Ihmisen ja ympäristön käännekohtia
Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksen keskeiset vaiheet esihistoriasta globalisaatioon
Soile Varis
ISBN 978-952-5901-31-3(EPUB)
Copyright Soile Varis ja Klaava Media
Toukokuu 2012
Kustantaja Klaava Media / Andalys Oy
www.klaava.fi
kirja@klaava.fi
Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun tai sen osan jäljentäminen tai kopiointi ilman tekijänoikeuksien haltijan lupaa on tekijänoikeuslain mukaisesti kielletty.
Sisällysluettelo
1. Esihistoria ja pyyntikulttuurin aika
Eri lajeja
Elämäntapa
2. Maanviljely ja korkeakulttuurien synty
Yhteiskunnan muodostuminen
Kirjoitustaito syntyy
Kauppa
Tiede ja tekniikka
Ympäristöongelmat
3. Välimeren talousalue antiikin aikana
Kaupunkivaltiot syntyvät
Ateena
Demokratia
Naisten asema
Antiikin Rooma
Divide et impera
Talous
Yhteiskunta
Ympäristöongelmat
Rooman rappeutuminen
4. Keskiajan talous- ja yhteiskuntajärjestelmä
Feodalismi
Kauppa ja kaupungit
Musta surma
Tekniikka ja keksinnöt
5. Löytöretket
Väestövaikutukset
1600-luku
6. Teollistuva maailma
Tuotanto tehostuu
Teollistumisen seurauksia
Naisten asema
Imperialismi
7. Globaali kulutusyhteiskunta
Kirjailija
Klaava Media
1. Esihistoria ja pyyntikulttuurin aika
Nykytutkimuksen mukaan ihmisen alkukoti on itäisessä Afrikassa. Arvellaan, että ihmisen ja simpanssin tiet eriytyivät täällä 4-6 miljoonaa vuotta sitten ja ihminen alkoi kehittyä omaksi lajikseen. Kehityksen taustalla oli ilmastonmuutos, joka hitaasti mutta vääjäämättä alkoi muuttaa koko maapallon olosuhteita niin kasvillisuuden kuin eläinlajienkin osalta.
Ihmisen alkukoti sijaitsee itäisessä Afrikassa, josta ovat löytyneet vanhimmat fossiilit.
Varhaisten esi-ihmisten elinympäristö oli alun perin tiheiden sademetsien peittämää viidakkoa. Ilmastonmuutoksen seurauksena itäisen Afrikan alueet alkoivat kuivua ja muuttua savannityyppiseksi maastoksi.
Muutos suosi kehitystä, joka johti alkuihmisen nousemiseen pystyyn. Pystyyn nouseminen helpotti maaston havainnointia vaarojen varalta, ja kahdella jalalla kävely teki myös ravinnon keräämisestä ja kantamisesta vaivattomampaa. Kahdella jalalla kävely alkoi myös vaikuttaa myönteisesti aivojen kehitykseen ja älykkyyden kasvamiseen.
Australopithecus afarensis on vanhin tunnettu ihmisheimon jäsen.
Varhaiset ihmislajit
Miljoonia vuosia sitten Afrikassa eli useita lajeja rinnakkain. Yksi niistä oli Australopithecus afarensis, joka eli noin 3,2 miljoonaa vuotta sitten. Se oli vielä selvästi apinamainen laji, jolla oli pienet aivot ja ulkonevat leuat.
Noin 2,5 - 2 miljoonaa vuotta sitten kehittyivät myös Homo habilis eli kätevä ihminen sekä Homo erectus, pystyihminen. Homo habiliksen käsistä syntyi jo alkeellisia työkaluja, jotka helpottivat ravinnon käsittelyä. Homo habilikselle maistui liha, mutta vielä enemmän laji söi kasvikunnan tuotteita.
Matalaotsainen, mutta muuten melko lailla nykyihmistä muistuttava Homo erectus osasi muokata ja käyttää taitavasti kivityökaluja: liuskeveitsiä, kivikirveitä sekä nyrkki-iskureita. Näiden avulla se sai revittyä eläinten raadoista lihaa syödäkseen. Laji osasi myös hyödyntää tulta. Jääkausien aikana elänyt Homo erectus oli ensimmäinen laji, jonka jäänteitä on löydetty myös Afrikan ulkopuolelta.
Viimeisen jääkauden alkaessa noin 100 000 vuotta sitten Eurooppaan oli ilmestynyt uusi ihmislaji, Homo neanderthalensis. Laji oli roteva ja tottunut elämään ankarissa ja kylmissä olosuhteissa. Neandertalilaiset olivat taitavia metsästäjiä. He eivät kuitenkaan kyenneet valmistamaan teknisesti yhtä hyviä työkaluja ja metsästysvälineitä kuin myöhemmin samoille seuduille muuttanut nykyihminen, Homo sapiens.
