AUGUSTUKSEN KISAT
Jukka M. Heikkilä
Merikonsuli
Tyranni
Antigonos, jumalten poika
Arkhimedes syrakusalainen
Augustuksen kisat
Germania
Karthago
JUKKA M. HEIKKILÄ
AUGUSTUKSEN KISAT
Karisto Oy Hämeenlinna
© Jukka M. Heikkilä ja Karisto Oy
Kariston Kirjapaino Oy
Hämeenlinna 2012
ISBN 978-951-23-5560-0
SISÄLTÖ
Prologi
I Uusi kenturio
Luku 1
Luku 2
Luku 3
Luku 4
Luku 5
Luku 6
II Pompeji
Luku 1
Luku 2
Luku 3
Luku 4
Luku 5
Luku 6
III Valmiit Kuolemaan
Luku 1
Luku 2
Luku 3
Luku 4
Luku 5
Luku 6
IV Allas Ja Katsomo
Luku 1
Luku 2
Luku 3
Luku 4
Luku 5
Luku 6
V Naumakhia
Luku 1
Luku 2
Luku 3
Luku 4
Luku 5
Luku 6
Luku 7
Epilogi
Loppusanat
Sanasto
752
A.U.C.
[2 eKr.]
Ave Caesar, morituri te salutant.
PROLOGI
Taivaankansi oli täynnä Juppiterin vihaa, eikä Rooman öisillä kaduilla nähnyt eteensä edes niin vähän kuin tavallisesti. Sadeveden purot valuivat alas katoilta ja räystäiltä, ja ne yhtyivät vuolaiksi virroiksi peittämään maailman mahtavimman kaupungin katukiviä. Yötaivaalla välähti sarja salamoita, joiden jyrinä sai rakennukset tärisemään perustuksia myöten.
Kaksi pretoriaania kulki Marcelluksen teatterin viertä kohti Campus Martiusta vain yksinäinen pronssilyhty valonaan. Silloin tällöin sinertävät väläykset piirsivät heidän hahmonsa terävästi esiin pimeästä. Joissakin muissa oloissa seremoniallisiin togiin puetut henkivartiokaartin miehet olisivat varmaankin olleet komea näky, mutta sateen armoilla kulkijat olivat kuin surkeita aaveita. Toinen miehistä kantoi lyhtyä, toinen tarpoi sen valossa. Kastuneet togat liimautuivat ihoa vasten ja roikkuivat kantajiensa yllä painavina riepuina. Salamoiden välähtäessä vaatteiden laskoksiin kätketyt miekat näkyivät selvästi läpimärän villakankaan läpi.
Servius Gellius Turbo tarpoi lätäköissä lyhty kädessään ja tarjosi valon vierellään kävelevälle kenturiolle. Turbo oli pretoriaanikaartin optio, joka oli jo ehtinyt nähdä yhtä ja toista sen miehen henkivartiostossa, jonka kaikki tiesivät olevan imperiumin tosiasiallinen hallitsija. Yöllinen kävelyretki piiskaavassa sateessa ärsytti Rooman valiojoukkojen sotilasta. Kiivasluontoinen optio olisi kyllä helposti keksinyt muutakin puuhaa talviyön kuluksi. Turbo nurisi vierellä kulkevalle esimiehelleen:
”Kirottua! Tarpoa nyt sateessa keskellä yötä vain naisen oikkujen tähden!”
Marcus Hilarus Junonius hymähti optionsa purnaukselle. Kenturio pyöritteli komentosauvaa ajatuksissaan ja kahlasi lammikoissa sandaalit litisten. Hän vastasi ironisesti:
”Pretoriaani tekee velvollisuutensa ilman että kukaan näkee häntä – ja ennen kaikkea ilman että kukaan kuulee häntä.”
Turbo nyrpisti naamaansa ja loiskutti harmistuneena vettä sandaaleilla, mutta pysyi viisaasti vaiti. Optio oli toki ylpeä siitä, että sai palvella pretoriaanikohorteissa – Rooman sotavoimien kadehdituimmassa yksikössä – mutta joskus hän arveli, että olisi sittenkin ollut parempi joutua aivan tavalliseen legioonaan Germaniassa tai Syyriassa tai jopa halpamaineiseen laivastoon. Pretoriaanit olivat toki kunnioitettuja ja pelättyjä, mutta joskus heidän tehtävänsä olivat aivan naurettavia juoksupojan askareita. Turbo tiesi kyllä, että silkki oli harvinaista ja arvokasta, mutta hän ei voinut mitenkään käsittää, miksi ihmeessä yhtä itämaiden silkkiliinaa oli pitänyt lähteä hakemaan sateessa keskellä yötä pretoriaanien voimin. Miksei tehtävään voitu lähettää jotain halpaa orjaa?
