Ole Peder Giæver & Martin Bull Gudmundsen

Itran kaupunki

Surrealistinen roolipeli

Kuvitus Thore Hansen

Käännös Pirita Tiusanen

(Apuna Matthijs Holter, Magnus Jakobsson, Håken Lid,

Monica Holter Pedersen, Erling Rognli ja Morren Halvorsen)

Johdanto

Nuku, nuku pikkumies

Elämä on unta

Noidantulten kajossa

Purjehdit yön valtakuntaan …

Kaikki ovat yksin.

(André Bjerke)

Raitiovaunujen kolina täyttää kadut, miehet kohottavat kohteliaasti hattua tutuilleen. Hevoset ravaavat mukulakivikaduilla, joille autot ovat jo tekemässä tuloaan. Savu nousee tehtaiden piipuista, lehtipojat myyvät Aamulehteä. Mustavalkoisten mykkäelokuvien kajo lepattaa elokuvateattereiden pimeydestä. Vaikka osalla kaupungin asukkaista on jo kodeissaan sähköt, monet elävät vielä ilman. Kaasuvalot valaisevat öisiä katuja. Jotkut ovat hankkineet itselleen radion. Televisiota ei ole.

Mutta tämän arkisen pinnan alla piilee Itran kaupungin toinen puoli. Keskellä kaupunkia kohoaa Kuutorni. Hienoimman kaupunginosan puistossa asuu puhuvia apinoita. Keskustassa on katu, jonka voi löytää vain perjantaisin. Kaupungissa asuu ihmissyöjiä ja hulluja tiedemiehiä, jättiläishämähäkkejä ja rohkeita seikkailijoita. Syvällä mäen sisällä on hautakammioiden verkosto ja romahtaneita temppeleitä. Siellä on myös maahan vajonneita rakennuksia, joissa asuu karmivia hirviöitä.

Tämä kirja on matkan alku, matkan pois ymmärrettävästä todellisuudesta. Matkalle tarvitset kolme tai neljä hyvää ystävää, kopiot toiminta- ja mahdollisuuskorteista sekä tunnelmallisesti valaistun huoneen. Matka ei suuntaudu ulos- vaan sisäänpäin. Taivallatte fantasiassa, unien ja ideoiden maassa, joka on puettu suuren kaupungin tunnistettavaan asuun.

Toimintamalleissamme on elementtejä surrealismista, 1920-luvun taidesuuntauksesta, joka pyrki kuvailemaan alitajuntaa. Toimintatapamme on roolipeli, jossa ryhmä ihmisiä kertoo tarinaa. Tavoitteenamme on irrottaa ajatukset tavanomaisilta radoiltaan. Tämä peli voi kasvattaa pelaajien impulsiivisuutta, luovuutta ja ehkä myös älykkyyttä. Siispä seuraavilla sivuilla annamme sinulle kaksi asiaa. Ensiksi näytämme paikan, jossa epätodellisuus vaanii nurkan takana. Olemme itse vaeltaneet näillä kaduilla, mutta emme halua viedä sinua meidän kaupunkiimme, meidän matkallemme. Siksi annamme sinulle myös menetelmän, jolla herättää kaupunki eloon. Tähän loppuu kirja. Tästä eteenpäin te olette päärooleissa. Te pelaatte Itran kaupunkia.

Sanasto

Ajatteleva olento: Yhteinen nimitys pelin kaikille älykkäille olennoille. Puhuvat apinat, ihmiset ja muiden muassa naamanvääntelijät kuuluvat tähän ryhmään.

Hahmo: Pelin päähenkilö. Jokainen pelaaja ohjaa yhtä hahmoa.

Kampanja: Useita pelikertoja sisältävä peli, jossa pelaajat pelaavat samoilla hahmoilla. Kuin TV-sarja tai sarjakuva, joka sisältää useita kohtauksia.

Keskusta: Kauppoja, ravintoloita ja muodikkaita liikkeitä. Keskellä keskustaa kohoaa Kuutorni, todellisuuden kulmakivi. Tornia piirittävät korkeat, kallellaan olevat toimistorakennukset tornihuoneineen ja erkkeri-ikkunoineen.

Kirkonmäki: Taiteilijoiden, kirjallisuusihmisten, vapaa-ajattelijoiden ja muiden erikoisten hahmojen koti. Mäki on puettu ikuiseen, mystiseen sumuverhoon, mutta sen läpi tuikkii tuhansien kapakoiden lämmin valo.

image

Kohtaus: Rajattu osa seikkailua, joka tapahtuu mieluiten sovitussa paikassa tai rajatussa ajassa. Käytämme sanaa suunnilleen samassa yhteydessä kuin elokuvissa ja kirjoissa.

Minttumäki: Rikkaiden huviloita ja muodikkaita kaupunkipihoja. Täällä asuvat maahantuoja-aateliset, liikemiehet ja kaupungin rikkaimmat miehet ja naiset.