Neandertalin ihminen eli samaan aikaan nykyihmisen kanssa. Uusin DNA-tutkimus vahvistaa, että lajit risteytyivät.
Nykyihmisen kehitys ulottuu 200 000 vuoden taakse. Noin satatuhatta vuotta myöhemmin nykyihmiset olivat levittäytyneet Afrikasta myös muille mantereille. Neandertalin ihminen ja nykyihminen elivät Euroopassa jonkin aikaa rinnakkain, kunnes nykyihminen syrjäytti lajitoverinsa olemassaolon taistelussa noin 30 000 vuotta sitten.
Noin 10 000 vuotta sitten ihmisiä oli jo lähes kaikkialla maapallolla. Suomessa ensimmäisiä merkkejä asutuksesta alkoi ilmetä noin 8 500 vuotta sitten, jolloin jääkausi oli väistymässä. Kohoavan maan myötä myös kylmä Pohjola muuttui asuttavaksi ja alkoi houkutella pyyntikansaa pitempiaikaiseen viipymiseen.
Elämäntapa
Varhaiset ihmiset elivät metsästäen, kalastaen sekä keräillen erilaista kasviravintoa. Yhteisöt olivat yleensä noin 20 - 50 henkilön kokoisia, mikä soveltui liikkuvaan elämäntapaan. Asuinpaikkaa vaihdettiin, kun ravinnonsaanti alueelta alkoi loppua. Ihmiset seurasivat vuodenkiertoa ja tunsivat eläinten vaellusreitit.
Luonnon ja eläimistön tunteminen oli ihmisille elintärkeää. Esihistoriallista kalliotaidetta läntisestä Libyasta, Tadrart Acacus.
Tulen hallinnan oppiminen 1 000 000 - 500 000 vuotta sitten oli ihmisen kannalta merkittävä käännekohta. Tuli lämmitti asumukset, sen loimussa kypsennettiin ruokaa, karkaistiin jousen- ja nuolenkärkiä ja sillä karkotettiin pedot. Tulta käytettiin myös riistaeläinten kuten mammuttien joukkometsästykseen. Tulta pelkäävät mammutit voitiin soihtujen avulla ahdistaa jyrkänteelle, josta ne rojahtivat rotkoon. Tämän jälkeen eläimet oli helppo teurastaa.
Esihistorian ajan yhteisö tarjosi jäsenilleen turvaa ja suojaa. Yhteisö muodostui perheistä. Ihmiset asuivat luolissa, joissa asuminen oli käytännöllistä ja tulen hallinnan myötä myös aikaisempaa miellyttävämpää. Esihistoriallisen ajan lopulla asuttiin yhä useammin kotatyyppisissä asumuksissa. Kodan seinät peitettiin eläinten nahoilla tai ympäröivästä luonnosta saatavilla tarpeilla.
Esihistoriallisena aikana ihmisten keskimääräinen elinikä oli 25 vuotta. Alhainen elinikä johtui ankarista elinolosuhteista, ravinnon vähyydestä sekä muun muassa taudeista. Yhteisön kokoa säädeltiin myös tietoisesti. Lasten imettämisaikaa saatettiin pidentää tai yhteisön kokoa vähentää jättämällä vanhuksia ja sairaita heitteille. Yhteisö saattoi myös surmata sopimattomaan aikaan syntyneet lapset, jos niiden arvioitiin vaikeuttavan ryhmän ravinnonhankintaa ja hengissä selviytymistä.
Esihistoriallisena aikana naisten elinikää saattoivat lyhentää vaikeat synnytykset. Naista kuvaava patsas Ranskasta, Lespuguen Venus.
Ihmiset elivät tiiviissä yhteydessä ympäröivään luontoon. He tarvitsivat tietoa luonnosta, koska heidän toimeentulonsa oli siitä riippuvainen. Esihistorian ajan ihmiset tunsivatkin erilaiset kasvit ja eläimet hyvin. Koska kaikkia ilmiöitä ei osattu selittää, avuksi tuli mielikuvitus. Ympäröivä maailma näyttäytyi myyttisenä, jolloin metsästysonneen tai arjen ongelmiin pyrittiin vaikuttamaan magian ja moninaisten rituaalien avulla.
Esihistoriallisen aikakauden lopulla ilmasto lämpeni ja väestömäärä alkoi kasvaa. Lisääntynyt ihmismäärä kulutti enemmän ravintoa, joten riistaakin tarvittiin entistä enemmän. Tässä vaiheessa ihmiset osasivat jo metsästää tehokkaasti, heillä oli yhä parempia metsästysvälineitä ja saalistus kyettiin suunnittelemaan taitavasti. Todennäköisesti jo riistometsästykseksi yltynyt toiminta vaikutti muun muassa mammutin ja jättiläishirven sukupuuttoon.