Pretoriaanit saapuivat vaitonaisina Circus Flaminiuksen alueelle. Kaikkialla oli mahtipontisia muistomerkkejä ja komeita julkisia rakennuksia, mutta missään ei näkynyt muita kulkijoita. Salamat välkkyivät koko taivaankannen alalla. Sade piiskasi jumalankuvia ja rummutti tiilikattoja. Vesi lainehti paikoin suurina lammikkoina. Lyhdyn vähäpätöinen valopiste oppaanaan kaksikko suunnisti Neptunuksen temppelin luokse.
Aluksi vaikutti siltä, että pretoriaanit olivat kävelleet koko matkan Palatiumilta asti turhaan, mutta viimein, aivan alttarin perällä ja temppelin synkimmässä pimennoissa erottui jotain. Marcus ja Turbo suuntasivat ripeästi kulkunsa kohti tummaa hahmoa, joka näytti vielä yötäkin mustemmalta. Pretoriaanien kädet hakeutuivat vaistomaisesti lähemmäksi märän togan alle kätkettyä miekan kahvaa. Marcus terästi katseensa pimeästä paljastuvaan hahmoon, joka näkyi oikeastaan vain salaman välähtäessä. Tuntematon oli pukeutunut tummaan viittaan ja vetänyt hupun päänsä yli. Sinertävissä välähdyksissä ei näkynyt muuta kuin likomärkä vaatemytty, jonka muodot muistuttivat ihmistä. Kun lyhty tuli lähemmäs, märkä hahmo piirtyi vähitellen esiin pimeästä liekin kellertävässä valossa väreillen.
Pretoriaanikenturio pysähtyi aivan viittahahmon eteen ja sanoi:
”Tervehdys! Olen Marcus Hilarus Junonius, pretoriaani.”
Tuntematon ei vastannut eikä liikahtanut. Sadepisarat ropisivat joka puolella ja ukkonen jyrisi kaukaisuudessa. Marcuksen oli välillä räpyteltävä silmiään saadakseen silmänsä puhtaaksi vedestä, jota valui koko ajan otsalta ja ohimoilta. Hetken kenturiosta tuntui, että hän oli erehtynyt puhumaan kankaaseen kääritylle patsaalle. Sitten tumma hahmo viittasi Marcusta astumaan lähemmäksi, eikä kenturio epäröinyt lainkaan, vaan astui pimeässä vielä yhden askeleen.
Tuntematon tempaisi yllättäen kätensä liikkeelle. Viitta lehahti syrjään ja kankaan kätköissä piiloteltu miekka työntyi suoraan pistoon yön pimeydessä. Jumalat olivat tuona yönä Marcukselle suosiollisia, sillä salama välähti juuri oikealla hetkellä ja paljasti ajoissa tuntemattoman hyökkäyksen alun. Paljas terä tavoitteli Marcus Hilaruksen suojatonta rintaa, mutta vuodet Rooman sotavoimissa olivat opettaneet kenturion nopeaksi liikkeissään. Vaistomaisesti Marcus väisti sivuun. Tuntemattoman kätköistä esiin survaisema terä liikkui kuitenkin huikealla nopeudella, eikä taitavinkaan soturi voinut väistää moista yllätystä. Keskelle rintakehää tarkoitettu pisto viilsi Marcuksen vasenta kylkeä. Kylkiluu kimpaisi sivuun survaisun enimmän voiman, mutta terävä ase viilsi kylkeen ilkeän haavan. Kenturion sauva kirposi Marcuksen kädestä ja putosi katukiville, mutta oikean käden sormet puristuivat sitäkin lujemmin miekankahvaan.
Turbo toimi salamannopeasti. Hän veti miekkansa esiin ja upotti sen hyökkääjän kylkeen hetkeäkään epäröimättä. Yön murhamies ei ehtinyt vetää edes miekkaansa takaisin ensimmäisestä pistosta, kun hän oli jo kuollut. Marcus ja viittaan puettu murhamies vaipuivat katukiville melkein samaan aikaan. Temppelin pimeydestä kuului samalla kiireesti etääntyviä juoksuaskelia – murhamies ei ollut liikkeellä yksin. Kun yllätyshyökkäyksen tuoma etu oli menetetty, hänen toverinsa pakenivat salamannopeasti takaisin yön varjoon. Tai ehkä nämä uskoivat tehtävänsä tulleen suoritetuksi, kun Marcus vajosi kiveykselle.
Sade ropisi yhä taukoamatta Circus Flaminiuksen alueella, mutta Neptunuksen temppelin alttarin luona oli jälleen hiljaista. Yksi mies seisoi pystyssä miekka kädessä ja kaksi miestä makasi maassa. Katukiveykseen vaipuneessa kenturiossa sykki selvästi vielä elämä, mutta murhaaja oli kuollut heti. Turbo seisoi hetken hiljaa paikoillaan, puristi miekankahvaa käsi vapisten ja vilkuili ympärilleen. Marcus makasi maassa huohottaen veden ja veren keskellä. Kenturio kohottautui puolittain käsiensä varaan, tunnusteli kylkiään ja totesi riemukseen, että ilkeästä haavasta huolimatta sisäelimet eivät pyrkineet ulos mistään.