Mustalahti: Täältä löytyvät työläiset, köyhät, ryövärit, portot ja hylkiöt. Yksitoikkoinen maisema ränsistyneitä asuinkortteleita, ankeita tehtaita, niljaisia betonilaitureita ja mutaisia kanaaleja.

Pelinjohtaja: Tekee seikkailun järjestelyt, ohjaa kaupungin tapahtumia ja hallitsee kaikkia pelin sivuhahmoja, joita pelaajat eivät pelaa.

Pelikerta: Yksi kokoontuminen, kestoltaan mielellään kolmesta kuuteen tuntiin.

Seikkailu: Sarja jännittäviä tapahtumia, kohtauksia ja haasteita. Pelinjohtaja tekee järjestelyt, mutta seikkailu tapahtuu hänen ja pelaajien yhteispelillä. Seikkailu voi jatkua useiden pelikertojen ajan.

Sivuhahmo: Kaikki pelin hahmot, jotka eivät ole pelaajien hahmoja. Lähtökohtaisesti pelinjohtaja ohjaa näitä, mutta sivuhahmoa voi ohjata myös pelaaja.

Suurniitty: Tämän kaupunginosan kivetyillä kaduilla, somien puutalojen ja puistojen välissä, tepastelevat pikkuporvarit hatuissaan ja sateenvarjoissaan.

Itran kaupunki

Tämä kirja on alku elävälle teokselle, jota osanottajat jatkuvasti muokkaavat. Älä ole turhantarkka lukiessasi kaupungin kuvausta. Hypi sivuilla mielin määrin ja lue aluksi ne osat, jotka vaikuttavat jännittävimmiltä. Sinun ei tarvitse lukea kaikkea. Materiaali on kuin lukuisia työkaluja sisältävä työkalulaatikko. Työkaluja voit käyttää pelissäsi. Voi olla hyödyllistä kirjata ylös lukiessa saamiasi ideoita.

Tarttukaa kiinni asioihin, joihin ihastutte, ja tehkää niistä omianne. Työstäkää ideoita, joihin ette ole tyytyväisiä, ja heittäkää pois sellaiset, joista ette pidä. Luokaa omia kaupunginosianne, piirtäkää omat katunne, herättäkää unelmanne henkiin. Itran kaupunki kuuluu teille.

image

Kirkonmäki

– Silmiesi pilke on kuin pölyä enkelin siivistä, sanoin.

– Täyttä huttua, hän sanoi.

image

20-luku ja surrealismi

Jos saapuisit Itran kaupunkiin, se muistuttaisi eurooppalaista kaupunkia maailmansotien välillä. Film noir -kaupunki, 20–30-lukujen kaupunki, mutta ei sellainen kuin kaupungit oikeasti olivat, vaan sellainen kuin meidän aikamme ne muistavat kirjojen, sarjakuvien ja erityisesti elokuvien kautta. Oivista esimerkeistä käyvät elokuvat kuten Kadonneiden lasten kaupunki ja Delicatessen, sekä H.P. Lovecraftin kauhutarinat ja Agatha Christien Poirot-kirjat.

Löytäisit aikakaudelle ominaista uudenaikaisuutta, optimismia ja uskoa tulevaisuuteen. Vuosisata on vaihtunut ja maailmanlopun profetiat eivät ole toteutuneet. Tiede on luonut ihmeellisiä asioita, kuten radion, lentokoneet, kodinkoneet ja uudet lääkkeet. Vielä joitakin sukupolvia sitten niitä olisi pidetty taikuutena. Taide ja arkkitehtuuri lämmittävät steriiliä tiedettä estetiikalla, terävillä linjoilla ja jämäkällä olemuksella. Samaan aikaan jazz ja blues ovat valmiina räjähtämään elämänilosta ja melankoliasta.

Nykypäivänä näemme tuon aikakauden toisenlaisesta näkökulmasta. Menneiden aikojen uudenaikaisuus on meidän aikamme vanhanaikaisuutta. Radiovastaanottimet ovat menettäneet tärkeytensä. Lentokoneista on tullut ympäristöongelma. Tiedämme, että iloista 20-lukua seurasi 30-luvun lama.

Kukoistava talous on romahtanut ja työttömyys kasvaa. Työläisperheet elävät kädestä suuhun, häätö yhdestä ahtaasta asunnosta tarkoittaa muuttoa toiseen samanlaiseen. He juovat ja pelaavat rahansa halvoissa kapakoissa. Epätoivoiset ihmiset odottavat parempaa tulevaisuutta. Yksinäinen ja alkoholisoitunut yksityisetsivä liittyy mielikuvissamme 30-lukuun yhtä tiiviisti, kuin holkissa tupakkaa polttava naimaton nainen 20-lukuun.

Tapaisit molemmat hahmot Itran kaupungissa ja kun vierailet siellä, sinun on pidettävä molemmat mielikuvat päässäsi: vanhanaikainen uudenaikaisuus ja ankea pimeys.