Jääkaudella eli useita eri mammuttilajeja. Mammuttien sukupuuttoon kuolemisen syistä on esitetty useita erilaisia teorioita.
2. Maanviljely ja korkeakulttuurien synty
Noin 10 000 vuotta sitten maapallon ilmasto alkoi lämmetä ja sateet lisääntyivät. Lähi-itään alkoi syntyä laajoja jokilaaksoja, joissa kasvoi luonnonvaraisena vehnää ja ohraa. Samaan aikaan väestönkasvu ja riistan väheneminen pakotti ihmiset etsimään toimeentuloa kalastuksen ja metsästyksen ohella myös viljelytaloudesta. Pidetäänkin todennäköisenä, että juuri Mesopotamiassa ihmiset alkoivat viljellä maata ensimmäisinä. Oivalluksen tekivät todennäköisesti naiset, jotka alkoivat kerätä siemeniä talteen, tutkia kasvien kasvupaikkoja ja varautua seuraavaankin satoon.
Maanviljelyyn siirtymisestä tuli ihmisen historiassa merkittävä käännekohta. Ihmiset alkoivat asua ja elää samoilla seuduilla hoitaakseen viljelyksiään. Asutus alkoi keskittyä kyliin, ja kylistä alkoi muodostua kaupunkeja. Kaupunkien syntyminen, työnjako ja erikoistuminen johtivat lopulta korkeakulttuurien syntyyn. Nämä jokilaaksojen korkeakulttuureiksi kutsutut alueet kukoistivat noin 5000 eKr. alkaen Mesopotamiassa, Egyptissä, Kiinassa, Intiassa ja Väli-Amerikassa.
Talonpojat muodostivat suurimman väestönosan muinaisessa Egyptissä. He osallistuivat myös pyramidien rakentamiseen.
Kotieläinten hyödyntäminen alkoi samoihin aikoihin maanviljelyksen kanssa. Lammas, vuohi, nauta ja koira olivat ensimmäisiä kesytettyjä kotieläimiä. Sian pitämisestä kotieläimenä on löydetty merkkejä 2500 eKr. sitten nykyisen Unkarin ja Turkin alueilta. Kotieläinten kesyttämisen myötä ravinto monipuolistui ja sen saanti helpottui. Eläimistä hyödynnettiin kaikki mahdollinen: maito, liha, nahka ja villa.
Viljelyssä käytettävät työvälineet olivat alkuun vaatimattomia: kylvökeppejä tai kivenpalasista tehtyjä sirppejä. Jyvät jauhettiin käsin jauhinkivien avulla. Maan muokkaamisessa käytetty sahra oli auran alkumuoto - härän, aasin tai muulin vetämä puunrunko, jossa oksantynkä toimi aurana. Varhainen viljely olikin työlästä ja hidasta, ja muun muassa siksi työn tuottavuus säilyi pitkään alhaisena.
Keinokastelu kastelukanavineen mahdollisti useita satoja vuodessa. Eri korkeakulttuureilla oli omanlaisensa kastelujärjestelmät, joiden avulla tasattiin kuivia kausia ja tulvia. Tulvan aikana vettä otettiin talteen, jolloin sitä voitiin esimerkiksi vinttikaivon avulla nostaa kuivina kausina kastelun tarpeessa oleville viljelmille.
Ensimmäiset kaupungit ja kaupunkivaltiot olivat noin 10 000 - 50 000 asukkaan kokoisia. Tunnetuimmat ja vanhimmat isot asutuskeskittymät olivat Länsirannalla sijaitseva Jeriko ja Catal Hüyük Turkissa. 5000 eKr. Catal Hüyükissa eli noin 6000 asukasta.
Jerikoa pidetään maailman vanhimpana kaupunkina.
Eufratin ja Tigriksen ympärille 3000-luvulta eKr. lähtien syntyneen korkeakulttuurin luojina pidetään sumerilaisia. He perustivat alueen ensimmäiset kaupunkivaltiot. Sumerien valtakunnan tuhouduttua alueella vuorottelivat johtavina kansoina babylonialaiset ja assyrialaiset. Babylonia oli vilkas kauppavaltio, Assyria puolestaan sotilasvaltio.
Yhteiskunnan muodostuminen
Maanviljelyksen ja karjanhoidon ansiosta ihmisille alkoi jäädä ensimmäistä kertaa ruokaa yli oman tarpeen. Väestömäärän lisäännyttyä viljan varastoiminen, jakaminen ja kuljettaminen alkoivat edellyttää suunnittelua, työnjakoa ja kirjanpitoa. Nämä tehtävät ajautuivat suppean piirin käsiin. Tietyistä henkilöistä ja suvuista alkoi muodostua yhteiskunnan yläluokka, joka päätti myös kaupunkivaltion sodista.
