Prologi

Maija Miilunkorpi on nainen, jota useimmat ihmiset eivät pidä aivan tavallisena, hän itse ehkä vähiten. Hän on syvästi uskovainen himokuntoilija, joka on jäänyt kiinni nikotiiniin, käyttää nuuskaa ja rentoutuu mielellään väkevää olutta juoden.

Hän pitää yksinäisyydestä ja luonnonrauhasta. Usein patikkaretkien tai kanoottivaellusten jälkeen hänen mielensä jää kellumaan jonnekin välitilaan pitkäksi aikaa. Se lisää hänen omituisuuttaan muiden silmissä.

Armeijan jälkeen Maija kävi vartijakurssin ja toimi vartijana opiskelun ohessa. Öisen kaupungin valoissa liikkui monenlaista kulkijaa, joiden taustat kaipasivat selvittämistä, ainakin jonkun mielestä.

Tämän tajuttuaan Maijasta tuli suosittu aviorikoksia ratkova yksityisetsivä. Se oli hänelle vain tulonlähde opiskelun ohessa, mutta pian mainetta tuli lisää ja toimeksiannot lisääntyivät ja muuttuivat.

Kirjan tapahtumapaikka on tunnistettavissa, mutta henkilöt ovat kuvitteellisia.

1. luku

Maija Miilunkorpi oli päättänyt polkea matkan ja lähti keskipäivän aikaan. Häntä väsytti edellisiltainen punttisaliharjoitus ja taakse jääneet raskaat työviikot. Hyvä olo löytyi kuitenkin nopeasti, jo ensimmäisten kymmenien kilometrien aikana. Se muuttui matkan myötä lähes maailmasta irti olevaksi tilaksi.

Oli aikainen kesäilta. Helteinen päivä ei näyttänyt vielä hellittämisen merkkejä.

Maija ajoi asfalttitien reunaa. Oikealla puolella näkyi talo ja punainen ulkorakennus, jonka katolla oli omituinen kupu. Hän katseli sitä hetken ihmetellen ja päätteli sen olevan tähtien tutkintaa harrastavan rakentama. Pimeinä iltoina sen päältä liukuisivat suojat pois ja tieltä saattaisi nähdä häivähdyksen tähtiharrastajan hahmosta, kun tämä touhuaa innoissaan kaukoputken kanssa.

Tie lähti loivaan ylämäkeen, ja Maija vaihtoi vaihteita kahdesti suuremmalle takarattaalle. Pyörän hi- nauksessa oli peräkärry, joka oli suunniteltu retkeilyyn.

Tienvarressa näkyi jonkinlainen sahan tapainen. Toisella puolella oli muutamia valmiita ja puolivalmiita hirsimökin kehikkoja ja jotakin romua. Tuollainen pyöreästä hirrestä veistetty mökki olisi hieno jossakin syrjäisessä paikassa, mistä kukaan ei sitä löytäisi, Maija ajatteli.

Tie kaartui hetkeksi alas ja nousi sitten rautatien ylittävälle sillalle. Tämän paikan Maija oli painanut mieleensä kartasta. Vajaan kilometrin päässä olisi risteys, josta hänen pitäisi kääntyä vasemmalle.

Maija lopetti polkemisen ja antoi pyörän lasketella alamäkeä. Se kulki melkein risteykseen asti vain muutamalla polkaisulla.

Hänellä oli yli sata kilometriä matkaa takana. Siihen oli kulunut aikaa vajaat neljä tuntia.

Hän kääntyi risteyksestä ja vaihtoi vaihteita suuremmalle.

Maija joi vettä letkusta, joka lähti selässä olevasta juomarepusta. Hän hikoili jatkuvasti, vaikka sitä ei pyöräilyn viimassa juuri huomannut. Musta asfaltti heijasti helteen takaisin pyöräilijään. Se ei kuitenkaan tuntunut pahalta, sillä kolmen litran juomapussissa riitti vettä pitemmällekin matkalle.

