Titteli.png

KIITOS

Tämän kirjan eteen tehty työ on omistettu Ellille.

Rakkaudella.

Kiitos Herra Ylpölle, Ihmiset-yhtyeelle, Jaskalle, Mäksälle, Jonelle, Jussi Hietikolle, Kauko Röyhkälle, Kari Väänäselle, A. W. Yrjänälle, Jonsulle, Miron Netschaewille, Jari Airaksiselle, Markus Lohelle ja mikä tärkeintä, isälle ja äidille.

Aivan erityinen kiitos Kristiina Sarastille.






Nyt tämä kirja alkaa. Ryhdyn ajattelemaan ääneen.

ALKUDRINKKI

Tätä kirjaa ryhtyi kirjoittamaan eri henkilö kuin se, joka saattoi opuksen valmiiksi.

Syksyllä 2008 olin päihdeongelmainen, orastavasti mielisairas ja henkisesti epävakaa sekä kiistämättä omahyväinen jätkä, joka uskoi tietävänsä kaikesta kaiken. Siitäkin huolimatta, etten ollut ikinä tehnyt mitään. Olin kevyessä kannabispsykoosissa ryhtynyt kirjoittelemaan tussilla asuntoni seinille ja valvoin yöt sukelluslasit päässä ja hame lantiolla rämpytellen kitaraa ja kuvitellen olevani Bob Dylanin ja Michael Jacksonin äpärälapsi. Silloin sain idean tästä kirjasta ja soitin Herra Ylpölle.

”Minä kirjoitan sinusta kirjan”, sanoin.

”No, ilmoita kun se on kaupoissa. Mutta älä kovin aikaisin aamulla”, Ylppö vastasi.

Nyt kolme vuotta myöhemmin, alkutalvesta 2012, olen lopettanut huumeiden käytön ja siistinyt kämppäni seinät ja kirjoitan määrätietoisesti suomenkielisiä lauluja. En tiedä enää mistään mitään, mutta olen juuri viimeistellyt tämän epätyypillisen elämäkertateoksen ja koonnut omia biisejäni esittävän bändin. Siihen minua on patistanut kirjani päähenkilö Herra Ylppö. Hän auttoi minua luopumaan humahdusaineista, ja kun etsin laulajaa kirjoittamilleni lauluille, hän kuunteli biisien demot ja sanoi: ”Nämä ovat sinun laulujasi. Ryhdy sielukkaaksi tulkitsijaksi!” Herra Ylppö on suuri innoittajani ja kannustajani. Hänen elämännälkänsä on aiheuttanut minussa metamorfoosin: luuskatukkana sohvan nurkassa nököttänyt luuserismies on intoutunut tekemään hullun lailla töitä toteuttaakseen unelmansa. Täältä tullaan, elämä! Ylppö on myös auttanut minua ymmärtämään, että parhaina hetkinään järki pitää taukoa. Sydämeni on noussut päähän.

Olen seurannut Ylppöä elämäkerturin roolissa lähes kolme vuotta. Keväästä 2010 asti olen kulkenut hänen perässään kuin varjo. Tähän kirjaan olen ilmaissut ainoastaan äärimmäisen rehellisiä tunteita ja ajatuksia. Toivon, ettei kirjani loukkaa ketään. Jos niin kuitenkin käy, pyydän anteeksi, että se oli täysin välttämätöntä. Muuten kirja ei olisi minun eikä kertoisi Herra Ylpöstä.

Ryhdyin kirjoittamaan tätä kirjaa aivan eri henkilöstä kuin johon lopulta huomasin tutustuneeni. Jokainen Herra Ylppöä koskeva huomioni, epäilyni, päälletallaukseni ja ihailun huokaukseni on kirjattu tapahtumahetkillä juuri sellaisina kuin ne ovat mieleen tulleet. En ole sensuroinut välillä rumiakin väitteitäni kirjan päähenkilöstä, mutta monet havainnot ovat asettuneet uuteen valoon ystävystyessämme. Ystävystymisen myötä olen myös oppinut huomaamaan, milloin Ylppö pitää tietoisesti yllä tietynlaista kuvaa itsestään ja milloin hän laskee suojuksensa ja on vain olemassa. Lohdullista on ollut, että silloin, kun tämä kontrollifriikki ja aina hieman liikaa ajatteleva artisti on huomaamattaan luopunut vallantarpeestaan, hän on osoittautunut kiinnostavammaksi, moniulotteisemmaksi ja myös pehmeämmäksi kuin pyrkiessään luonteensa pakottamana hallitsemaan kaikkea.

