Alkusanat
Sisällysluetteloon
Suurten selitysten aika on ohi; meidän ei enää pidä tavoitella kaiken selittäviä järjestelmiä ja globaalia vapautumista; suurten ratkaisujen vaatiman väkivallan pitäisi antaa tilaa erilaisille väliintuloille ja vastarinnan muodoille... Jos lukija on vähääkään samaa mieltä edellisten rivien kanssa, hänen pitäisi lopettaa lukeminen ja heittää tämä kirja roskiin. Tämä kirja on häpeilemättömästi sitoutunut messiaaniseen taisteluun, jota käydään yleisestä vapautuksesta.
– Slavoj Žižek teoksessaan In Defence of Lost Causes
On maaliskuu vuonna 2009. Etsimme Slavoj Žižekiä Lontoon Russell Squarella. Meidän on määrä löytää hänet hotelli Presidentistä, mutta kohtaamispaikassa onkin hotelli Imperial. Naureskelemme hotellien vaihtuvia nimiä ja löydämme Žižekin hotellin aulasta odottamassa meitä etuajassa. Mies osoittautuu You Tubesta ja elokuvista tutuksi hahmoksi. Puhe on lähes loputonta, kädet tekevät ilmaan nopeita kaaria, aina välillä käsisirkuksen lomassa Žižek sipaisee neuroottisesti nenäänsä.
Hän ohjaa meidät hotelliaulan rauhalliselle ravintolapuolelle. Emme ehdi tehdä ensimmäistäkään kysymystä, mies on jo vauhdissa. Žižek puolustelee seuraavana päivänä alkavaa Kommunismin idea -seminaaria, jonka sisäänpääsymaksu on sata puntaa.
Muutamaa päivää aikaisemmin Financial Timesissa on julkaistu pitkä Žižekin haastattelu. Financial Timesin toimittaja kävi lounaalla Žižekin kanssa, syömisen ohessa he puhuivat finanssikriisistä. Talouslehden kiinnostus ei ollut sattumaa. Myös kommunismikonferenssin kaikki 800 paikkaa oli myyty loppuun. Finanssikriisiä analysoivat filosofi-kommunistit kiinnostavat julkisuutta nyt, kun kapitalismista saa puhua ääneen eikä sen olemassaolo ole enää itsestäänselvyys.
”Pelastakaa uhanalaiset lajit, pelastakaa maapallo ilmaston lämpenemiseltä, pelastakaa aids-potilaat, pelastakaa nälkää näkevät lapset, blaa blaa blaa. Kaikki tämä voi kyllä odottaa, meille kerrotaan, mutta vaatimus pankkien pelastamisesta on ehdoton käsky, joka vaatii välitöntä toimintaa”, Žižek kuvaa kapitalismin arvojärjestystä.
Toisin kuin usein ajatellaan, myös kapitalistiset markkinat ovat politiikan tulosta. ”Kun meitä kiristetään esimerkiksi pankkituella, pitää muistaa, että meitä todella kiristetään”, Žižek sanoo. ”Meidän pitää ajatella todella radikaalisti ja toisella tavalla. Millaisessa yhteiskunnassa tällainen kiristäminen on mahdollista?”
Žižek puuskahtaa: ”Mitä on pankin ryöstäminen verrattuna siihen, että perustaa uuden, kuten jo Brecht kysyi Kerjäläisoopperassaan?”
”Mitä on muutaman tuhannen dollarin varastaminen verrattuna siihen, että finanssikeinottelijat riistävät miljoonilta ihmisiltä heidän kotinsa ja säästönsä? Ja sitten finanssikeinottelijat palkitaan valtion tuella.”
Žižek kysyy, kuka päättää tärkeysjärjestyksestä, jos asioita ei voi enää jättää markkinoiden päätettäväksi.
”Juuri tässä kohden kysymys kommunismista on nostettava esille.”
”En kritisoi liberaalikapitalismia siitä, että se olisi huono asia vaan siksi, että se ei voi kestää loputtomiin. Kommunismi on keksittävä uudelleen.”
***
Vuonna 1998 Žižek kirjoitti pienen Zagrebissa julkaistun kirjan. Pikkukirja oli esipuhe Kommunistiseen manifestiin. Siinä Žižek kutsuu kapitalismia ”giganttiseksi parasiitiksi”. Valtava loinen repii brutaalisti todelliset ihmiset ja luonnon objektit irti maaperästään ja imee niistä energiansa halvimman logiikalla: vain tyhmä maksaa liikaa. Kapitalismiin kuuluu ”pääoman solipsis-spekulatiivinen tanssi”, joka on välinpitämätön vaikutuksistaan sosiaaliseen todellisuuteen. Sen ydintä on objektiivinen väkivalta, jossa pääoman ja investoijan abstrakti kaapu kätkee inhimilliset teot vastuuttomuuden huipentumana: kukaan ei ole vastuussa.
