Ihmissyöntiä I-II

I. Rasvamaksa

I RASVAMAKSA

Outoja ääniä, outoja ääniä. Mikä oli tuo lintu, joka aloitti mekastuksensa kuin kumealla huhuilulla, mutta paskansi sitten linnunvirkansa jatkamalla lauluaan mielettömällä rääkymisellä ja hihkumisella. Mikä sujahti ruohikon läpi, niin että heinät aaltoilivat monen metrin alueella. Mikä heilutti hoikan lehtipuun latvaa aukean laidassa. Mikä kulki metsän keskellä käheästi muristen.

Kehitysapulainen Kristian Pörhönen kulki vavahdellen Tansanian yössä ja suuntasi taskulampun valokiilan milloin minnekin. Hän tunsi kutinaa vasemman ranteensa tienoilla ja valaisi lampulla kihelmöivää aluetta. Inhoittava ruskea hyönteinen oli ottanut lujan otteen karvaisilla jaloillaan hänen ihostaan ja selkä köyryssä hankkiutui painamaan tuuman pituisen piikin hänen valtimoonsa. Pörhönen napsautti hyönteisen pois.

Pörhönen oli filosofian kandidaatti, tietokoneisiin erikoistunut. Hän oli lähtenyt Suomesta Tansaniaan seurueessa, jossa oli kaksi sairaanhoitajaa, kolme automekaanikkoa, yksi postiexpeditööri, kaksi sosiologia ja yksi puutarhuri.

Hän oli nyt ollut Tansaniassa neljä kuukautta. Hän oli saanut käydä myös kolmessa muussa Afrikan valtiossa. Hän oli pettynyt näkemäänsä. Eniten häntä masensivat Afrikan militääri-ilmiöt. Koko Afrikka oli täynnä kenraaleja ja everstejä, joilla oli ihan oikeat sotilaspuvut, koppalakit, komentohihnat ja kunniamerkkinauhat rinnassa. Kaduilla ajeli panssarivaunuja. Mustia kypäräpäisiä miehiä loikki ulos helikoptereista ja syöksyi viidakkoon automaattikiväärit käsissä. Olipa hän nähnyt mustia laskuvarjojääkäreitäkin bareteissaan. Kaikkialla tapahtui vallankaappauksia, kaikkialla juoniteltiin ja harrasteltiin korruptiota. Mutta pahinta oli se, että oli koppalakkisia kenraaleja ja everstejä ja modernia aseistusta. Valkoisen miehen opit olivat kantaneet hyvän hedelmän. Mustat kansat olivat totisesti oikealla tiellä…

Mitä sitä tyhjää, että Pörhönen olisi saanut opettaa neekereille tietokoneen käyttöä. Koko aika oli mennyt maataloustöissä. Nyt, tällä viikolla, hän oli lastannut vehnäsäkkejä suurista lentokoneista kuorma-autoihin. Illalla hän oli ollut niin myrtyneellä päällä, että pakeni parakeista viidakkoon viskipullo eväänään. Tarkoitus oli vain viettää rauhallinen ilta puron äärellä, mutta siitä oli tullut eksymys. Hän oli kulkenut koko yön viidakossa, huudellutkin jos oli uskaltanut, mutta kulkenut enimmäkseen hiljaa.

Aamun valjetessa Kristian Pörhönen joutui vangiksi. Mitähän lienevät olleet, helvetin sissejä, vaan hyvät aseet niillä oli: tsekkiläisiä konepistooleja ja kiinalaisia sinkoja. Partio vei hänet viiden kilometrin marssin jälkeen viidakkoaukealla olevaan kylään. Kylässä oli parakkeja ja yksi valkea bungalov. Pörhönen vietiin bungaloviin.

Siellä asui sissipäällikkö vaimonsa kanssa. Päälliköllä oli valkea hellepuku, joka korosti melko lailla hänen kaikenpuolista mustuuttaan.

Pörhöstä kohdeltiin hyvin. Sissipäällikkö ja hänen vaimonsa olivat sivistyneitä ihmisiä. Itse päällikkö oli opiskellut Lontoossa ja Sorbonnessa. Oppiarvoltaan hän sanoi olevansa lakitieteen tohtori. Rouva oli opiskellut myös Sorbonnessa taidehistoriaa. Tutkielmankin oli laatinut Antonello Da Messinasta.