Korkeakulttuureissa temppeleille ja papeille keskittyi suuri valta. Papit tarkkailivat tähtiä ja huomasivat kuun ja auringonkierron säännönmukaisuudet. Nämä havainnot johtivat kalenterin kehittämiseen. Heidän hallussaan oli nyt tärkeä maanviljelyyn liittyvä tietämys, joten papit alkoivat organisoida viljanviljelyä ja jakelua. Papistosta tuli tärkeä linkki ihmisten ja jumalien välillä, joiden suosiollisuudesta maanviljelyn uskottiin olevan riippuvainen. Ensimmäiset kaupunkivaltiot olivatkin usein pappiskuninkaiden hallitsemia.
Muinainen zikkurat eli temppelitorni Irakissa.
Keskiluokkaan kuuluivat kauppiaat, lääkärit, kirjurit, virkamiehet ja käsityöläiset. Virkamiesten vastuulla oli muun muassa kastelujärjestelmien ylläpito. Mesopotamiassa laaja käsityöläisten joukko teki tekstiili- ja nahkatöitä, koristeellisia kulutustavaroita, aseita ja erilaisia muita metallituotteita. Savi oli paikallisesti merkittävä raaka-aine, josta tehtiin taloja, astioita, huonekaluja ja kirjoittamiseen käytettäviä savitauluja.
Egyptissä pronssinvalajat, kivenhakkaajat ja kultasepät olivat itsenäisiä ja arvostettuja henkilöitä, ja kaukokauppaa harjoittavat kauppiaat saattoivat olla hyvin rikkaita ja vaikutusvaltaisia.
Valtaosa korkeakulttuurien väestöstä kuului kuitenkin suureen alaluokkaan, joka tuotti ruoan koko väestölle. He ahersivat pelloilla ja hallitsijoiden rakennustyömailla. Peltojen tuotosta suuri osa meni hallitsijalle verojen muodossa. Kaikista alimpana korkeakulttuurien yhteiskunnissa olivat orjat, joita saatiin sotavankeina tai ostamalla.
Kirjoitustaito syntyy
Hallinnon, viljanjakelun ja kaupankäynnin lisääntyessä muistamisen määrä lisääntyi olennaisesti. Asioita oli ryhdyttävä merkitsemään ylös, ja näin syntyi tarve kirjoitustaidolle. Noin 3200 eKr. Mesopotamiassa kehittyi ns. nuolenpääkirjoitus. Kirjurit merkitsivät nuolenpäätä muistuttavin merkein veroja ja kauppatietoja muistiin sekä laativat erilaisia pöytäkirjoja savitauluihin. Egyptissä hieroglyfit piirrettiin papyrukselle. Kirjoitustaidon myötä tieto karttui ja säilyi myös jälkipolville.
Sumerilaisten nuolenpääkirjoitusta 2600-luvulta eKr.
Myös lait voitiin nyt merkitä muistiin. Tunnetuin säilynyt lakikokoelma on Babylonian kuningas Hammurabin laki noin 1750 eKr. Kiveen hakatuissa laeissa oli määräyksiä niin avioliitosta, maanviljelystä, kaupankäynnistä, kastelujärjestelmistä, orjien kohtelusta kuin palkoista ja omaisuudestakin. Rangaistuksen tuli muistuttaa tehtyä rikosta ”silmä silmästä, hammas hampaasta” -periaatteella. Kuolemanrangaistukset olivat yleisiä.
Babylonian kuningas Hammurabin laissa kosto oli yleinen seuraus vääryydestä.
Kauppa
Korkeakulttuureita yhdisti toisiinsa erityisesti kauppa. Kauppaa käytiin jokia pitkin, mutta myös itäisellä Välimerellä ja Punaisella merellä. Maareittejä pitkin kulki kauppiaita aina Intiaan saakka. Esimerkiksi Assurin kaupunki oli Lähi-idän tinakaupan keskus. Tekstiilituotteensa Assur vaihtoi muun muassa Anatoliasta Turkin alueelta myytyyn rautaan, kultaan ja kupariin.
Babylonialaiset alkoivat kehittää luottokauppaa, shekkejä ja vekseleitä. Noin 2000 eKr. kaukokauppaan alkoi Lähi-idässä tulla rahatalouden piirteitä, ja maksuvälineinä alettiin käyttää kultaa ja hopeaa. Arvo perustui painoon, joten tietyllä painomäärällä kultaa sai tietyn määrän tavaraa. Ensimmäiset tunnetut kolikot ovat peräisin 600 - 700 eKr. Vähästä-Aasiasta.
Tiede ja tekniikka
Lähi-idän kulttuureissa luotiin perusta tieteelliselle ajattelulle. Siellä ottivat ensimmäiset askeleensa niin tähtitiede, matematiikka kuin lääketiedekin. Lähi-idän kulttuurisaavutukset levisivät myös Eurooppaan, sillä antiikin Kreikka sai vaikutteita sekä Egyptistä että Mesopotamiasta.
