Juhana Pettersson

IKUISUUDEN

LAAKSO

Roolipeli pingviineistä

Kuvitus: Jonna Lylykangas

Ulkoasu: Tommi Kovala

Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry, 2009

image

Pingviini saapuu Ikuisuuden laaksoon kuolemaan. Matka Hiljaiselta rannalta kauas jäätikölle on pitkä ja raskas, mutta useimmille sillä ei ole merkitystä. Niitä, jotka kuulevat jäätikön kutsun, ei voi auttaa kukaan paitsi jäätikkö itse.

Hiljaisella rannalla on kymmeniä pingviinien yhdyskuntia, joiden asukkaat tekevät kaikkensa hautoakseen kunnon poikasia. Keväällä poikaset kuoriutuvat ja lähtevät Yltäkylläisyyden valtamereen kalastamaan ja oppimaan maailmasta.

Tavallinen pingviini syntyy Etelämantereella, mutta ei koskaan ota jäätä omakseen. Meri on hänen runsaudensarvensa, jäinen ranta vain turvapaikka meren kauhuilta.

On niitäkin, joita meri ei houkuttele. Heidän tovereidensä syöksyessä ensi kertaa aallokkoon nämä harvat kulkevat kohti Hävityksen vuoria, vaikka siellä ei ole muuta kuin kiveä, jäätä ja Ikuisuuden laakso.

Kaikki eivät kuole. Jotkut syntyvät uudestaan. Jäätikkö ottaa heidät omakseen, eivätkä he voi koskaan palata pingviinien joukkoon.

Ankaran tuulen tuivertaessa vuorenhuippujen lomitse heidän lämmin ja turvallinen musta selkänsä muuttuu valkoiseksi ja heidän vatsansa mustaksi kaikesta siitä pahasta, jonka tuuli puhaltaa heistä ulos.

Ne, jotka jäävät eloon, palaavat jäätikölle muuttuneina. He ovat ottaneet kylmän osaksi itseään ja hyväksyneet paikkansa jäätikön loputtomassa autiudessa. He ovat antipingviinejä.

Antipingviini Valkoisen taivaan tarina

Kuoriutuessaan Artemis oli kuin kuka tahansa keisaripingviini. Hän oli utelias, harmaiden poikashöyhenten peitossa oleva pallo.

Artemiin yhdyskuntaa riivasivat kihut ja kylmä. Merileopardit murhasivat hänen ystäviensä vanhemmat. Verenhimoisten antipingviinien ryöstöretkille ei voitu mitään.

Artemis oli vasta poikanen, eikä ymmärtänyt pingviinielämän vastoinkäymisistä mitään. Hänellä oli ystäviä ja rakastavat vanhemmat. Vanhemmat huolehtivat ja pelkäsivät poikasensa puolesta, mutta poikanen eli viattomuuden tilassa.

Lopulta koitti aika lähteä merelle. Artemiin ja hänen tovereidensa harmaat poikashöyhenet varisivat pois ja alta paljastui nuoren pingviinin musta selkä.

Tai olisi pitänyt paljastua. Artemiin höyhenten varistessa paljastui jotain kauheaa. Hänen selässään oli valkoinen läiskä.

Artemis lähti yhdyskunnasta kuten kaikki ikätoverinsakin. Mutta kun muut lähtivät merelle, Artemis ainoana lähti karkoitettuna kohti Ikuisuuden laaksoa.

Kaikki muut nuoret pingviinit sukelsivat Yltäkylläisyyden valtamereen, mutta Artemis tiesi, etteivät he toivottaisi häntä tervetulleeksi joukkoonsa. Valkoinen läiskä merkitsi hänet jäätikön omaksi. Hänen vanhempiensa mielestä oli parasta, että Artemis kävelisi yksin valkeuteen kuolemaan.

Artemis lähti Ikuisuuden laaksoon, koska hän ajatteli, että se voisi olla koti hänenlaisilleen.

Kahden viikon matkalla Hävityksen vuorille hän ymmärsi mitä kylmä on, ja tajusi, ettei Ikuisuuden laakso olisi koti kenellekään. Artemis oli matkalla kuolemaansa, mutta jatkoi silti.

Ikuisuuden laakso on halkeama Hävityksen vuorissa. Vuorten tuolla puolen kohoava Pettymysten jäätikkö pusertuu vuoria vasten ja hyökyy väjäämättömästi Ikuisuuden laaksoa pitkin alas. Laakso on ainoa reitti ylös jäätikölle.

Artemis näki edessään jyrkkien, terävien vuorenrinteiden rajaaman jäisen kuilun, jonka pohjalla viruivat lukemattomien pingviinisukupolvien jäännökset. Etelämantereen kylmässä ruumis jäätyy eikä maadu koskaan. Artemiksesta näytti, kuin kaikki nämä kymmenet ja sadat pingviinit olisivat vain asettuneet levolle ja saattaisivat herätä eloon koska hyvänsä. Vain heidän päälleen keräytynyt lumi ja jää kertoi kuinka pitkään he olivat olleet kuolleina. Jotkut olivat tulleet aivan äsken. Toiset olivat viruneet laaksossa satoja vuosia.