Kristian Pörhönen oli varsin hyvä kielimies. Hän nautti tavattomasti sissipäällikön ja hänen vaimonsa ranskankielestä, ja vielä enemmän heidän ystävällisyydestään. Erikoisesti häntä miellytti sissipäällikön kiinnostunut hymy, kun hän kertoi kehitysaputyöstä ja vaikutelmistaan Afrikasta.

Aamiaisen jälkeen katettiin virvokepöytä puun siimekseen bungalovin pihalle. Pörhönen nautti jääkylmää minttulikööriä isäntäväkensä kanssa. Ilo valtasi hänen mielensä, koska hän oli pelastunut viidakosta. Likööri kihosi hänen päähänsä ja häntä olisi naurattanut isäntänsä turpeat mustanmiehen kasvot ja paksut huulet, joiden lomasta kumpuili kaunista ranskankieltä. Mutta nauraa hän ei uskaltanut.

Hänen hilpeytensä nousi yhä ylemmäs, kun tuo mainio isäntä erinomaisen humoristisin sanankääntein alkoi kertoa miten täällä vielä harrastetaan ihmissyöntiä. Sissipäällikkö mainitsi pitävänsä kovin ihmisen pohkeesta, kunhan se oikein valmistetaan.

Nyt ei Pörhönen voinut hillitä itseään, vaan hän kumartui telttatuolissaan etukenoon, nojasi kyynärpäillään polviinsa ja nauroi mahdottomasti, hohotti ja kikatti.

Myös sissipäällikkö nauroi ja vei kätensä tuolin kupeelle, jossa heinän sisässä oli eräänlainen nuija. Neljänkymmenen sentin pituiseen rautavarteen oli hitsattu kilonpainoinen rautapallo. Hän kohotti aseen päänsä päälle ja hivautti sellaisen iskun Pörhösen päähän, että kallo rusentui ja veri pärskähti. Se oli kehitysapulaisen loppu Afrikassa.

Pörhönen teurastettiin ja kaltattiin. Sissiosasto söi hänet, mutta sissipäällikkö varasti itselleen pohkeet, munuaiset ja maksan.

Sissipäällikkö ja hänen rouvansa pitivät paljon keitetystä maksasta, jota keittämisen jälkeen säilytetään suolavedessä. Erityisenä onnena he pitivät, että Pörhösellä oli ns. rasvamaksa. Sissipäällikköä nauratti Pörhösen maksa, taisi olla ryyppymiehiä, tämä Pörhönen… Joka tapauksessa maksan ympärillä oli yhtenäinen, valkea, noin puoli senttiä paksu rasvakerros. Kun maksasta leikkeli viipaleita, jäi viipaleiden ympärille koristeellinen valkea rasvareunus.

Hyvälle maistui Pörhösen maksa sissipäälliköstä ja hänen vaimostaan. Monena iltana, auringon hankkiutuessa kupsahtamaan taivaan rannan taa, he söivät Pörhösen maksaa vehnäleivän päällä. Jos siihen vielä ripotteli varovasti muskottia ja valkopippuria, niin olihan, peijakas, maukas iltapala.

II. Pystyyn marinoitu nainen

II PYSTYYN MARINOITU NAINEN

Leikattiin vuosi 1965 Tampereella. Tampere tuprutti savupatsaita kylmään talvipäivään. Pyynikin kesäteatteri oli lumen peitossa, sodan pauhu ja konetuliaseiden räkätys oli laannut hetkeksi Pyynikin harjanteilla. Ihmiset kulkivat synkkinä Hämeenkadulla, joskus nähtiin Eino Salmelaisen menevän teatteriin, joskus Vili Auvinen tuli jotakin vastaan.

Tammikuun 8. päivänä lensi Tampereelle ugandalainen ylioppilas Leopold Gile tarkoituksenaan opiskella sosiologiaa YKK:ssa.

Hänen suomenkielen taitonsa karttui ajan kuluessa, ja hän pystyi ennen pitkää hyvin opiskelemaan ja seurustelemaan. Haltioissaan hän kuunteli Antti Eskolan luentoja. Laudaturtyön hän teki aiheesta »Afrikan maiden riisto ennen ja nyt».

