1. luku

Sammakko katsoi sielukkain silmin Rebekkaa. Sen olemus oli värähtämättömän tyyni, ja se pohti selvästi ikiaikaisia arvoituksia. Se oli loikannut kukkapenkistä nurmikolle, vain parinkymmenen sentin päähän Rebekan kasvoista. Rebekka makasi vatsallaan ruoholla. Hän oli lukenut kesäteatterimonistetta ja oli juuri ristinyt kädet leuan alle ja miettinyt lukemaansa, kun sammakko oli ilmestynyt. Rebekan jähmettyneisyys oli varmaan saanut sen lähtemään liikkeelle. Nyt se mietti, oliko patsas-Rebekka vaarallinen vai ei. Rebekka melkein pidätti hengitystään, toivoi sammakon tottuvan häneen. Se oli iso ja komea kurnuttaja. Isän kämmenen kokoinen, Rebekka arvioi. Se oli pääosin vaalean kuparin rusehtava. Silmien takana oli selkeät tummat laikut, ja jaloissa myös tummia kuvioita. Vähän kuin kyykäärmeellä, Rebekka ajatteli. Kyljissä oli pieniä rakkuloita, sammakon pisamia, Rebekkaa hymyilytti.

Sammakko säpsähti, vilkaisi sivulleen ja Rebekkakin erotti ääniä. Siskot olivat tulossa. Sammakko pakenisi, Rebekka arvasi. Kunpa siskot menisivät sisään, Rebekka toivoi, mutta eivät ne tietenkään menneet. Ne huomasivat Rebekan ja hihkuivat tälle jo kaukaa, että olivat saaneet isoja mehukkaita matoja haudankaivajan kompostista, aikoivat mennä illemmalla ongelle ja lähtisikö Rebekka mukaan?

Nukutko sinä? Saimi ihmetteli, kun Rebekka ei reagoinut mitenkään.

Mikä sinun on? Selma huolestui.

Kuka tuo on? tytöt kysyivät sitten lähes yhteen ääneen.

Siskot kyykistyivät ja katsoivat sammakkoa, joka tuijotti edelleen majesteetillisena Rebekkaa.

Ketä sinä olet pussannut? Saimi tahtoi tietää. Saskaako? Joko se tuli lomalta?

Silmissä on samaa kellanruskeutta, Selma ilmoitti. Pussaa se takaisin pojaksi, Bekka.

Rebekka mietti, että olisi aika metkaa, jos pusu muuttaisi sammakon vaikka Lauri Tähkäksi. Tai joksikin muuksi julkisuuden ihmiseksi. Tähkä tuli Rebekan mieleen ensimmäisenä, sillä mies oli esiintynyt Elonkerjuu-yhtyeensä kanssa naapurikunnassa alkukesällä. Jenni-serkku ystävineen oli käynyt katsomassa keikan ja hehkuttanut siitä suu vaahdossa kyllästymiseen asti. Ehei, jos oli vaara, että sammakosta tulisi Tähkä, se saisi pysyä sammakkona. Rebekka ei kaivannut Jenniä pyörimään nurkissa ja palvomaan Tähkää.

Se voi olla vaikka unelmien poikamies, Saimi supatti.

Kelpaisiko sille liero? Selma katsoi purkissa mönkiviä matoja.

Mato ei ole hyönteinen, Saimi sanoi arvokkaana.

Selma valikoi purkista topakan madon ja ojensi sen hitaasti sammakkoa kohti. Rebekka arveli, että sammakko oli halvaantunut kauhusta kolmen tytön katseiden ristitulessa. Sielukas katse oli lähinnä lasittunut tällä hetkellä, mutta kun liero alkoi kiemurrella sammakon suun edessä, silmissä välähti ja samassa kieli pingahti esiin.

Se söi sen! Selma hihkaisi.

Selman kiljaisu sai sammakon loikkimaan karkuun. Se katosi viinimarjapensaiden alle ja vaikka pikkusiskot maanittelivat sitä lieroja heilutellen, se ei tullut enää esiin. Rebekka kohosi istuvilleen ja harmitteli, ettei kamera koskaan ollut mukana silloin, kun sitä olisi tarvinnut.

