Näytelmän henkilöt:

MARCUS ANTONIUS |
OCTAVIUS CAESAR | triumviireja.
M. AEMILIUS LEPIDUS |
SEXTUS POMPEJUS, |
DOMITIUS ENOBARBUS, |
VENTIDIUS, |
EROS, | Antonion seuralaisia.
SCARUS, |
DERCETAS, |
DEMETRIUS, |
PHILO, |
MAECENAS, |
AGRIPPA, |
DOLABELLA, | Caesarin seuralaisia.
PROCULEJUS, |
THYREUS, |
GALLUS, |
MENAS, |
MENECRATES, | Pompejon seuralaisia.
VARRIUS, |
TAURUS, Caesarin ylipäällikkö.
CANIDIUS. Antonion ylipäällikkö.
SILIUS, sotaherra Ventidion armeijassa.
EUPHRONIUS, airut.
ALEXAS, |
MARDIANUS, | Cleopatran palvelijoita.
SELEUCUS, |
DIOMEDES, |
Tietäjä.
Talonpoika.
CLEOPATRA, Egyptin kuningatar.
OCTAVIA, Caesarin sisar, Antonion puoliso.
CHARMIANA, | Cleopatran naispalvelijoita.
IRAS, |
Sotapäälliköitä, sotamiehiä, lähettiläitä y.m.

Tapaus eri osissa Rooman valtakuntaa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Aleksandria. Huone Cleopatran hovilinnassa.
(Demetrius ja Philo tulevat.)

PHILO.
Tuo päällikkömme lemmenhurma yltyy
Jo määrättömiin. Ylväs silmä, joka
Välähti taajaa sotarintaa pitkin
Kuin pantsaroittu Mars, nyt luo ja kiintää
Katseensa jumaloivan hartauden
Kellervän tummaan otsaan. Sankar'sydän,
Jok' ottelujen pauhinassa särki
Sopansa paulat, miehuutensa kieltää
Ja viuhkana nyt vain ja palkehena
Himoja mustalaisen jäähdyttää.
Kas, tuossa ovat!

(Torventoitauksia. Antonius ja Cleopatra seurueineen tulevat; kuohilaat leyhyttelevät viuhkoilla Cleopatraa.)

Tarkkaa vain, niin näet,
Kuin maailman on kolmas pylväs tullut
Narriksi porton; katso vain ja huomaa!

CLEOPATRA.
Tää lempeäkö? Sano siis sen määrä.

ANTONIUS.
Vaivainen lemmestään voi laskun tehdä.

CLEOPATRA.
Min' asetan sun lemmellesi määrän.

ANTONIUS.
Luo ensin uusi maa ja uusi taivas.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA.
Roomasta uutisia!

ANTONIUS.
Kiusallista!
Lyhimmin siis!

CLEOPATRA.
Ei, kuule heit', Antonius!
Vihoissaan ehk' on Fulvia; tai kenties
Tuo liemenparta Caesar mahtikäskyn
Sinulle lähettää: »Tee tuo tai tuo!
Tuo valta valloita, tuo vapauta!
Ja oiti, muuten voi sua!»

ANTONIUS.
Mitä, armas?

CLEOPATRA.
Kenties – ei, tietystikin – tääll' et olla
Saa kauemmin; pois Caesar sinut kutsuu.
Siis häntä kuule! – Mik' on Fulvian haaste –
Caesarin, tarkoitin – ei, kumpaisenkin?
Siis kutsu airuut. – Punastut, Antonius!
Niin totta kuin Egyptin olen valtias,
Tuo puna veroa on Caesarille,
Tai maksaa poskes sillä häpeänsä
Tuon Fulvian räikän nuhteista. – No, airuut!

ANTONIUS.
Liuetkoon Rooma Tiberiin! Tuo ylväs
Suurvalta pylvästöineen sortukoon!
Mun maailmani tääll' on; vallat ovat
Tomua vain; niin ihminen kuin eläin
Maan lannast' elää; suurint' elämässä
On tehdä näin,
(Syleilee häntä.)
kun voi sen moista kaksi,
Näin sopusoiva pari, jonka vertaa –
Tuhonsa uhalla sen mailma tietköön –
Ei ole toista.

CLEOPATRA (syrjään).
Aimo kavaluutta!
Miks Fulvian hän nai, kun hänt' ei lemmi? –
Ma houkon osaa näyttelen; Antonius
On mikä on.

ANTONIUS.
Mut Cleopatran kautta. –
Nyt lempeämme ja sen nautinnoita
Ei nurja haastelu saa katkeroittaa.
Ei elämästä tuokiota saisi
Huvitont' olla nyt. Mit' illaks saamme?

CLEOPATRA.
Airutta kuule!

ANTONIUS.
Armas riidan henki,
Sua kaikki kaunistaa: tora, nauru, itku;
Sinussa joka kiihko kilvan koittaa
Ihailtavaksi tulla, kaunihiksi.
Ei, muut' ei airutta kuin sun! Tän' yönä
Katuja kahden käymme, tiedustellen
Yleisön mieltä. Tule, valtiaani!
Sit' eilen halusit. – En tahdo kuulla.