Olen alusta asti viitannut kintaalla Ylpön kontrollinhalulle. Jutellessamme ensimmäistä kertaa tästä kirjasta hänellä oli monenlaisia visioita siitä, minkälainen teos kuvaisi häntä parhaiten. Hänellä on aina kaikenlaisia visioita. Kaikesta. Kuuntelin häntä, nautin hänen energisten visioidensa hyrrästä ja kirjoitin jo mielessäni tätä esipuhetta. Pian Ylppö aisti, mitä mielessäni liikkui. Ja jo pian – jälleen kerran luonteensa pakottamana – hän halusikin mennä kontrollista luopumisessa pidemmälle kuin olisin osannut toivoa. Hänen on mentävä äärimmäisyyksiin. Tätä esipuhetta kirjoittaessani minulla on 254 liuskaa valmista materiaalia Ylpöstä kertovaa kirjaa varten, eikä hän ole suostunut lukemaan vielä sivuakaan. ”Tämä on sinun kirjasi”, hän sanoo.

Alettuamme tapailla tämän kirjan tiimoilta pohdimme, että koska Ylppö ei ole vielä tekemässä kuolemaa, perinteinen biografia ei palvelisi tarkoitustaan. Keksimme, että voisin luoda fiktiivisen Herra Ylppö -hahmon ja kirjoittaa hänestä kaunokirjallisen teoksen. Loin ajatuksen ”tositaruista” – tarinoista, jotka pohjautuisivat todelliseen Ylppöön mutta irtautuisivat fiktiivisille kiertoradoille. Jonkin aikaa yritinkin toteuttaa tätä sinällään kiehtovaa visiota. Mutta mitä enemmän ryyppäsin Ylpön kanssa, mitä useampiin kaupunkeihin ja mitä erilaisempiin seikkailuihin hänen kanssaan päädyin, sitä selkeämmin ymmärsin, että värikynä halveeraa todellista Ylppöä. Tulin siihen tulokseen, että Herra Ylppö on tarua ihmeellisempi, ja hylkäsin ajatuksen kaunokirjallisesta teoksesta. Kävi myös selväksi, että hänestä ei voi luoda todellisuutta kohtaavaa kuvaa ulkopuolisena tekijänä, vaan hänen elämäänsä on syöksyttävä mukaan. Kirjasta alkoi muotoutua on the road -henkinen elämäkerta. Olennaisen Ylpöstä voi tavoittaa vain liikkeessä.

Herra Ylppö on mielestäni suomalaisen rockkentän seksikkäin ja ristiriitaisin hahmo. Olen ollut äärimmäisen kiinnostunut hänestä jo 2000-luvun alusta alkaen, jolloin otin parikymppisenä The Doorsiin ja Jim Morrisoniin friikahtaneena pannumyssypäänä haparoivia ensiaskeliani Suomen suven festareilla. Tuolloin raskas suomenkielinen rock teki tuloaan marginaalista myyntilistoille ja Ylpön johdattama Maj Karman Kauniit Kuvat kokosi vaihtoehtorockväkeä yhteen uniikilla ilmaisullaan. Ylppö heilui keikoilla meikeissä ja mustassa hameessa ja huusi: ”Saatana saisi hävetä sarvet päästänsä / juopuneena masturboi salaa kämpässä.” ”Hyvästi paha” -kappaleen paholaisteemalla leikittely ja Ääri-albumin muiden sanoitusten sekoitus inhorealismia, kryptistä tajunnanvirtaa ja silkkaa keskisormea vallitseville arvoille yhdistettynä bändin taidekoulusta karanneeseen, feministisesti keikaroivaan olemukseen, kylmän metalliseen saundiin, rankkoihin riffeihin, kieroihin sovituksiin ja kevyesti annosteltuihin popkoukkuihin tekivät yhtyeestä suorastaan riemukkaan absurdin ja aidosti erilaisen. Ylpössä yhtyeellä oli nuori, kaunis, älykäs, kapinallinen ja vittumainen, hieman pelottava, ylimielisen oloinen ja ylilyönteihinkin helposti taipuva keulakuva, jota ihailla. Minusta tuli fani.

