Kansi

Etusivu

Kari Hotakainen

Buster Keaton
Elämä ja teot

Werner Söderström Osakeyhtiö

Helsinki

Tekijänoikeudet

ISBN 978-951-0-39258-4

© Kari Hotakainen 1991

Versio 1.0

Werner Söderström Osakeyhtiö 2012

I. Realistin asunto on surrealistin koti

I

REALISTIN ASUNTO ON SURREALISTIN KOTI

Buster Keatonin alkusanat

1

Olen Joseph Francis Keaton, Buster on lempinimeni. Se tarkoittaa suomeksi särkijää, räjäyttäjää. Kahlekuningas Harry Houdini antoi minulle tuon lempinimen, joka tatuoinnin lailla on kiinnittynyt selkänahkaani. Jotkut sanovat minua kivikasvoksi, stone face. Englanniksi se ei kuulosta pahalta.

Olen niin vanha, ettei ikäni mainitseminen herätä tunteita. Olen tarpeeksi pitkä nähdäkseni kuun ja riittävän lyhyt poimimaan kadulta satasen. Painan yhtä paljon kuin kaksi saksanpaimenkoiraa, jos niitä on pidetty nälässä kaksi viikkoa.

Tukkani on tumma, kasvot kaidat. En ole puusta veistetty, uupunut teräs lienee lähin mieleen tuleva materiaali. Kaunis en ole, mutta kestävä; moni haluaisi tiputtaa minut kolmannesta kerroksesta. Yritän uskoa itseeni, en käytä sijaisnäyttelijöitä. Luonteeltani olen romantikko, käytökseltäni realisti. Jotkut sanovat minua koomikoksi, sana kuulostaa lopulliselta: haistan siitä leimasinvärin.

Tipuin väliin. Oikeistoa ja vasemmistoa ei minulle enää ollut. Ne olivat loppuneet, kun ilmestyin luukulle. Olen tuomittu sekavuuteen, se on realistin asunto. Ja surrealistin koti.

2

Lähtökohtani ovat hyvät. Olen keskiluokkaisesta, tasaisen riitaisesta kodista. Lapsia oli sen verran, ettei yhteen suunnattu kohdevalaisinta, isäni oli sentimentaalinen ja sekava osaamatta päättää kumpaa olisi enemmän, äidin paras puoli näkyi. Perhe liikkui paikkakunnalta toiselle niin, etteivät yhdenkään paikkakunnan juuret törröttäneet takamuksistamme: istuimme hyvin. Perheemme oli yleispätevä, sellainen josta voi nousta vakuutusasiamiehiä, siivoojia, tappajia tai lakaisukoneenkuljettajia.

3

Kasvoin tynnyrissä. Seitsemäntoistavuotiaana opin puhumaan, sitä ennen sain sanottua. Puhe on haavan tekemistä: viilto, toinen, kolmas – aukenet kuin hauki.

Kun olin täyttänyt kaksikymmentäkaksi, tajusin että rakkaudella pääsen tynnyristä. Rakastuin ulkomaailmaan, hivuttauduin kohti reunoja, jotka sade ja ruoste olivat syöneet rosoisiksi. Satutin käteni verille, se kuuluu rakkauteen. Veri ja hauki. En antanut periksi, vaikka sattui ja joutui puhumaan, ei saanut sanottua. Hivutin itseni laidan yli, putosin vapauteen. Reunattomaan tynnyriin.

Oli alaa, lääniä ihan toiseen malliin. Näin pään pyörryksiin. Puhuin papupadan lailla, kiehuin yli, värjöttelin aakkossateessa. Minua rakastettiin, joskaan ei nauramatta, mutta en pahastunut. Tiesin rakkauden riskit, kytkykaupan haitat. Seuraavaksi päätin opetella hymyn, joka viiltää poskilihaksen kuin luistin jään.

4

Alakuloisuuteni ei estä minua toimimasta eikä hetkittäin pintaan tunkeva ilo suista minua raiteiltani. Parhaimmillani olen välitilassa, työhuoneeni mitättömän sisustuksen keskellä tai takahuoneessa, pakoputkisarjojen kupeessa. Vasemmalta lähtevät portaat kellariin.