Maija polki eteenpäin. Oli metsää, hakkuuaukeaa ja vähän vihreää orasta kasvavaa peltoa. Äkkiä kuului ääni, joka pelästytti. Samassa musta BMV suhahti ohi aivan liian läheltä. Maijaa raivostutti; noita hurjastelijoita oli jo luvattoman paljon. Autolla oli ollut vauhtia reilusti yli sata kilometriä tunnissa, vaikka paikalla oli kuudenkympin nopeusrajoitus.

Vastaan tuli pari keski-ikäistä naista, jotka katsoivat ihmetellen Maijan kulkuneuvoa ja sen perässä olevaa retkeilykärryä. Maija hymyili ja nyökkäsi heille. Naiset vastasivat tervehdykseen. Heillä oli tavalliset naisten kappavaihteiset pyörät.

Maijaa hymyilytti. Muutaman kerran oli tuollaisella pyörällä ajava nainen ajanut lenkillä hänen ohitseen selkä pystyssä melkein kolmenkymmenen kilometrin tuntivauhdilla. Kerran hänet oli ohittanut ylämäessä nuori mies, sätkä suupielessä, rämisevällä romukasalla, vaikka hänellä oli ollut hieno kilpapyörä.

Metsän jälkeen tuli suuri peltoaukea ja asutusta sen laidoilla. T-risteyksestä hän kääntyi oikealle. Tien vieressä oli muinaismuistokyltti ja suuri kivikasa näkyi muutaman sadan metrin päässä.

Maija kääntyi pyörätielle, joka kertoi taajaman alkamisesta. Hän polki mäen ylös ja pysähtyi kivikasan viereen katselemaan. Sen vieressä olevassa kyltissä luki, että siinä on kuninkaan hauta.

Muinainen kuningas tai paljon tavallisia ihmisiä. Tai oliko se hauta ollenkaan? Kuka sen tiesi.

Maija joi vettä letkusta ja polki eteenpäin. Pian vastaan tuli oikealla puolella muuntaman rivitalon rypäs ja vastakkaisella puolella näkyi hautausmaa kuusiaidan takana. Maija kääntyi rivitalon pihaan ja ajoi hiljaa katsellen samalla oven yläpuolella olevia numeroita. Hän löysi oikean oven ja pysähtyi sen eteen. Hän riisui selästään juomarepun ja otti sen taskusta avaimen, jonka peränä oli hopean värinen enkeli. Hän käveli oven luokse jäykin jaloin ja laittoi avaimen lukkoon ja väänsi. Ovi aukeni. Se aukeni todella!

Jotenkin hän oli odottanut jotakin tapahtuvaksi. Jotakin sellaista, että hän olisi joutunut palaamaan kotiin illalla, että kaikki olisi ollut vain väärinkäsitystä.

Nyt tuo tunne hävisi. Asunnon tuoksu tuntui sieraimissa. Silmissä näkyi vieras piha ja taajama, jossa hän ei ollut koskaan ennen käynyt.

Mitä nyt tapahtuisi? Mitä hän tekisi? Tietenkin parhaansa. Hän jäisi tänne ja tekisi mitä voisi ja osaisi.

Maija katsoi hautausmaan suurista kivistä ladottua reunusta ja kuusiaitaa, joka kasvoi sen päällä. Se rauhoitti mieltä.

– Jumala anna minulle voimaa ja viisautta, hän sanoi ääneen.

Maija kääntyi ja meni asuntoon sisälle. Tuulikaapissa oli kenkiä siististi telineessä. Hän aukaisi sisäoven ja astui eteiseen. Se oli kohtuullisen iso. Ovet olivat avoinna keittiöön ja olohuoneeseen ja kahteen makuuhuoneeseen. Eteisessä oli puhelinpöytä ja puhelin. Vaatenaulakossa riippui joitakin vaatteita vaatepuilla tai koukkuihin ripustettuina. Maija kosketteli niitä hiljaa. Hän ei tiennyt, huomasiko hän, että siinä oli kahden ihmisen vaatteita, äidin ja viisitoistavuotiaan tyttären, vai ajatteliko hän niin automaattisesti, koska tiesi asian niin olevan.