Puhu hieman vanhanaikaisesti, esimerkiksi teitittele tuntemattomia. Hyödynnä hahmojen tunteita, anna niiden olla naiiveja tai toivottomia, tai molempia. Hyödynnä elinympäristöä ja kirjoita tarinaan ne kliseet ja mielikuvat jotka mieleesi putkahtavat: tupakanholkit, turkit, ajalle ominaiset huonekalut, kauniit mekot ja lyhyeksi leikatut hiukset.

Toinen avain Itran kaupungin oivaltamiseen on surrealismin ymmärtäminen.

Surrealismi on taidesuuntaus joka kumpuaa juuri tästä ajasta. Sen lähtökohta on, että alitajunnalla on oma tietoisuus näkymättömästä.

Surrealistit halusivat avata meille tämän todellisuuden käyttäen vaikutteita hulluudesta ja unesta. Mielikuvituksen avulla, ilman logiikan rajoitteita, he loivat vääristymiä todellisuuteen ja panivat asioita sinne, minne ne eivät kuuluneet. He loivat jotain, mikä ei käynyt järkeen, mutta joka kuitenkin kiehtoi kummallisesti; he raottivat hiukan todellisuuden harsoa.

Sekä unet että hulluus ottavat fyysisiä muotoja Itran maailmassa. Kaupungin rajojen sisällä on enemmän unta, vähemmän hulluutta. Surrealismi ja epätodellisuus kytevät pinnan alla. Silmänräpäyksessä ilmestyvät painajaisten hirviöt, häikäisevän kauniit naiset, joiden nimet intuitiivisesti tiedät, pienet sadekuurot, jotka rummuttavat vain huviloiden sisäpihoja, aika, joka alkaa kulkea takaperin. Kaikki tämä on harvinaista.

Hirviöt piileksivät pikemminkin seuraavan kadunkulman takana (ja sitten seuraavan kadunkulman, saavuttettuasi edellisen). Huviloiden sisäpihojen sadekuurot ovat sisäänpääsymaksullinen nähtävyys ja aika on vähemmän luotettava kuin esimerkiksi postinkantaja, mutta paljon luotettavampi kuin torin kalamyyjä.

Kaupungin asukkaat kokevat nämä epätodellisuuden pisarat pitkälti luonnollisina. Mies jolla on myskihärän pää, on mukava, vaikka hieman tökerö kaveri. Silti hän on myös epätavallinen, hänet huomataan ja hänen selkänsä takana nauretaan.

Valitse hahmollesi yksi pelottava ja yliluonnollinen ominaisuus, toinen, joka on oudoksuttava ja yksi, joka tuntuu täysin normaalilta. Aivan kuten jotkut unet ovat ihmeellisiä, toiset arkipäiväisiä ja jotkut harvat painajaisia.

Anna todellisuuden olla lähtökohtana kun kerrot tarinoita Itran kaupungissa. Hotellin seinät ovat vankat, ihmiset ovat lihaa ja verta. Ajatukset, tunteet, unelmat ja motiivit ovat enimmäkseen ymmärrettäviä. Käytä niiden kuvaamiseen elementtejä 20- ja 30-luvulta. Käytä päähänpistoja ja surrealismia mausteina ja säästä ne tehokeinoiksi. Hulluus on osa peliä, mutta se on mumisevaa hulluutta, ei kirkuvaa hysteriaa.

Iltaisin, kapakoiden avatessa ovensa, Kirkonmäellä tuikkivat tuhannet valot. Välimatkan päästä mäenharja näyttäisi olevan ohuen, unenomaisen usvan peitossa. Valot kajastavat sumun läpi ja antavat sille salaperäisen, kutsuvan olemuksen. Jos katsoo ylös, huomaa yksinäisen kirkontornin, joka näyttää osoittavan suoraan kuuhun. Lähempänä haistaa heikosti tupakan ja hyasinttien tuoksun. Koko mäki on täynnä rappusia ja pieniä polkuja, joita pitkin ihmiset kompuroivat ravintolasta toiseen.

Kirkonmäellä on outo vetovoima taide- ja kirjallisuusihmisiin ja muihin erikoisiin hahmoihin. Muutkin asukkaat ovat mielestään hyvin erityislaatuisia ja omaperäisiä. Täällä asuvat näyttelijät, runoilijat, boheemit, narrit, kodittomat, juopporentut, nunnat, jonglöörit, linnunkesyttäjät, kukkakauppiaat ja tavernanpitäjät enemmän tai vähemmän viehättävässä yhteisössä.