”Olet haavoittunut”, tokaisi Turbo pimeässä.
”Ei tämä ole mitään, kerran Ostiassa…”, vastusteli Marcus.
Samassa Marcuksen silmissä sumeni ja sanat sekoittuivat puuroksi. Kenturio valahti katukiville ja miekka kirposi hänen kädestään. Turbo tarttui ripeästi esimiehensä kainaloista ja lähti raahaamaan tätä Neptunuksen temppelin portaille. Pian haavoittunut Marcus pääsi makuulle Neptunuksen temppelin kuivaan eteisaulaan. Optio tutki ääneti haavaa. Marcus kurkotti kaulaansa, muttei itse yltänyt näkemään kylkeään kunnolla.
Ilkeä kipu säväytti Marcusta, kun Turbo kiristi kangasta haavan suojaksi. Kenturion silmissä sumeni ja häntä alkoi heikottaa. Marcus ymmärsi kävelleensä käskystä tapaamiseen, josta hänen ei ollut tarkoitus selvitä hengissä. Marcus oli toki suuresti iloinen siitä, että oli jumalten armosta selviytynyt murhayrityksestä, mutta samalla hän ymmärsi, ettei olisi enää päivääkään turvassa Roomassa. Kuka tahansa hyökkääjälle oli maksanutkin, tämä voisi palkata uuden rikollisen töihinsä minä yönä tahansa. Kauhu kuivasi Marcuksen kurkkua, ja verenhukka alkoi tuntua yhä pahenevana huimauksena ja heikotuksena.
Salamat välkkyivät yössä. Aavemaisen sinertävät valonsäteet kimaltelivat suuressa Neptunuksen patsaassa, ja meren jumalan kolmikärki säkenöi oudosti. Marcus säpsähti näkyä, sillä yön pimeydessä patsas näytti niin elävältä. Jumalan kasvot näyttivät taipuvan hymyyn.
Lyhty sammui Marcus Hilaruksen mielessä ja kaikki pimeni.
I
UUSI KENTURIO
1
Gladiaattorit iskivät rajusti yhteen areenalla. Kilpien pauke kaikui läpi Puteolin amfiteatterin ja hiekka pölysi taistelijoiden jaloissa. Iskut satelivat raivoisina sarjoina, kun miekat tavoittelivat suojatonta lihaa, mutta löysivät vain ilmaa tai kilpeä – ottelijat väistelivät ja torjuivat toistensa iskuja mahdollisimman näyttävin liikkein.
Traakialainen liikkui sulavasti ja nopeasti. Hän käytti välillä taitavasti pikkuruista kilpeä torjunnoissa, mutta luotti enemmän väistöihin. Ennen kaikkea traakialainen piti huolen siitä, ettei secutor päässyt liian lähelle. Tämän tästä traakialainen sivalsi käyrällä miekallaan vaarallisia viiltoja ilman halki, vuoroin sivulta, ylhäältä ja alhaalta. Hän tuntui liikkuvan nopeammin kuin silmä pystyi näkemään. Jyhkeä secutor jahtasi vikkelää vastustajaansa hitaasti, mutta uhkaavan vaarallisesti. Suuri kilpi tarjosi secutorille hyvän suojan traakialaisen sivalluksilta, mutta samalla hidasti gladiaattorin liikkeitä. Secutor teki lyhytteräisellä sotilasmiekallaan nopeita pistoja, mutta traakialainen oli aina liian kaukana. Aurinko säkenöi gladiaattorien koristeellisissa umpikypärissä, ja värikkäät töyhdöt keinuivat taistelijoiden liikkeiden mukaan. Gladiaattorien reidet ja ylävartalot kiiltelevät öljystä ja hiestä.
Katsomossa vallitsi jännittynyt tunnelma. Kaikki seurasivat innolla traakialaisen ja secutorin kamppailua hiekalla. Näytös oli selvästi katsojien mieleen: molemmat gladiaattorit olivat taitavia ja rohkeita, mutta kumpikaan ei ollut ylivertaisen vahva. Jännitys kohosi jokaisen iskun ja väistön myötä. Välillä katsomossa kävi kohahdus, kun ottelijat venyivät liikkeissään taitojensa äärirajoille. Kisayleisö odotti innolla tasaväkisen kamppailun lopputulosta.
Traakialaisen hengitys alkoi kiihtyä, sillä jatkuvat väistöt kävivät voimille. Umpikypärän silmikon takaa oli huono näkyvyys, ja hikeä oli valunut silmäkulmiin. Uupunut traakialainen henkäili huolestuneena, sillä secutor torjui tyynesti mutkikkaatkin sivallukset ja työntyi aina vain lähemmäs. Traakialaisen oli hypittävä areenan hiekalla kuin jänis väistääkseen secutorin miekanpistot. Pelko hiipi traakialaisen sisuksiin. Takana oli jo kaksikymmentä voittoa areenalla, mutta nyt vastustajan miekka jo melkein hipoi suojaamatonta rintaa ja vatsaa.
