Esipuhe
Maailman talousasiantuntijat ja poliittiset päättäjät ovat hurahtaneet siihen, että kulutuksen kasvu on ehtymätön lähde hyvinvoinnille ja taloudelliselle kasvulle. Tämä keynesiläinen ajatus on saavuttanut epäjumalallisen aseman taloustieteissä ja alkanut elää omaa elämäänsä. Se saa voimansa ihmisten kateudesta ja oman edun tavoittelusta.
Valitettavasti jatkuva kasvu ei ole mahdollista. Vaikka kulutus kasvaa, koska ihmisten halu jatkuvaan itsensä hellimiseen on kyltymätön, maapallon luonnonvarat eivät kasvuun riitä maailman talouden painopisteen siirtyessä Kaakkois-Aasiaan. Taloudellisen hyvinvoinnin tavoittelijoita on siellä monin verroin enemmän kuin siitä nykyisin vanhoissa teollisuusmaissa.
Kaakkois-Aasiassa hyvinvointia tavoittelee nyt liki kolme miljardia ihmistä. Jonkun on luovuttava jostain, jotta hyvää riittäisi myös uusille halukkaille. Markkinatalous toimii tässä siten, että kysynnän ylittäessä tarjonnan hinnat nousevat eli hyvinvointi kallistuu. Tämä merkitsee kilpailun kiristymistä kaikilla tasoilla yksilöistä kansallisvaltioihin ja niiden liittoihin.
Tällaisessa tilanteessa vain ne voittavat, jotka uhraavat enemmän itseään tekemällä pitempää työpäivää ja viikkoa ja ahertamalla otsansa hiessä. Tämä puolestaan syntyy motivaation kautta, joka ankeimmissa oloissa on suurempi kuin hyvään tottuneissa olosuhteissa, joissa ihmistä paapotaan kehdosta hautaan.
Poliitikkojen mahdollisuudet luvata vaalikarjalle ummet ja lammet ovat väistämättä mennyttä aikaa. Kehittyneissä länsimaissakin on palattava takaisin Raamatun totuuteen, jonka mukaan leipä on syötävä otsa hiessä.
Tämä ei välttämättä merkitse hyvinvointiyhteiskuntien alas-ajoa, mutta se merkitsee niiden rakenteiden syvällistä uudelleen arviointia. Vastuu tulee siirtymään enenevässä määrin jokaisen yksilön, perheen, suvun ja yhteisön harteille. Näissä oloissa tarvitaan jälleen kyläyhteisöllisyyttä niin kuin muinoin, ennen kuin teollistuminen ja kaupungistuminen sen hajottivat.
Tämä on valtava haaste poliittisille järjestelmille ja myös eurooppalaiselle ay-liikkeelle, joka on tottunut vaatimaan lisää liksaa ja lyhyempiä työaikoja. Näin on valittaen todettava. Kaikkien on annettava oma panoksensa yhteisöönsä ja vasta sen annettuaan on oikeutettu yhteiskunnan tukeen. Toivoa sopii, että tämä riittää pitämään yllä edes jonkinlaista hyvinvointia.
Tutkijat eri puolilla maailmaa eivät ole etsineet vaihtoehtoja kulutuksen kasvuun perustuville talousteorioille. Tässä teoksessa niitä on tarkoitus pohtia. Tulevaisuudesta kiinnostuneiden tulisi seurata tarkoin päättäjien toimia seuratessaan päätösten vaikutukset hyvinvoinnin säilymisen planeetallamme.
Haastan lukijat ja tutkijat miettimään poikkitieteellisesti nykyisen taloudellisen toimintalinjan seurauksia tuleville sukupolville. Onko meillä oikeus kuolla tyytyväisinä ja jättää lasku tulevien sukupolvien maksettavaksi. Katson kokemukseni ja monialaisen koulutukseni perusteella olevani velvollinen ja kykenevä antamaan tällaisen haasteen.
Sen lisäksi, että minulla on seitsemän erilaista tutkintoa joista kolme akateemista, olen toiminut suomalaisten suurten metsäteollisuusyritysten palveluksessa ja yksityisenä yrittäjänä yli 40 vuotta. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on syntynyt kuusi tietokirjaa mukaan lukien väitöskirjat.
