1. luku

1. LUKU

Sirkusteltan pystytys oli jo täydessä vauhdissa, kun asuntovaunujen letka vyöryi hitaasti hiekkakentälle. Arttu odotti malttamattomana, että äiti saisi vaunun pysäköityä ja hän pääsisi tutkimaan paikkoja. Tänään he leiriytyivät järven rannalle, ja Arttu aikoi mennä uimaan. Ehkä ongellekin, hän ajatteli ja nosti peukut pystyyn.

Kamalan kuuma, Oona marisi.

Arttu vilkaisi siskoaan, joka istui taempana ja löyhytteli itseään lehdellä. Artunkin olo oli nihkeä. He olivat lähteneet liikkeelle aamulla seitsemän tienoilla, ja matkaa oli takana lähes kolmesataa kilometriä. Aika oli käynyt pitkäksi, sillä Oona ei juuri koskaan innostunut pelaamaan mitään Artun kanssa. Arttua oli harmittanut, ettei hän ollut mennyt Timin perheen vaunuun. Timin kanssa olisi ollut hauskaa. Timilläkin oli sisko, vähän yli viiden vanha huvittava pikkutyttö, Petra, jonka jutuille sai nauraa. Tällä hetkellä Petra halusi olla eläintenkesyttäjä ja järjesti pehmoleluilla esityksiä. Karhut, leijonat ja tiikerit osasivat mitä ihmeellisimpiä temppuja, ja norsutkin Petra komensi tekemään voltteja.

Vaikka kyllä Oonallekin sai nauraa, Arttu mietti, mutta eri tavalla. Sisko täyttäisi pian kolmetoista ja oli olevinaan niin aikuista. Se oli käskenyt äidin ajaa rauhallisesti, jotta saisi harjoitella näytösmeikkien tekemistä. Se oli sutannut värien kanssa, vetänyt vinoja viivoja ja pyyhkinyt niitä pois, niin että sen naama oli nyt omituisen läikikäs.

Vihdoinkin perillä! äiti henkäisi järven nähtyään.

Kentän yksi laita oli järven hiekkarannalla, jota reunusti muutama puu. Äiti pysäköi jonon jatkoksi Timin perheen asuntovaunun perään. Heidän edellään olivat sirkustaiteilijoiden autot ja vaunut. Kentän vastakkaisella laidalla olivat kenttämiesten asuntorekat. Ilman vetoautoja ne näyttivät junanvaunuilta. Kaikissa sirkuksen kulkuneuvoissa oli vihreän, keltaisen ja punaisen väriset raidat. Samat värit koristivat myös sirkustelttaa.

Nälkä, Arttu sanoi ja hieroi mahaansa.

Jäätelö?! Oona kiljaisi.

Äiti nousi ratin takaa, venytteli ja käänsi sitten istuimen kohti vaunun keskiosaa. Niin siitä tuli yksi pöydän tuoleista. Arttu teki saman omalle tuolilleen ja pärskähti nauruun nähdessään kunnolla Oonan rähmäiset ripset, sinipunaiset posket ja tahmeat huulet.

Tuo tehoaa Florentinon veljeksiin, Arttu härnäsi.

Pönttö! Oona rääkäisi ja lehahti tulipunaiseksi.

Rauha, äiti pyysi. Mene puhdistamaan kasvosi, Oona. Ja sinä otat esiin välipalatarvikkeet, Arttu.

Äiti itse availi vaunun kaappien lukkoja. Ovet piti lukita tarkasti ajon ajaksi, etteivät ne avautuneet tiukassa mutkassa ja tavarat päässeet tipahtelemaan lattialle. Kaikki muukin irtonainen ja rikkoutuva pantiin penkkien ja sänkyjen alle laatikoihin turvaan. Yksikin tiessä oleva kuoppa tai äkkijarrutus olisi aiheuttanut vaunussa sekasotkun ja vaaratilanteen, jos tavarat olisivat olleet esillä. Sitä paitsi siivoamiseen olisi mennyt paljon enemmän aikaa kuin ovien lukitsemiseen. Kuka olisi ehtinyt järjestellä tavaroita, kun oli kiire tutustumaan ympäristöön.

