Esipuhe
Sisällysluetteloon
Suuryhtiöiden kannattavuus arvioidaan tuloslaskelmilla. Niissä yksittäiset ihmiset ja paikkakunnat katoavat etäisiksi numeroiksi. Moni turvalliselta tuntunut työpaikka saattaa yllättäen haihtua, kun yritys siirretään toiseen maahan. Kun Stora Enso ilmoitti 25 lokakuuta 2007 Kemijärven sellutehtaan sulkemisesta, virisi Itä-Lapissa aktiivinen Kemijärven Massaliike. Nopeasti se yhdisti tuhansia ihmisiä. Jo helmikuussa 2008 kansanliike luovutti eduskuntaryhmien edustajille sellutehtaan pelastamista vaativan kansalaisadressin, jossa oli yli 28 000 nimeä.
Massaliikkeessä oli mukana tehtaan henkilöstöä, metsänomistajat, Itä-Lapin alueen yrittäjiä ja kansalaisjärjestöjä, lisäksi apuna on ollut metsäteollisuuden asiantuntijoita, talousasiantuntijoita ja juristeja. Liikkeen johtoon asettautui Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala.
Suomen hallituksella olisi Stora Enson suurimpana osakkeenomistajana ollut mahdollisuus vaikuttaa suuryhtiön valintoihin. Kemijärvellä olikin vastakkain harvinaisen selkeästi markkinavoimien ”uusvapaus” ja valtion rooli syrjäisempien paikkakuntien elvyttämisessä. Hallituksen voi todeta tehneen hyvin näyttävän linjavalinnan, kun se ei suostunut käyttämään vaikutusvaltaansa Stora Ensossa puolustaakseen Kemijärven paikkakunnan kokonaisetua. Oliko tuo valinta perustellusti oikeansuuntainen vai jäykkää uusliberalismia?
Uusliberalistisen talouden opeille ja sopimuksille nyökytellään myös Ranskassa ja Saksassa, mutta samanaikaisesti molemmat maat elvyttävät mitä moninaisimmilla paketeilla (siis verorahoilla) kriisissä olevia yhtiöitä ja paikkakuntia. Valtioissa, joissa on viisas hallitus ymmärretään uusliberalistisella opilla olevan sekä julkinen että salaisempi puolensa. Monet maat ovat oppineet kokemuksesta kuinka tärkeä merkitys julkisen vallan tuella on hetkellisten kriisien selvittämisessä.
Erilaisin kannustimin julkinen hallinto pyrkii monessa maassa vaikuttamaan yrityksiinsä, jotta ne pitäisivät tuottavan toiminnan kotimaassa. Samalla hallinto yrittää hillitä omien yhtiöiden vaikutusvallan valumista ulkomaisiin käsiin. Esimerkiksi erittäin varakkaat kiinalaiset sijoitusyhtiöt eivät saa hankkia yli kymmentä prosenttia yhdysvaltalaisten suuryritysten osakekannasta.
Jos poliitikko ei ymmärrä tätä uusliberalismin kaksikasvoisuutta, on hänellä aika heikot mahdollisuudet saada yhteiskunnan ja talouselämän keskinäinen suhde toimivaksi ja hedelmälliseksi. Akateemikko Paavo Haavikon mukaan suomalaisilla on ollut erityinen taipumus ottaa kansainväliset opit ja sitoumukset aivan liian tosikkomaisesti ja luottaa pykäliin, auktoriteetteihin ja ideologeihin, mikä on toistuvasti johtanut kaikkein suurimpiin vaikeuksiin maamme historiassa.
Sinisilmäisimpien päättäjien heikkoutena on nojautua vallitsevaan muoti-ideologiaan, jonka avulla etsitään teoreettisia ohjenuoria. Silloin ideologiasta kasvaakin niljakas oljenkorsi, johon tarttuminen vain syventää vaikeuksia. Vaikean taloudellisen ongelman edessä tarraudutaan ideologiaan ja torjutaan poikkeavat, mutta luovat ja käytännönläheiset näkemykset.