Palkkasitte varaosamyyjän, muuta ette saa. Älkää yrittäkö nyhtää minusta muita ominaisuuksia, tuon eteenne tarvittavat nippelit – moottorin rakennetta en selvitä.

Olen päätynyt tähän olotilaan pitkän harkinnan jälkeen. Jos olisin väljä ja joustava, en saisi aikaan mitään. En halua elämän muljahtavan käsistä kuin saippuan. Kun tuijotatte minua silmästä silmään hämärässä porttikongissa, näette ihmisen joka on myynyt työnsä, itsensä hän on jättänyt taustalle, pahan päivän varalle.

Kaikkea, mitä en sano, voidaan käyttää minua vastaan, koska hiljaisuus on veitsi.

5

Olen hermostollisiin sairauksiin taipuvainen, kärsimätön ja nopea. Kohta on heti. Synkkyyteni ailahtelee oikullisesti iloiseen nokkeluuteen jysähtääkseen illansuussa turvallisiin lähtöasetelmiin.

Olen epäpoliittinen, tohelo siis, sovin aikaani. Olen ajaton, paikaton posetiivi, jonka kammesta kääntäen saa suoltamaan milloin iloisia nokkeluuksia, milloin jykevän synkkyyden värittämiä lausahduksia, jotka tippuvat pöytään kuin märät lapaset.

Ennen kuin minusta tuli varaosamyyjä ja Buster Keaton, toimin henkilöstön psykofyysisenä koordinaattorina ja organisaatioilmaston tutkijana. Olin eräänlainen taivaan ja maan sisälähetti. Liikuin hissillä taivaan ja maan väliä. Edestakainen liike teki minusta neuroottisen, tehtävään sopivan.

6

En juo kevytolutta enkä tee suttuisia aviorikoksia tilipäivisin. En pidä Yoko Onon äänestä enkä Irina Milanin laulusta. En vaihda puhelinnumeroita iltaisin rentoutuneitten aikuisten kanssa. Poltan liikaa ja syön liian nopeasti. Olen humalassa harvoin ja pidän sanani harmittavan usein. Pysähtelen kadunkulmiin ja näytän kriisipalvelun kohteelta. En käytä huumeita, mutta pidän siitä, kun arki läikähtää yli tai vääntyy saranoiltaan.

Et voi tulla sisääni pitämään sadetta. Kuuntelen tarinasi räntäsateesta, sohjosta ja tulipalopakkasista, mutta en ole sinun poutapilvesi, ja kun aurinko laskee, olen jo mennyt.

Olen tavattavissa virka-aikana. Mikä lieneekin ongelma, yritän löytää sopivan ratkaisun. Ratkaisu on aina kompromissi, siksi en harrasta niitä virka-ajan ulkopuolella.

Poikkean tavallisuudesta kuin polku tiestä, huomaamattomasti. Silloin olen kuin kuka tahansa paska, ryven alakulossa, ja kun liekit lyövät, vinkkaan tarjoilijan: saisinko bensaa?

Vaimoni pitää minusta. Elän ottaakseni selvää miksi.

7

Pidän töistä, joissa voi olla mykkä ja kulmikas, mutta en halua tehdä ominaisuuksistani vankilaa. Minua ei kiinnosta jäykkä miehinen kuuluisuus, joka kulminoituu 72 vuoden jälkeen hautakiven kirjoituksessa: »Hän piti turpansa kiinni, sillä aikaa kun muut homot lörpöttelivät.»

8

En työtovereideni kannustuksesta huolimatta tapa tunteitani, jätän ne kitumaan. Katson vierestä, kun myötätunto, riemu ja rakkaus ryömivät banaaninkuorilla päällystettyä tietä kohti tuntematonta. Toivon, että ne jaksavat odottaa minua tien päässä. Kun tulen perille, tunteet ovat poissa muodista. Sitten otan ne käyttöön, ja minusta tulee erilainen aikuinen. Siihen asti saatte tyytyä vajaamieliseen versioon ihmisestä.