Haarniskoitu Marcus Hilarus liikkui hitaasti pääkatsomon istuinrivien välissä, jottei olisi häirinnyt äärimmilleen jännittyneitä katsojia. Varovaisen määrätietoisesti Marcus eteni kohti prefektin istuinta, mutta syrjäsilmällä hän ehti seurata taistelijoiden kamppailua areenalla. Marcus ei jaksanut juurikaan kiinnostua näytöksestä:hän oli nähnyt gladiaattoriotteluita elämässään jo kyllästymiseen asti. Hän arvosti kyllä taitoa, jolla kokeneet gladiaattorit käsittelivät asetta ja kilpeä, mutta osasi myös nähdä, milloin liikkeet olivat todella tehokkaita eivätkä pelkästään näyttäviä.
Secutor horjahti väistäessään traakialaisen iskua. Hetkeksi hän menetti tasapainonsa ja joutui hakemaan tukea parilla sivuaskeleella. Silloin suuri kilpi ei ulottunut suojaamaan harhailevia jalkoja. Traakialainen käytti heti tilaisuutta hyväkseen ja heilautti miekkansa iskuun. Käyrä miekka sivalsi secutorin reiteen syvän haavan ja verta roiskui hiekalle. Katsomossa kävi kohahdus.
Marcus saapui Misenumin prefektin luokse pääaitiossa. Hän tunsi Pulcherin ulkonäöltä. Kisojen editor istui koristeellisella istuimella pääkatsomon kunniapaikalla ja seurasi jännittyneenä käynnissä olevaa ottelua. Marcus vilkaisi jälleen areenalle ja totesi gladiaattorien etsivän yhä aukkoja toistensa puolustuksesta. Marcus kääntyi kuitenkin prefektin puoleen, iski nyrkkinsä rintaa vasten ja sanoi vahvalla äänellä:
”Olen Marcus Hilarus Junonius, kenturio pretoriaanikohorteista. Tehtäväni on ilmoittautua Misenumin prefektille.”
Pulcher mulkaisi häiriötä vierellään. Hän muisti kyllä, että Roomasta oli tulossa uusi kenturio pretoriaanilaivaa varten. Lisäksi saapuja vaikutti epämääräisesti tutulta. Juuri nyt yksi pretoriaani ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa Pulcheria, sillä Areena tarjosi enemmän mielenkiintoista nähtävää. Prefekti kääntyi takaisin seuraamaan gladiaattoreja, huitaisi kädellään ja sanoi tiukasti hampaiden välistä:
”Kaikki aikanaan, kenturio. Katson tämän ensin. Istu alas ja odota.”
Marcus nyökkäsi ja kääntyi tyynesti etsimään paikkaa, missä istua. Pääkatsomossa oli kuitenkin aivan täyttä, eikä yhtään istuinta ollut vapaana. Kenturio ei välittänyt alkaa kysellä editorin kutsuvierailta istuinta, vaan laskeutui varovasti kyykkyyn prefektin istuimen vierelle. Pulcher ei kiinnittänyt vierelleen laskeutuvaan hahmoon mitään huomiota, sillä hän oli liian keskittynyt kisaan. Marcus ei kuitenkaan ehtinyt asettua kunnolla paikoilleen, kun hän tunsi varovaisen kosketuksen olkapäällään. Hiljainen ääni kuiskasi:
”Pretoriaani, saat minun paikkani.”
Vanha kauppias laskosti viittansa nopeasti ja kiirehti tiehensä aitiosta. Marcus ei jäänyt kyselemään, oliko editorin vieras jo muutenkin halunnut pois kisoista vai olivatko pretoriaanin tunnukset haarniskassa herättäneet pelkoa. Kenturio murahti hiljaisen kiitoksen poistujalle ja asettui istumaan tyhjälle paikalle, aivan prefektin taakse.
Secutorin ja traakialaisen kamppailu Puteolin areenalla jatkui. Traakialainen oli saanut haavan kylkeensä. Uupumus ja verenhukka alkoivat näkyä kummankin gladiaattorin liikkeissä. Hengitys oli muuttunut puuskutukseksi.
Marcus huokaisi syvään. Areenalla oli selvästi kaksi kokenutta gladiaattoria, eikä ottelu ollut ratkennut ensimmäisten iskujen aikana. Tästä eteenpäin taistelijat kävisivät varovaisemmiksi, ja voimainkoitoksesta saattoi tulla pitkä. Pretoriaani risti kätensä ja vaipui syvemmälle istuimeensa. Suu mutrussa hän katseli vuoroin areenaa, vuoroin prefektiä ja yleisöä. Marcus mittaili kunnioituksella Puteolin kivisen amfiteatterin mahtavaa katsomoa, joka oli ylimpiä rivejä myöten aivan täynnä. Pretoriaanin silmät harhailivat loputtomassa ihmispaljoudessa ja seurasivat, kuinka jännityksestä puhkuivat yhtä lailla rikkaat ja köyhät, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat. Kisapäivänä koko vilkkaan satamakaupungin väki oli editorin juhlavieraana amfiteatterissa.
