Esittely

Parantajakissa Killiäinen on lahjojensa ansiosta arvostettu asukas pihapiirissään. Emäntänsä suosikkina se viettää laiskanpulskeita päiviä ja nauttii tuvan lämmöstä.

Emojäniksen avunpyyntö ja sitkeys vievät vastahakoisen parantajakissan matkalle läpi öisen pyryn ja pakkasen. Pimeässä metsässä Killiäinen kohtaa pelottavan yllätyksen ja joutuu kokoamaan voimansa.

Pitkän yön ja onnistuneen avustusmatkan jälkeen aurinko valaisee ja lämmittää niin lumista metsää kuin parantajakissan omaa sydäntä.

Parantajakissa

Kyllä kissa Killiäisen kelpasi. Se loikoili leivinuunin päällä jälkilämmössä ja katseli, miten emäntä pakkasi pikkupullia pusseihin. Kohta Killiäiselle tarjottaisiin laaja vadillinen kermamaitoa, ja se pääsisi syötyään emännän syliin kahvipöytään.

Killiäinen oli talon ainoa sisäkissa ja nautti aseman tuomasta erityiskohtelusta. Navettakissat saivat tyytyä paljon vaatimattomampiin oloihin. Mutta Killiäinen ei ollutkaan mikä tahansa kissa, vaan kyläkunnan kuulu parantajakissa. Sen matalan kehräyksen ja pehmeiden tassujen voimalla oli hoidettu monta kipeää ihmistä ja eläintä.

Iltaisin emäntä ja isäntä asettuivat usein vierekkäin sängylle lueskelemaan lehtiä. Parantajakissa kiipesi heidän seurakseen ja lämmitti vuoronperään molempien varpaita ja nilkkoja tai asettui pehmeäksi keräksi emännän kipeää selkää vasten. Killiäinen hoiti emäntää vähän ahkerammin, sillä häneltä kissa sai talon parhaat herkkupalat.

Oli pyryttänyt koko päivän, ja iltaa kohti pakkanen kiristyi. Kissa Killiäinen oli saanut vieraakseen sekalaisen seurakunnan pihapiirin eläimiä. Kaikki olivat asettuneet tuvan lattialle kuuntelemaan ihailemaansa parantajakissaa, joka kehräsi uunin päällä.

Tällä kertaa mukana olivat oravaperhe isosta pihakuusesta, pari varpusta ja talon oma vahtikoira Rekku. Killiäisen silmät olivat puoliummessa, ja sen kurkusta kuului matala kehräys. Hämärässä huoneessa nautittiin iltarauhasta.

Emäntä oli eläinrakas ihminen eikä pannut pahakseen näitä vierailuja, kunhan kaikki tulijat muistivat karistella lumen turkistaan ja pyyhkiä tassunsa puhtaiksi. Toisinaan hän tarjosi vieraille pientä iltapalaa ja laittoi ovensuuhun kipposiin kauraryynejä, jyviä ja vettä.

Kissa Killiäinen katseli silmäluomiensa raosta alhaalla lepäileviä eläimiä. Se tunsi hyvin jokaisen, olihan se asunut samassa maalaistalossa syntymästään saakka. Myös eläinten vaivat olivat sille tuttuja.

Vanhan vahtikoiran, Rekun voimat olivat vuosien varrella vähentyneet, eikä se enää jaksanut haukkua muille kuin kaikkein oudoimmille vieraille. Äänikin oli muuttunut kovin käheäksi. Parantajakissa painoi toisinaan lämpimän tassunsa Rekun rinnan päälle siihen kohtaan, missä uskollinen sydän sykki verkkaisasti. Silloin koira veti syvään henkeä ja heilutti häntäänsä. Nyt Rekku kuorsasi räsymatolla pää tassujen välissä.

Varpuset istuivat vierekkäin lattialle unohtuneen lankakerän päällä. Höyhenet pörröllään ne unelmoivat lämpimistä kesäpäivistä.

Myös oravaperheen vaivat olivat parantajakissa Killiäiselle kovin tuttuja. Apua oli tarvittu monin tavoin.

Oravaisä oli viime kesänä satuttanut toista etukäpäläänsä. Se oli kolhiintunut oravan hypellessä kiviaidalla pihan laidalla. Vähitellen kipu oli hellittänyt, kun parantajakissa oli sivellyt arkaa kohtaa monena iltana silkkisellä tassullaan.

Perheen lapset olivat terveitä, suorastaan ylivilkkaita vekaroita. Onneksi ne kuitenkin rauhoittuivat kuunnellessaan kissan unettavaa kehräystä. Se oli tarpeen oravaäidille, joka näin sai levätä ansaitun hetken lastenhoidon rasituksista.

Nytkin äitiorava makasi autuaasti puoliunessa. Se oli kietonut pitkän ja pörröisen häntänsä poikastensa ympäri. Huoneessa vallitsi unelias rauha, kunnes eteisen ovelta kuului napakka koputus. Koko joukko säpsähti hereille ja kääntyi katsomaan.