Tuhannet kapakat

Mäkeä reunustavat ja kallion kielekkeiltä ryppäissä roikkuvat pienet kapakat ovat Kirkonmäelle ominainen näky. Aukioloajoista ei usein saa selvää ja monet omistajat käyttävät yhtä paljon aikaa muiden kapakoissa kuin omissaan. Juomaloilla on vakiintunut asiakaskuntansa eikä moniin paikkoihin mahdu kuin tusina asiakkaita kerrallaan. Tunnelma on viihtyisä ja intiimi. Kapakat ovat erinomainen aloituspiste niille, jotka haluavat saada silmäyksen elämästä mäellä tai luoda suhteita täällä asuviin. Täällä kuiskaillaan kolpakon ääressä, lauletaan pikkuruisilla pihoilla ja tanssitaan pöydillä aamunkoittoon.

Tässä kaksi tuhansista kapakoista:

Punamaalarin eines

Mäen itäpuoliskolla nököttää pyöreä, valkoiseksi kalkittu talo. Sen muuri on tuettu puisilla parruilla. Se vaikuttaa leijuvan Niskantaittorappusten yläpuolella. Sisään päästäkseen on asiakkaiden ylitettävä Puuterivaaran pään ja kapeiden kallionkielekkeiden välinen riippusilta. Kapakan ovet sijaitsevat kallionkielekkeiden päällä. Vakioasiakkaat ovat roiskemaalareita Puuterivaarasta, mutta välillä sisään eksyy joku äänekäs runoilijakin. Omistaja Tutler B. Tiukka on isopartainen ja vanttera mies, jonka ääni soi kuin kaksitoista pasuunaa.

Narrin seura

Kyynelten puro muodostaa pienen poukaman keskelle mäen eteläpuolta. Puron ylle kurottuu puusilta, joka on katettu veikeillä paperilyhdyillä. Sillan toisessa päässä on värikkäistä kivistä rakennettu ja simpukankuorilla koristeltu kaksikerroksinen talo. Se on taverna nimeltä Narrin seura, klovnien, narrien ja jonglöörien koti. Täältä kuuluu naurua läpi yön ja tänne ovat kaikki tervetulleita juhlimaan. Täältä löytävät itsensä niin ammattinarrit kuin luonnostaan hilpeät ja naurettavat veikot. Toisessa kerroksessa on kaksi makuuhuonetta, jotka voi tarvittaessa vuokrata yöksi tai päiväksi.

Churchilliaanit

Churchilliaanit ovat erottamaton osa Kirkonmäen elämää. He ovat paksuja ja pieniä knallipäisiä miehiä keppeineen ja mustine pukuineen. He sauhuttelevat jatkuvasti sikareitaan, joiden paksu savu verhoaa koko Kirkonmäen. Pääosin he keskittyvät nautiskelemaan elämästä, mutta ovat myös anarkisteja ja pyrkivät sabotoimaan kaupungin virkamiesten puuhia ja hidastamaan päätöksentekoa. Kirkonmäeltä he ovat löytäneet eräänlaisen vapauden. Siellä kaarti, eli kaupungin poliisivoimat, jättää heidät suurimmaksi osaksi rauhaan lukuun ottamatta joitain kilpajuoksuja ylös Niskantaittorappusia.

Hyytävän kylminä öinä muodostuu taivaankannen ohut huurrekerros, joka muistuttaa etäisesti sumua. Mutta jos kiipeät ylös ja kosketat sitä, tunnet jääkylmän, hileistä muodostuvan karkean pinnan. Tästä jääriitteestä churchilliaanit käärivät sikarinsa.

Kemiallinen analyysi kertoo sikarien savun sisältävän ainetta, joka vapauttaa hengittäjänsä ajatukset normaaleilta radoiltaan. Ainetta kutsutaan stellariiniksi ja se on osasyy kaupunginosaa peittävään sumuun.

Winny

Churchilliaanien johtaja on pyöreä ja elämäänsä tyytyväinen nallekarhu, joka pitää alati uusia kuulijansa vangitsevia puheita ja käy innoittavia keskusteluja pitääkseen miestensä moraalin korkealla. Hän ei koskaan rähjää sellaisten miesten keskuudessa, joilla on musta knalli ja keppi. Kun Winny saapui kaupunkiin, hän oli erittäin konservatiivinen ja oikeistolainen. Löydettyään sikarien vapauttavan vaikutuksen hän vaihtoi elämäntapansa anarkistiseen kapinaan ja elämästä nauttimiseen.

Kuinka vallata kaupunki takaisin. Ensimmäinen oppitunti

”Sinun kaupunkisi, leikkaa ja liimaa, pyyhi ja pese, tee siitä omasi. Blaa, blaa!”

Me haluamme painottaa, että tämä luku on vain lähtökohta ja voit käyttää sitä miten haluat. Voit hypätä niiden osien yli, joista et pidä. Mutta tarkoitammeko sitä todella? Onko sinun näkemyksilläsi todellakin paikka meidän kauniissa rakennelmassamme?

”Aivan taatusti!”, kuten Kenneth Beauchump (Barbaran isä) olisi sanonut. Sen vuoksi olemme laatineen sinulle neljä harjoitusta.

