Cover

Perheen pelisäännöt

Annele Saikkala

Perheen pelisäännöt

Hyvän perhe-elämän käsikirja

logo

www.minervakustannus.fi
© Annele Saikkala ja Minerva Kustannus.fi
Kansi Minna Ollikainen
Graafinen asu ja taitto Taittopalvelu Yliveto Oy
ISBN 978-952-492-537-2
Painopaikka Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna 2011

ISBN (EPUB): 978-952-4925-57-0

ePub konversio: eLibris Media Oy
www.elibrismedia.fi

Saatteeksi

Samoihin aikoihin kun Euroopalle yritettiin laatia perustuslaki, perheenjäsenemme tuumasivat eräänä kotifilosofoinnin hetkenä, että myös perheet tarvitsisivat oman perustuslain. Tämän oivalluksen onnenkantamoisena joku meistä tokaisi, että laaditaan me! Tuumasta toimeen: ryhdyimme kokoamaan hitaasti mutta epävarmasti ajatuksia ja arkielämän kokemuksia perheen hyvinvoinnista. Näiden pelisääntöjen kirjoittamiseen ovat osallistuneet kaikki perheenjäsenet, ja lasten kommentit on otettu mukaan oma­sanaisina.

Perheet, lapset ja aikuiset, elämäntilanteet ja -katsomukset ovat yhtä moninaisia kuin ympäröivä yhteiskunta. Kaikissa perheissä ei suinkaan ole kahta vanhempaa, terveitä lapsia ja terveitä aikuisia ja samoja iloja ja suruja kuin niin kutsutulla keskivertoperheellä. Tässä kirjassa ei kuitenkaan eritellä yksin- ja kaksinhuoltajia, ydinperheitä, perusperheitä, uusperheitä, uusiutuvia perheitä, perinneperheitä tai vaihtoehtoperheitä, vaan puhutaan vain yleisesti perheestä.

Perheen pelisäännöissä tarkastellaan lastenkasvatusta ja perheen yhteistä kasvua mutkattomasta ja omakohtaisesta näkökulmasta. Emme ole pohtineet erityis- eikä ongelmatapauksia, vaan olemme jättäneet ne asiantuntijoille. Tarkoituksenamme ei ole esittää totuuksia, vaan kannustaa perheitä pohtimaan omia toimintatapojaan ja periaatteitaan, jotta perhe-elämä ei olisi vain sekalaista selviytymistä, vaan yhdessä määriteltyjen arvojen, tavoitteiden ja sääntöjen viitoittamaa huolen- ja hauskanpitoa.

Kirjan tarkoitus on herättää ajatuksia, keskustelua ja vaikka kinastelua hyvän perhe-elämän sisällöstä ja merkityksestä. Yhteisten sääntöjen tarpeellisuudesta huolimatta perheenä eläminen ei ole kuitenkaan vain teorioita ja pykäliä, vaan ennen kaikkea luovaa toimintaa, johon sääntöjen inhimillinen soveltaminen ja huumori tuovat elämän makua. Haluamme antaa ajatuksia kunkin perheen omien pelisääntöjen laatimiseen ja niiden noudattamiseen käytännössä samoin kuin niiden kehittämiseen vuosien, elämänkokemuksen ja henkisen pääoman karttuessa.

Lopuksi suurkiitokset ystävillemme Annalle, Artolle, Eevalle, Eijalle, Jarille, Jukalle, Katjalle, Marialle, Outille jaSarille!Te olette lapsista, työstä, opinnoista, muutoista, häämatkoista ja muista kiireistänne huolimatta jaksaneet olla ideoimassa Perheen pelisääntöjä. Kiitos myös teille, jotka olette olleet kirjaprojektissa mukana kannustamalla ja monin muin tavoin. Ilman teitä kaikkia käsikirjoitus makaisi nyt pöytälaatikossa sekavuustilassa eläkepäiviä odotellen.

14.8.2011 Suomen suvessa, Kiikalan aurinkoisessa kesäillassa

Annele & Ismo, Minea ja Suvi-Maria Grönroos-Saikkala

* * *

Pienelle Vioricalle, jolla ei ole omaa perhettä

Vauvan vallankumous ja elämän uudet lait

Vastasyntynyt katsoo vanhempiaan kirkkailla silmillään, huitoo pulleilla käsillään ja kysyy:

”Minä kysyn teiltä, äiti ja isä, tahdotteko ottaa minut lapseksenne ja rakastaa minua niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, aina kuolemaan asti?”

