Juha Numminen

Kuollut ei
kukkia kaipaa

Helsinki

Ihmisen kuolema
on jälkeenjäävien
ongelma.

Thomas Mann

Prologi

Kuormassa tai sen saapumisessa telakka-alueelle ei ole mitään poikkeavaa.

Tehdaspalveluosaston vihreä Toyota Hiace saapuu pohjoisen toimipisteen eteläportille helteisenä perjantaina, elokuun 5. päivänä kello 16.10.

Eteläportin vartijan työvuoro päättyi kymmenen minuuttia sitten, jolloin sen valvonta siirtyi videokameroille ja pääportin vartijalle.

Kun tutun Toyotan kuva ilmestyy pääportin vartiokopin kuvaruutuihin, vartija avaa sähköistetyn portin rutiininomaisesti, ilman kulkulupamuodollisuuksia.

Toyota kaartaa merenrannassa sijaitsevan suurlohkohallin eteen, ja kuljettaja ja apumies, joita vuoromestari Eero Lujala ei ole aikaisemmin nähnyt, siirtävät kuusi teräksistä hitsauskaasupulloa trukinkuljettaja Pirjo Rannikon avustamana niille varatulle paikalle. Tyhjät kaasupullot, joita on vain kaksi, lastataan autoon varastolle vietäväksi.

Vuoromestaria ihmetyttää se, että kaasupullotäydennys saapuu telakan eteläisessä toimipisteessä sijaitsevasta tehdaspalveluosaston varastosta jo nyt, vaikka suurlohkohallissa on jäljellä useita täysinäisiä kaasupulloja. Hän ei kuitenkaan käy tarkistamassa tilausta tietokoneen näyttöpäätteeltä, vaan pitää ilmeisenä, että järjestelystä on syystä tai toisesta sovittu hänen toissapäivänä päättyneen vuosilomansa aikana.

Suurlohkohallissa on rakenteilla kaksi niistä viidestätoista alumiinirakenteisesta Rauma-luokan ohjusveneestä, jotka Saksan puolustusministeriö on tilannut Finnyardsin telakalta yhteensä lähes 3 miljardin markan hinnalla.

Suurtilauksen ensimmäinen alus on määrä luovuttaa täysin varustettuna ja aseistettuna tilaajalle lokakuun viimeisenä päivänä tilaisuudessa, jota on luvannut kunnioittaa läsnäolollaan molempien maiden poliittinen johto kärjessään Suomen presidentti ja Saksan liittokansleri.

Perjantain ja lauantain välinen yö on Keski- ja Etelä-Suomessa epätavallisen lämmin. Raumalla taivas on raskaiden pilvimassojen peittämä, ilmassa on ukkosen odotusta, mutta vielä ei sada. Lauhkea etelän ja idän välinen tuuli, joka illalla puhaltaa kuusi metriä sekunnissa, tyyntyy puolenyön tienoissa.

Yhdeksän tuntia ja kolmekymmentäseitsemän minuuttia tehdaspalveluosaston vihreän Toyotan käynnin jälkeen, kello 01.47 tapahtuu Finnyardsin Rauman telakan pohjoisessa toimipisteessä räjähdys, jota seuraa raju tulipalo.

Vanhempi suurlohkohalli ja siellä rakenteilla olevat ohjusveneet tuhoutuvat ja lähellä sijaitseva uudempi suurlohkohalli vaurioituu päältäpäin, mutta siellä rakenteilla olevat kaksi ohjusvenettä säilyvät lähes vahingoittumattomina.

Räjähdyksen voimakkuutta kuvaa se, että talojen ikkunoita särkyy puolen kilometrin säteellä, ja tulipalon savu peittää tyynessä säässä satama-alueen leviten sieltä hitaasti kaupungin keskustaan.

Ihmisuhreilta säästytään myöhäisen ajankohdan vuoksi.

Puhelin soi Perustie 15:ssä, Helsingin Munkkiniemessä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Sakari Airisto käännähtää vuoteessa ja ojentaa kätensä. Hän ei avaa silmiä eikä sytytä lamppua. Puhelin on yöpöydällä, mutta hän ei löydä sitä heti. Se soi uudelleen, ja ministeri ärähtää tuskaisen kirouksen.