Ehkä juuri tämän takia Kemijärven tapahtumat herättivät niin paljon tunteita ja vihaista arvostelua. Massaliikkeen erinomaisetkin ideat näyttivät törmäävään ja pysähtyvän näkymättömään esteeseen, muurinvarmaan vakaumukseen uusliberalististen ohjeiden yleispätevyydestä. Vaikutelma heräsi kun kuunteli ministereiden julkisia perusteluja, joilla Kemijärven Massaliikkeen aloitteet tyrmättiin toistuvasti jo alkuunsa.
Tulisiko suljettavan mutta kannattavan tehtaan työntekijöiden äänen siis kuulua vielä lujempaa? Vai toisinpäin… Eikö poliitikkojen tulisi vihdoinkin teroittaa korvansa herkemmiksi Kemijärven kaltaisissa tapauksissa, jotta nykyinen juopa äänestäjiin ja heidän todellisuuteensa ei edelleen laajenisi?
Massaliikehän esitti useita painavia käytännön syitä: tehdas oli taloudellisesti ilmeisen kannattava eikä se olisi tarvinnut merkittävästi uusia investointeja lähivuosina. Eri asiantuntijoiden mukaan juuri Kemijärven tehtaan ominaisuudet olisivat mahdollistaneet sen kehittämisen biopolttoainetta tuottavaksi yksiköksi. Laitos olisi saattanut korvata jopa 44 prosenttia EU:n Suomelle asettamasta biopolttoaineiden tavoitemäärästä vuonna 2010. Suuri osa biopolttoaineesta olisi voitu tuottaa pienpuusta, oksista ja havuista, ja tuloksena olisi ollut liki sama määrä sellua kuin ennenkin, mutta parempilaatuisena.
Tehtaasta oli myös kiinnostunut ainakin yksi vakavasti otettava ostajaehdokas, mutta Stora Enso kieltäytyi myyntitarjouksista. Kemijärven kaupunkikin olisi ollut valmis maksamaan tehtaasta ja jätti huhtikuussa hakemuksen tehtaan pakkolunastuksesta, jonka maan hallitus hylkäsi 29 toukokuuta 2008.
Massaliikkeessä keskeisesti vaikuttanut Juha Pikkarainen on vakuuttunut, että paikallisten asiantuntevuus ja huolet ohitettiin Kemijärven tapauksessa järkyttävän ylimalkaisesti. Epäoikeudenmukaisuuden kokemusten hälventämiseksi olisi tarvittu syvällisempää ja avoimempaa keskustelua.
Tähän kirjaan on muokattu Juha Pikkaraisen Kansan Uutisissa julkaistuja kolumneja. Niitä on täydennetty useilla tietolaatikoilla, artikkeleilla, valokuvilla ja asiakirjoilla. Vaikka aiheesta ei voi luoda kattavaa kokonaiskuvaa ilman Stora Enson ja silloisten ministereiden itsekriittistä avautumista ja lähteiden paljastumista, teos kuitenkin virittää tuiki tarpeellista keskustelua yhteisestä tulevaisuudesta.
Massaliikkeen kaltainen yhdistyminen ja joukkoliikehdintä on ollut Suomessa niin vähäistä viime vuosikymmeninä, että se ansaitsee pysyvämpää huomiota. Kansanliike saattaa olla myös enne tulevasta. Erityisesti kun lähivuosina sellu- ja paperiteollisuus on lakkauttamassa yhä uusia tehtaita.
Pamfletti julkaistaan samaan aikaan Tehtaan varjossa – selluteollisuus matkalla etelään –kirjan kanssa. Tehtaan varjossa käsittelee koko maapallon kattavasti sellu- ja paperiteollisuuden ongelmia ja kehityssuuntauksia, sekä rahoituslaitosten roolia selluntuotannon keskittymisessä valtaviksi yksiköiksi Etelään.
Juha Pikkarainen työskenteli yli 30 vuotta Kemijärven sellutehtaassa, pääasiassa valvomossa ja on tehnyt Lapin Radioon ja Radio Perämereen Pikkaraisen Kirjakammia yli 15 vuotta, ja yli 600 radiolähetystä. Hän on Kemijärven kaupunginhallituksen jäsen ja kaupungin valtuustossa neljättä kauttaan.
Mikael Kallavuo