Mesopotamialaiset loivat ajanlaskun perustan. He jakoivat vuoden 12 kuukauteen, viikon seitsemään päivään, päivän 12 tuntiin ja tunnin 60 sekuntiin. Ajanlasku auttoi ennustamaan vuodenaikojen vaihtelua ja sopivia kylvöaikoja. Papit sijoittivat sitten uskonnollisesti tärkeät merkkipäivät ja rituaalit näiden aikojen yhteyteen.
Sumerit kehittivät kirjoitustaidon, kerto- ja jakolaskun ja tunsivat logaritmit ja neliöjuuren. He myös osasivat jakaa ympyrän 360 asteeseen. Iso osa matematiikan termeistä on sumerilaista alkuperää. Myös egyptiläiset hyödynsivät matematiikkaa ja geometriaa rakentaessaan pyramideja ja kanavia. Työssä tarvittiin vipuja ja ramppeja, joilla valtavat kivenlohkareet saatiin paikalleen. Egyptiläiset käyttivät myös desimaalijärjestelmää, hallitsivat murtoluvut ja ratkaisivat ensimmäisen asteen yhtälöitä.
Pyramidien rakentaminen vaati korkeaa teknistä ja taloudellista osaamista.
Arvellaan, että sumerit keksivät pyörän ensin muovatakseen dreijalla saviastioita ja että oivallus olisi nopeasti levinnyt kuljetus- ja taisteluvaunujen alle.
Kuparia oli osattu hyödyntää jo 5000 eKr. Varsinaiset edistysaskeleet otettiin kuitenkin vasta, kun metalleja opittiin käsittelemään: erottamaan metalli malmista ja takomaan siitä esineitä. Muottien avulla opittiin valamaan nuolen- ja keihäänkärkiä tai kirveitä. Kun kupariin keksittiin sekoittaa tinaa, saatiin uusi ja entistä kovempi metalli, pronssi.
Raudan valmistus opittiin noin 1500 eKr. Vähässä-Aasiassa. Rauta osoittautui ylivoimaiseksi metalliksi. Sitä oli helposti saatavilla, se oli edullista ja siitä voitiin valmistaa tehokkaita aseita ja työkaluja.
Ympäristöongelmat
Pitkään jatkuneen kasteluviljelyn seurauksena Mesopotamian luonto ja ekosysteemi alkoivat muuttua. Maata oli muokattu voimallisesti ja sitä alkoi vaivata eroosio. Ajan mittaan kasteluvesi synnytti vesipatjan multakerroksen alle. Pellot soistuivat, jolloin kasvit eivät enää viihtyneet märässä maassa. Valtameren mukanaan tuoma suola kulkeutui jokiin ja joista pelloille, jolloin pellot suolaantuivat. Ajan kuluessa maanpinnalle syntyi valkoinen suolakerros, joka vaikeutti vehnänviljelyä. Vehnän sijaan alettiinkin siirtyä ohraan. Vuoden 1800 eKr. vaiheilla Mesopotamian alajuoksun sadot olivat enää kolmannes parhaista ajoista.
Kurdilainen maanviljelijä nyky-Irakissa.
Satojen pienentyminen ja viljaylijäämän vähentyminen heikensivät Mesopotamian valtioita. Vaikka valta alueella vaihtui, uudet valloittajat olivat kukin vuorollaan samojen ympäristö- ja viljelyongelmien edessä. Mesopotamia kärsi myös monista luonnonmullistuksista, kuten maanjäristyksistä, tulvista ja kuivuudesta.
Egyptissä tilanne oli toinen, sillä luonnonolosuhteet olivat suotuisammat ja viljeltävä alue pysyi Niilin läheisyydessä. Peltoja oli vain alueilla, joille Niilin tuoma hedelmällinen liete ylsi. Näin maa-alueet eivät päässeet soistumaan ja pilaantumaan kuten Mesopotamiassa.
3. Välimeren talousalue antiikin aikana
Vähitellen kehityksen painopiste siirtyi Lähi-idästä Välimeren alueelle. Varhaisista eurooppalaisista korkeakulttuureista tärkeimmäksi nousi Kreetalla vallinnut minolainen kulttuuri. Noin 2000-luvulta eKr. alkaen minolaiset nousivat Välimeren valtiaiksi. Minolaisten yhteydet ovat olleet laajat, sillä heidän tuotteitaan on löytynyt Brittein saarilta asti.
Minolaiset palatsit olivat hallinnon ja kaupan keskuksia. Niistä on löytynyt laajoja varastotiloja sekä savitauluja, joissa on ollut lineaari-A:ksi kutsuttua tavukirjoitusta. 2000 – 1650 eKr. väliseltä ajalta ovat peräisin kuuluisat palatsit, kuten Knossos. Knossosta rasittivat useat maanjäristykset, joista viimeisimmän, mahdollisesti noin 1400-luvulla eKr. tapahtuneen järistyksen jälkeen palatsia ei enää korjattu. Minolaisen kulttuurin tarkkaa tuhoutumissyytä ja –hetkeä ei tunneta.
