Kuvaus

Tuuli kuiskii Laurin korvaan terveisiä vieraista maista. Innostuneena pikku matkamies lähtee pitkälle vaellukselle, jonka aikana hän kohtaa elämän suuria ja pieniä ihmeitä.

Lauri tapaa lämpimiä ihmisiä, jotka huolehtivat myös tuntemattomasta kulkijasta. Aina ei tarvita edes yhteistä kieltä. Samat ilot ja surut täyttävät ihmismielen. Vanha kirjailija opettaa Laurille, miten tärkeää on kuunnella elämää ja sitä viestiä, joka kulkee sanojen välissä.

Matkan jälkeen vaeltajan on turvallista asettua kotiportaille ihailemaan ilta-auringon kultaamaa tuttua laaksoa ja tutkia sydämeen tallennettuja muistoja.

Lauri – pikku matkamies

Lauri istui talonsa portailla joka aamu ja katseli kotilaaksonsa tuttuja maisemia. Kaikki, mitä hän näki ympärillään, oli kovin rakasta.

Hänen katseensa seurasi maantietä, joka kiemurteli rinnettä alas. Tie polveili peltotilkkujen välissä, kierteli puita ja ylitti laakson pohjalla joen tukevaa kivisiltaa pitkin.

Kotona oli hyvä olla, mutta Lauri tiesi, että nyt hänen oli aika lähteä katsomaan suurta maailmaa. Tuuli oli kertonut hänelle terveisiä ihmeellisistä paikoista.

Ruudullinen reppu selässään Lauri lähti matkaan. Kotiseutu jäi pian taakse, ja maisema muuttui vieraaksi. Lauri oli kuitenkin luottavaisella mielellä, sillä aurinko valaisi hänen tietään ja tuuli kuiski hänen korvaansa ohjeita.

Laurilla oli mukanaan vähän evästä ja kolikkokukkaro. Rahaa ei ollut paljon, mutta hän arveli, että se riittäisi.

– Kun talletan matkamuistot sydämeeni, reppuni pysyy kevyenä, Lauri arveli.

Pieni matkamies saapui suurelle rautatieasemalle ja osti matkalipun kauas.

Juna oli halkonut uusia maisemia koko päivän. Illan suussa Lauri astui ulos junasta muiden matkalaisten kanssa. Asemalaituri tyhjeni nopeasti. Kaikki kiirehtivät koteihinsa ja hotelleihinsa. Lauri ei tiennyt, mihin menisi.

Viimeisestä junavaunusta laskeutui vielä kaksi ihmistä, vanha rouva ja pieni tyttö. Heillä oli monta painavaa laukkua ja suuri kimppu kukkia.

– Katso, Maria-mummi. Tuolla penkillä istuu yksin lapsi, tyttö ihmetteli ja nyki isoäitiään hihasta. – Minkähän takia hän on vielä tähän aikaan asemalla?

– Öisestä kaupungista on vaikea löytää majapaikkaa. On parempi, että tulet kotiini yöksi, täti sanoi Laurille ystävällisesti.

Pieni tyttö kurkisteli ujona isoäitinsä selän takaa ja puristi kädessään kukkakimppua.

– Kiitos, olenkin hyvin väsynyt, Lauri vastasi.

Maria-tädin koti oli lämmin ja viihtyisä. Pehmeässä vierassängyssä Lauri nukahti nopeasti. Tädin sukulaisten valokuvat vartioivat seinillä hänen untansa. Hän nukkui makeasti ja pitkään. Aamulla sängyn vierellä yöpöydällä odottivat leipä, mehu, kirje ja avain.

– Pieni vieraani, lähdin Annan kanssa torille. Tässä avain, täti kirjoitti. – Voit käydä tutustumassa kaupunkiin ja palata, kun tahdot. Teen meille illaksi hyvän gulassi-keiton.