Kaksintaistelu areenan hiekalla jatkui, vaikka taistelijoiden liikkeet olivat selvästi hidastuneet. Traakialainen ja secutor hyökkäsivät vuoroin etsien heikkoa kohtaa vastapuolen liikkeistä. Molemmat gladiaattorit alkoivat olla lopen uupuneita. Miekat viuhuivat, mutta terät huitoivat ohi tai paukkuivat kilpeen, kypärään tai käsivarsisuojaan. Oli kuitenkin vain ajan kysymys, milloin toinen sortuisi kohtalokkaaseen virheeseen.
Marcus loi tutkivan katseen prefektiin. Kisojen editor tärisi innosta jännittäen kamppailun lopputulosta. Hänen pulska ruumiinsa vääntelehti kuvitteellisissa väistöissä ja hänen kätensä heiluivat iskuissa ja torjunnoissa. Pretoriaani mittaili katseellaan Misenumin prefektin, läntisen Välimeren laivastoaseman komentajan, olemusta. Kenturio huokaisi ajatellessaan, että saisi tulevat vuodet palvella tuota rasvaista ja harvahiuksista ylimystä, joka hihkui halpojen gladiaattorien jokaista liikettä. Toisaalta Marcus tervehti uutta komentajaa, ketä tahansa, suurella ilolla. Hän riemuitsi pelkästään siitä, että oli päässyt elävänä pois Roomasta.
Katsomossa kävi kohahdus. Yleisö ponnahti pystyyn ja ulvoi suoraa huutoa. Myös prefekti kohottautui istuimeltaan ja kurkottautui ahmimaan areenan tarjoamaa näytelmää. Marcus käänsi katseensa takaisin areenalle.
Secutor oli polvillaan hiekalla. Kilpi oli kirvonnut hänen kädestään, mutta miekka roikkui yhä nahkaremmeillä ranteesta. Sortunut gladiaattori piteli molemmin käsin kylkeään, mutta sormet eivät kyenneet pidättelemään veren pulppuamista haavasta. Traakialainen liikehti odottavaisena maahan isketyn vastustajansa edessä. Hän oli valmiina iskemään uudestaan, mutta pysytteli varovaisesti secutorin miekan ulottumattomissa. Ilmassa raikuivat villit suosionosoitukset. Kansa huusi traakialaisen nimeä.
Isku oli kuolettava. Secutor huojui hetken polvillaan, mutta kaatui sitten eteenpäin kuin puu. Hän rojahti vatsalleen ja vaipui hervottomana maahan. Secutorin ruumis vavahteli pari kertaa voimakkaasti, kun hänen verensä levisi lammikoksi hiekalle. Traakialainen asteli lähemmäs ja valmistautui antamaan kuolemaniskun, mutta secutor ei liikkunut enää. Kharonin tumma hahmo hiiviskeli ääneti lähemmäksi maahan kaatunutta valmiina käyttämään vasaraansa. Traakialainen katseli pitkään vastustajaansa maassa ja päätti lopulta, ettei miekkaa enää tarvittu.
Traakialainen luovutti vastustajansa kharonille ja kääntyi yleisön puoleen. Katsomo puhkesi ylistämään traakialaista raikuvalla huudolla. Voittoisa gladiaattori riisui kypäränsä ja laski sen maahan. Sitten hän kohotti molemmat kätensä ilmaan ja paistatteli yleisön suosiossa. Amfiteatterin täytti mahtava pauhu, joka oli kuin hunajaa voittajan sielulle. Samalla kharon riisui kuolleen secutorin kypärän ja iski tyynesti vasarallaan tämän kallon halki.
Prefekti hytkyi istuimellaan ja taputti suurella innolla. Kisojen editor loisti tyytyväisyyttä areenan näytökseen. Marcus tajusi tilaisuutensa tulleen. Pretoriaani ojentautui eteenpäin penkillä ja sanoi kuuluvasti prefektin korvan takana:
”Olen Marcus Hilarus Junonius, kenturio pretoriaanikohorteista. Tehtäväni on ilmoittautua Misenumin prefektille.”
Prefekti pyörähti ympäri penkillään ja katsoi vihaisesti häiritsijää. Pulcher vastasi kireällä äänellä:
”Aivan, aivan. Edellinen Roomasta lähetetty pretoriaani kuoli ja sinä olet tullut ottamaan hänen paikkansa. Oletko muuten ennen…”
Pulcher lopetti äkkiä puhumisen ja pysähtyi katsomaan pretoriaanin kasvoja. Prefektin sisuksia kylmäsi tunne, jota hän ei oikein osannut selittää. Ylväsverinen roomalainen hieraisi kädellä sileää leukaansa ja sanoi:
”Olen nähnyt sinut jossain ennenkin. En vain muista missä.”