Ensimmäinen harjoitus on yksinkertainen. Tarvitset vain kirjan ja paksun mustan tussin (mieluiten sellaisen, joka ei läpäise paperia). Lue kaupungista kirjoitettu luku. Etsi kaksi tai kolme osaa, joista et pidä, ja piirrä iso, musta ruksi niiden yli. Noin! P.S. Jos olet lainannut kirjan kirjastosta, käytä mieluummin lyijykynää.

Kirkonmäen kirkko

Tuuli vaeltaa ja huminoi mäen päällä sijaitsevassa hylätyssä goottilaiskirkossa. Kapea torni osoittaa näennäisesti aina suoraan kuuhun. Pienine pylväineen ja hienoine holvikaarineen kirkko on joskus ollut näyttävä, mutta nykyisin se on enää ankea ja kylmä. Lasimaalaukset ovat pirstoutuneet ja värikkäitä palasia lojuu halkeilevalla lattialla. Kirkon pronssikellot soivat kerran vuodessa, vaikka ne katosivatkin yhtä aikaa Itran kanssa.

13. lokakuuta on vainajien yö. Kansantarut kertovat pahojen kuolleiden heräävän haudoistaan ja pitävän tanssiaiset Kirkonmäen huipulla. Ne raahaavat itseään mäen kapeilla kaduilla ja jahtaavat viattomia uhreja. Vaikka niitä on vaikea nähdä, ne voi kuulla. Seuraavana päivänä puolia hautausmaan haudoista peittää tuore multa.

Henkel ja Menkel

Eräät epäuskoiset ovat epäileväisinä yrittäneet todistaa nämä tarinat pötypuheeksi. Yksi heistä oli nuori tohtori Jenina Henkel (mytologi ja folkloristi yliopistolla), joka vietti vuoden 1908 teltassa kirkon ulkopuolella. Muutamia varpusia lukuun ottamatta hän ei huomannut siellä mitään erityistä, vaikka hänellä oli mukanaan spektroskooppi ja pikakirjoittaja (eräs herra Hubert Menkel). Keskiyöllä 13. lokakuuta alkoivat kirkon kadonneet pronssikellot soida. Tohtori Henkel ja herra Menkell löytyivät Hullun kukon kapakasta ennätysajassa. Heidän hiuksensa olivat muuttuneet liidunvalkoisiksi eikä kumpikaan ole suostunut puhumaan kokemuksestaan.

Sininen lohikäärme

Etelämäen alaosasta, jossa punaiset paperilyhdyt nuokkuvat tuulessa ja ilotytöt hymyilevät apeina, löydät Sinisen lohikäärmeen. Itran kaupungin vanhin oopiumluola sijaitsee alueella, kohdassa jossa Kirkonmäki sulautuu Mustalahteen.

Mestari Wu, omistaja, on lyhytkasvuinen vanha aasialainen, jolla on pitkä valkoinen parta ja harmaa hiirenhäntä niskassaan. Hän käyttää lohikäärmeen kuvilla kirjailtuja sinisiä silkkiasuja. Mestarin yhdeksän tytärtä tarjoilevat vierailijoille omatekoisia oopiumpiippuja. Huume poltetaan maaten joko divaaneilla tai yksityisemmin verhoin eristetyissä vuoteissa. Joka puolella loikoilee dandyjä, häviäjiä ja huumaantuneita kaupunkilaisia. Asiakkaat ovat pääosin miehiä. Ilmapiiri on raskas, uupunut ja mystinen. Paperilyhtyjen punainen valo murtautuu oopiumin harson läpi ja toisinaan tyttäret näppäilevät vaimeasti harppujaan. Sanotaan että oopiumunilla, joita näkee mestari Wun luolassa, on ennustusvoimaa. Asiakkaat ovat unissaan kurkistaneet sekä tulevaan että menneeseen.

Juliet Forbes

Juliet Forbes, elämäntaiteilija, lähestyy 87 ikävuotta. Hänen 80 ikävuotensa oli hyvä. Hän oli onnellinen ja hänen teoksensa saivat erityisen mainioita arvosteluja, mutta vuodet siitä eteenpäin ovat olleet alamäkeä. Seksielämä heikkeni nuoren rakastajan lähdettyä. Viini ei maistu kuin ennen ja jalatkin ovat liian hauraat pitkille kävelyille joen varrella. Viime vuosien arvostelut ovat olleet seuraavanlaisia: jatkuvaa samojen teemojen toistoa, latteaa ja suoraan sanottuna epäkiinnostavaa. Forbes on menettänyt elämänilonsa.

image

Forbes tietää, ettei hänellä ole montakaan vuotta jäljellä ja voisi siksi toivottaa kuoleman tervetulleeksi spektaakkelimaisena päätöksenä huikealle elämälle… Mutta ei. Hän ei voi lähteä tässä alennustilassa. Viime vuodet Forbes on tähystänyt käännekohtaa, skandaalia, romanttista seikkailua tai jotain muuta jonka elämäntaiteilija voisi asettaa näytteille. Tällä hetkellä arvostelijat eivät ole ainoita mielenkiintonsa menettäneitä. Häntä kohdellaan Kirkonmäen taidepiireissä kuin ilmaa.