Se oli julmetun iso, Saimi muisteli palattuaan Rebekan luokse. Mistä te juttelitte?

Etsikö se prinsessaa? Selma uteli.

Etsi, aitoa prinsessaa, Rebekka virnisti. Minä opastin sen Ruotsiin. Se itse oli alun perin Mauri kolmastoista Rukkanen Mähkä.

Siskot katsoivat Rebekkaa innokkaan odottavina ja niin Rebekan oli pakko kehitellä tarina äärettömän rumasta Maurista, jolle tusina kauniita neitoja oli antanut rukkaset ja kolmastoista kosinnan uhriksi joutunut oli noita, joka oli säälistä muuttanut Maurin komeaksi sammakoksi.

Noita toivoi, että Mauri löytäisi soman sammakkotytön, mutta Mauri haaveilee yhä oikeasta tytöstä. Jotta Mauri vapautuisi taiasta, tytön pitää suudella sitä. Sen pituinen se, Rebekka lopetti.

Ei suinkaan, Saimi tokaisi. Kelpaako tavallinen tyttö vai pitääkö olla kuninkaallinen?

Maurilla taitaa olla pinttymä prinsessasta, Rebekka arveli. Varmaan kuka tahansa tyttö kelpaisi.

Hyvä, Saimi nyökkäsi tomerana. Minä tahdon nähdä, miten ruma se Mauri oikeasti on.

Sitten myydään se sirkukseen! Selma riemastui. Koulutetaan niin kuin hyljettä ja heitellään sille matoja palkkioksi tempuista!

Madoista tytöt muistivat taas onkimisen ja kärttivät Rebekkaa mukaan. Rebekka oli kuitenkin sopinut tapaamisen Ullan kanssa eikä uskonut, että Ulla innostuisi lähtemään ongelle.

Ullasta on tullut vähän neiti, Saimi nyökkäsi. Kynsien alla ei saa olla multaa eikä matojen töhnää.

Rebekka hymähti Saimin puheille, avasi kesäteatterin monisteen ja antoi ymmärtää, ettei kaivannut seuraa. Siskot livistivätkin tiehensä, sillä koirat alkoivat haukkua ulkoaitauksessa tavalla, joka kertoi, että joku vieras oli lähestymässä. Rebekan uteliaisuus ei herännyt, hän ei odottanut vielä ketään. Siskojen kavereita ramppasi pappilassa tämän tästä, samoin Mossun bändin jäseniä, seurakuntalaisiakin piipahti silloin tällöin toimittamassa isälle jotain asiaa. Isän toimisto oli keskustassa seurakuntatalossa, mutta jos jonkun päähän pälkähti jokin asia hautausmaalla samoillessa, oli yksinkertaista käydä puhumassa kirkkoherran kanssa saman tien, sillä pappila oli kirkon ja hautausmaan vieressä. Isästä oli vain mukava, että ihmiset tulivat juttelemaan. Jos isä ei sattunut olemaan paikalla, niin Saimi ja Selma kyllä huolehtivat kävijöistä. Siskot olivat puheliaita, eikä niillä mennyt sormi suuhun kenenkään kanssa. Ei mennyt Rebekallakaan, mutta nyt siskot saisivat hoitaa mahdolliset vieraat, sillä Rebekan piti syventyä rooliinsa kesäteatterin tämän vuoden menestysnäytelmässä ”Kyllä, rouva kersantti!” Piti opetella repliikit ulkoa ja ladella ne aina samalla lailla. Se oli asia, jota Rebekka joutui mutustelemaan toden teolla. Aina ennen, omissa näytelmissä, oli saanut improvisoida tarpeen ja tunnelman mukaan. Muutenkin meno oli ollut vapaata eikä paikoilla ollut niin väliä, mutta tässä näytelmässä ohjaaja määräsi tarkasti, missä kenenkin piti kulloinkin olla.

Ohjaajan sana on laki, Rebekka mutisi.