Marcus nyökkäsi kohteliaasti. Hänestä oli molempien kannalta parempi, ettei Pulcher muistanut heidän aikaisempaa tapaamistaan. Tyynesti henkivartiokaartin mies vastasi:
”Olen palvellut Augustuksen perhettä pitkään. Olen saattanut kunnianarvoisan perheen jäseniä monissa tilaisuuksissa ja ollut heidän turvanaan matkoilla ja tapaamisissa. Olemme varmaankin tavanneet joskus Roomassa. Olen seissyt seinustalla lukemattoman monessa juhlassa.”
Pulcherin ilme kirkastui hiukan ja hän huitaisi kädellä ilmaa. Kasvoilla käväisi pieni vaivautuneisuuden tunne, mutta prefekti yritti peittää sen. Välinpitämättömän tuntuisesti hän vastasi:
”Aivan, niin se varmaan on. Minä taas olen ollut Roomassa vieraana monessa juhlassa.”
Prefekti vilkaisi nopeasti areenalle, mutta siellä ei ollut tekeillä mitään uutta. Traakialainen käveli kädet koholla ja nautti voittonsa juhlaa. Secutorin ruumista raahattiin pois. Yleisö osoitti suosiota äänekkäästi, ulvoi traakialaisen nimeä. Pulcher keräsi nopeasti kokoon virallisen itsensä ja kääntyi takaisin uuden kenturionsa puoleen. Prefekti kysyi ripeästi:
”Oletko ennen ollut merellä?”
”En.”
Pulcher hymähti hiukan. Hän ei ollut yllättynyt vastauksesta. Rubinius – edellinen kenturio – oli vastannut samoin, eikä siitä ollut vuottakaan. Prefekti toivoi, että uusi kenturio kestäisi pitempään. Pulcher vastasi koruttomasti:
”Aivan niin, sitä vähän arvelinkin. Saat komentoosi kolmisoudun, Quadrigan. Princepsin käskystä meillä on nimittäin aina oltava Misenumissa yksi laiva, jossa on kenturiona entinen henkivartioston mies. Tämä lienee siksi, että silloin meillä on joukossamme aina yksi, joka tuntee henkilökohtaisesti Augustuksen, hänen perheenjäsenensä ja lähimmät ystävänsä, siten erottaa väärät esiintyjät ja tunnistaa pakolaiset naamion takaa. Sinä ja Quadriga saatte jatkossa tehtäväksenne kaikki erikoiset toimeksiannot, jotka tulevat suoraan Augustukselta. No, mitään erikoisempaa ei välttämättä ole tekeillä vuosiin, joten muina aikoina saatte partioida rannikolla ja metsästää merirosvoja ihan niin kuin muutkin Misenumin laivat.”
Marcus nyökkäsi tyynesti. Tähän tehtävään hän oli innolla lähtenyt Roomasta. Pulcher jatkoi:
”Mene Misenumiin ja etsi Quadriga satamasta. Laivan gubernator on hyvin kokenut mies. Hänen nimensä on Polemon. Gubernatorisi kertoo sinulle kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää merenkulusta.”
Marcus iski nyrkillä rautapanssaroitua rintaansa ja nyökkäsi. Pretoriaani arveli saaneensa jo riittävät ohjeet jatkoksi ja teki lähtöä istuimesta, mutta prefektin käden liike sai hänet pysymään vielä paikoillaan. Pulcher sanoi vakavalla äänellä:
”Rubinius lähetettiin aikanaan minulle hajustetuin suosituskirjein. Voi, voi, makealla hunajalla oli hänen taustansa maustettu. Annoin hänelle Quadrigan, mutta hänestä ei koskaan tullut merenkulkijaa. Sinä, pretoriaani, saat astua nyt kaikessa Rubiniuksen sijaan. Otat komentoosi Quadrigan… tai sen vähän, mitä siitä on jäljellä. Sen lisäksi saat periä Rubiniuksen tehtävän naumakhian järjestelyissä.”
Prefekti huomasi, että pretoriaanin kulmat kohosivat naumakhian mainitsemisesta. Tieto oli selvästi yllätys pretoriaanille, joten Pulcher jatkoi tyynesti:
”Augustus järjestää tänä vuonna Roomassa suuren naumakhian, ja Misenumin laivaston vastuulla on kisojen onnistuminen. Rooman tärkeimmät virkamiehet ja arkkitehdit rakentavat altaan ja katsomon valmiiksi, mutta minun tehtävänäni on järjestää kaikkien aikojen taistelunäytös vetten päällä. Moni on väittänyt minulle annettua haastetta mahdottomaksi, mutta usko minua: tämä vuosi näkee vielä kisat, joiden veroisia ei ole koskaan ennen nähty. Edessämme on näytös, josta puhutaan kunnioituksella vielä sukupolvien päästä. Me annamme Augustuksen yleisölle jotain, mitä kukaan editor ei ole vielä ikinä tarjonnut.”