Artemis käveli pitkään laaksossa menneisyyden epätoivoisten pingviinien lomassa. Hänen vatsansa oli tyhjä, ja hän tiesi, ettei enää palaisi Hiljaiselle rannalle. Häntä ei pelottanut. Ehkä nälkä teki hänestä heikkopäisen, mutta Artemis tunsi olonsa rauhalliseksi. Hän jäi seisomaan lumeen ja katsoi ylös taivaalle. Vuorten huippujen välissä kulki sininen kaistale. Artemiin katsellessa se muuttui hiljalleen valkoiseksi.

Artemis ei tiennyt kuinka kauan hän ehti seistä liikkumatta. Hän menetti ajantajunsa. Kylmä syöpyi hänen höyheniinsä ja täytti hänet, mutta ei tuonut mukanaan kuolemaa. Kun Artemis havahtui, hänen selkänsä oli valkoinen ja vatsa musta. Hän oli kuolleiden ympäröimä, mutta oli itse elossa. Jäätikkö otti hänet omakseen, vaikkei hän ollut pyytänyt siltä mitään.

Artemiin nimi oli nyt Valkoinen taivas. Hän oli antipingviini.

Pingviini Arkhimedeen tarina

Jääpingviinit ovat alhaisimpia kaikista pingviineistä, eikä pingviini Arkhimedes odottanut elämältään paljoa. Hän oppi jo poikasena, että muut, hienommat pingviinit söivät aina suurimmat kalat ja rakensivat yhdyskuntansa parhaille paikoille. Poikasena hän näki, kuinka vanhemmat jääpingviinit pokkuroivat keisaripingviinien, kuningaspingviinien ja jopa päättömien paronien edessä. Pienen jääpingviinin kohtalona oli olla iäti parempiensa jaloissa.

Myöhemmin, merelle lähdettyään, Arkhimedes oppi, että jääpingviinin saaliiksi jäävät pienet, surkeat kalat, jotka eivät ole töyhtöpingviinien tai hylkeiden arvoisia. Hän ei ollut tyytyväinen elämän eriarvoisuuteen, mutta oli ihastunut erääseen toiseen jääpingviiniin, ja haaveili perustavansa perheen kunhan he molemmat pääsisivät takaisin Hiljaiselle rannalle. Heille tulisi munia, ja pian ranta täyttyisi heidän poikasistaan. Pysymällä poissa vaikeuksista ja antamalla muiden pingviinien leikkiä sankaria he säästyisivät vaaroilta ja eläisivät onnellisina.

Arkhimedeen unelmat eivät koskaan toteutuneet. Ei muiden takia, vaan hänen itsensä takia. Vaikka hän oli päättänyt elää hiljaista elämää, Arkhimedes ei koskaan voinut antaa muiden joutua vaaraan ja olla itse tekemättä mitään.

Palattuaan Hiljaiselle rannalle hän raahasti haavoittuneen keisaripingviinin merileopardilta turvaan jäälle.

Kun kihut syöksyivät yhdyskuntaan varastaakseen munia ja murhatakseen poikasia, Arkhimedes oli paikalla puolustamassa tovereitaan keihäällä.

Kun yhdyskunnan kotina ollut jäätikkö alkoi sortua mereen, jonkun piti lähteä etsimään uutta asuinpaikkaa samalla, kun muut pitivät huolta poikasista ja perustivat perheitä.

Se joku oli Arkhimedes. Hän löysi yhdyskunnalle uuden kodin, oppi sunnattomia filosofisia voimia ja taisteli kaikkein kammottavimpia, verenhimoisimpia olentoja vastaan. Hänestä tuli sankari.

Hänen rakkaansa hylkäsi hänet ja perusti perheen toisen kumppanin kanssa. Arkhimedes ei ollut enää onneton pieni jääpingviini yhteisönsä pohjalla. Hän oli joutunut kokonaan sen ulkopuolelle.

Pingviinifakta - Etelämanner on maailman kylmin, tuulisin, kuivin ja korkein manner.

JOHDANTO

Ikuisuuden laakso on roolipeli jokamiehen sankaruudesta ja siitä, kuinka jokainen, jossa on jotain erityistä, jää aina yhteisönsä ulkopuolelle. Pelissä pelataan pingviinejä, sillä pingviinin hahmossa on aina mukana ripaus komiikkaa. Se pitää ylväimmänkin sankarin inhimillisenä.

Pelissä pelataan kahdenlaisia hahmoja. Pingviinit edustavat sivistystä ja yhteiskuntaa. He asuvat Hiljaisella rannalla, ja heidän sankarinsa puolustavat tovereitaan meren, taivaan ja jäätikön vaaroilta. Antipingviinit ovat barbaareja, jotka ryöstelevät pingviinien yhdyskuntia ja elävät kaukana jäätiköllä pienissä heimoissa.