(Antonius ja Cleopatra poistuvat seurueineen.)

DEMETRIUS.
Noin halpako Antoniost' on Caesar?

PHILO.
Välistä, kun hän ei Antonius ole,
Se jalous hältä puuttuu, joka tulis
Antoniolla olla.

DEMETRIUS.

Mieltä särkee.
Kun näin hän oikeuttaa ne juorut, joita
Roomassa liikkuu hänestä; mut toivon
Parempaa huomisesta. Hyvää yötä!

(Poistuvat.)

Toinen kohtaus

Paikka sama. Toinen huone.
(Charmiana, Iras, Alexas ja tietäjä tulevat.)

CHARMIANA. Alexas, rakas Alexas, ainokaiseni, kultukaiseni, sano, Alexas, missä on se tietäjä, jota kuningattarelle niin kovin kehuit? Tahtoisin tuntea sen aviomieheni, jonka sanot kukilla sarvensa koristelevan.

ALEXAS.
Tietäjä, hoi!

TIETÄJÄ.
Mitä tahdotte?

CHARMIANA.
Tuoko se on? Tekö se olette kaikkitietävä?

TIETÄJÄ.
Ma luonnon suurten salaisuutten kirjaa
Lukea osaan hiukan.

ALEXAS.
Näytä kätes!

(Enobarbus tulee.)

ENOBARBUS.
Ruokia joutuun! Riittävästi juomaa!
Cleopatran nyt malja juodaan.

CHARMIANA.
Ystävä, anna minulle onnea.

TIETÄJÄ.
Ma sit' en anna, ma vain ennustan.

CHARMIANA.
No, ennustahan sitä sitten mulle.

TIETÄJÄ.
Näköisämmäksi tulette kuin nyt.

CHARMIANA.
Tarkoittaa pintaa.

IRAS.
Eikä, kuin että vanhaksi tultuasi maalaat poskesi.

CHARMIANA.
Rypyistä varjele!

ALEXAS.
Rohveettaa älä häiri! Kuule tarkkaan!

CHARMIANA.
Hst! hiljaa!

TIETÄJÄ.
Enemmän rakkautt' annatte kuin saatte.

CHARMIANA.
Ennemmin viinillä maksaani kuumennan.

ALEXAS.
No, mutta kuulehan häntä!

CHARMIANA. No, siis jotakin oikein verratonta! Laita, että tulen naiduksi kolmelle kuninkaalle yhtenä aamupäivänä ja sitten leskeksi heistä kaikista. Anna minun viisikymmenvuotiaana saada lapsi, jota itse Judean Herodes herranansa kumartaa. Laita, että tulen Octavius Caesarin vaimoksi ja yhdenvertaiseksi hallitsijattareni kanssa.

TIETÄJÄ.
Elämään jäätte emäntänne jälkeen.

CHARMIANA.
Verratonta! Pitkää ikää himoitsen enemmän kuin viikunoita.

TIETÄJÄ.
Suurempi teill' on onni takananne
Kuin edessänne.

CHARMIANA. Siis jäävät lapseni varmaankin nimettömiksi: – sano kuitenkin, montako poikaa ja tyttöä saan?

TIETÄJÄ.
Jos kaikill' oisi toiveillanne kohtu
Ja kaikki hedelmikkäät: miljoonan.

CHARMIANA.
Ulos, narri! Saat anteeksi, koska olet velho.

ALEXAS.
Luuletko, ettei muut kuin hurstisi tunne sinun toiveitasi?

CHARMIANA.
No, sano Iraankin toivomukset.

ALEXAS.
Kaikki tahdomme tietää kohtalomme.

ENOBARBUS. Minun ja meidän useampain kohtalo on mennä tänä iltana päissämme makuulle.

IRAS.
Tuossa on käsi, joka tietää siveyttä, jos mitään.

CHARMIANA.
Aivan niinkuin Niilin tulviminen tietää nälkää.

IRAS.
Vait, sinä hillitön vieruskumppanini! Sinä et osaa ennustaa.

CHARMIANA. Jos ei kostea käsi tiedä hedelmällisyyttä, niin en osaa minä korvuksiani kynsiä. – Kas niin, ennusta hänelle nyt jotakin arkionnea.

TIETÄJÄ.
On yhdenlaiset teidän kohtalonne.

IRAS.
Mutta kuinka? Kuinka? Selitä tarkemmin.

TIETÄJÄ.
Nyt olen kaikki sanonut.

IRAS.
Siis ei tuumaakaan enemmän onnea kuin tuolla?

CHARMIANA. Mutta jos nyt saisit tuuman verran enemmän onnea, niin missä sen olisi paikka?

IRAS.
Ei ainakaan mieheni nenässä.