Kapitalismi vaikuttaa myös yksilön psyykeeseen. Enää yksilön nautintoja eivät määritä symboliset ja julkiset kiellot, vaan päinvastoin vaatimus nauttia! Symboliset normit korvataan kuvitteellisilla ihanteilla, mikä pakottaa yksilön itse määrittelemään – ja vieläpä valitsemaan – omat nautintonsa. Protestanttisen työetiikan korvaavat vastaavasti vieläkin julmemmat tehokkuuden vaateet, jotka yksilö asettaa itse itselleen.
Slavoj Žižek (s. 1949) on slovenialainen filosofi ja kulttuurikriitikko. Hänet tunnetaan akateemisessa maailmassa ”kulttuuriteorian Elviksenä” ja ”Slavoj the Superstarina”. Hänen ideologiakritiikkinsä keskeisiä lähtökohtia ovat Jacques Lacanin psykoanalyysi, marxilainen teoria, Hegelin filosofia, populaarikulttuuri ja elokuvat.
Žižek on koko uransa ajan puolustanut kollektiivista toimintaa ja ajattelumuotoja. Samalla hän on kuitenkin erittäin tietoinen kollektiivisten ideologioiden vaaroista ja ristiriidoista. Hän on ollut Jugoslavian kommunistisen puolueen jäsen ja työskennellyt marxilaisessa keskuksessa, vaikka häntä ei pidetty oikeaoppisena marxilaisena. Vuonna 1973 hän sai lähtöpassit Ljubljanan yliopistosta, kun hänen lopputyönsä tuomittiin epämarxilaiseksi. Hän tuntee kommunismin ja totalitarismin metkut.
Tämä kirja esittelee Žižekin poliittista ajattelua eri yhteyksistä valikoitujen tekstikatkelmien ja Lontoossa maaliskuussa 2009 tekemämme haastattelun avulla. Olemme karsineet kirjasta tietoisesti filosofiaa ja psykoanalyysia, vaikka monella tavalla Žižek on ennen kaikkea filosofi ja psykoanalyytikko. Tämä väkivaltainen tapa lähestyä Žižekin tekstejä nostaa esiin sen, mikä meidän mielestämme Žižekin poliittisessa ajattelussa on kiinnostavaa ja jonka jähmettyneitä malleja ravisuttavassa kiihkossa on piristävää voimaa.
Žižekin lähtökohta ei ole täysin omaperäinen. Psykoanalyysi on ollut vuorovaikutuksessa filosofian kanssa aina Freudista alkaen. Žižek eroaa monista siinä, että hän on huomattavasti brutaalimpi ajattelija kuin monet mannermaisen filosofian pitsinnyplääjät. Žižek murjoo kapitalismia sen omilla eväillä, jonkinlaista terapiaakin se on.
Terapeutti ei perinteisesti kerro potilaalle, mitä pitäisi tehdä vaan auttaa häntä näkemään oman tilanteensa selvemmin. Tässä mielessä ei pidä myöskään odottaa, että Žižek kertoisi meille, mitä meidän tulee tehdä. Žižekillä ei ole selkeää poliittista ohjelmaa tai vastausta siihen, mitä on tehtävä. Hän sanoo tuntevansa itsensä taikuriksi, joka taikoo aina vain lisää hattuja, eikä koskaan pupuja. Toiminnasta päättäminen onkin meidän vastuullamme.
***
Žižek on eräänlainen kulttuurikritiikin Borat, mies joka sanoo ääneen groteskitkin asiat. Miten suhtautua filosofiin, joka kertoo sovinistisia vitsejä ja tuntuu aina sanovan sen, mitä pidetään kaikkein mauttomimpana provokaationa? Mieheen, jonka ajattelu voi yhdessä kappaleessa hypätä Hollywood-elokuvasta Hegelin filosofiaan ja takaisin? Voiko hän olla muuta kuin populistinen roiskija? Ja ennen kaikkea: voiko hänellä olla meille jotakin tarjottavaa?
Filosofi Jukka Laarin mukaan Žižekiä voi kutsua ideologiakritiikkiä tekeväksi filosofiksi, joka käyttää työssään sekä filosofiaa että massaviihdettä. Vaikka päällisin puolin Žižek kirjoittaakin filosofisia kirjoja ja artikkeleita, hänen ajattelunsa ja tyylinsä rakentuvat katkelmista – sellaisista ajatusketjuista, j...