Pingviinihahmo on sankari. Sankari on joku, joka on tehnyt merkittäviä henkilökohtaisia uhrauksia muiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Pelin pingviinihahmo on hylännyt mahdollisuuden perustaa perhe ja tulla osaksi tavallisten pingviinien yhteisöä.

Sankari ei ole tyypillinen pingviini, koska on valmis rikkomaan perinnettä vastaan ja valitsemaan oman tiensä. Hän tajuaa, että jotta kaikki voisivat elää ja menestyä, jonkun täytyy tarttua keihääseen ja tehdä asioita, joita tavallinen pingviini ei koskaan kuvittelisi tekevänsä.

Antipingviinit ovat antisankareita. Antisankari on tyyppi, jota ei pahismeininkien vuoksi arvaisi sankariksi, mutta josta paljastuu sankarillisia piirteitä. Päällisin puolin itsekäs, ilkeä tai väkivaltainen hahmo onkin valmis tekemään uhrauksia.

Pelin antisankari ei ole tyypillinen antipingviini, koska hän ei ole antanut jäätikön syödä uskoaan siihen, että myös Hiljaisen rannan tavalliset pingviinit ansaitsevat elää onnellisina.

Ikuisuuden laakso ei ole peli hyvästä ja pahasta. Pingviinien yhdyskunnat ovat usein epätoivoisia, rasistisia ja sulkeutuneita paikkoja, joissa solidaarisuus karisee ikuisessä kylmyydessä. Vain oman munan selviytymisellä on merkitystä. Antipingviinit ovat vapaita, mutta heidän vapautensa hinnan maksavat tavalliset pingviinit, joilta he ryöstävät ruokaa, ja joita he joskus tappavat.

Sankaripingviini ei voi antaa yhteisön toimia moraalisena johtimena, sillä yhteisö on pohjimmiltaan täysin itsekäs. Hän joutuu tekemään päätöksensä itse, ja tämä itsenäisyys tekee hänestä epäluotettavan yhteisönsä silmissä.

Ikuisuuden laakso -peleissä koetaan länkkäreiden sankareille tuttuja kohtaloita. Lännenelokuvassa pyssymiehelle on käyttöä vain niin kauan, kun rosvot uhkaavat kylää. Vanhoilla päivillään lännensankari on onneton juoppo, josta kukaan ei välitä.

Pingviinisankarin elämä on aina tragedia. Mitä tahansa hän tekeekin, se ei pelasta häntä yksinäiseltä kuolemalta.

Yksinkertainen seikkailu voi mennä näin:

Sankaripingviinit löytävät lumihangesta yhdyskuntansa liepeiltä nääntyneen antipingviinin (myös pelaajahahmo). Juuri kun he ovat aikeissa tentata henkihievärissä riutuvalta antipingviiniltä, miksi tämä hiippailee heidän kotinsa lähellä, joukko kihuja syöksyy yhdyskuntaan. Pingviinit rynnistävät pelastamaan kotiaan katalilta linnuilta.

Kun kihut on karkoitettu (kenties antipingviini toipui tarpeeksi osallistuakseen taisteluun), käy ilmi että niiden hyökkäyksen takana oli jokin juoni. Ehkä antipingviinin heimotoverit suunnittelevat hirveää hyökkäystä ajaakseen koko yhdyskunnan mereen, ja linnut olivat vain tiedustelijoita. Pingviinien pitäisi kulkea antipingviiniheimon luo ja saada heidät jättämään hyökkäys sikseen.

Perheellisen pingviinin velvollisuudet

Mikä estää pingviiniä pyöräyttämästä munaa ja sankaroimasta siinä ohella?

Etelämanner on ankara paikka elää, ja vielä ankarampi se on silloin, kun pitäisi kasvattaa poikanen. Pingviineillä on mahassaan tasku, jossa munaa haudotaan. Keisaripingviineillä kierto toimii niin, että ensin uros hautoo munaa ja naaras kalastaa meressä vatsaansa täyteen. Odotettuaan kuukausia uros on nääntymäisillään nälkään. Poikaset kuoriutuvat, ja jos uroksella on vielä jotain mahassaan, se oksentaa sen poikaselle ruuaksi.

Naaraat kiirehtivät takaisin yhdyskuntaan heti kevään koittaessa ruokkimaan poikasensa. Heti kun vahti on vaihtunut, uros rientää mereen saadakseen vihdoin jotain syödäkseen.

Pingviinivanhemman elämä on taistelua nälkää ja kylmää vastaan. Munaa hautova pingviini ei voi herpaantua hetkeksikään. Ulkoilmassa muna jäätyy ja poikanen kuolee hetkessä. Munan kanssa pingviini voi vaappua eteenpäin vain hyvin hitaasti.