Knossoksen palatsin fresko, joka kuvaa härkähyppyä.
Minolaisten jälkeen nykyisen Kreikan alueelle asettuivat mykeneläiset, joiden kulttuuri kukoisti noin 1600 – 1200 eKr. He saivat huomattavan aseman Välimeren kaupassa. Heidät syrjäytti mahdollisesti sotaisa doorilaisten heimo. Arvioidaan, että mykeneläisen kulttuurin heikkenemiseen vaikutti myös ilmastonmuutos. Doorilaisten jälkeen seuranneita vuosisatoja kutsutaan pimeiksi muun muassa siitä syystä, että arkeologinen aineisto on kovin vähäistä ja päätelmien teko aikakaudesta on vaikeaa.
Kaupunkivaltiot syntyvät
Noin 1000 eKr. kreikkalaiset alkoivat muodostaa vuorten ja merenlahtien eristämiin laaksoihin pieniä itsenäisiä kaupunkivaltioita. Muurein ympäröidyt kaupungit tarjosivat lähiympäristön maanviljelijöille tarvittaessa suojaa ja turvaa. Kreikan alueella oli noin 1500 polista eli kaupunkivaltiota. Niistä merkittävimpiä olivat Ateena ja Sparta. Kaupunkivaltioiden hallintojärjestelmät poikkesivat toisistaan. Joissakin vallitsi oligarkia eli harvainvalta, toisissa tyrannia. Ateena oli demokratia.
Akropoliin kukkulalla sijaitsevissa temppeleissä, kuten Parthenonissa, on paljon arkkitehtonisia hienouksia.
Suurin osa kreikkalaisista sai elantonsa maanviljelystä ja karjankasvatuksesta. Luonnolliset viljelymaat vähenivät pian, jolloin peltoja alettiin raivata kukkuloiden rinteiltä. Metsien hakkuu kiihdytti eroosiota ja ympäristömuutokset pakottivat väestön etsimään muita elinkeinoja. 750 – 550 eKr. oli suuri siirtolaisuuden kausi, jolloin kreikkalaisia muutti eri puolille Välimerta ja Mustaamerta sekä Italian eteläisten osien siirtokuntiin. Näiltä alueilta he hankkivat uutta viljelysmaata ja loivat samalla uusia kauppayhteyksiä. Siirtolaisuuden seurauksena väestöpaine hellitti. Muuttajien yhteydenpito kotimaahan säilyi kuitenkin vahvana ja näin kreikkalainen kulttuuripiiri laajeni.
Vilja muodosti kreikkalaisen ruokavalion perustan. Maan luonnonolosuhteet, vuoristoisuus ja viljelysmaan puute johtivat kuitenkin siihen, että kreikkalaiset joutuivat ostamaan viljaa muualta. Muita tuontituotteita olivat kala, puu, metallit ja orjat. Perinteinen viljanviljely sai Kreikassa rinnalleen viinin- ja oliivinviljelyn. Tuontinsa Kreikka maksoikin viemällä Välimeren ympäristöön oliiviöljyä, marmoria, villaa, viiniä sekä savi- ja metalliesineitä.
Oliiviöljy oli jo antiikin Kreikassa merkittävimpiä vientituotteita.
Kreikkalaiset eivät olleet Välimeren ainoa kansa, joka pyrki hyötymään alueen merenkulusta ja kaupasta. He taistelivat valta-asemasta foinikialaisten kanssa, joita antiikin roomalaiset myöhemmin kutsuivat puunilaisiksi. Foinikialaiset perustivat kauppasiirtokuntia ja kaupunkeja Pohjois-Afrikan rannikolle ja nykyisen Espanjan eteläosiin. Foinikialaiset saivatkin hallintaan läntisen Välimeren, kun taas Ateena hallitsi itäisellä Välimerellä. Mahtavimmaksi foinikialaisten kaupungeista kasvoi Karthago, joka aikanaan haastoi antiikin Rooman aseman Välimeren valtiaana.
Ateena
400-luvulla eKr. Ateena oli kasvanut Välimeren alueen taloudelliseksi keskukseksi, ”isoksi oliiviksi”. Merirosvot oli nujerrettu ja merikauppa kukoisti. Ateenalla oli oma pankki ja Laureionin kaivos tuotti tonneittain hopeaa. Tätä hopeaa taottiin myös Ateenan drakmoiksi. Ateenan hopearaha otettiin käyttöön koko Aigeianmeren alueella, mikä vahvisti Ateenan asemaa itäisen Välimeren johtavana valtiona.