Niin mies oli sanonut, kun näytelmän harjoitukset oli aloitettu. Muut, jo useasti mukana olleet harrastajanäyttelijät olivat hörähdelleet hyväksyvästi ja hyväntuulisesti. Ainoastaan roolijaossa oli syntynyt vähän napinaa, kun joku olisi halunnut isomman osan kuin sai. Rebekka oli katsonut silmät suurina parin naisen kimmahtamista, mutta ohjaaja oli onnistunut rauhoittamaan tilanteen vakuuttamalla, että naisten luonteet olisivat omiaan juuri nimenomaan hänen kaavailemiinsa osiin. Rebekan mielestä toinen naisista ei sopinut lainkaan kenraalin vaimoksi, ja tätä ohjaaja olikin patistellut aika lailla harjoituksissa. Ohjaaja toi Rebekan mieleen rehvakkaan kukkopojan, vaikka hän ei ollutkaan nuori. Mies oli työväenopiston rehtori, historioitsija alunperin, mutta oli jo pitkään vetänyt opiston näytelmäpiirejä. Suurin osa kesänäytelmän väestä olikin hänen entisiä ja nykyisiä oppilaitaan. Rebekka oli päätynyt mukaan, koska mies oli halunnut rouva kersantin tyttären rooliin aidon punatukkaisen tytön. Mies oli muistanut Rebekan Rollesta ja Juliasta, Rebekan luokan näytelmästä, jolla oli kerätty rahaa ysin luokkaretkeä varten. Mies oli nähnyt esityksen naapurikunnan nuorisotapahtumassa ja hänen mielestään Rebekassa oli oikeaa tulta ja tappuraa. Rebekka näet joutui näytelmässä tuuraamaan kersantti-äitiään ja panemaan alokkaat järjestykseen.

Ohjaajan nimi oli Sulo Miettinen, mutta hän ei ollut nimensä mukainen suloinen ihminen. Ei ainakaan Rebekan mielestä. Sulo korjasi jatkuvasti Rebekan näyttelemistä. Rebekka oli liian kärkäs, touhukas, kimitti liian terävästi tai mokelsi kankeasti ja unohteli vuorosanojaan. Milloin mitäkin valituksen aihetta. Rebekka oli jo katunut muutaman kerran, että oli suostunut mukaan. Alussa varsinkin oli tympinyt olla Sulon silmätikku, mutta sitten eräs pitkään mukana ollut rouva oli sanonut Rebekalle, että Sulon puuttui nimenomaan niiden tekemisiin, joihin se uskoi.

Sinulla on lahjoja, rouva oli hymyillyt rohkaisevasti.

Mutta oliko Sulolla pätevyyttä ohjaajaksi? Rebekka oli miettinyt. Sulo oli teatterin ystävä, mutta antoiko se hänelle valmiuden ohjata tai päättää, kenessä oli näyttelijäainesta? Rebekka vähän epäili, mutta rouvan sanat olivat kuitenkin saaneet hänet sietämään Suloa vähän paremmin. Tosin Sulon puuttuminen kenraalin vaimon esittäjän suorituksiin soti rouvan sanoja vastaan, sillä kenraalitar oli oikeasti lepsu eikä saanut kunnolla aikaan riitoja rouva kersantin kanssa. Ota Sulosta sitten selvä, Rebekka huokaisi ajatuksissaan.

Rebekka karkotti Sulon mielestään ja syventyi tekstiin. Näytelmä kertoi varuskunnasta, jonne alokkaiksi tuli kolme nuorta naista. Nämä tiesivät, että samassa erässä oli mukana rikas ja kuuluisa rocktähti ja kilpailivat siitä, kuka saisi miehen omakseen. Mies oli tietenkin armeijan harmaissa ihan eri näköinen kuin bändiroolissaan, ja oikean nimensäkin mies oli onnistunut pitämään julkisuudelta salassa. Miten naiset olivat päässeet selville, että mies oli suorittamassa asepalvelusta, oli vähän epäselvää, mutta ei haitannut menoa. Näytelmä oli komedia, täynnä kommelluksia ja erehdyksiä, ja tottakai rocktähti oli se, josta sitä olisi vähiten uskonut. Eikä kolmikosta kukaan saanut häntä omakseen, vaa...