Kulutus talouden moottorina
Likimain kaikki kansantalouden ja talouden asiantuntijat sekä puolueet vihreitä myöten vannovat nykyisin kulutuksen nimiin. Vain jatkuvasti kasvava kulutus voi pitää maailman pyörät pyörimässä ja kansakuntien poliitikot runsaassa leivässä ja tietenkin vallassa. Miten ihmeessä tähän on jouduttu ja voiko tätä kestää ikuisesti?
Tämähän on ymmärrettävää, koska talousteorioiden radikaali uusiutuminen kestää vuosikymmeniä. Ensimmäinen liberalismin kausi skottilaisesta Adam Smithistä John Keynesiin kesti noin 150 vuotta. Keynesiläisyyttä on nyt kestänyt noin 70 vuotta globalisaatioon, jonka toimintaperiaatteille ei ole vielä keksitty edellisten vertaisia teorioita. Kuluttaminen näyttää olevan kauhean kivaa kaikilla yhteiskunnan tasolla.
Toiseen maailmansotaan asti asiat ratkaistiin yksiviivaisesti. Ns. kolmekymmentäluvun lamaa, joka itse asiassa alkoi 1920-luvulla, kärvisteltiin kymmenisen vuotta. Kun ratkaisua ei löytynyt, pantiin sotimalla maailma tasaiseksi ja saatiin uutta rakentamista vuosikymmeniksi. Jo ensimmäinen maailmansota näytti esimerkkiä sodan positiivisesta vaikutuksesta taloudelliseen aktiivisuuteen ja tekniseen kehitykseen. Sodan aikana aseiden yms. tuotannot kehitettiin äärimmilleen. Sodan jälkeen puolestaan tarvittiin jällenrakentamista, joka kiihdytti taloudellista toimeliaisuutta.
Etenkin ensimmäinen maailmansota sai taloustieteilijänä tunnetuksi tulleen brittiläisen John Maynard Keynesin kehittelemään kansantalouden teorioita. Ne perustuivat vahvaan valtiolliseen otteeseen ja jatkuvaan kansantaloudelliseen kasvuun. ”Vanha” maailma alkaa kuitenkin olla jo aika pitkälle rakennettu ja painopiste on siirtynyt vahvasti Kaakkois-Aasiaan. Mitä tulee jatkossa tapahtumaan Euroopalle, jonka väestö vanhenee ja vähenee, mikä väistämättä johtaa kulutuksenkin vähenemiseen?
Keynes oli Cambridgen yliopiston ekonomistin poika. Hän polveutui ritarista, joka Wilhelm Valloittajan kanssa ylitti Englannin kanaalin. Saatuaan koulutuksen sekä Etonissa että Cambridgessa Keynesistä tuli laaja-alainen, joskin koppava ja elitismistä piittaamaton intellektuelli. Hän kutsui itseään oppineeksi porvariksi, jossa yhdistyy sosiaalinen ja intellektuaalinen kapinallisuus.
Hänessä matemaattinen lahjakkuus yhdistyi poikkeuksellisiin kirjallisiin kykyihin. John Keynes oli monella tavalla aikansa nuori kapinallinen, jonka mielipiteet perustuivat huolelliseen todellisen maailman tapahtumien tarkkailuun, tarkkaan tilastolliseen analysointiin ja saatujen tulosten ymmärtämiseen. Matemaattinen lahjakkuus ja looginen ajattelu vaativat veronsa mielikuvituksen ja kaukonäköisyyden osa-alueilla.
Keynesin teoriat otettiin käyttöön Euroopassa toisen maailmansodan raunioilla. Ei ole yllättävää, että noissa olosuhteissa oli järkevää valita kulutus ainoaksi ja ehdottomaksi talouden moottoriksi. Koko Eurooppa oli raunioina ja uudelleen rakentamisen tarpeessa. Ihmisillä oli pulaa kaikesta elintarvikkeista vaatteisiin. Tarvetta kulutukseen ja kysyntään oli kaikkialla yhteiskunnassa ja se oli suorastaan käsin kosketeltavissa.