Ateenan talous, yhteiskuntaelämä ja kulttuurinen kehitys perustui orjuudelle. Orjat tekivät raskaat työt, jolloin vapaat kansalaiset kykenivät keskittymään politiikkaan ja kulttuuriin. Orjia hankittiin ryöstämällä, ostamalla ja sodissa. Orjakauppa oli hyvin tuottoisaa ja markkinatilanne ja ammattitaito määräsivät orjan hinnan. Orjia myytiin markkinoilla, kuten muitakin tuotteita. Orjan saattoi myös vuokrata.
Orjan asema vaihteli sen mukaan, mihin työhön hänet hankittiin. Perheissä tilanne oli helpompi kuin kaivoksissa tai kaupunkien verstaissa, joissa orjat usein joutuivat työskentelemään epäinhimillisissä olosuhteissa. Koulutettu orja saattoi toimia kirjurina tai opettajana. Hintakin oli silloin kouluttamatonta orjaa huomattavasti korkeampi ja kohtelu parempaa.
Laureionin hopeakaivokset tuottivat antiikin Ateenalle huomattavia summia. Maalaus kaivoksessa työskentelevistä orjista noin 5 eKr.
Ateenan kauppa ja käsityö oli metoikkien hallussa. Metoikit olivat muiden polisten asukkaita, joille ei myönnetty kansalaisoikeuksia. Metoikki tarvitsi elinkeinon harjoittamiseen luvan eikä hän saanut omistaa maata, sillä maa oli vapaiden kansalaisten hallussa. Metoikit omistivat kuitenkin tehtaita, rahoittivat laivanvarustusta ja vuokrasivat orjia työvoimaksi kaivoksiin.
Demokratia
Ateena siirtyi demokratiaan noin 500 eKr. Ylintä päätösvaltaa käytti kansankokous eli ekklesia. Siihen saivat osallistua 20-vuotiaat vapaat kansalaiset, jotka olivat suorittaneet asepalveluksensa. Heidän osuutensa oli noin 10-15% kansasta. Naisilla, metoikeilla ja orjilla ei ollut päätäntävaltaa kansankokouksissa.
Kansankokouksen ohella toimi viidensadan neuvosto, jolla oli valmistelevan ja toimeenpanevan elimen rooli. Kansantuomioistuin puolestaan käytti tuomiovaltaa. Korkeimpien virkamiesten, viidensadan neuvoston ja kansantuomioistuimen jäsenet arvottiin. Tämän uskottiin ehkäisevän lahjontaa. Virkatehtävistä alettiin myös maksaa palkkaa, jotta köyhempikin kansalainen kykenisi hoitamaan kansalaisvelvollisuutensa.
Täysivaltainen Ateenan kansalainen oli asepalveluksensa suorittanut mies, jonka molemmat vanhemmat olivat vapaita kansalaisia.
Antiikin Ateenan demokratia oli välitöntä ja suoraa. Parhaiten kansankokouksissa menestyivät harjaantuneet puhujat, jotka saivat kansankokouksen ihmiset puolelleen, oli sitten kyse sodan julistamisesta naapuripolikselle tai uuden temppelin rakentamisesta. Äänestyslipukkeina käytettiin ruukunpalasia tai mustia ja valkoisia kiviä. Yksi Ateenan demokratian piirteitä oli ns. ostrakismos. Se tarkoitti äänestystä, jonka avulla tyranniaa havittelevat voitiin äänestää lähtemään maanpakoon.
Kreikan alueen toinen vahva kaupunkivaltio Sparta oli monarkia. Sen johdossa oli kaksi kuningasta, jotka vuorottelivat armeijan johtamisessa. Kuningas kuului gerusiaan eli vanhimpainneuvostoon, joka käytännössä käytti ylintä päätösvaltaa. Kuninkaiden toimintaa valvoivat vuodeksi kerrallaan valitut tarkastajat, joita kutsuttiin eforeiksi. Lisäksi Spartassa toimi kansankokous, jonne kelpuutettiin vain yli 30-vuotiaita asekuntoisia miehiä.
Naisten asema
Antiikin Kreikan naisten elämänpiiri oli rajattu kotiin. Naisella ei ollut täysivaltaisia oikeuksia, vaikka hän olisikin syntynyt vapaan kansalaisen perheeseen. Tytön kasvatus tähtäsi avioliittoon, jonka tärkein tehtävä oli saada aikaan miespuolinen perillinen. Vaikka naiselta puuttui valtiollista valtaa, kotitaloudessaan eli oikoksessa hän oli se, joka määräsi. Kun mies toimi julkisissa tehtävissä, vaimo käskytti orjia ja muuta palveluskuntaa, valvoi taloutta ja huolehti oikoksen omaisuudesta.
Kunnialliset vaimot eivät saaneet antiikin Ateenassa liikkua yksinään.