CHARMIANA. Taivas varjele pahoista ajatuksista! – Alexas, tule! Hänenkin kohtalonsa! Anna hänelle vaimo, joka ei osaa kävellä, rakkahin Isis, sitä sinulta rukoilen! Ja anna sen sitten kuolla, ja laita hänelle vielä pahempi sijaan, ja pahemman jälkeen vieläkin pahempi, kunnes pahin kaikista saattaa nauraen hänet hautaan, tuon viisikymmenkertaisen aisankannattajan! Isis hyvä, kuule rukoukseni, vaikka minulta kieltäisitkin paljon painavampaa; Isis hyvä, sua rukoilen!

IRAS. Aamen! Rakas jumalatar, kuule kansasi rukous! Sillä jos sydäntä särkee nähdä kaunista miestä haureelliseen naiseen kytkettynä, niin on surmaavan surullista katsella rumaa lurjusta sarvettomana. Siis, rakas Isis, noudata säädyllisyyttä ja anna hänelle ansaittu osansa.

CHARMIANA.
Aamen!

ALEXAS. Kas, kas vain! Jos noiden vallassa olisi tehdä minusta aisankannattaja, niin rupeisivatpa vaikka portoiksi sen asian vuoksi.

ENOBARBUS.
Antonius tulee. Hst!

CHARMIANA.
Ei, kuningatar.

(Cleopatra tulee.)

CLEOPATRA.
Näittekö herraa?

ENOBARBUS.
Emme, kuningatar.

CLEOPATRA.
Tääll' eikö ole ollut hän?

CHARMIANA.
Ei, rouva.

CLEOPATRA.
Hän oli hilpeä, mut äkist' iski
Hänehen aatos, joka Roomaa koski. –
Enobarbus!

ENOBARBUS.
Ruhtinatar?

CLEOPATRA.
Etsi hänet
Ja tänne hänet tuo. Miss' on Alexas?

ALEXAS.
Täss' olen; käskekää. – Jo saapuu herra.

(Antonius seurueineen ja airut tulevat.)

CLEOPATRA.
En tahdo häneen katsoa. Pois tulkaa!

(Cleopatra, Enobarbus, Alexas, Iras, Charmiana, tietäjä ja seurue poistuvat.)

AIRUT.
Ensinnä Fulvia, vaimos, sotaan lähti.

ANTONIUS.
Luciota, veljeäni vastaan?

AIRUT.
Niin.
Pian sota päättyi; ajan pakko heistä
Tek' ystäviä; Caesaria vastaan
He yhtyivät; mut tämä, jolle onni
On suopeempi, ens' ottelulla heidät
Italiast' ajoi.

ANTONIUS.
Hyvä! Pahempaako?

AIRUT.
Sanoman huonous kertojaankin tarttuu.

ANTONIUS.
Niin, narreissa ja pelkureissa. Jatka!
Minust' on mennyt mennyttä. – Se tiedä:
Ken toden mulle sanoo, vaikka piilis
Sanoissaan surma, häntä kuuntelen ma
Kuin mairitusta ikään.

AIRUT.
Labienus –
Ikävä tieto! – Euphratista saakka
On Aasian valloittanut partheillansa;
Syyriast' aikain Lyydiaan ja Jooniaan
Voittoisa liehuu lippunsa; sill'aikaa –

ANTONIUS.
Antonius, aiot sanoa.

AIRUT.
Oi, herra!

ANTONIUS.
Sano suoraan, kansan puheit' älä peitä;
Cleopatraa vain Rooman tavoin rienaa,
Herjaile niinkuin Fulvia; virheitäni
Vapaasti moiti, niinkuin voi vain totuus
Ja ilkeys. Oo, rikkaruoho versoo,
Jos laimea on tuuli! Paheen soima
Pois paheen kitkee. Kyllin täksi erää!

AIRUT.
Niin kuin vain suvaitsette.

(Poistuu.)

ANTONIUS.
Sicyonista mit' uutta? Anna kuulla!

1 PALVELIJA. Hoi, Sicyonin mies! Sit' onko siellä?

2 PALVELIJA. Hän vartoo käskyä.

ANTONIUS.
No, sisään tulkoon!
Egyptin kahleet nää mun murtaa täytyy,
Tai hulluuteen ma sorrun.
(Toinen airut tulee.)
Mitä tiedät?

2 AIRUT. Fulvia, vaimosi, on kuollut.

ANTONIUS.
Missä?

2 AIRUT.
Sicyonissa: kuin kauan sairaus kesti
Ja muuta, mit' on tärkeä sun tietää,
Tää kirje kertoo.

(Antaa hänelle kirjeen.)

ANTONIUS.
Poistu! –
(Airut poistuu.)
Siinä lähti
Ylevä henki! Tuotahan ma toivoin.
Mink' ylenkatsein viskaat pois, sit' usein
Halajat jälleen; mikä nyt on mieliks,
Ajalle vaihtuu vastakohdaksensa.
Nyt, kuolleena, hän hyvä on. Tää käsi,
Mi hänet hylki, nyt hänt' eloon pyytää.
Paeta tuota hurmaajaa mun täy...