1. kirje, jossa kerrotaan nestehukasta ja urosstereoista

1. KIRJE

jossa kerrotaan nestehukasta ja urosstereoista

Terve Karvonen. Amalia-täti ei ollutkaan minua vastassa Karhumäen linja-autoasemalla, vaikka hän oli puhelimessa sanonut, että pikku makkaralenkki tekisi hänelle hyvää. Täti oli nimittäin aloittanut painonnostoharjoitukset, koska painonvartiointi oli alkanut tuntua niin tylsältä. Nykyään häneltä nousi jo sata kiloa suorille jaloille sängystä. Nostin repun selkään ja aloin lampsia kohti Käpälämäen kaupunginosaa. Eikö vain melkein ensimmäisessä kulmassa vastaani tulleetkin Pitkä ja Pätkä, samat pojat, joista minulle on ennenkin ollut harmia.

Kun pojat näkivät minut, he ilahtuivat kovasti ja kysyivät, eikös siinä ollutkin se sama nallukka, jonka he olivat heittäneet uimalaitoksen hyppytornista veteen. Sanoin, että nyt he olivat erehtyneet karhusta, sillä en minä ollut enää se sama nallukka. Pitkä sanoi, että hänestä kyllä näytti, että olin ihan sama, ja Pätkä kysyi, miten muka olin eri. Sanoin, että tässä välissä olin voittanut esikoululaisten karatemestaruuskilpailut.

Pojat vilkaisivat toisiaan ja sanoivat sitten, että ehkäpä he olivatkin erehtyneet henkilöstä, sitä sattui, kun kaikki karhut olivat niin samannäköisiä. Että täytyipä tästä lähteäkin ja hyvää päivänjatkoa vain.

Menin sisälle tädin taloon. Ovi oli auki. Arvelin, että täti oli varmaan puutarhassa. Huhuilin häntä hetken, mutta kun vastausta ei kuulunut, menin sisään. Ei hän ollut sisälläkään.

Vein matkatavarat omaan huoneeseeni. Olin vähän nälkäinen, joten menin keittiöön. Jääkaapin ovessa oli munalukko.

Kurkistin maton alle. Avain ei ollut siellä, ainoastaan lappu, jossa luki: »Hahhahhaa, Amalia. Siivoaisit joskus.» Etsin monesta paikasta, jonne täti tavallisesti piilotti avaimiaan. Työkalupakista löysin lapun, jossa sanottiin, että »Hahhahaa, Amalia, rautasahakin on jääkaapissa».

Olin jo lähdössä kaupungille syömään Björnburgerin, kun ulko-ovi kävi ja Amalia-täti tupsahti sisään. Hän pysähtyi keittiön ovelle, katsoi minua hämmästyneen näköisenä ja raapi korvallistaan. Sitten hän sanoi, että tänään olikin varmaan huomenna eikä tänään, sillä hänen muistaakseen minun piti tulla huomenna.

Kysyin, missä täti oli ollut. Täti istui keittiön jakkaralle ja kertoi olleensa hukkareissulla. Katsos, täti sanoi. Naisvoimisteluseura Karhunpalveluksen painonnostojaoston oli tapana mennä tiistain treenien jälkeen tasaamaan nestehukkaa Kupit nurin -pubiin.

Sanoin, että aikamoinen hukka heillä oli ollutkin, koska tänään oli keskiviikko. Täti nyökkäsi ja sanoi, että joskus nestehukka oli tosi suuri ja tässä päti hyvin vanha kansanviisaus, eli kun läksi hukkaa pakoon, saattoi tulla mäyräkoira vastaan.

Täti epäili, että nestehukan hoitoaineessa oli testostereoita. Ne olivat uroshormoneita, jotka panivat naisetkin puhumaan matalalla äänellä tyhmiä. Oliko minulla muuten nälkä?

Sanoin, että oli. Olin aikonut nauttia hiukan välipalaa, mutten ollut löytänyt mistään jääkaapin avainta. Täti sanoi, ettei hänkään ollut sitä löytänyt pariin viikkoon. Kysyin, miten me sitten saisimme oven auki.