Antiikin Rooma
Rooman kehittyminen alkoi 700-luvulla eKr. Tuolloin Italian aluetta asuttivat rannikoiden siirtokuntien kreikkalaiset, Toscanan alueelle asettuneet etruskit sekä pohjoisen keltit. 500-luvun alussa roomalaiset olivat vahvistuneet ja syrjäyttivät viimeisen etruskikuninkaan.
Samalla päättyi Rooman kuningasvallan aika ja Rooma siirtyi tasavallan aikaan. Tasavallassa ylimmän vallan käyttäjäksi muodostui senaatti, jonka jäsenet tulivat vaikutusvaltaisimmista roomalaissuvuista. Kansaa senaatissa edustivat kansantribuunit, joilla oli veto-oikeus senaatin päätöksiin.
Suuri ansio Rooman päämäärätietoisesta laajentumisesta kuului hyvin organisoidulle ja tehokkaalle legioonalaisarmeijalle. Sotimisen lisäännyttyä asevelvollisuusarmeijasta luovuttiin ja siirryttiin palkka-armeijaan.
Noin 100 eKr. Marius järjesti legioonan 6000 miehen raskasaseiseksi palkkasoturijoukoksi, joka jakautui 10 kohorttiin. Legioonia sijoitettiin valtakunnan eri osiin, jossa ne ylläpitivät Rooman valtaa. Provinsseissa legioonalaiset rakensivat teitä, vesijohtoja ja satamia.
Roomalaissotilaat marssilla. Yksityiskohta Trajanuksen pylväästä.
Legioonilla oli myönteinen vaikutus antiikin Rooman kauppaan. Sotilasleirien oma kulutus oli voimakasta, minkä seurauksena syntyi tärkeitä paikallistalouksia ja kulutuskeskuksia raja-alueiden sotilaskeskuksiin. Sotaleireistä ovat kehittyneet monet Euroopan suurkaupungit kuten Pariisi, Marseille ja Wien.
Divide et impera
Rooman taktiikka muiden kansojen alistamisessa vaihteli. Mikäli jokin kaupunki tai kylä vastusti Rooman valtaa, kansat joko tuhottiin tai myytiin orjiksi. Osa alistetuista kansoista sai moniin etuuksiin oikeuttavat kansalaisoikeudet, toisille niitä ei myönnetty.
Tämä hajota ja hallitse – politiikka hyödytti Roomaa. Provinsseja kohdeltiin tietoisesti eriarvoisesti, jolloin ne keskinäisen kiistelynsä ja kateutensa vuoksi eivät yhdistyneet ja ryhtyneet vastustamaan Rooman valtaa. Suurin ja vahvin vastustaja oli foinikialaisten Karthago, jonka Rooma lopulta nujersi kolmen puunilaissodan 264 – 146 eKr. jälkeen. Nyt Rooma oli saanut haltuunsa koko Italian niemimaan ja siitä oli tullut Välimeren kiistaton herra.
Edes nerokkaan Karthagon sotapäällikön Hannibalin sotanorsut eivät kyenneet estämään Roomaa laajentumasta.
Talous
Maatalous ja kauppa muodostivat Rooman talouden selkärangan. 100-luvulla eKr. valtakunnan laajentumisen myötä kaukokauppa alkoi kasvaa. Intiasta ja Kiinasta tuotettiin silkkiä, mausteita ja jalokiviä. Itämeren alueelta Roomaan tuli meripihkaa ja orjia. Merkittävimmät kauppareitit olivat vesireittejä.
Rooma kykeni rakentamaan yhtenäisen markkina-alueen, jota yhdistivät tiet, hallinto, legioonat, kieli ja yhteinen raha, joka oli otettu käyttöön 200-luvulla eKr. Rahajärjestelmän perustana oli hopeinen denaari ja kultainen aureus. Yleisin ja käytetyin raha oli kuitenkin näitä edullisempi pronssinen sestertius.
Keisari Antoninus Piuksen kunniaksi lyöty aureus 150-luvulta.
Itse Rooman kaupungista tuli imperiumin talouselämän keskus, jonne virtasi tavaraa ja ihmisiä eri puolilta Välimerta. Muista pienemmistä kaupungeista muodostui tärkeitä paikallistalouksia. Isoista varuskunnista saattoi kasvaa oman alueensa keskuksia. Monista rajalinnoituksista muodostui suuria kaupunkeja.
Yhteiskunta
Antiikin Rooman yhteiskunnalliset erot olivat jyrkät. Etuoikeutettuja olivat maan omistavat patriisit, jotka kuuluivat ylimystöön. Sen sijaan plebeijit eli kauppiaat, käsityöläiset ja viljelijät olivat heikossa asemassa.
Yhteiskunnan pohjalla olivat orjat. Rooman valloitukset kasvattivat orjamarkkinoita, ja orjataloudesta tuli Rooman valtakunnan keskeinen piirre. Orjat olivat usein sotavankeja, orjamarkkinoilta ostettuja tai rosv...