonaiset janoavat uusia näköaloja

NOVARUM RERUM CUPIDUS!

Uusille asioille halukas

(Caesar)

New York - Chicago, 17.- 25.4.2001

“Naiset on luotu pirtin vartijoiksi!” Onko enää näin? Naiset eivät enää katsele maailmaa avaimenreiästä tai ikkunasta pitsiverhojen takaa. Ei, he astuvat ovesta ulos ja janoavat uusia näköaloja ja hakevat ne joskus varsin etäältä ja vaativista ympäristöistä. Miten he sopeutuvat, pärjäävät, menestyvät? Tapasin Yhdysvalloissa kolme suomalaista tahtonaista, jotka kaikki olivat lähteneet maailmalle eri lähtökohdista, mutta suomalaisilla voimavaroilla.

Suurlähettiläs Marjatta Rasi,

Suomen YK-edustusto, New York

Näköala Suomen YK-suurlähettilään residenssistä yli Manhattanin pilvenpiirtäjien on henkeäsalpaava. Jossain kymmeniä kerroksia alempana Park Avenuella aurinko polttaa asfalttia ja kuumuus ahdistaa, mutta pilvenpiirtäjän ylimmissä kerroksissa olo on cool ja vain sininen taivas on kattona.

Suurlähettiläs Marjatta Rasi on kutsunut minut lounaalle residenssiinsä. Nautimme kevyen ja maittavan lounaan yhdessä rouva Eeva Ahtisaaren kanssa, jolle New York on varsin tuttu entisenä kotipaikkana. Lounaan jälkeen kysyn Marjatta Rasilta suoraan, miten suomalainen nainen pärjää Manhattanilla.

“Vaatimattomuus ei enää kaunista ketään eikä missään. Vaatimattomuudella suomalainen ei pärjää ainakaan New Yorkissa, eikä taida enää pärjätä Suomessakaan. Naisen täytyy näyttää, että hän...