Seuraavan pirahduksen aikana haparoiva käsi tavoittaa kuulokkeen, mutta se lipsahtaa hikisistä, vapisevista sormista ja putoaa kolahdellen lattialle.

Sakari Airisto karjaisee uuden kirouksen ja kierähtää nostamaan kuuloketta. Hän on siinä vaiheessa, jossa raskas humala kääntyy päänsäryksi, sydämentykytyksiksi, ripuliksi ja pahoinvoinniksi.

Kuka saatana…ja miksi? Missä silmälasit ovat? Mitä kello on? Hän erottaa punaisen numerosarjan yöpöydältä ilman silmälaseja, kun siristää silmiään: 1.51. Perkele, mikä krapula!

»Haloo.»

»Ministeri Airisto?»

»Minä olen.»

»Täällä ystävänne…ylin ystävänne Juri…muistatte varmaan? Te kutsuitte minua Juri Gagariniksi, kun viimeksi tapasimme… Pietarissa. Minä…»

»Niin?»

»Toivottavasti en häiritse.»

»Heräsin tähän soittoon. Minä en…»

»Hetkinen…tämä ei kestä kauan, ministeri Airisto.» Makea ääni muuttuu teräväksi.

»Nii-in?» Jokin Sakari Airistossa kieltää katkaisemasta puhelua, vaikka mielikuva Jurista… Juri kuka?… Juri… Hän ei voi muistaa sukunimeä. Hän muistaa vain välähtelevät silmät, kaidat kasvot, terävän nenän, ohuet punaiset huulet, moitteettoman suomenkielen, rasvaiset puheet, mutta… Muistikuva ei sisällä mitään sellaista, minkä vuoksi Suomen tasavallan ministerin olisi alistuttava jatkamaan puhelua tähän aikaan vuoro…

»Se, mitä Raumalla tapahtui tänä yönä, on tarkoitettu viestiksi nimenomaan teille», Juri Gagarin sanoo. »…äärimmäisen vakavaksi viestiksi.»

»Mitä…mitä siellä on tapah…» Sakari Airisto sytyttää vuoteen päätyyn kiinnitetyn lukulampun. Hän on täysin hereillä. Jyskytys päässä yltyy.

»Se selviää teille pian.»

»Mitä…miksi te soitatte?»

»Ministeri… Teidän olisi paremmin huolehdittava siitä, että antamanne lupaukset… Zaporožskojen projektin lupaukset täytetään…kaikilta osiltaan, ministeri…viimeistään nyt, ministeri Airisto. Muuten…»

Juri Gagarinin ääni häipyy. Puhelu katkeaa.

Sakari Airisto nousee vuoteesta, horjahtelee keittiöön, ottaa olutpullon jääkaapista ja sytyttää pikkusikarin.

Kolme minuuttia myöhemmin hän on kyllin levoton soittaakseen Suomen Tietotoimiston yötoimittajalle.

»Raumalla? Ei minun tietääkseni…» Toimittaja Jari-Pekka Lindströmin äänestä kuultaa hämmästys. »Ei sieltä ole mitään kuulunut, mutta… Mitä siellä sitten olisi voinut tapahtua?»

Toimittaja harkitsee, onko kysymys juopuneen ministerin toilailuista vai pitääkö soitto ottaa vakavasti.

»En minä tiedä…» Sakari Airisto katuu jo soittoaan. »Ehkä ei mitään… Mutta…»

»No, minä otan yhteyttä Raumalle.» Toimittaja Lindström tekee ratkaisun. »…ja jos siellä on jotain merkittävää, soitan teille.»

Sakari Airisto paneutuu olutpullo kädessä selälleen vuoteelle ja sulkee silmät. Perkele mikä krapula, ja perkele mikä soitto. Raumalla, Raumalla, mitä siellä olisi voinut…

Puhelin soi kymmenen minuutin kuluttua.

»Räjähdys ja tulipalo Finnyardsin telakalla, hälytys tuli vain hetki sitten, kello 01.48», toimittaja Lindström sanoo STT:sta.