Ei uimaan, ennen kuin joku aikuisista tulee mukaan, äiti sanoi.

Arttu huokaisi ja katsoi äitiä vetoavasti. Äiti aikoi kuitenkin käydä ensin ruokaostoksilla, ja Oona ilmoitti lähtevänsä mukaan shoppailemaan. Niillä voisi mennä kauan, Arttu käsitti. Hän halusi kiihkeästi uimaan, mutta ilman aikuista se ei onnistuisi. Isä olisi vielä kiireinen teltan pystytyksen ja muiden hommien kanssa. Samoin Timin isä. Mutta entä Timin äiti?

Arttu söi nopeasti pari voileipää, otti mukaan banaanin ja lähti ulos. Teltan tukirakenteet olivat jo pystyssä. Telttamiehet, joita oli kymmenen, olivat juntanneet teltta-ankkurit koneen avulla maahan. Näihin paksuihin rautatankoihin kiinnitettiin teltan narut, jotka pitivät sen paikallaan. Nosturin avulla koottiin tukirakennekehikko, jonka päälle telttakangas levitettiin. Sen jälkeen valo-ja äänimiehet alkoivat vetää kaapeleita ja testata laitteita. Viimeksi koottiin katsomo, ja silloin myös sirkuksen orkesteri alkoi rakentaa omaa esiintymislavaansa.

Orkesterissa oli pari nuorta miestä, jotka olivat käyneet uimassa edellisellä rantapaikalla. Niitä voisi kysyä, Arttu mietti. Samassa hän näki jonkin vaalean liikkuvan yhden asuntovaunun alla. Jänis? Ei, ne olivat rusehtavia tähän vuodenaikaan. Kani? Mistä se olisi tullut? Kenelläkään ei ollut sellaista lemmikkinä. Lumikko? Kissa? Aivan, sen täytyi olla kissa, Arttu tajusi. Yksi Miss Madeleinen kissoista. Miten ihmeessä se oli päässyt karkuun?

Arttu kiirehti vaunun luokse. Se oli nimenomaan Miss Madeleinen pienikokoinen vaunu, jossa hän asui viiden kissansa kanssa. Miss Madeleine oli englantilainen ja kova komentamaan. Hän juoksutti varsinkin Arttua ja Timiä milloin milläkin asialla, kun ei muka voinut jättää rakkaita kissojaan yksin. Pojat olivat monesti miettineet, repisivätkö kissat vaunun sisustan suikaleiksi, jos kyllästyisivät odottelemaan Madeleinea. He olivat oppineet karttelemaan naista, mutta kissan karkaaminen oli vakava juttu, eikä Arttu voinut jättää asiaa tutkimatta. Hän kyykistyi ja kurkisteli vaunun alle, oli näkevinään valkoisen hännän heilahtavan pyörän takana ja alkoi ryömiä sitä kohti.

Vaunun alla oli ahdasta. Kissa ei kuitenkaan säikähtänyt Artun aiheuttamia ääniä eikä lähtenyt pakoon. Sen häntä väpätti vähän, sitten se yhtäkkiä tökötti ihan aloillaan. Ihan kuin kissa olisi ollut piilosilla, Arttu ajatteli. Se luuli olevansa näkymättömissä, mutta häntä paljasti sen. Se selvästi leikki hänen kanssaan. Madeleinen kissa käyttäytyi aika oudosti, Artun oli myönnettävä. Yleensä kissat olivat kunnolla hereillä vain, kun esiintyivät Madeleinen kanssa. Silloin ne tiesivät saavansa herkkupaloja kiitokseksi onnistuneesta suorituksesta. Muun ajan ne lötköttivät laiskoina pehmeillä tyynyillä.

Rosvo! Ryöväri!

Arttu hätkähti, nosti päätään ja kolautti sen vaunun pohjaan. Silmissä näkyi tähtiä, ja hännän omistaja sujahti tiehensä. Miss Madeleine oli tullut ulos ja luuli häntä roistoksi! Samassa nainen alkoi huitoa hänen vaunun alta näkyviä jalkojaan luudalla. Arttu vetäisi nopeasti jalat suojaan ja mietti, matelisiko pakoon toiselta puolelta. Siellä oli kuitenkin terävän näköisiä kiviä. Vaara uhkasi Miss Madeleinenkin taholta, sillä hän ryhtyi sohimaan vaunun alle luudan varrella.