Täti meni jääkaapin luo, tarttui siitä kiinni ja nosti oven saranoiltaan. Tällä tavalla, hän sanoi ja pani oven nojalleen tiskipöytää vasten. Jotain hyötyä niistä urosstereoista kuitenkin on.

Että sellainen se tädin nestehukka ja minun tulopäiväni sitten oli.

2. kirje, jossa ollaan painonnostoharjoituksissa

2. KIRJE

jossa ollaan painonnostoharjoituksissa

Terve, Karvonen. Olin tänään Amalia-tädin kanssa Naisvoimisteluseura Karhunpalveluksen painonnostoharjoituksissa.

Kaikki naisvoimailijat olivat panneet trikoita päälle ja lämmittelivät lihaksiaan hyppimällä ja heiluttamalla raajojaan. Urheilutalon permanto tömisi uhkaavasti.

Sitten valmentaja Kaisa Karhutar sanoi, että eiköhän aloiteta tekniikan hiominen, tytöt, sillä painonnosto oli tekniikkalaji kuten rakkaus, eli raaka voima ei ollut mitään, vaan tekniikka. Naiset nauroivat hyväksyvästi.

He alkoivat harjoitella nostamisen perusteita. Kaisa Karhutar sanoi, että jokaisella esineellä oli painopiste. Säännöllisen kappaleen painopiste oli helppo määritellä, mutta esimerkiksi karhun hyvin vaikeaa. Kaikki olivat samaa mieltä. Hetken he vertailivat omia painopisteitään ja täti sanoi, että hänen painopisteensä oli varmaan aika lähellä sänkyä, koska siihen suuntaan hän yleensä kaatui.

Harjoitus alkoi olla jo lopuillaan, kun saliin tuli suuri uroskarhu. Kaisa Karhutar sanoi, että Urmas, miesten vuoro ei ollut vielä alkanut. Urmas hymyili leveästi ja sanoi, että ei se mitään ja tuli harjoittelevien naisten luokse. Hän oli kuuluisa voimanostaja Urmas Metsänomena. Hän pullisteli lihaksiaan kuin olisi esitellyt niitä jossakin Mister Karhu -kilpailussa.

Urmas sanoi, että kas, tytteleilläpä oli jo tangoissa melkein painoa. Kaisa Karhutar sanoi, että samaa ei voinut sanoa hänen tangoistaan. Urmas nauroi hurmaavasti ja meni sivummalla olevalle painonnostopaikalle, jossa näytti olevan tanko. Siinä oli ainakin sata kiloa painoja. Hän kumartui painojen puoleen ja huiskautti ne ilmaan.

Kaikki naiset olivat katselleet uroskarhun esitystä. Kaisa Karhutar kääntyi valmennettaviensa puoleen ja kysyi, mitä vikaa herra Metsänomenan raakatempauksessa oli. Lahja Hevonen sanoi, että huono perusryhti eli selkä köyryssä. Niska jäykkänä, Emmi Kotva sanoi. Asennevamma, täti sanoi.

Urmas oli kuullut naisten juttelun ja hänen niskansa oli alkanut punottaa. Hän sanoi, että puhukaa mitä puhutte, mutta voima se oli joka jylläsi. Arvoisien amatsonien sopi yrittää itse, jos olivat niin eteviä.

Se oli harkitsemattomasti sanottu, sillä Kaisa Karhutar meni ja tempaisi saman tien koko punttikasan suorille käsille. Urmas suuttui ja pani tankoon lisää painoja. Hän nosti ne ilmaan jalat horjuen ja sai tangon vaivoin suorille tassuille.

Tehkää perässä, hän puuskutti ja meni selkäänsä pidellen istumaan sivummalle.

Kaisa Karhutar sanoi, että hassu uros, särkee isotellessa selkänsä. Hän ei ainakaan rupeaisi mihinkään älyttömään uhoamiskilpailuun. Urmas nauroi pilkallisesti.

