Kansi

Etusivu

HEIKKI RÄISÄNEN

MITÄ VARHAISET KRISTITYT USKOIVAT

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ

HELSINKI

Tekijänoikeudet

ISBN 978-951-0-38761-0

© Heikki Räisänen 2011

WSOY:n kirjallisuussäätiö on tukenut kirjoitustyötä

Versio 1.0

Werner Söderström Osakeyhtiö 2011

Alkusanat

Antille, Ristolle ja Ismolle

Saatteeksi

Syyskesällä 2009 ilmestyi amerikkalaisen Fortress Pressin kustantamana kirjani The Rise of Christian Beliefs: The Thought World of Early Christians, joka oli ollut työn alla noin neljännesvuosisadan. Kaiken aikaa on tarkoituksenani ollut julkaista aiheesta myös suppeampi suomenkielinen esitys. Nyt tämäkin hanke on vihdoin toteutunut.

Kummankin kirjan tavoitteena on ollut toteuttaa ohjelma, jonka esitin 1990 kirjassa Beyond New Testament Theology: vaihtoehtona lukuisille »Uuden testamentin teologioille» olisi hahmoteltava uskontotieteellinen yleisesitys kristittyjen ajattelusta parin ensimmäisen vuosisadan aikana. Olen yrittänyt kirjoittaa yleistajuisesti, toivoen, että kirja löytäisi tiensä mahdollisimman monen »tavallisen lukijan» käsiin. Sodan on sanottu olevan liian tärkeä asia jätettäväksi kenraaleille; Raamattu on liian tärkeä kirja jätettäväksi vain teologeille.

Kiitän Suomen Akatemiaa, joka nimesi johtamani tutkijaryhmän Helsingin yliopistossa ja Åbo Akademissa tutkimuksen huippuyksiköksi vuosiksi 19942005. Yksikön tutkimusaiheena oli »Varhaisen juutalaisen ja kristillisen ideologian muotoutuminen». Kirjani kokoaa yhteen osan sen työstä. Olen tietenkin yksin vastuussa kirjan sisällöstä, mutta paljossa olen voinut rakentaa kollegoitteni ja oppilaitteni työlle. Voisin kiittää kymmeniä henkilöitä ja englanninkielisen laitoksen esipuheessa sen teenkin; tässä tyydyn nostamaan esiin Antti Marjasen, Risto Uron ja Ismo Dunderbergin panoksen. Ilman heidän uraauurtavaa työtään Nag Hammadin tekstilöydön parissa ymmärrykseni platonilaisista ja gnostilaisista kristinuskon tulkinnoista olisi jäänyt vielä paljon puutteellisemmaksi.

Kiitän WSOY:n kirjallisuussäätiötä, joka myönsi työtä varten apurahan. Kustannustoimittaja Juha Honkala ja professori Ismo Dunderberg antoivat viimeistelyvaiheessa erittäin hyödyllistä palautetta. Perheeni on ollut tukeni ja iloni kaikki nämä vuodet. Kiitos teille kaikille!

Vantaalla, kevättalvella 2011

HEIKKI RÄISÄNEN

1. Tästä on kysymys

1

Tästä on kysymys

USKONTOA VOI TUTKIA monesta näkökulmasta. Tässä kirjassa luonnostelen kokonaiskuvaa varhaisten kristittyjen ajatusmaailmasta. Tehtävä on rajatumpi kuin esimerkiksi kysymykset kristinuskon synnystä ja varhaishistoriasta. Nämä vaatisivat syvällisempää paneutumista siihen, mitä voidaan tietää tai paremminkin perustellusti olettaa1 kristillisten yhteisöjen sosiaalisesta todellisuudesta. Silti ajatusmaailma on tiukastikin sidoksissa konkreettiseen maailmaan, ja kirjani perustuu osaltaan tätä maailmaa koskeviin tutkimuksiin. Sen pohjana on myös Uuden testamentin kirjoitusten ja muiden asiaa valaisevien tekstien syntyä ja sisällystä koskeva keskustelu tutkijoiden näkemykset tekstien syntyajasta ja -paikasta, tekijästä, kokoonpanosta ja luonteesta. Kirjan toinen luku esittää pähkinänkuoressa välttämättömimmät taustatiedot. Yksityiskohtaisempaa tietoa on suomeksikin helposti saatavissa.2

Tehtävän rajaus ajatusmaailmaan ei merkitse, että pitäisin intellektuaalista puolta uskonnon tärkeimpänä ulottuvuutena. Kristilliset aatteet ja ajatukset ovat kuitenkin syvästi vaikuttaneet moniin maailman kulttuureihin, ei vähiten länsimaiden historiaan ja sivistykseen. Tämä on yksi painava syy sen aatteellisen perustan analyysiin, jolta kristinusko on lähtenyt liikkeelle.