Gile tutustui suomalaiseen hum. kandiin, vaaleaan neitoseen. Suhde oli hyvin lämmin. Suomalaista naista hämmästytti Gilen musta pippeli. Gilellä oli runsaasti Ugandan hallituksen käyttövaroja, hän asui omassa osakkeessaan. Gile sanoi vievänsä rakastettunsa Ugandaan, missä elämä ei olisi ollenkaan hullumpaa hallinnollisen virkamiehen puolisona.

Hyväillessään huulillaan pellavatukkaisen naisen ihoa, Gile ihmetteli sen pehmeyttä, maitomaisuutta.

Hänen ihmissyöjävaistonsa heräsivät. Hän päätti syödä suomalaisen ystävättärensä. Se olisi myös kaunis loppu suhteelle. Näin päättyisi rakkaustarina, joka oli niin intohimoinen, että mies tuhosi rakastettunsa.

Gile ei pitänyt suomalaisista ruokalajeista. Hänen mielestään suomalaiset ruoat olivat liian laimeita, huonosti maustettuja. Ravintola-aterian jälkeen olo oli kuin olisi tahkon niellyt. Näinpä hän myös epäili että hänen naisensa liha olisi mautonta, joskin pehmeää ja hienosyistä.

Gile aikoi marinoida naisen pystyyn, silloin kun nainen vielä käveli kahdella jalalla ja kutoi iltapuhteet Gilelle pohjalaista villapaitaa. Sosiologina Gile ei ollut täysin selvillä ihmisen fysiologiasta, mutta joka tapauksessa hän uskoi tällaisen marinoimisen tuottavan tulosta.

Hän aloitti marinoimisen. Hän syötti naiselle itse valmistamiaan ja maustamiaan ruokia, jotka saivat hikikarpalot kihoamaan naisen nenänvarteen. Hän pakkosyötti valkosipulia, selleriä ja parsaa. Parsasta Gile oli tehnyt huomion, että parsa-aterian jälkeen virtsa haisee koiran kuselle, joten hän oletti parsan vaikuttavan muullakin tavoin. Hän juotti naiselle Chartreuse-likööriä ja Stregaa viikkokaudet, eikä tämä tuottanutkaan vaikeuksia, sillä nainen oli pikkuisen juoppo.

Arveltuaan saavuttaneensa hyviä tuloksia marinoimisessa, Gile tappoi naisen ja pani lihat pakastearkkuun, jollainen kuului hänen yksiönsä varusteisiin.

Pitkin talvea hän söi naista. Olipa marinoimisen onnistumisen laita sitten niin tai näin, hum. kand. maistui erinomaiselta. Tampereelta (Stockmanniltakaan) ei saanut tietenkään sellaisia ryytejä ja vihanneksia, joihin Gile oli tottunut, mutta jotain sentään löytyi. Näin Gile valmisti pohjemuhennoksen:

Hän antoi pohkeen mehustua marinadissa, jossa oli litra punaviiniä, kahvikupillinen Karpi-likööriä, neilikoita, sellerin lehtiä, kourallinen hapankaalia, valkosipulin kynsiä ja desilitra curryketsuppia.

Soikeassa valurautapadassa hän käristi pekonia, herkkusieniä ja kuusi suurta sipulia sekä vasikan munuaisia. Hän lisäsi runsaasti lihalientä, valkosipulia ja lopuksi litran punaviiniä. Sitten hän pani pohkeen hautumaan tähän liemeen. Pata sai olla uunissa kolme tuntia hiljaisella tulella, kansi koko ajan suljettuna. Muhennoksen hän nautti spaghetin ja paistettujen banaanien kera.

Keväällä hän suoritti loppututkinnon YKK:ssa ja matkusti Ugandaan. Oltuaan ensin varsin vaatimattomissa tehtävissä, hän sai vastuunalaisen ja hyvin palkatun toimen, johon liittyi monenmoisia korruptioetuja.

Joskus hän innostui virastossaan kertomaan työtovereilleen Suomesta ja sen kylmästä talvesta. Oli uskomatonta miten paljon lunta Suomessa oli. Jos Pyynikin tor...