Silloin täti meni painojen luo, tempaisi ne vaivattomasti suorille tassuille ja laski alas. Urmaksen suunnasta kuului kolahdus, kun hän kaatui tuoleineen salin lattialle.

Kaisa Karhutar sanoi, että hyvä, Amalia. Kuitenkin saisit käyttää enemmän jalkoja. Täti sanoi, että se pakkasi aina unohtumaan häneltä näissä alkupainoissa.

Kun menimme kotiin, sanoin tädille, että tanko oli varmaan ollut aika painava. Täti sanoi, että no, eihän se ollut mikään konsti, jos oli syntynyt vahvaksi kuin karhu.

Että sen pituiset ja painoiset harjoitukset meillä sitten oli.

3. kirje, jossa pannaan rautoihin ja ammutaan lonkalta tivolissa

3. KIRJE

jossa pannaan rautoihin ja ammutaan lonkalta tivolissa

Terve, Karvonen. Karhumäkeen tuli eilen tivoli. Päivällä kaupungilla kierteli kovaäänisauto, joka mainosti illan esityksiä. Siellä oli vaikka mitä: käärmenainen, kahlekuningas, tulennielijä, ampumateltta ja hattarakoju.

Sanoin Amalia-tädille, että tivoliin olisi mukava mennä. Täti innostui heti, samoin konstaapeli Oiva Karhunen. Täti oli aina ollut suuri varieteetaiteen ystävä ja itse asiassa esiintynytkin kerran tivolissa. Kysyin, mitä hän oli esittänyt. Täti sanoi olleensa vedenneitona. Se oli ollut sellainen homma, että vedenneidot makailivat pyrstöt paljaina vesialtaan yläpuolella olevalla laverilla. Yleisö yritti pudottaa heidät veteen osumalla pallolla nappiin, joka laukaisi laverin.

Päivän pudottuaan hän oli alkanut ottaa koppeja palloista ja heittää niitä takaisin. Hän oli saanut aika monta osumaa, ennen kuin oli saanut potkut.

Illalla sitten läksimme tivoliin. Menimme ensimmäiseksi katsomaan käärmenaista. Ei se nainen mikään käärme ollut, vaan hyvin notkea karhu. Hän pisti itsensä solmuun. Konstaapeli Karhunen sanoi, että tuopa olikin jotain, tekisit perässä, Amalia. Täti taputti mahaansa ja sanoi, että itse asiassa hän oli jo pannut itsensä umpisolmuun.

Tulennielijä oli myös jännittävä. Hän söi palavia soihtuja ja puhalteli suustaan pitkiä tulenlieskoja. Täti sanoi, että tuollainen taito olisi varsin hyödyllinen, kun sulattelisi jäätyneitä vesijohtoja talvella.

Kahlekuningas pyysi yleisön joukosta vapaaehtoista panemaan hänet kahleisiin. Konstaapeli Karhunen meni lavalle ja pani kahlekuninkaalle käsi- ja jalkaraudat. Lopuksi hänet nostettiin roikkumaan säkissä esityslavan yläpuolelle. Yleisöä käskettiin laskemaan sekunteja. Kun olimme päässeet kuuteensataan, kahlekuninkaan avustajat laskivat säkin alas ja Karhunen kävi vapauttamassa nolon näköisen uroksen käsiraudoista. Karhunen sanoi vihaiselle tivolin johtajalle, että kukaan ei ollut kieltänyt häntä käyttämästä omia käsirautoja.

Täti sanoi, että eiköhän tässä nyt ollakin nautittu taidetta mahan täydeltä, oli jo oikein kylläinen olo. Mentäisiin kotiin syömään lettuja. Oiva Karhunen sanoi, että mitäpä jos hän ampuisi ampumateltassa jonkin palkinnon Otsolle.

Menimme ampumateltalle. Ilmakiväärillä piti pudottaa peräseinällä olevia maaleja. Jos osui kaikkiin, sai pääpalkinnon, joka oli hieno radio-ohjattava auto.

Karhunen ampui kymmenen laukausta, mutta osui vain viiteen palikkaan. Hän oli pettyneen näk...