Miss Madeleine, minä se olen, Arthur! Arttu huusi naiselle englanniksi.

Arthur? Miss Madeleine äyskähti ja lopetti tökkimisen. Mitä sinä siellä teet?

Artun teki mieli sanoa, että hän oli etsimässä villin kalkkunan munia. Se olisi kumminkin ollut vikatikki, sillä Madeleine ei ymmärtänyt leikin päälle. Niinpä hän selitti nähneensä kissan ja aikoneensa ottaa sen kiinni.

Minkä kissan? Madeleine kysyi, kun Arttu kömpi näkyviin.

Prinssi Snowmanin, Arttu sanoi ja häkeltyi, sillä mikäs muu oli naisen sylissä kuin valkoinen kissa.

Sinulla on kepposet mielessä, Madeleine sanoikin varmana.

Ehkä se oli kulkukissa, Arttu arveli. Mutta jokin eläin vaunun alla oli.

Vaani saalista, Madeleine värähti. Puuma!

Nainen puristi kissaa niin lujaa, että se alkoi venkoilla sylissä. Kohta se karkaisi, Arttu tajusi, oli aika paeta! Hän jätti käynnin Timin perheen vaunussa väliin nyt ja säntäsi kohti kentän peräosaa.

Kasakkaryhmän miehet taluttivat juuri hevosia ulos kuljetusrekasta. Arttu liittyi heidän seuraansa. Hevoset hörähtelivät tyytyväisinä päästessään ahtaista tiloista. Yksi tanssahteli ja nousi hetkeksi seisomaan takajaloilleen. Se näytti jättiläismäiseltä. Artun mielikuvitus alkoi laukata. Hän kuvitteli istuvansa satulassa hevosen selässä. Hänellä oli päässä cowboyhattu ja kädessä lasso. Edessä jymisti karjalauma, ja hän lassosi helposti kiinni siitä karanneet sonnit.

Varo vähän! Stenka Rasin on vauhkolla tuulella.

Arttu havahtui hevosten kouluttajan ääneen. Miehet olivat panneet hevoset ulkoaitaukseen ja ottaneet niiltä suitset pois. Ne saivat käyskennellä vapaina siihen, kun ryhmän oli vuoro mennä harjoitusareenalle valmistautumaan illan esitykseen. Stenka Rasin, iso musta ori, potki takajaloilla korkealle ilmaan. Jos kaviot olisivat osuneet lähellä olevaan, tämä olisi lentänyt monen metrin päähän. Arttu ainakin rakettina teltan katolle asti. Muut hevoset pörähtelivät orin uholle ja näykkivät heiniä, joita niille oli tuotu eri puolille aitausta. Arttu huomasi porkkanaämpärin ja haki yhden mehevän pötkylän. Hän ojensi sen kohti Zivagoa. Se tuli heti Artun luokse ja hamusi porkkanan hellästi pojan kädestä. Sitten sen sieraimet puhisivat Artun tukassa ja poika rapsutti sen otsaa. Hänet valtasi äkkiä lemmikin kaipuu. Olisi mukava, jos olisi oma eläinystävä. Jokin sellainen, jota Oona ei yrittäisi omia. Tarantella vaikka tai karsean näköinen lisko tai ameba. Tai jokin terhakka valkohäntäinen.

Teltan suunnasta kantautuvat äänet herättivät Artun mielenkiinnon. Hän kiirehti katsomaan, missä vaiheessa katsomon kokoaminen oli. Nosturin nokassa keikkui kuolemanpyörä, ja Arttu jämähti seuraamaan sen kiinnitystä teltan kattorakenteisiin. Se oli iso teräksinen laite, jonka muoto toi mieleen käsipainon tai koiran puruluun. Runko oli hitsattu terästangoista ja renkaista. Nopeasti ilmassa pyörivän rungon molemmissa päissä oli pyöreä sylinteri. Flor...