9

Kerran minulle tehtiin tarjous, josta kieltäytymiseen minulla oli kaikki psyykkiset valmiudet. Erään yrityksen johto pani kaikki huonoimmat ominaisuuteni – epäluuloinen, ärtyisä, epädemokraattinen, äkkipikainen – järjestykseen ja kutsui kokonaisuutta parhaimmaksi parijonoksi, mitä kyseisessä yrityksessä oli pitkään aikaan tavattu. Tämän jälkeen minun on ollut helppo suhtautua adjektiiveihin epäilevästi.

10

Olen hymytön amerikkalainen. Toimin varaosamyyjänä Vantaalla ja Bronxissa, haluan mahdollisimman persoonattoman elämän, jotta ymmärtäisin paremmin ihmistä.

Esiinnyn vapaa-aikoinani elokuvissa, osissa jotka otetaan omasta päästä. Minun on helppo olla siellä: kamera käyntiin, oma itse, otto yksi.

En näe niissä elokuvissa mitään. Olen elänyt niin sakean, törmäilyä ja ymmärtämättömyyttä pursuavan elämän, etten koe sen tallenteissa mitään ihmeellistä, vain hämmentyneet kasvot, kyynelettömän tuskan, lähestyvän junan, me kaikki, otto kaksi.

Elokuvani menestyvät, koska olen kuin te.

11

Teen minkä maailma eteeni kantaa. En valikoi töitäni, en tunne erityistä väristystä minkään työn edessä, edes harvinaisempi etupyörän ripustus ei saa kylmiä väreitä kulkemaan selkäpiissä. Täytän lomakkeita, etsin malliin sopivaa kytkinlevyä, näyttelen elokuvissa, hoidan parisuhdetta, tapaan muita murteita puhuvia asiakkaita korvausta vastaan. Kun minulta kysytään, minä vastaan, kotioloissa olen puhelias.

Olen ymmällä, kannan rautalankaa mukanani, vääntelen sitä maailman mukaan, yritän ymmärtää. En tiedä vastauksia mihinkään, ja mitä vähemmän tiedän, sitä enemmän he ihastuvat tollouteeni ja ottavat siitä vaikutteita taajamansa tienvarsimainonnassa.

Minusta pidetään kiinni, koska en liity mihinkään.

12

Minulla ei ole lempeä, en osaa sitä haalia, en antaa. Mutta jotkut rakastuvat minuun ja tuovat minulle rakkautta niin paljon, etten tahdo sopia omasta ovestani sisään. Eräs antoi minulle kaikkensa niin, ettei hänelle itselleen jäänyt kuin tynkä. Pyysin häneltä vielä tuon tyngän, panin sen sisimpääni – tuohon nipukkaan, jota psykologit minussa niin mielellään ronkkivat – ja aloin kasvattaa siitä itselleni pikkurakkautta. Kun nyt kirjoitan, se työntyy esiin, räpsäyttää paidan napit auki ja häiritsee työtä. Se on rakkauden tarkoitus.

13

Selkeinä hetkinäni tunnen olevani tyyny, jota vasten kovat esineet törmäävät. Usein tätä hetkeä seuraa levottomuuden myrsky, jonka silmästä harittaa pistoolin suu. Silloin poistun neuvotteluhuoneesta miestenhuoneeseen, katson peiliin, näen tyynyn ja rauhoitun.

Kun nousen ylemmälle portaalle, sinne missä tappajia sinutellaan, tunnen huimausta ja olen miltei varma, että alemmat portaat ovat noustessani rapisseet alta pois.

Mitä pelokkaammaksi tulen, sitä enemmän saan vastuuta.

14

Hämärinä hetkinäni olen mister nobody, harmaan hotellin violetti tuoli, kestävä mutta tunnollisuutensa vanki, ja siksi tympeä. Näitä hetkiä minulla on aika usein, siksi on parempi, etten ole äänessä jatkuvasti. Teillä on käytettävissänne vanhempieni, vaimoni, työtovereiden ja ystävien lausunnot, joitakin kirjeitä sekä omat muistiinpanoni, jotka sisältyvät siniseen ruutuvihkoon.

Minua on tarkasteltava asiallisesti eri kulmista. Korostan asiallisuutta, se on pakopaikkamme kaaoksesta, alkukodistamme.

Vantaa-Bronx, toukokuulla

BK

KONEELLISEN PELTIPOJAN LÄHTÖ

Äiti ja isä muistelevat, talonmies tulee v...