Pingviinivanhemmille ei jää aikaa mihinkään muuhun kuin perheestä huolehtimiseen. Se vie heidän jokaisen valveillaolohetkensä.

Pingviinifakta - Pingviini kykenee olemaan pitkiä aikoja ruuatta, sillä sen vatsassa ja rasvakerroksissa energia säilyy viikkoja ja kuukausia. Joskus Etelämantereen jäätiköiltä löydetään kuoliaaksi jäätyneiden pingviinien ruumiita, satoja kilometrejä rannasta. On kuin pingviini olisi päättänyt eräänä päivänä hylätä aikaisemman elämänsä ja suunnata nokan kohti Etelänapaa. Se on kävellyt suoraa viivaa päiviä, viikkoja, kenties kuukausia, kunnes nälkä on vienyt siltä kyvyn sietää kylmää.

Kukaan ei tiedä, miksi jotkut pingviinit tekevät näin. On helppo kuvitella, että tällaisella pingviinillä on tutkimusmatkailijan sielu. Nämä pingviinit ovat pelin antipingviinien inspiraatio.

Peli

Ikuisuuden laakson pelaamiseen tarvitaan pelinjohtaja ja yhdestä viiteen pelaajaa. Lisäksi tarvitaan tavallisia, kuusisivuisia noppia. Olisi hyvä, että jokaisella osallistujalla olisi vähintään viisi noppaa. Jokainen pelaaja ohjaa yhtä pingviinihahmoa. Hahmon tiedot kirjataan ylös hahmolomakkeelle. Sellainen löytyy tämän kirjan viimeiseltä sivulta.

Pelinjohtaja ohjaa koko muuta maailmaa. Hän suunnittelee hahmoille seikkailuja, pelaa sivuhahmoja ja rytmittää peliä. Taisteluissa ja muissa ristiriidoissa pelinjohtaja on ylin tuomari. Hän päättää, mitä tapahtuu. Ikuisuuden laakso on siis perinteinen pöytäroolipeli edeltäjiensä kuten Dungeons & Dragons ja Exalted malliin.

Ikuisuuden laaksossa pelataan sankareita ja antisankareita, jotka kokevat hurjia seikkailuja. Vaikeat valinnat ovat seikkailujen ytimessä ja loppu on usein melankolinen. Vaikka sankarit ovat lopuksi voitokkaita, on pohdittava mitä se tarkoittaa? He voivat päihittää vihollisen, mutta taistelun tuoksinassa he oppivat ymmärtämään ja kunnioittamaan häntä niin, että voitto tuntuu tyhjältä.

Pelissä on taistelua ja toimintaa, mutta myös keskustelua ja pohdintaa. Kaikki hahmot eivät ole koskaan samaa mieltä asioista. Jos ei muuten niin siksi, että jokaisessa peliporukassa pitäisi olla sekä pingviinejä että antipingviinejä.

Ikuisuuden laakso toimii parhaiten yhden pelikerran mittaisina, siististi rajattuina seikkailuina. Silloin peli kestää kolmesta kuuteen tuntiin. Siinä ajassa tutustutaan hahmoihin, päästään vihille seikkailun ytimessä olevasta uhasta, ongelmasta tai ristiriidasta, selvitään vaikeuksista ja tehdään lopussa ratkaisu. Koska Ikuisuuden laakson hahmot ovat pingviinejä ja se sijoittuu Etelämantereelle, kaikki on yksinkertaista ja selkeää, nopeasti omaksuttavissa. Se on omiaan rajatuissa peleissä, joissa mahdollisia ratkaisuja on rajallisesti.

Ikuisuuden laaksoa voi pelata myös kampanjana. Silloin pelejä voi olla vaikkapa kymmenen, ja tarina jatkuu pelistä toiseen. Tällaisessa pelissä pelinjohtajan täytyy keksiä tarpeeksi sivuhahmoja, jotta maailma tuntuu elävältä. Hänen täytyy hahmotella useita pingviiniyhdyskuntia ja käyttää pelin maailmaa koko laajuudessaan välttääkseen liian yksinkertaisuuden tuomaa alkeellisuutta.

Genre

Vaikka Ikuisuuden laakson pingviineillä on keihäitä ja panssareita, ei pelin genre pohjimmiltaan ole fantasia.

Fantasiaseikkailuissa uljaat soturit ja juonikkaat velhot nousevat kauas tavallisen kansan yläpuolelle taistelemaan myyttisiä olentoja vastaan. Kun he jäävät eläkkeelle, heistä tulee ruhtinaita ja kuninkaiden neuvonantajia.

Ikuisuuden laakson innoittajana toimii länkkäri. Lännensankarin tulevaisuudenkuva ei ole ruusuinen. Pyssymies on aina ulkopuolinen. Pikkukaupungin ihmiset pelkäävät häntä, vaikka ovatkin riippuvaisia hänen suojeluksestaan. Kun hänestä tulee vanha, joku nuori tulokas käy ampumassa hänet pönkittääkseen omaa mainettaan. Parhaassa tapauksessa hänestä tulee köyhä sikafarmari, kuten Clint Eastwoodin elokuvassa Armoton.