Kun päätämme perustaa perheen ja hankkia lapsen, olemme ennen päätöstämme saattaneet pohtia pitkäänkin sitä, miksi haluamme lapsen. Haluammeko vakiintua, noudattaa tavanomaista kaavaa vai vastata sisäiseen kutsuumme? Haluammeko nimemme jatkuvan, geeniemme siirtyvän, parisuhteemme pelastuvan vai jonkun jota rakastaa? Ehkä motiivinamme on saada tekijänoikeudet ainakin yhteen omaan tuotokseen. Tai kenties pyrkimyksemme on vain varmistaa, että joku toisi hyasintin vanhainkotiin.

”Perhe pitää perustaa sellaisen ihmisen kanssa, joka on luotettava, mutta ei se vielä riitä, hänen pitää olla myös hyväsydäminen ja sellainen, joka tykkää lapsista.” (Minea 10 v.)

Useimmille vanhemmille lapsen saaminen on luonnollinen osa parisuhdetta ja elämää yleensä. Lapsia toivotaan ja saadaan, koska halutaan tarjota ja saada rakkautta ja seurata läheltä ihmiselämän ihmeitä. Luonto tuntuu pitävän huolen siitä, että vanhemmuus on varteenotettava vaihtoehto, vaikka vanhemmat eivät edes olisi täysin selvillä omista motiiveistaan.

Esisopimus vauvan tulosta on tehty yhdeksän kuukautta aiemmin. Tämä vaihe ei ole harkinta-aika eikä koeaika, vaan valmistautumis­aika, jolloin tulevaan viranhoitoon valmistaudutaan niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Viimeistään sitten kun lapsi on syntynyt, vanhemmat pohtivat, jos ehtivät, mitä vanhemmuus käytännössä on. Onko se auvoista elämää vai fuskanneita vaippoja ja kaatuneita kaurapuuroja? Onko vanhemmuus työtä, vastuuta ja velvollisuuksia vai pakahduttavaa onnea ja riemun hetkiä vai kaikkea tätä sekaisin? Varmaa on vain, että vauvan lumous ja vallankumous muuttavat koko elämän.

”Lapsia on olemassa, ettei aikuiset olisi yksin.” (Suvi-Maria 3 v.)

”Jos ei olisi lapsia, ihmiset loppuisivat maapallolta. Aikuisilla on semmoinen vaisto, että ne haluaa hoitaa lapsia, jos ne ei saa eläimiä tai jotain muuta.” (Minea 8 v.)

Pätkäöitä ja paljon töitä

”Jos teillä ei olisi lapsia, nyt te vaan istuisitte ja kuhertelisitte ja ramppaisitte elokuvissa katsomassa Tarzania ja ’Sydämen tiellä’ -elokuvia.” (Minea 13 v.)

”Jotkut eivät halua lapsia, koska lapset meluavat liikaa eivätkä aina kuuntele aikuisia, ja ihmisiä huvittaa olla yksin ja reissata ympäri maailmaa.” (Minea 11 v.)

Polttareiden juhlinnan perusteluksi sanotaan, että vietetään viimeistä vapaailtaa. Mikäli juhlinnan todellisena motiivina on vapauden loppuminen, polttarit pitäisi järjestää ennen esikoisen syntymää. Silloin on nimittäin vapaus vaakalaudalla. ”Vapaus”, mitä ikinä sillä käsitetäänkään, on auttamattomasti kaventunut hienoiseen muistoon entisestä, ja elämänpiiri on yhdessä päivässä, tai onnekkaimmilla muutamassa tunnissa, irtautunut omalta radaltaan ja konkretisoitunut muutamaksi kaikkivoivaksi kiloksi.

Jos haluaa elämän olevan vaivatonta, sen täytyy olla vauvatonta. Lastenkasvatus kun ei ole lastenleikkiä. Jos haluaa tasaista elämää, on siis parasta yrittää välttää vauvan tuoma vallankumous. Jos sen sijaan haluaa haasteita ja värikästä menoa, vanhemmuus voi olla juuri oikea tehtävä. Lasta kasvattaessaan vanhemmat kasvavat itse, erityisesti kärsivällisyys ja stressinsietokyky lisääntyvät. Lisäksi tunne-elämää kuvaava terminologia uudistuu ja laajentuu kattamaan ennestään tuntemattomia käsitteitä.

