nimio.gif

Into-pamfletit tarkastelevat maailmaa eri kulmista, arkailematta, mutta puheet perustellen. Ärhäkät puheenvuorot avaavat uusia näkymiä, keskustelevat poliittisista vaihtoehdoista ja luovat suuntaa konkreettisille toimille. Puheenvuorokirjat tallaavat ranskalaisen Le Monde diplomatique -pokkarisarjan avaamaa polkua, rohkeina ja asenteella.

Tätä hanketta ovat tukeneet Rauhankirjallisuuden edistämisseura ry ja Itämerikeskussäätiö.

Isänmaan ja ihmisen puolesta on toimitettu
4. painoksen (1981) pohjalta.

Copyright © Pentti Linkola

Tuotanto:

intologo.gif
Into Kustannus Oy
Hämeentie 48, 00500 Helsinki
www.intokustannus.fi

Kannen kuva: Karstein Volle
ISBN: 978-952-5675-65-8

Kansi

Nimiö

Nimiötiedot

Alkusanat

Johdanto

1. Sodan syyt

Ketkä haluavat sotaa?

Sodan edellytykset

Kansallisesti itsekäs politiikka

Yksilön arvostukset ja pelko

Pelon siirto

Kansallinen itsepetos

Isänmaallisuus

Sotapropaganda

Vanhat sotakarhut

Sankarihautojen pakkovalta

Armeijat ruutitynnyreinä

2. Pasifismin perustelu

Kansallisesti itsekkäät perusteet

Yksilön edun mukaiset perusteet

Sankaruuden näkökulma

3. Tavallisimmat vastaväitteet

4. Pasifismin käytäntö

Mitä suomalainen yksilö voi tehdä rauhan hyväksi?

Mitä Suomi pasifistisena valtiona voisi tehdä maailmanrauhan ja oman turvallisuutensa hyväksi?

5. Yleistä asevelvollisuudesta

Vetoomus nuorisolle

Pamfletin vaiheista (Pertti Klemola)

Sadankomitea ja Linkolan pamfletti

(Osmo Apunen ja Kalevi Suomela)

Muut julkaisut

Into-pamfletit

Le Monde diplomatique

Novaja Gazeta

Maailmanpolitiikan Atlas

Ympäristöatlas

Alkusanat

Sisällysluetteloon

Tämän kirjasen synnystä on kiittäminen ryhmää nuoria akateemisia henkilöitä, joiden kanssa käydyt keskustelut ovat toisaalta olleet herätteinä moniin seuraavassa esitettyihin ajatuksiin ja joiden avulla toisaalta on voitu kustantaa kirjasen painatus. Kaikille henkisesti ja taloudellisesti hanketta tukeneille lämmin kiitokseni, ennen muita maist. Pehr Charpentierille, jonka osuus tekstin laadinnassa on ollut aivan olennainen, sekä fyysikkoasiantuntijalle Pentti Ruohoselle.

Tiedän, että monet ihmiset – ja nuoret kenties enemmän kuin muut – hälyttävimmistäkin maailmanpoliittisista uutisista huolimatta pitävät sodan ajatusta tällä hetkellä kaukaisena ja haettuna: aurinko paistaa, linnut laulavat, liikenne pyörii vakaana teillä ja kaduilla, uusi ikäluokka saa ylioppilaslakkinsa niin kuin ennenkin, kaikki on suurin piirtein kovin hyvin ja normaalia. Näin oli ennen viime maailmansotaakin: sodanjulistukset putosivat silloinkin eri maissa monien ajattelemattomien tavallisten ihmisten niskaan kuin salamat kirkkaalta taivaalta – siitä huolimatta, että he jokapäiväisillä toimillaan ja kannanotoillaan olivat monin tavoin olleet sotaa valmistelemassa. Ei voida koskaan liian monta kertaa vakuuttaa, että on parempi katsoa kuin katua, että sodan vaara on tällä hetkellä mitä ajankohtaisin ja samalla tärkein kysymyksemme, jolle meidän on yksinkertaisesti pakko uhrata osa ajatuksistamme, jos mielimme käydä järjellisistä ja ajattelevista olennoista.