Kyynelpuisto

Kyynelpuro solisee hiljaa. Se virtaa Kirkonmäen huipulta mäen juurelle, vehreään ja rehevöityneeseen puistoon. Sanotaan, että purosta juovat löytävät todellisen rakkauden, mutta ihmiset nyt sanovat kaikenlaista. Kyynelpuistossa on rehottavia polkuja jotka eivät johda mihinkään, murattiköynnösten koristamia takorauta-aitoja, villiruusupuskia ja sammaloituneita veistoksia. Keväisin ja kesäisin laulavat linnut, sammakot ja heinäsirkat. Yöilma on lempeä ja raikas. Keskellä rapakkoa seisoo puinen, pitkäjalkainen mökki. Siellä vanhat, kyhmyiset miehet näpelöivät arvoituksia, jotka olisi parasta jättää rauhaan: unia. Vanhusten kokeet muokkaavat aikaa, kunnes unet tulevat todellisiksi ja ottavat muotonsa Kyynelpuistossa.

Unien hieroglyfit

Kyynelpuiston mutaisen rapakon päälle on rakennettu 12 puujaloilla seisovaa mökkiä. Mökit on yhdistetty keinuvilla riippusilloilla ja paksuilla köysillä. Täällä asuvat Ka-henget.

Ka-henget olivat maagisia suojelushenkiä, jotka seurasivat muinaisten egyptiläisten sieluja läpi näiden elämän. Meidän aikamme tehtyä heistä tarpeettomia, osa on löytänyt turvasataman täältä. Henget näyttävät jurottavilta vanhoilta ihmisiltä, joilla on riutunut ruskea iho. Mökkien yllä lepää savun ja unen aromi.

Unet voidaan ymmärtää sarjana ikivanhoja symboleita. Hieroglyfit taas ovat kirjoitettua kieltä, jossa nämä symbolit asetetaan piirroksina paperille. Ne, jotka hallitsevat unien hieroglyfit, hallitsevat unien kieltä.

Hieroglyfit aktivoituvat katsottaessa. Hieroglyfejä voidaan käyttää unien ymmärtämiseen, manipuloimiseen ja uusien luomiseen.

Atu

Atu on hylännyt muut henget. Hän on muuttanut pois puistosta ja asuu kaupungin keskustassa. Siellä hän myy alennuksella painajaisia. Kun epäonninen uhri näkee Atun hieroglyfit, hän joutuu väistämättä mitä hirveimpien unien vaivaamaksi. Ongelma on se, että Atun kirjoittamat unet voivat myös muuttua todellisiksi. Muut henget haluaisivat pysäyttää Atun touhut, mutta ovat liian arkoja lähteäkseen Kyynelpuistosta.

Paxin antikvariaatti

Eräs Kirkonmäen huomaamattomimmista liikkeistä on Paxin antikvariaatti. Omistaja Anthony on huomion puutteeseen tyytyväinen, sillä kaikki tavarat eivät kestä päivänvaloa. Liikkeessä on esillä vanhoja huonekaluja, maalauksia, karttoja ja valokuvia, eikä valikoima ole mitenkään poikkeava tai mielenkiintoinen. Kellariin Anthony on piilottanut kiellettyjä esineitä, maagisia apuvälineitä ja ikivanhaa tietoutta sisältäviä salamyhkäisiä kirjoja ja kirjoituskääröjä.

Anthony Pax on tyyni, vaikkakin hermostunut vanha mies. Hän kulkee kumarassa, pälyilee jatkuvasti ympärilleen ja puhuu kuiskaten. Sanotaan, että hänellä käy yöllisiä vieraita - kellarin esineiden aikaisempia omistajia. Edelliset omistajat pitävät Anthonya hereillä ja luennoivat yöt pitkät kaikesta, joka voi mennä vikaan tai voi vahingoittaa häntä.

Huolimatta unenpuutteesta Anthonyllä on erinomainen muisti. Hän muistaa kaiken, mitä on koskaan myynyt.

A ja ei-A -katu

Hullun kukon tavernan kohdalla, siellä missä Kyynelpuro tekee mutkan, on pieni lankuilla ja kivillä tukittu kaduntynkä. Täällä on ja ei ole A ja ei-A -katu. Se on ollut ja ei ole ollut siellä niin kauan kuin ihmiset Kirkonmäellä muistavat. Mäen boheemit ja juopot antavat kaikki saman neuvon: älä mene sinne!