»Tarkemmat tiedot vielä puuttuvat, mutta palokunnan ilmoituksen mukaan räjähdys on tapahtunut hallissa, jossa rakennetaan kahta Rauma-luokan ohjusvenettä…kahta ensimmäistä niistä viidestätoista, jotka Saksa on tilannut. Ilmeisesti melkoisia aineellisia tuhoja. Ihmisuhreista ei vielä tiedetä. Paikalle ovat menneet tai menossa kaikki Rauman seudun palokunnat. Poliisi ei tietenkään arvele vielä mitään. Ensimmäiset konstaapelit ovat juuri päässeet räjähdyspaikalle. Päivystäjä kertoi vain, että pommilta se hänen korviinsa kuulosti. Radio Suomen yölähetyksessä tulee jossain vaiheessa lisää tietoja, koska Yleisradiosta kerrottiin, että Rauman aluetoimittaja herätetään ja lähetetään paikalle…»

»Niin, tietysti, radiossa… Kiitoksia.» Sakari Airisto sulkee puhelimen. Yhtäkkiä tulee kylmä. Vaikka yö on etelämaisen lämmin, hän palelee ja hikoilee yhtäaikaa.

Hän avaa radion, hakee toisen oluen ja sytyttää uuden pikkusikarin. Yöjuontaja kertoo, että Rauman telakalla on tapahtunut tuhoisa räjähdys, josta kerrotaan enemmän uutistoimituksen ylimääräisessä lähetyksessä noin puolen tunnin kuluttua.

»Teidän olisi paremmin huolehdittava siitä, että…» Sakari Airisto lysähtää keittiön pöydän ääreen ja hieroo otsaansa. Hän muistaa välähtelevät silmät ja kapeat kasvot… Juri Juri… Karjalaismies Juri, harmiton sie-ja-mie-veikko, mainio seuramies, joka nauroi makeasti, kun suomalainen ministeri kutsui häntä maailman kuuluisimman astronautin nimellä… Sillä naisella oli muotoja ja kuumat, asiantuntijan otteet… Yöradio soittaa Richard Straussin valssia, kevyttä, koska Rauman räjähdys ei ilmeisesti vaatinut ihmisuhreja, ei ainakaan paljon. Se oli kova nainen, se Tanja, jonka Juri Gagarin tilasi hänelle. Moista yötä Sakari Airisto ei muista monesti kokeneensa. »…huolehdittava siitä, että Zaporožskojen projektin kaikki lupaukset täytetään…»

Kaikki lupaukset…

Sakari Airisto on kuullut, ettei kaikkia lupauksia ole täytetty. Se on sikamaista ja typerää, mutta sille hän ei voi mitään…ei mitään…ei kertakaikkiaan mitään. Kaikki eivät vieläkään tässä maassa tajua, ettei venäläisiä saa pettää. Vain venäläiset saavat pettää, jos katsovat aiheelliseksi. Se on ikuisen suurvallan oikeus. Joidenkin suomalaisten tyhmyys ei ole kuitenkaan hänen syytään. Hän on yrittänyt parhaansa, mutta hänen valtansa on rajallinen. Hän ei petä koskaan, ei suomalaisia eikä venäläisiä. Mutta…hyvä perkele… »…äärimmäisen vakavaksi viestiksi nimenomaan teille…»

Se viesti on tässä tapauksessa henkilökohtainen varoitus. Mutta mitä hän voi tehdä? Venäläisten on pakko uskoa häntä.

Sakari Airisto tuijottaa keittiön ikkunasta Munkkiniemen valoja. Kyllä ryssät osaavat kiristää, ovat aina osanneet, yhteiskuntajärjestelmästä riippumatta… Entä pääministeri Erkki Aro ja ne liukkaat selitykset viime maanantaina… Sakari Airisto imee olutta pitkin kulauksin. Yhtäkkiä kaikki viime päivien paineet ja vastoinkäymiset tunkevat esiin. Saatanan saatana, Aron Eki, se vanha kaveri, jota hän on auttanut ja tukenut enemmän kuin kukaan arvaa…enemmän kuin Eki itsekään arvaa. Ystävä mukamas! Mikähän operaatio sillä nyt on menossa, kun mukaan on saatu presidenttikin? Politiikassa ei ole ystäviä, kyllä hänen täytyisi se tietää, hänen jos kenen… Maaherraksi, vai maaherraksi!

Paksut kämmenet puristuvat nyrkkiin ja takovat jomottavaa otsaa. Sakke Airistoa ei ole nujerrettu, ei läheskään. Hänellä on vielä muutamia valttikortteja, joilla… Olavi Virta laulaa hopeisesta...