Helsingissä toukokuussa 1960
Pentti Linkola

Johdanto

Sisällysluetteloon

Viisitoista vuotta on kulunut maailmansodan päättymisestä sodan, jossa sai surmansa kymmeniä miljoonia ihmisiä, jossa yhtä monta jäi pysyvästi invalidiksi, lukematon määrä vaurioitui henkisesti ja tuli ihmisarvoiseen elämään kykenemättömäksi ja jossa aineellisia arvoja ja inhimillisen kulttuurin kauneimpia saavutuksia tuhoutui laskematon määrä.

Näistä äärettömistä kärsimyksistä huolimatta tämän hetken ihminen uhraa tavattomasti aikaa ja rahaa varustautuakseen uutta sotaa varten. Yhä ihminen uskoo sodan väistämättömyyteen, sotilaskasvatukseen, murhaajien kouluttamiseen ja ase- ja ammusvarastojen keräämiseen elämän turvaamisen edellytyksinä. Siksi mekin – täällä Suomessa – saamme joka päivä lukea sanomalehdistä, kuunnella radiosta ja opettajiemme suusta sanoja, joiden yksinomaisena tarkoituksena on kansallisen itsekkyyden – ja maanpuolustustahdon ruokkiminen ja vahvistaminen.

Samoin kuin meillä, niin suuressa osassa maailmaa ylläpidetään sotamielialaa. Ei jakseta välittää siitäkään, että kysymys sodasta on viimeisen maailmansodan jälkeen kokonaan muuttanut luonnettaan. Näköalat ovat muuttuneet entistäkin monin verroin hirvittävämmiksi: uusinta aseistusta käyttävät armeijat tulevat – kuten kaikki maailman johtavat tiedemiehet yksimielisesti toteavat – hävittämään todennäköisesti kaiken korkeamman elämän maapallolta, parhaassakin tapauksessa koko länsimaisen kulttuurin alueelta.

Ikuisesti optimistinen ihminen pyrkii rakentelemaan suojakseen tätä kammottavaa painajaista vastaan lohdullisia toivekuvia. Monet tuntevat elämän täydellisen sammumisen luonnottomaksi järjettömyydeksi, joka ”ei voi olla totta”. Mutta tämän hetken ”maailmanlopun” ennustelut ovat ensi kertaa karmivan vankalla tieteellisellä todellisuuspohjalla: yksinkertainen kuiva tosiseikka on, että USA:n ja Neuvostoliiton tällä hetkellä omistama ydinpommivarasto riittää räjäytettynä tekemään 20–30 maapalloa asumiskelvottomaksi. Yhtä selvästi ja luonnollisen tuntuisesti kuin radiolähetys tavoittaa vastaanottimemme, yhtä varmasti kuolemansäteily muutaman viikon kuluttua atomisodan alkamisesta Keski-Euroopan ja Neuvostoliiton alueella tavoittaa meidät täältä pohjoisista metsistämme, olimme sitten piilopirtissä erämaissa tai lapsellisessa ”väestönsuojassa”.

Joskus pyritään vieläkin vakuuttamaan, että suursota on mahdollinen ilman atomiasetta. Jokainen sodan joukkopsykologiaa tunteva tietää väitteen murheellisen vääräksi: ylivoimaisen tehokkaiksi tunnettujen aseiden käytäntöön otto on varmaa viimeistään silloin, kun toinen osapuoli joutuu epätoivo- ja katastrofimielialan valtaan. Tässä tilanteessa ihmisen ja kansan harkintakyky pettää täydellisesti eikä koko ihmiskunnan tuhoutumisen uhkaa enää kyetä pelkäämään. (Ks. esim. hyvää perustelua H. & B. Overstreetin teoksesta Henkinen vireys, s. 191-192.)