A ja ei-A -katu on ja ei ole olemassa yhtä aikaa. Miltei kukaan ei ymmärrä tätä ilmiötä ja moni on menettänyt järkensä yrittäessään. Jotkut niistä, jotka käyvät kadulla, kohtaavat erityisen ymmärryksen, mutta kun heitä pyydetään selittämään, mistä on peräisin heidän silmiensä loiste, tai kun heiltä kaivataan apua omaan valaistumiseen, he eivät osaa vastata. Parhaatkin yritykset kuulostavat arvoituksilta ilman ratkaisua. Ne jotka palaavat järjissään takaisin A & -A:lta (näin nimi on katukyltissä) istuvat Kirkonmäen kapakoissa lempeä ja rauhallinen ilme kasvoillaan.

Phon

Nuhruisessa, lahoamispisteessä olevassa mökissä joen rannalla asuu poppamies Ramanuja. Hän myy onnenamuletteja ja voiteita, maagisia huiluja sekä salaperäisiä yrttejä. Jotkut niistä toimivat, toiset vain joskus ja monet eivät ollenkaan. Poppamiehellä on yksi tuote, jonka ostajat hän valitsee huolellisemmin: Phon. Se on kallista ja sen valmistus vie aikaa. Vain Ramanuja tuntee ikivanhan valmistusprosessin.

Phon poltetaan vesipiipussa, jossa on kaksi suukappaletta. Ne kaksi, jotka sitä polttavat, vaihtavat kehoja: toisen sielu asettuu asumaan toisen ruumiiseen. Kuolemaisillaan olevat vanhukset ovat huijanneet nuorukaisia ottamaan raihnaisen ruhonsa ja ovat itse päässeet piinaamaan nuorukaisen ruumista. Näin, varastamalla nuorten miesten kehoja, on Ramanuja itsekin elänyt jo ajalta ennen kuin Itra katosi.

image

Mustalahti

Se oli harmaa aamu. Raskaasti vaelsimme katuja pitkin.

image

Vihainen, ujeltava tuuli puhaltaa läpi katujen. Astellessaan satamalaituria kohden Frank nostaa olkapäät korviin. Harmaat kaupunkipihat katujen varsilla kurottavat kohti kuin ankeat kasvot. Kun Frank ohittaa kujan, jossa hänen veljensä puukotettiin viime vuonna, hän värähtää heikosti. Frank ajattelee lapsiaan. Pian he nousevat mennäkseen töihin tehtaaseen, mutta myöhemmin iltapäivällä he tulevat heittämään kolikkoa laivaköysirullan viereen. Satama-alue ei ole sopiva paikka nuorille.

Frank työntää pipon syvemmälle päähänsä ja lämmittelee hieromalla kouriaan toisiaan vasten. Kauempana merellä valittaa sumutorvi. Eräs mustista rahtilaivoista on lipumassa laituriin. Edessä on taas yksi päivä laatikoiden tyhjennystä. Jälleen päivä raatamista niska limassa, palkkiona pikkurahaa.

”Nyt saa riittää tämä kärsimyksen tie”, miettii Frank itsekseen.

”Sinulla on katto pään päällä, terveitä lapsia ja vaimosi rakastaa sinua. Enempää ei mies tarvitse ja enempää ei voi edes pyytää. Ei ainakaan tällä puolella kaupunkia.”

Yleiskatsaus

Mustalahti on harmaa tilkkutäkki Itran kaupungin kaakkoisosassa. Täällä asuvat tehdastyöläiset, palvelustytöt, puutarhurit, kaupunkiapinat, naamanvääntelijät, merimiehet, huorat, ennustajaeukot, taskuvarkaat, kerjäläiset sekä salamurhaajat hopeisine puukkoineen. Kuusi- ja seitsenkerroksiset rakennukset ovat surullisia ja harmaita, julkisivut yksinkertaisia. Monilapsiset suurperheet elävät ahtaissa asunnoissa. Suurin osa asuu vuokralla, asuntojen omistajat löytää Suurniitystä tai Minttumäeltä. Kaupunginosan tiet ovat huonokuntoisia ja mutaisia, kapeita kujia ja ahtaita katuja. Kaupunginosan ilme rakentuu parkaisuista ja tappeluista, huonosta ilmasta, rotista, tehtaiden piippujen äänistä ja savusta, säälimättömästi kaahaavista kuorma-autoista, loppuunajetuista hevosista, ilotaloista ja pesuloista, naamanvääntelijöistä ja väkivallasta.

Päivisin satama vilisee toimintaa, mutta öisin se on ankea ja hylätty. Maahantuontifirmoilla on täällä omat varastorakennuksensa ja täällä lepäävät mustat laivat jättimäisiä betonilaitureita vasten. Kun työpäivä on ohi, heräävät satamaräkälät eloon peleineen ja karkeine lauluineen, nukahtaakseen jälleen aamunkajoon.

Vaikka kaupunginosa on kulunut ja harmaa, on sillä ylpeydenaiheensa. Työväenluokka on ylpeä työstään ja vapaa-aikana työläiset ovat suurimmaksi osaksi hilpeitä.