Pingviinivastine sikafarmarille on höperö vanhus, joka kuikulee yhdyskunnan liepeillä ja auttaa pienissä hanttihommissa.

Länkkärissä sankari jää lopulta yksin. Hän rikkoo sivistyksen rajoja ja kykenee siksi voittamaan vihollisensa. Voitettuaan hän huomaa, että tavalliseen elämään ei ole paluuta. Hän vaeltaa yksin jäätiköllä silloin, kun muut perustavat perheitä, kalastavat ruokaa ja iloitsevat poikastensa kuoriutumisesta.

Sisäisen pakko ajaa pingviinin sankaritekoihin. Hän ei ole perinteisen fantasiaroolipelin moraalin tuolla puolen vaeltava yli-ihminen, vaan yhteisönsä liepeillä elävä tyyppi, joka ei juuri hyödy omista sankaroinneistaan. Yhdyskunnan asukkaat juhlivat häntä tänään, mutta huomenna he jo toivovat, että hän jatkaisi matkaansa jonnekin muualle.

Periaatteessa sankaripingviinikin voi luopua keihäästään ja perustaa perheen. Silloin hänestä tulee kuin kuka tahansa muukin, yksi pingviini tuhansien joukossa. Hänellä ei ole enää aikaa kehittää filosofisia voimiaan tai käydä tutkimassa merta ja jäätikköä. Oman munan selviäminen on kaikki kaikessa.

Länkkäreiden tyyliin jotkut pingviinisankarit asuvat yhdyskuntansa liepeillä ja suojelevat sitä pahantekijöiltä. Toiset vaeltavat yhdyskunnasta toiseen, ja häipyvät kun eivät enää ole tervetulleita.

Jotkut tulevat hulluiksi eivätkä enää erota oikeaa väärästä. Heistä tulee vaarallisia uhkia, joita vastaan nuoremmat sankarit joutuvat taistelemaan.

Jos pingviinisankari on Ikuisuuden laakson vastine lännen pyssymiehelle, antipingviini voisi olla intiaani. Hiljaisen rannan yhdyskunnissa asuvat pingviinit pitävät antipingviinejä kammotavina hirviöinä, joilla poikasia pelotellaan. He edustavat tuulta, viimaa ja kuolemaa. He ovat ottaneet omakseen tavallisen pingviinin kaksi suurinta pelkoa: lapsettoman elämän ja kylmyyden. He liikkuvat jäätiköllä kuin näkymättömät aaveet, ja ovat kotonaan paikoissa, jotka saavat pingviinien veren hyytymään.

Vertaus ei ole täydellinen. Jokainen antipingviini on joskus ollut pingviini itsekin, ja tavallaan antipingviinit ovat pingviiniyhteisön oire. Heillä on omat vaeltajien yhteisönsä, joihin kerääntyy paljon itsenäisiä, fiksuja pingviinejä, joilla ei ole sijaa Hiljaisella rannalla.

Tarinoita pingviineistä

Joillekin sankareille tärkeintä on oma legenda. Sankaripingviinillä ei ole jälkeläisiä, mutta mikäli hän tekee jotain tarpeeksi urheaa, ehkä hänet muistetaan sitten kun hän on kuollut. Ei ole tavatonta, että omasta legendasta tulee pakkomielle erityisesti vanhemmille ja heikentymään päin oleville pingviinisankareille.

Sankarille tarinasta on hyötyä ja haittaa. Tunnettu pingviini voi karkoittaa vihollisensa pelkästään maineensa voimalla, mutta samalla hän vetää puoleensa uusia uhkia. Häntä kohdellaan paremmin pingviniyhdyskunnissa, mutta samalla hänen mahdollisuutensa koskaan palata elämään tavallista elämää katoavat.

Ikuisuuden laaksossa kiertelevä sankari törmää lopulta omaan tarinaansa. Nuoret pingviinisankarit haluavat seurata häntä. Yhdyskunnat iloitsevat saadessaan hänet keskuuteensa, ja lähettävät hänet innoissaan itsemurhatehtävälle. Silloin täytyy tehdä päätös, onko legenda jotain, jonka takia kannattaa kuolla.

Peliasu ja -olosuhde

Ikuisuuden laaksoa voi pelata missä tahansa: omassa olohuoneessa, mökillä, autossa, lentokoneessa tai puistossa. Jos pelikokemuksestaan haluaa täydellisen, siihen on kuitenkin syytä valmistautua. Pelinjohtajan täytyy suunnitella hahmoille seikkailu etukäteen, ja pelaajien hahmojen luomiseen voi käyttää paljonkin aikaa.

Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan pelatussa Ikuisuuden laaksossa pelinjohtaja ja pelaajat pukeutuvat frakin, smokin tai shaketin takkeihin. Takin alla voi pitää mitä tahansa valkoista paitaa. Olennaista on, ettei se ole housuissa. Antipingviinin pelaaja voi halutessaan sonnustautua valkoiseen pikkutakkiin, frakkitakkiin tai muuhun vaatteeseen. Myös valkoiseen lakanaan kääriytyminen on hyväksyttävää. Alla on musta paita.

Talvella voi pelata ulkona huopiin kääriytyneenä tai sisällä ikkuna auki. Tällöin on syytä varustautua kuumalla juotavalla, sillä pelistä ei tule mitään, jos kaikilla on flunssa.

Ruokahuollon puolella parhaiten toimivat kalaruuat, jälkkäriksi jäätelöä. Mustavalkoinen lakritsijäätelö on erityisen hyvä valinta. Eksoottiset, jääpaloilla tai jäämurskalla varustetut drinkit ryydittävät hyvin peliä.

Pelimusiikkina toimii parhaiten paatoksellinen sankarivääntö. Philip Glassin minimalistinen, kylmä ja ylevä musiikki kuvaa hyvin loputtomien jäätiköiden tyhjyyttä. Hyviä levyjä ovat Kundun-elokuvan ja Akhenaten-oopperan soundtrackit. Basil Poledouriksen Conan: Barbaari -elokuvaan säveltämä soundtrack on tietysti voittamaton kaikissa sankarointipeleissä. Länkkäritunnelma syntyy tietenkin Ennio Morriconen spagettiwestern-soundtrackeilla.

Lähdemateriaalia

Pingviinien marssi (La marche de l’empereur), ranskalaisen Luc Jacquetin Oscarinkin voittanut dokkari keisaripingviinien elämästä. Paras yksittäinen elokuva, jonka tätä peliä varten voi katsoa. Kuvaus keisaripingviinien munien hautomisen ja poikasista huolehtimisen ympärillä pyörivästä elämästä Etelämantereen välinpitämättömän kylmyyden keskellä on erinomainen.

Happy Feet, George Millerin keisaripingviinejä käsittelevä piirroselokuva. Pingviinien yhteisö on tehty hienosti hauskassa elokuvassa. Muut pingviinit laulavat, mutta yksi steppaa. Hänellä ei ole helppoa.

Penguins on luontokuvaaja Fritz Pölkningin kirja pingviineistä. Siinä on valokuvia ja esittelyt eri pingviinilajeista, pingviinien elintavoista ja asuinympäristöstä. Hyvä ja lähestyttävä peruskirja.

The Ice, Stephen J. Pynen kirja Etelämantereesta, jäästä ja jäätiköistä. Kirja on raskassoutuinen, mutta samalla paras aiheesta kirjoitettu teos. Niille, jotka haluavat todella ymmärtää jäätikön sielunliikkeitä.

Armoton (Unforgiven), Clint Eastwoodin länkkäri, jossa eläkkeelle jäänyt pyssysankari Bill Munny lähtee tekemään vielä viimeisen keikan. Elokuva kuvaa hienosti vanhan sankarin alennustilaa ja väkivaltaisen elämän räkäisyyttä.

image

ETELÄMANNER

Ikuisuuden laakso sijoittuu Etelämantereelle, jossa asuu vain pingviinejä, hylkeitä ja muita jäätikön reunalla tuhansia vuosia sinnitelleitä olentoja. Etelämanner on vihamielinen ja vaarallinen paikka, joka ei koskaan anna armoa.

Etelämantereen maisema koostuu jäästä, kivestä ja tuulesta. Koko manner on jäätikön peitossa. Matka kohti Etelänapaa on aina ylämäkeä, sillä jäätikkö on keskeltä niin paksu, että sen alleen peittämistä vuorista näkyvät vain huiput. Ikuinen, tappava tuuli puhaltaa aina alamäkeen, keskeltä kohti reunoja. Matka kohti keskipistettä taivalletaan vastatuuleen, ja rantaa kohti kuljetaan myötätuuleen.

Jäätiköllä on omat vaaransa. Varomattomat pingviinit putoavat railoihin ja eksyvät lumimyrskyihin, jotka voivat kestää viikkoja. Jotain turvallista ikuisessa jäässä kuitenkin on. Jäätikkö on tappava, mutta yksinkertainen. Jos sää on hyvä, jäällä näkee horisonttiin asti, eikä mikään elollinen pääse yllättämään.

Päivä ja yö

Etelämantereen vuodessa on vain yksi aamu ja yksi ilta. Päivä kestää puoli vuotta, ja yö toisen puolen.

Tavallisesti peli kannattaa sijoittaa Etelämantereen päivään. Sen alkaessa pingviininpoikaset kuoriutuvat ja kasvavat, ja lähtevät lopulta merelle. Päivän päättyessä tehdään uusia munia, ja asetutaan hautomaan niitä läpi pitkän yön.