Termit »kristitty», »kristillinen» ja »kristinusko» ovat varhaisista ajoista puhuttaessa ongelmallisia. Ne puuttuvat jopa Paavalin laajasta tuotannosta kokonaan. Sana khristianos esiintyy vasta ensimmäisen vuosisadan lopulla syntyneissä kirjoituksissa ja silloinkin vain kolmasti.3 Khristianismos, jonka voi luontevasti kääntää »kristinuskoksi», tavataan vasta Antiokian piispan Ignatioksen kirjeissä noin vuonna 110. Olisi mahdollista tyytyä johdonmukaisesti muihin ilmauksiin, sellaisiin kuin »Jeesus-liike», »Jeesuksen seuraajat» tai »Kristukseen uskovat», mutta nekin ovat epätarkkoja. Kaikkien Jeesuksen ihailijoiden vakaumuksen ytimenä ei ollut »usko». Olen säilyttänyt perinteiset termit käytännön syistä niiden jatkuva korvaaminen täsmällisemmillä kiertoilmauksilla olisi hankalaa mutta on syytä pitää mielessä, että käytän niitä väljässä merkityksessä. »Kristitty» tarkoittaa tässä kirjassa kaikkia, joiden ajatusmaailmassa ja elämässä Jeesuksella oli tavalla tai toisella keskeinen asema.4 »Kristillinen» viittaa näiden ihmisten näkemyksiin ja »(varhainen) kristinusko» heidän uskonnollis-sosiaaliseen elämäänsä kokonaisuudessaan. Käyttäessäni näitä termejä en siis tarkoita, että syntyi kokonaan uusi uskonto, jota ei alun alkaenkaan voinut pitää juutalaisuuden piiriin kuuluvana liikkeenä. On kiistanalaista, missä vaiheessa voi mielekkäästi puhua kristinuskosta uutena uskontona. Pohdin kysymystä identiteettiä koskevassa yhdeksännessä luvussa.

Kirja, joka käsittelee varhaisten kristittyjen uskonnollista ajatusmaailmaa, on sukua »Uuden testamentin teologioille». Se on kuitenkin korkeintaan näiden kaukainen pikkuserkku joidenkin mielestä epäilemättä suvun musta lammas ja itse asiassa se on tarkoitettu lajityypin vaihtoehdoksi.

Uuden testamentin teologia ja varhaiskristillinen uskonnonhistoria. Saksalainen William Wrede (18591906) esitti niin varhain kuin 1897, että »Uuden testamentin teologia» olisi tutkimusalana korvattava varhaiskristillisen uskonnon ja teologian historialla, joka ei piittaa Uuden testamentin kaanonin rajoista. Ohjelma jäi konservatiivisempien pyrkimysten jalkoihin, kun teologia ensimmäisen maailmansodan jälkeen etsi uutta suuntaa. Vaikka kriittisestä uskonnonhistoriallisesta työstä on tullut erottamaton osa raamatuntutkimuksen arkipäivää, sen tuloksia kokoavasti esittävät synteesit Uuden testamentin teologiat ovat osaksi eläneet omassa maailmassaan. Esitin kirjassani Beyond New Testament Theology (1990, toinen uudistettu painos 2000) katsauksen lajityypin vaiheisiin ja päivitetyn version Wreden ohjelmanjulistuksesta.5 1990-luvulla ilmestyi vihdoin muutama yleisteos, jotka pyrkivät tarjoamaan vaihtoehdon Uuden testamentin teologioille, merkittävimpänä Heidelbergin yliopiston professorin Gerd Theissenin (s. 1943) A Theory of Primitive Christian Religion (1999). Oma kirjani The Rise of Christian Beliefs jatkaa samalla linjalla, mutta on kattavampi (ja vähemmän teoriapainotteinen) kuin Theissenin.