Marcus nyökytteli ymmärryksen merkiksi. Hän tiesi kyllä naumakhia-altaan rakennustöistä Tiberin länsirannalla ja oli nähnytkin paikan. Hän ei ollut vain ymmärtänyt Misenumin laivaston liittyvän näytöksen valmisteluihin. Tuumivaisena Marcus kysyi:
”Mikä oli Rubiniuksen tehtävä järjestelyissä?”
Prefekti virnisti ja vastasi koruttomasti:
”Heti kun olet löytänyt laivasi, ilmoittaudu Albinukselle, Concordia-laivan kenturiolle. Hän kertoo sinulle tehtäväsi naumakhiassa.”
Marcus rypisti otsaansa ihmeissään, mutta ymmärsi kyllä ohjeen. Hän olisi mielellään kuullut asiasta enemmänkin, mutta prefektillä ei selvästi ollut enää aikaa kenturiolle. Areenalla oli jo uusi gladiaattoripari, ja editorin huomiota tarvittiin taas kisoissa. Marcus päätti lyödä nyrkkinsä rintaan ja nousta. Prefekti huitaisi kädellä tervehdykseksi ja kääntyi takaisin areenan suuntaan.
Marcus Hilarus Junonius käveli itsekseen kiroillen ulos Puteolin amfiteatterin pääkatsomosta. Marcus oli riemumielin ilmoittautunut Rubiniuksen seuraajaksi Misenumissa, sillä hänelle laivastoasema oli tarjonnut oivan pakotien Roomasta. Ajatus naumakhiasta pääkaupungissa ei ilahduttanut entistä pretoriaania lainkaan.
2
Misenumin laivasuojissa kävi kova vilske, kun päivän merellä olleita laivoja vedettiin ylös suojiin ja katokseen ehtineitä laivoja pestiin ja huollettiin. Suojien takana tarkastettiin purjekankaita ja köysiä. Siellä täällä näkyi myös tunikohin pukeutuneita miehiä pelkästään istuskelemassa ja katsomassa Misenumin satama-altaaseen kaartavia sotalaivoja. Miehet rupattelivat iloisesti ja nauroivat karskeille jutuille. Marcuksen silmään joukot olivat monenkirjavaa väkeä, ja monet miehistä puhuivat latinaa oudosti murtaen. Sotilaat tervehtivät ripeästi Marcusta ja vaikenivat kunnioittavasti hänen mennessään ohi. Marcus hymyili itsekseen: pretoriaanikohortin tunnukset rintapanssarissa herättivät kunnioitusta ja pelkoa kaukana Rooman kaupungistakin.
Marcus käveli päättäväisesti laivasuojien maanpuoleista reunusta pitkin. Hän silmäili katseellaan merkintöjä suojan katoksessa ja tutkiskeli suojissa näkyviä laivojen periä. Laivoilla oli voimaa ja menestystä kuvastavia nimiä kuten Hercules, Aquila, Victoria, Fortuna, Draco ja Virtus. Runkojen muodot olivat miltei samanlaiset, mutta peräkaaren koristeet vaihtelivat. Marcus ihaili taidokasta puutyötä sulavasti kaartuvissa linjoissa.
Lopulta Marcus päätyi laivasuojalle, jonka katokseen oli kirjoitettu nimi Quadriga. Räystästä koristi myös rapistunut nelivaljakon kuva. Kaupungin pölyistä meren äärelle saapunut pretoriaani virnisti itsekseen: oli jotenkin niin periroomalaisen turvallista nimetä vedessä kulkeva alus maalla kulkevan hevosvaljakon mukaan. Quadrigan perä oli Marcuksen silmään samanlainen kuin muidenkin alusten.
Quadrigan äärellä kävi kiireetön hälinä. Joukko miehiä puhdisti laivan kylkiä, mutta heillä näytti olevan hyvin aikaa keskinäiseen rupatteluun. Jostain laivasuojan uumenista kuului vasaran pauke, ja ulkosalla käänneltiin ja tarkasteltiin verkkaisesti purjeita. Äänekäs ryhmä kulutti enemmän voimia nauruun kuin köysiin, joita he olivat muka selvittelemässä. Kauempana näkyi joukko miehiä pelaamassa noppaa ja paistattelemassa päivää. Marcus rypisteli kulmiaan ja henkäisi syvään. Pretoriaanikohorttien näyttävään ja täsmälliseen kuriin tottuneen kenturion silmissä laivan äärellä näytti majailevan joukko kuritonta rahvasta.
Pelkkään tunikaan pukeutunut merisotilas käveli ulos laivasuojasta ja tervehti laiskasti kenturiota. Marcus pysäytti miehen oitis ja kysyi tiukasti:
”Onko tämä Quadriga, Rooman laivaston alus?”
Merisotilas kakisteli nopeasti jotain myöntävää samalla kun silmäili kenturion rintapanssarin tunnuksia ja voitonmerkkejä. Marcus ei aikonut tarinoida tunnusten alkuperästä, vaan tivasi heti perään:
”Missä on laivan gubernator?”