Riippumatta siitä, onko vauvan tulo hämmentävä yllätys vai kauan­ kaivattu tapaus, vauvankumous yllättää vanhemmat. Tuore perillinen pyrkii kaappaamaan vallan vanhemmiltaan ja alkaa hallita hallintoalamaistensa elämää armottomasti omien mielihalujensa ohjaamana ja täysin muiden tarpeista piittaamatta. Vanhemmat, jotka ovat ainakin esikoisen tuloon asti luulleet voivansa hallita elämäänsä, huomaavatkin tämän hallitsevan heitä. Vastavalmistuneita vanhempia vaivaa jatkuva unen-, ajan- ja tiedonpuute ja pahimman väsymyksen hetkellä vielä uskonpuutekin.

Vauvankumouksessa vauva kumoaa ensin päiväjärjestyksen ja varsinkin yöjärjestyksen ja joskus myös arvojärjestyksen. Myöhemmin hän kumoaa puurolautasen, vanhempien tekemät päätökset ja taitavimmillaan jopa perheen perustuslain. Pian kaaosteoria ja perheen sisäiset lait saavat uuden tulkinnan. Uusi suvereeni ei neuvottele eikä taivu edes ulkopuolisten tarkkailijoiden suositusten edessä. Hän vaatii alamaisiltaan 24 tunnin valmiudessa oloa eikä ole kärsivällinen, vaikka vanhemmiltaan sitä vaatiikin. Vauvaa eivät lait tai kansainväliset suositukset sido.

Kuusivuorotyön perheyrityksessä ilman vuosilomia ja viikonloppuvapaita täytyy olla kutsumusammatti. Pätkäyöt, kehno palkkaus, vaativat työolosuhteet ja työn vastuullisuus koettelevat vanhempien voimia. Pätkäyöläisillä ei ole lakko-oikeutta, eikä heille kerry eläkettä tai lomapäiviä pekkaspäivistä puhumattakaan. Eipä ihme, että moni haltioituneinkin vanhempi alkaa ajoittain kaivata työpaikalle levähtämään.

Lapsen saaminen on kuitenkin yksi elämän parhaista tapahtumista ja hänen hoitamisensa antoisaa ja elämäntäyteistä. Sen vuoksi ilon, onnen ja ylpeyden tunteet ovat vanhemmille tuttuja. Naistenlehdistä voi tosin joskus saada hieman liian yksinkertaistetun kuvan lastenhoidosta. Levänneen näköiset ja huolitellut vanhemmat kertovat vanhemmuuden ihmeistä superlatiiveja säästämättä ja romantiikasta tinkimättä. Masennuksesta, sotkusta, hajuista, haluista ja haluttomuudesta puhutaan vain nimimerkin takaa. Kriiseistäkin kerrotaan vain siinä tapauksessa, että ne on jo voitettu ja ihmisenä kasvu on taas edistynyt.

Eräs kotiäitejä käsittelevän tutkielman tekijä haastatteli ystäväämme, kolmen pienen lapsen äitiä. Viimeisen kysymyksen hän esitti hieman liikutusta äänessään: ”Mitkä ovat kotiäidin arjen kohokohtia?”  Äidin vastaus kuului: ”Kun saa mennä ihan yksin hetkeksi vessaan ja vetää oven perässään kiinni!”

Monitieteellisyyttä ja monitaiteellisuutta

”Äidit ovat erilaisia kuin muut naiset, koska he osaavat arvostaa enemmän lapsia ja ehkä ymmärtävät lapsia paremmin. Ja sitten heillä on ehkä venyneempi mahalaukku.” (Minea 8 v.)

Kun saamme lapsen, päätämme, että emme toista vanhempiemme virheitä emmekä kasvata lapsiamme yhtä huonosti kuin naapurit. Päätämme, että emme koskaan uhkaile, kiristä emmekä tukista. Aiomme olla lempeitä ja kärsivällisiä, kasvattajina viisaita, johdon­mukaisia ja vankkumattomia. Hämmästelemme, mikseivät muut vanhemmat noudata periaatteitaan, vaan sortuvat epäjohdonmukaisuuksiin ja maltin menetyksiin. Ajan kuluessa joudumme tietysti huomaamaan, että omien periaatteiden tinkimätön noudattaminen joutuu aina silloin tällöin väistymään tilanteen vaatimien ratkaisujen tieltä.

Kun lapsi on syntynyt, alamme heti opettaa hänelle kaikenlaista: toistelemme mielestämme maailman kauneinta sanaa, opetamme hänet hymyilemään, ja jotkut vanhemmat aloitta...