Kirkkaan ja valoisan jäätikkömaiseman hahmottaminen on pelaajalle helpompaa ja luontevampaa kuin valottoman lakeuden. Etelämantereen yötä kannattaa käyttää vain silloin, jos siihen on erityinen syy.

Yöllä kaikki on vaikeampaa. Lämpötila laskee musertaviin lukemiin, eikä pingviini voi tehdä muuta kuin värjötellä tovereidensa kanssa.

Yöllä hahmo menettää yhden pisteen lämpöä päivässä, mikäli ei ole lämmittelemässä muiden pingviinien kanssa tai muuten suojassa.

Jää

Rannalla on muutamia kivikkoisia länttejä. Joskus jään pinnalle nousee yksinäinen vuorenhuippu. Etelämantereen pinta on kuitenkin lähes kokonaan jään peitossa.

Jäätikköä on montaa erilaista. Helpointa liikkuminen on tasaisella jäällä, jonka päällä on kovaa lunta. Joskus tuuli puhaltaa lumen pois, ja jäljelle jää hyvin liukas jääpinta. Hyvin varustautunut pingviini voi liukua sitä pitkin kelkalla tai luistimella.

Joskus tuuli puhaltaa lunta ja jäätä dyynejä muistuttaviksi jäälaineiksi. Ne ovat huipulta teräviä, ja usein pingviiniä korkeampia. Näiden jäälaineiden halki kulkeminen on hyvin rasittavaa.

Etelämanner on puuterilumen valtakunta. Ilma on kylmää ja kuivaa, ja silloinkin, kun lumessa joutuu kahlaamaan, on se kuin tomussa kahlaisi. Liikkumisesta tule erityisen vaikeaa vasta, kun lämpötila nousee ja lumi alkaa sulaa ja sohjoutua. Silloin pingviinilläkin on märkää ja kurjaa, eikä kulkemisesta tule mitään.

Sää

Sää on Etelämantereen asukkaan pahin vihollinen. Tuuli puhaltaa aina etelästä pohjoiseen, mutta olosuhteet voivat muuttua häkellyttävän nopeasti. Kirkas, sininen taivas muuttuu lumimyrskyksi hetkessä.

Etelämantereella tuulee koko ajan. Tyyni ilma on harvinaista. Tuuli puhaltaa helposti jäätikköä pitkin, sillä mitään esteitä ei ole. Kovimmillaan tuuli puhaltaa niin lujaa, että ulkona liikkuminen on mahdotonta ja kaikki tasaisesta jääpinnasta törröttävä repiytyy ilmaan ja lentää pois.

Lumimyrsky voi kestää joitain tunteja tai useita viikkoja. Sen aikana näkyvyys putoaa olemattomiin, ulkona on niin kova metakka että huutoakaan ei kuule, ja puuterilunta menee kaikkialle.

Kangastukset ja oudot ilmakehän ilmiöt riivaavat jäätikön kulkijoita silloin, kun on tyyntä. Joskus taivaalla on neljä aurinkoa, joskus kaksi. Horisontissa leijuu vuorijono ja kaukana olevat hahmot näyttävät siltä, että niitä voisi koskettaa.

Pingviinin onni on, että luonto on suonut sille hyvät edellytykset selvitä näissä äärimmäisissä olosuhteissa.

Pingviinifakta - Etelämantereen jäätiköllä on paljon meteoriitteja. Tai ei ehkä yhtään sen enempää kuin muuallakaan maailmassa, mutta pellolla avaruuskivi on vain yksi kini muiden joukossa. Jäätiköllä lepäävä kivi on voinut ilmestyä siihen vain taivaalta. Jokainen murikka on meteoriitti.

Meteoriittejä on löydetty Maapallon pinnalta noin 31 000, joista yli 23 000 Etelämantereelta.

Pelissä taivaalta pudonneella kivellä voi olla ihmeellisiä ominaisuuksia.

Hiljainen ranta

Hiljainen ranta on hiljainen vain talvella. Silloin pingviinit ovat hautomassa kallisarvoisia muniaan tai kalastamassa kaukana merellä. Kevään saapuessa rannat täyttyvät tuhansista pingviineistä, jotka vaihtavat kuulumisia ja juoruavat matkalla yhdyskuntiinsa. Uudet poikaset parveilevat rannalla ja syksyllä nuoret ja vanhat pingviinit palaavat pitkiltä kalastusmatkoiltaan.

Hiljainen ranta on pingviinien elämän keskus. Joskus ranta on jäätikön alta paljastuvaa soraa, joka laskeutuu loivana mereen. Joskus jäätikkö muodostaa loputtoman korkean, pystysuoran seinämän, jonka huipulta rohkeinkaan pingviini ei uskalla hypätä mereen.

Pingviiniyhdyskuntia on usein sellaisissa kohdissa, joista pääsee mereen. Joskus niissä paikoissa on myös merinorsuja ja muita Etelämantereen eläjiä.