Merisotilas osoitteli sormella takaisin laivasuojaan ja selitti:
”Ylhäällä kannella, keulassa.”
Marcuksen teki mieli kysyä mieheltä, mitä kautta kannelle piti nousta, mutta malttoi mielensä ja päätti kysyä sitä vasta seuraavalta vastaantulijalta. Tuima ilme kasvoillaan Marcus lähti siltä seisomalta marssimaan kohti laivasuojaa ja sanoi pelokkaalle merisotilaalle ohi mennessään:
”Ilmoita kaikille aliupseereille, että laivan uusi kenturio on saapunut.”
Marcus meni ripeästi laivasuojan varjoihin ja selvitti, miten noustaisiin kuivalla maalla seisovan laivan kannelle. Hän pääsi ylös perästä lankkusiltaa pitkin. Kannelta hän yllätti joukon makailevia miehiä, jotka kenturion nähdessään tiesivät kyllä heti, mitä heidän oikeastaan piti olla tekemässä. Marcus eteni hitaasti laivasuojan katoksen varjossa lepäävän laivan kantta pitkin. Kaukana edessä loisti Misenumin satama-allas, ja vesi kimalteli iltapäivän auringossa. Kannen reunalta kurkistaessaan Marcus näki kaltevan luiskan, jota pitkin laiva lähtisi merelle. Pretoriaani tunsi olevansa kahden olomuodon välissä: edessä lainehti petollinen meri, Neptunuksen valtakunta. Kansi tarjosi tukevan pohjan askelille, mutta Marcuksen sydäntä kylmäsi ajatus, että kansi keinuisi pian merenkäynnin tahdissa ja hänen olisi silti asteltava sen päällä.
Keulassa kävi kova vilske. Marcuksen oli aluksi vaikea nähdä tarkkaan, koska laivasuojassa oli hämärää ja Marcus joutui katselemaan valoa vasten. Nopeasti kenturio kuitenkin ymmärsi, että kuusi miestä hääri innolla kanteen kiinnitetyn katapultin ympärillä. Kannella oli puusepän työkaluja ja merkkejä korjauksista:lastuja ja pieniä puunkappaleita. Syrjemmällä oli valikoima tarveaineita kuten rimoja, lautoja ja parruja. Miehet katapultin äärellä olivat kaikki pelkässä tunika-asussa, joten Marcuksen oli vaikea päätellä, kuka heistä oli korkea-arvoisin.
Marcus käveli aivan miesjoukon taakse ja pysähtyi, mutta kukaan ei huomannut häntä. Kenturio veti henkeä ja valmistautui mainitsemaan tulostaan köhimällä, mutta tuli sitten toisiin ajatuksiin, sillä katapulttia korjanneet miehet alkoivat juuri virittää asetta. Kaksi miestä käänsi kampia ja neljä muuta kurkotteli nenä pitkällä tutkimassa aseen osien jännittymistä. Marcus taputteli kenturion sauvaa toista kättä vasten ja kohottautui välillä hiukan varpailleen. Virittyvän katapultin ihmeet, pienet naksahdukset ja narinat, olivat kuitenkin niin kiehtovia, ettei kukaan huomannut tuimailmeistä kenturiota kannella. Marcus vilkaisi nopeasti sivuilleen ja taakseen: hän huomasi, että laivasuojan laidoille ja kannelle kertyi miehistöä, joka oli huomannut uuden kenturion tulon. Hän henkäisi syvään ja kääntyi takaisin eteen. Marcus paloi halusta ilmoittaa tulostaan, mutta järeän katapultin virittäminen oli herättänyt hänenkin kiinnostuksensa. Itse asiassa hän oli hiukan huolissaan, sillä virittyvä ase osoitti suoraan ulos laivasuojasta ja satama-altaassa ampumasuunnassa parveili roomalaisia aluksia.
Lopulta mekaanisen aseen viritys oli täysi: jouset olivat äärimmilleen kiertyneet ja kelkka oli luiskan päässä. Muut miehet astuivat sivummalle, mutta yksi laiha ja pitkä mies tutkiskeli viritetyn aseen yksityiskohtia. Mies tunsi selvästi aseen jännitystilan vaarat ja varoi laittamasta naamaansa paikkoihin, jotka olisivat iskun tiellä. Yksinäisen tutkijan tarkkaavaisesta keskittymisestä sekä muiden miesten suhtautumisesta Marcus päätteli nopeasti, että katapulttia tarkastava mies oli joukon tärkein.
”Etsin Quadrigan gubernatoria”, Marcus sanoi kuuluvasti.
Miehet katapultin ympärillä säpsähtivät ja melkein hyppäsivät ilmaan. He pyörähtivät nopeasti ympäri ja kääntyivät tuijottamaan laivasuojan hämärässä kenturion jämerää hahmoa. Marcus seisoi vaikuttavasti jalat hieman levällään ja taputteli kenturion sauvalla toista kämmentä. Katapulttia tutkinut pitkä mies nousi ja suoristautui. H...