Atomiaseiden käyttöä ja niiden jo sellaisinaan vaarallisia kokeiluja vastaan on ymmärrettävästi syntynyt voimakas kansanliike kaikissa maissa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä kuin tuijotettaisiin hajamielisesti yksinomaan atomipommiin ja unohdettaisiin sodan ongelman kokonaisuus. Onhan selvää, että vaikka vaatimus atomipommikokeilujen kieltämisestä rauhan aikana toteutettaisiin kuinka tehokkaasti tahansa kansainvälisin valvontajärjestelmin, niin, vaikkapa päästäisiin jopa kaikkien jo valmiiden atomiaseiden tuhoamiseen, niin sodan sytyttyä valvontamahdollisuudet raukeaisivat, eikä – kun atomiaseiden valmistusperiaate kerran on selvillä – uusien aseiden rakentaminen olisi estettävissä. Ongelmana ei siis suinkaan ole pelkästään atomiaseiden, vaan kaikkien rauhaa vaarantavien jännitysten poistaminen.

On tuskin myöskään viisasta vajota niin suureen epätoivoon, että ”vanhanaikainen sota” ilman atomiaseita nähtäisiin lohdullisena toivona. Joka tapauksessa tulee seuraava suursota – jos sen sallitaan syttyä – merkitsemään satojen miljoonien ihmisten mieletöntä ja tuskallista kuolemaa. Tämä riittää varmasti aiheeksi siihen, että jokainen meistä edes yhden kerran elämässään, hetkeksi arkiset kiireensä sivuuttaen, syventyy tutkimaan sodan ongelmaa.

Pienen kirjasemme tarkoituksena on herättää jokainen nukkuva yksilö tajuamaan oman henkilökohtaisen vastuunsa ja merkittävyytensä sodan tai rauhan, kuoleman tai elämän edistäjänä. Me, tämän tutkielman kirjoittajat, emme tahdo esityksellämme nousta kapinaan vallitsevia oIoja ja yhteiskuntajärjestystä vastaan. Tahdomme ainoastaan tarkastella tämän hetken kaikkein tärkeintä pulmakysymystä, sotaa, mahdollisimman puolueettomasta ja asiallisesta näkökulmasta. Samalla olemme kuitenkin tietoisia siitä, että tämä näkökulma on useille lähimmäisistämme jokseenkin tuntematon, toisille jopa kauhistuttava.

Kirjoitamme jokaiselle. Mutta ennen kaikkea niille, jotka eivät vielä ole sammuneet välinpitämättömyyteen itsensä ja ihmisen kohtalosta tai joilla on voimia välinpitämättömyytensä voittamiseen – ja jotka siten ovat valmiit tutkimaan jokaista rauhaa rakentavaa ehdotusta. Ennen kaikkea kirjoitamme nuorisolle, joka on henkisesti vanhempiaan vireämpää ja vapaa näiden raskaista henkisistä rasitteista. Eräät osat (luku IV B) osoitamme kuitenkin myös suoraan tämän hetken toimiville poliitikoillemme.

Tarkoituksenamme on etsiä vastausta viiteen kysymykseen:

1) Miksi sota syttyy?

2) Mitkä ovat rauhaa edistävän toiminnan, pasifismin perusteet?

3) Miksi rauhantyötä vastustetaan?

4) Mitä Suomi kansakuntana voisi tehdä maailmanrauhan hyväksi?

5) Miten suomalainen yksilönä voi toimia rauhaa edistävästi?

Sodan ja rauhan ongelman tarkastelumme näistä lähtökohdista on päätynyt pelkistettynä lopputulokseen: yksilön, isänmaan ja ihmiskunnan etu on tänä hetkellä sekä moraalisessa että käytännöllisessä katsannossa sama ja yhteinen. Siitä kirjasemme nimi.

1. Sodan syyt

Sisällysluetteloon

Ketkä haluavat sotaa?

Onko sellaisia ihmisiä, jotka haluavat sotaa? Eikö tämä ole mieletön kysymys?

Ei toki, sillä sellaisiakin on. Tosin vain pieni joukko, mutta kuitenkin liian paljon. Keitä he sitten ovat?

Yhden osan tapaamme nuorten miesten joukosta, niiden, jotka ovat omaksuneet sankaruuden ja urhoollisuuden ihanteet. He ovat levottomia, elämänsä värittömyyteen kyllästyneitä, ajattelemattomia ihmisiä, jotka eivät kykene käsittämään sodan todellista olemusta; vaan näkevät sen vä...