Talvella meri jäätyy ja Hiljaisen rannan rajat laajenevat kymmenien päivien matkan päähän merelle. Jäällä voi kävellä loputtomiin pääsemättä mihinkään. Joskus tasaisesta pinnasta törröttää jäävuori.

Yltäkylläisyyden valtameri

Pingviineille meri on elämä. He syövät kalaa. Yhdyskunnat ovat aina meren rannalla, jotta pingviinit pääsisivät hakemaan ruokaa ja metsästämään.

Merivesi on kirkasta ja elämää täynnä. Veden alla näkee pitkälle, ja kaloja ja saalistajia viuhahtelee jatkuvasti ohitse. Meren pohja on täynnä värikkäitä eläimiä ja muita olioita. Meressä pingviinin aika ei käy koskaan pitkäksi, mutta siellä ei koskaan ole turvassa. Pingviinien pahimmat saalistajat elävät myös veden alla.

Meri on rikas erämaa. Pingviinit hakevat sieltä elantonsa, mutta eivät voi asua siellä.

Kaukainen saari

Yltäkylläisyyden valtamerestä kohoavat saaret ovat kivisiä, lohduttomia paikkoja. Kaukainen saari ei ole kaukainen siksi, että se olisi kaukana rannasta, vaan siksi, että sinne on lähes mahdotonta kiivetä. Saari on pelkkä meren pohjasta nouseva jyrkänne, jonka pystysuorat seinämät kohoavat kauas merenpinnan yläpuolelle.

Pingviinitarinoiden mukaan albatrossit kasvattavat poikasiaan Kaukaisen saaren huipulla olevassa laaksossa. Siellä ne ovat turvassa kaikilta vihollisilta, sillä ainoastaan albatrossit kykenevät lentämään saaren huippuja riivaavien, murhanhimoisten tuulenpuuskien lomasta laskeutuakseen turvallisesti kivikkoon.

Voi olla, että tarina on pingviinien omaa keksintöä. Monet pingviinit ovat kateellisia albatrosseille näiden vapaasta elämästä kaukana merileopardien tavoittamattomissa, ja he mielellään tekevät mielessään albratrossien elämästä ylellistä ja turvallista. Sellaista kuin onnettomat pingviinit itse haluaisivat elää.

Musta saari

Musta saari on noussut merestä tulivuorenpurkauksen myötä, ja on kokonaan pikimustaa tulikiveä. Saaren kivi on luonnottoman lämmintä, eikä sen päällä ole jäätä tai lunta. Silti pingviinit karsastavat saarta. Siinä on jotain outoa ja luonnotonta, joka saa heidät pysymään poissa, vaikka saari olisi täydellinen paikka yhdyskunnalle.

Joskus nuoret töyhtöpingviinit innostuvat tutkimaan saarta. Heidän aikeenaan on perustaa sinne oma yhdyskuntansa, mutta koluttuaan saaren loputtomia tuliperäisiä luolia he muuttavat mielensä. Niiden uumenissa on jotain, joka pelottaa jopa ahneet töyhtöpingviinit pois.

Saari on kuunsirpin muotoinen, ja sillä on loiva, miellyttävä ranta, jolle on helppo nousta merestä. Sirpin sisälle jäävässä laguunissa vesi on lämmintä, mutta vedessä ei kasva mitään.

Hävityksen vuoret

Tavallisten pingviinien ja antipingviinien elinpiirin rajoina ovat Yltäkylläisyyden valtameri ja Hävityksen vuoret. Hiljaisella rannalla alkaa jäätikkö, ja kahden viikon matkan jälkeen se päättyy vuoriin.

Hävityksen vuoret ovat korkeita, mustia ja pelottavia. Niiden rinteiltä syöksyy alas lumivyöryjä, joiden myllerryksessä ovelinkin antipingviini saattaa kadota iäksi. Vuoret ovat pingviineille vieras paikka, sillä niillä ei ole mitään mitä pingviini voi syödä, eikä pingviinillä ole mitään tapaa kiivetä niiden jyrkkiä seinämiä.

Jotkut antipingviinit seikkailevat Hävityksen vuorilla. Heitä on pakko pitää itsetuhoisina. Etelämantereen tuuli puhaltaa varomattoman pingviinin ilmaan vuoren rinteeltä, eikä alkaalla ole muuta kuin kivikkoinen kuolema.

Ikuisuuden laakso

Mikään ei elä kahden viikon matkan päässä merestä, keskellä Hävityksen vuoria. Ikuisuuden laakso on kapea, pitkä kuilu jyrkkien rinteiden välissä. Laakson kautta voi kulkea vuorten toisella puolella nousevalle Pettymysten jäätikölle, joka puolestaan jatkuu tasaisena ja muuttumattomana pidemmälle, kuin yksikään pingviini pystyy koskaan kulkemaan.

Joskus pingviinit...