Melkein viisitoistavuotiaan, hän korjasi mielessään. Suru ja raivo pulpahtivat tietoisuuteen; tytön elämä oli päättynyt niin yllättäen väkivaltaisesti.

Maija käveli olohuoneeseen ja katseli ympärilleen. Tavalliset sohva ja nojatuoli kuuluivat kalustukseen, ja sohvapöytä niiden edessä. Toisessa nurkassa oli televisio ja videolaitteet. Vastakkaisessa nurkassa ikkunan toisella puolella tietokonepöytä ja tietokone. Seinustalla oli kirjahylly, jossa oli kirjoja ja muutama valokuva kehyksessä.

Vasemmalla oli pieni tyttö vauvana. Sama tyttö oli seuraavissakin kuvissa; päiväkodissa ja koulussa otettuja kuvia. Tyttö hymyili tai nauroi joka kuvassa. Rippikuvaa ei ehditty ottaa. Hän olisi päässyt ripille juhannuksen jälkeen.

Maija meni makuuhuoneeseen, joka oli äidin. Keskellä lattiaa päätyseinää vasten oli leveä sänky verhonaan punainen päiväpeite. Sen toisella puolella oli yöpöytä, jolla oli suuri punakantinen raamattu. Sängyn yläpuolella seinällä oli ommeltu taulu, johon oli kirjailtu Isämeidän rukous.

Maija otti raamatun ja aukaisi sen merkkinä olevan nauhan kohdalta. ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat…” Hän laittoi merkin huolellisesti paikoilleen ja laski kirjan takaisin pöydälle.

Maija mietti hetken sanoja. Ehkä äiti oli lukenut ne ennen lähtöään kodista, jossa ei enää asunut muita.

Maija meni toiseen huoneeseen. Siitä näki heti, että se oli tytön huone. Ikkunan edessä oli kirjoituspöytä. Sen vieressä nurkassa oli kapea ja korkea kirjahylly, jossa oli koulukirjoja ja joitakin nuorten romaaneja. Sängyssä oli päiväpeitteenä kirjava tilkkutäkki. Seinillä oli pari julistetta jostakin pop-yhtyeestä, jota Maija ei tuntenut, ja kuvat merikotkasta ja saimaannorpasta.

Maija istui sängylle ja katseli ympärilleen.

Kirjahyllyssä oli pieni kiikarikotelo. Se oli auki ja tyhjä. Sängyn vieressä oli cd-torni, jossa oli monenlaisia levyjä; tavallista nuorten musiikkia, mutta myös gospelyhtyeiden levyjä.

Tyttö oli ollut seurakuntanuori, joka joutui käymään muiden seurakuntien nuorten tapahtumissa, koska omassa seurakunnassa oli kirkkoherrana kiihkeä naispappeuden vastustaja.

Maija nousi ja meni keittiöön. Siellä oli pyöreä ruokapöytä ja muutama tuoli. Hellan vieressä oli kahvinkeitin ja vedenkeitin. Maija katsoi auki olevaan jääkaappiin. Se oli tyhjä ja siisti.

Hän otti kuivauskaapista lasin ja valutti siihen hanasta viileää vettä, joi muutaman lasillisen ja ajatteli, että olisi syötävä jotakin. Samassa hän tunsikin itsensä nälkäiseksi. Hän oli syönyt viimeksi aamulla ja sen jälkeen pyöräillyt toistasataa kilometriä.

Hän meni ulos ja irrotti perävaunun polkupyörästä. Hän mietti hetken ja vei sitten sen ja pyörän sisälle eteiseen. Perävaunu oli maksanut melkein viisisataa euroa ja pyörä yli ...