Ylpön kyky uudistautua – muuttaa mieltään, haastaa itsensä, hylätä hetkessä kaikki mitä hänellä on ja rakentaa silmänräpäyksessä tilalle uutta – on ominaisuus, joka kiehtoo minua hänessä eniten. Vanhan hylkääminen ja salamana eteenpäin meneminen ovat määrittäneet Ylpön elämää häiriköivänä alaluokkalaisena, joka heittää roskiin jokaisen uuden piirustuksensa, lupaavana nuorena graafikkona, joka jättää mainostoimiston unelmapestin perustaakseen rockbändin, ja aikuisiällä rocktähtenä, joka laittaa telakalle yhden Suomen suosituimmista bändeistä ryhtyäkseen soolouralle. Ylppö on aina ollut niitä tyyppejä, jotka polttavat kapinapäissään entisen tyttöystävänsä naapurin auton ja juoksevat lieskoja ihaillen uuteen ihmissuhteeseen. Hän on niitä tyyppejä, jotka myyvät asuntonsa ja ostavat Jaguarin, kun kaipaavat vaihtelua. Siinä ei ole mitään järkeä. Hänelle siinä on tolkkua.

Minua viehättää myös Ylpön sisäänrakennettu taipumus innostua uusista asioista, projekteista, ihmisistä, elokuvista ja spontaaneista tempauksista kuin pikkupoika. Hän on aina maalaamassa uusia tauluja, perustamassa uutta bändiä, tekemässä uutta laulua, kirjoittamassa kirjaa, joka ei valmistu koskaan, ohjaamassa uutta musiikkivideota, kasailemassa Amerikasta tilattua metallinukkea harjoitellakseen animaation kuvaamista tai suunnittelemassa hahmoa, jolla on pitkä nenä ja ryysyläisen vaatteet ja joka vaeltaa autioituneella kilpa-autoradalla, kuumana hehkuvan asfaltin raoista tunkeutuvien sitkeiden puiden lomassa. Herra Ylpöllä ei ole mielenrauhaa. Hänellä ei ole kotia. Herra Ylppö on aina matkalla jonnekin – aivan kuin hahmot Aki Kaurismäen elokuvissa.

Herra Ylppö on julkaissut Maj Karma -yhtyeensä kanssa kahdeksan albumia: Kaukana puhelimista, Kaakao, Ääri, Rautaneito, Metallisydän, Sodankylä, Ukkonen ja Salama. Kuusi ensimmäistä tekivät Maj Karmasta Suomen suosituimman vaihtoehtorockyhtyeen. Ukkonen nosti bändin valtakunnan rockeliittiin – isojen joukkoon. Ylpön toinen yhtye Herra Ylppö & Ihmiset on julkaissut kolme levyä: Sata vuotta, Pojat ei tanssi ja Mies ja nainen. Kaksi ensimmäistä ovat myyneet kultaa ja debytoivat Suomen virallisella albumilistalla sijalla yksi. Mies ja nainen on tätä kirjoitettaessa juuri julkaistu ja debytoi albumilistalla sijalla kaksi. Suosio on vakiintunut. Maj Karma julkaisee yhdeksännen pitkäsoittonsa näillä näkymin vuonna 2013.

Ylpön musiikillista tuotantoa käsitellessäni olen keskittynyt aidosti kiinnostaviksi kokemiini kertomuksiin sellaisten yksittäisten laulujen taustoista, jotka linkittyvät suoraan Ylpön elettyyn elämään. Studiotyöskentelyn ja keikkailun osalta olen kokenut kiehtoviksi Ylpön tarinat uransa alkuvaiheilta, jolloin rockmusiikin äänittäminen ja esittäminen herättivät hänessä vielä suurta hämmennystä. Kontrastiksi tälle olen pitänyt silmäni auki ja korvani höröllä kuvatakseni nyky-Ylppöä musiikintekijänä ja esiintyjänä mahdollisimman tarkkakatseisesti. Rönsyilevän tari...