Saksalainen tutkija Gerd Theissen toteaa, että Uuden testamentin teologiat lähestyvät aihettaan sisäpuolisesta kristinuskon näkökulmasta. Ne on kirjoitettu kristittyjä lukijoita, ennen muuta tulevaa papistoa ajatellen. Vaihtoehtoisen esityksen tulisi sen sijaan sopia niin kristityn kuin ei-kristityn, niin uskovan kuin uskonnottomankin käsiin. Tehtävä on kulttuurinen ja uskontotieteellinen, ei uskonnollinen eikä ahtaassa mielessä teologinen, ovathan käsiteltävät tekstit ja vakaumukset osa ihmiskunnan »perustavaa kulttuurista informaatiota».6 Tehtävänasettelua voi nykypäivän saksalaisen teologin esittämänä pitää jopa radikaalina, mutta se istuu hyvin skandinaaviseen traditioon, jossa teologian ja uskontotieteen raja on vanhastaan liukuva.7

Lähestymistavassa on pyrittävä puolueettomuuteen.8 Se ei tietenkään merkitse, että tutkija kuvittelisi esittävänsä »historiallisen totuuden» (vaikka kriittisen tutkimuksen pyrkimyksiä usein tällä tavoin karrikoidaan). Humanistinen tutkimus on mitä suurimmassa määrin lähteiden tulkintaa, ja aivan erityisesti tämä koskee yleisesityksiä, jotka edellyttävät suuren joukon erityiskysymysten tulkintoja. Tästä ei seuraa, että tutkimus olisi mielivaltaista. Tulkinnat on aina perusteltava mahdollisimman uskottavasti. Yleisesityksessä, jonka on oltava sekä kohtuullisen kattava että kohtuullisen suppea, perusteelliselle argumentoinnille ei kuitenkaan ymmärrettävästi ole tilaa. Kirjallisuusviitteet jotka nekin on täytynyt pitää tiukoissa rajoissa saavat ohjata harrastunutta lukijaa syvemmälle.9

Humanistis-uskonnonhistoriallisessa esityksessä ei voi käyttää sellaisia empiirisen todellisuuden ulkopuolelle viittaavia tulkinnallisia käsitteitä kuin »(Jumalan) ilmoitus», »(jumalallinen) inspiraatio», »Jumalan teko» tai »Jumalan sana» muutoin kuin lähteissä esiintyvien ajatusten kuvauksessa.10 Tällainen uskonnon sisäinen kieli kuuluu toiselle tasolle, jolla voi pohtia tulosten merkitystä yksityiselle ihmiselle tai vaikkapa »kirkon uskolle». Tutkijat lähestyvät varhaiskristillisiä tekstejä samanlaisin menetelmin kuin muitakin tekstejä esimerkiksi Gilgameš-eeposta, Talmudia, Koraania tai hindulaisia tekstejä. Jumalan tai jumalien11 olemassaolo tai sen kieltäminen ei ole tulkinnan lähtökohta. Tutkimuskohteena ovat ihmisten käsitykset ja mahdolliset kokemukset jumalallisesta sekä näiden kokemusten tulkinnat. Sen pohtiminen, mitä ehkä on kokemusten takana, kuuluu toisiin yhteyksiin.

Varhaiskristillistä ajattelua käsittelevän esityksen lähdepohja on laajempi kuin pelkkä Uusi testamentti, vaikka useilla Uuden testamentin teksteillä, etenkin evankeliumeilla ja Paavalin kirjeillä, onkin siinä keskeinen osa. Esitys käyttää tasavertaisina lähteinä kaikkea parin ensimmäisen vuosisadan aineistoa. Oikea- ja harhaoppisuuden käsitteet esiintyvät ainoastaan historiallisessa merkityksessä viittaamassa katsomuksiin, joista on myöhemmin tullut oikea- tai harhaoppisia. On toisin sanoen yritettävä välttää aatehistorian tulkintaa voittajien näkökulmasta. Historialliseen lähestymistapaan kuuluu, kuten Risto Uro totea...