Jonas

”En välitä paskan vertaa mitä he sanovat”, murisee Jonas. Kasvojen arvet liikkuvat pyörteinä hänen puhuessaan, leuat puristuvat piipun ympärille.

”Aiemmin ne olivat suurempia ja niillä oli hampaat.” Seisotte laiturin vieressä. Siihen on juuri saapunut lasti lahtivalaita. Jonas viiltää ensimmäistä auki, vetää sisälmykset ulos ja viskoo ne lojumaan tummalle puulaiturille. Sisälmykset haisevat syysauringossa voimakkaalta ja mädälta. Varmoin käsin hän vetää ulos mahalaukun ja ripustaa sen telineiden päälle. Jotain kilisee mahalaukussa, kulmikas muoto piirtyy liukkaan ja tiiviin vatsakalvon läpi.

”Mikset avaa sitä?” Olet tahattoman utelias, mutta kadut kysymystä heti. Jonas voi suuttua tyhmistä kysymyksistä. Onneksi hän on hyvällä tuulella.

”Vain idiootti tekisi niin. Avaamattomista maksetaan paljon enemmän. Varsinkin (hän osoittaa kilisevää mahalaukkua) tällaisista, jotka näyttävät jännittäviltä.” Hän kääntyy yllättäen puoleesi ja nojaa eteenpäin, vaikka katsoo toiseen suuntaan.

”He maksavat unelmista, eikö niin. Ei sisällöstä.” Jonas sylkäisee.

”Siksi jälkeenpäin tulee aina kysymyksiä. Ainakin sen sonnan kanssa, jota ne myyvät basaareissa. Älä koskaan osta mitään basaareista! Sieltä saa vain väärennettyä tavaraa, vanhoja mahalaukkuja jotka ne täyttävät romulla.” Sinä nyökkäät.

”Se on parasta ostaa silloin, kun näkee mistä mahalaukku tulee, eikö?” Jonas nyökkää.

”Osta vain tuoretta.”

Kukaan ei tiedä, mitä valaan mahalaukusta voi löytyä, tai miten se on sinne päätynyt. Valailla ei ole hampaita, ne elävät äyriäisillä ja merilevällä. Mutta toisinaan niiden sisälmyksistä löytyy jotain kiintoisaa. Jotkut ovat löytäneet rahaa ja aarteita, toiset omituisia mekaanisia esineitä. Vaikka suurin osa mahalaukuista on täynnä puolisulaneita merenantimia, on mahoille aina markkinat. Aina löytyy joku, joka haluaa maksaa isot rahat tyydytetystä uteliaisuudesta.

Jonas väittää tulleensa kaupunkiin samanlaisessa mahalaukussa. Silloin valaat olivat suuria ja vaarallisia, niillä oli terävät hampaat ja ne suihkuttivat vettä selästään. Kukaan ei usko häntä, mutta epäuskoisilla ei ole satamassa sananvaltaa. Jonaksella on parhaat kontaktit kalastajien keskuudessa ja hän hallitsee mahalaukkumarkkinoita kovalla kädellä. Hän kauppaa salaisuuksia ja unelmia, mutta hänen toimintatapansa ovat käytännönläheiset ja kovat.

Mustat laivat lipuvat satamaan, räkälät täyttyvät merimiehistä. Maakravut kurtistavat heille ilkeästi kulmiaan valmiina tappelemaan neitojen suosiosta. Jotkut tönäisevät toista ohi mennessään. Merimiehet läikyttävät olutta ja tappelu alkaa heti. Tuoleja hajoaa, ovia lyödään säpäleiksi, laseja lentelee seiniin. Merimiehet pysyttelevät omissa oloissaan ja kurtistavat hekin kulmiaan muille asiakkaille. He ovat outoja tyyppejä, kovia kokeneita miehiä. Mistä he oikeastaan tulevat? Mitä he meressä näkevät? He eivät halua puhua itsestään tai menneisyydestään. Merimiehet elävät tässä hetkessä ja seuraavassa tytössä.

Hylättyjen turbiinien lähellä virtaa paksu neste. Se asettuu lepäämään jokeen. Me seuraamme tuota myrkynvihreää virtaa. Kuona täyttää jokirannan. Lieju ja tunneli-ihmisten laulu. Kirkuvia ääniä kadonneesta ajasta. Nukkavieruja vaatteita ja uneliaita katseita. Tehtailla ei heru ymmärrystä yhteiskunnan hylkiöitä kohtaan. Temppeli on täynnä porsaanruhoja. Uhrijuhlat ovat ohi. On aika pohtia hiljaisuudessa. Malja täyttyy savusta ja vanha pappi lennättää hopeista heiluria puolelta toiselle. Krusifiksit on puettu kukkaseppeleisiin. Lasimaalaus on taideteos.

image

Toinen oppitunti. Viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu.

Et kai usko, että olemme paljastaneet jo kaiken, mitä Itran kaupungista on kerrottavaa? Päinvastoin! On olema...