Keynesin taloudellinen ajattelu oli kuitenkin paljon vanhempaa perua. Hän oli brittiläisen delegaation taloudellisena asiantuntijana Versailles'n rauhanneuvotteluissa vuonna 1919. Siellä Saksalle esitetyt puunilaiset rauhanehdot (muuten olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava) rauhanehdot saivat hänet vakuuttuneeksi siitä, että sanelurauha ei taannut uutta nousua Euroopalle, vaan sen sijaan loi uuden sodan siemenet. Niinpä Keynes täysin turhautuneena erosi ja kokosi ajatuksensa ja kritiikkinsä kirjaksi rauhan taloudellisista seurauksista (The Economic Consequences of Peace). Kirja julkaistiin vuonna 1920 ja se teki hänestä kuuluisan.
Tuon jälkeiset vuodet Keynes opetti Cambridgessa ja osan ajastaan spekuloi valuutoilla, hyödykkeillä ja osakkeilla. Hän oli myös useiden pankkien ja vakuutusyhtiöiden hallituksissa toimien monissa niistä puheenjohtajana. Läheisen ystävän mukaan Keynes oli uhkapeluri, joka totesi itsekin, että bisnes on uhkapeliä. Taloudelliset teoriansa hän julkaisi 1930-luvun laman jälkeisissä tunnelmissa. Näistä merkittävin oli ehkä Yleinen teoria työllisyydestä, koroista ja rahasta (The General Theory of Employment, Interest and Money), joka julkaistiin vuonna 1936. Seuraavassa kirjassaan (The Economic Consequences of Mr. Churchill) Keynes sätti Winston Churchillia vaatien häntä palauttamaan Englannin takaisin kultakantaan.
Kun talouden uudelleen muotoilu oli päässyt alkuun ja ensimmäiset vaurastumisen merkit alkoivat näkyä, sekatalouden johtaminen alkoi tukeutua Keynesin ja muiden uusien taloustieteilijöiden luomaan tieteelliseen perustaan. Keynes oli viktoriaanisen ja edwardiaanisen ajan tuote, jolloin vakauden, hyvinvoinnin ja rauhan takuina oli Brittiläinen Imperiumi, joka johti maailmantaloutta. Tällä asetelmalla saattoikin olla vaikutusta Keynesin suureen itseluottamukseen ja optimismiin maailmantalouden uudesta järjestyksestä.
Työllisyys, korko ja raha (The General Theory of Employment, Interest and Money 1936)
Keynes oli mestari markkinoiden psykologian tuntemuksessa ja oman sijoitustoimintansa ohella, King's Collegen kvestorina, hän kymmenkertaisti sen rahastovarat. Samanaikaisesti Keynes kartutti omaa salkkuaan taitavilla markkinaoperaatioillaan. Hän ei välttänyt riskinottamista vaan oli pikemminkin uhkapeluri. Sitkeä työttömyys Britanniassa ja massatyöttömyys suuren 1930-luvun laman aikana, käänsivät hänen mielenkiintonsa monetaarisista asioista työttömyyteen.
Keynesin teorioiden käyttäjiltä on joukkokäyttäytymisen ymmärtäminen jäänyt huomaamatta. Näinhän usein käy, kun ajatuksia kopioidaan. Niiden perimmäinen filosofia jää ymmärtämättä. Nykyiset päättäjät eivät edes historiallisen todistusaineiston perusteella ymmärrä sitä, että valtiollinen elvytys voi mennä sukanvarteen tai kulutukseen, joka hyödyttää jotakin toista kansantaloutta.
Keynesin kirja työllisyydestä, koroista ja rahasta oli uusi todiste John Maynardin kapinoinnista vallassa olevia liberaalin kapitalismin periaatteita vastaan puuttumalla niiden heikkouksista ja puutteista syntyneeseen lamaan ja suurtyöttömyyteen. Uudet teesit olivat tarpeen ja siihen hänen ” lastentarhansa” opetuslapset Cambridgessa olivat valmistautumassa.
Keynesin teoria oli yksinkertaisesti se, että puuttuvat yksityiset investoinnit tuli korvata julkisilla investoinneilla vaikka ne tiedettäisiinkin tappiollisiksi. Valtion tuli ottaa velkaa ja sijoittaa se julkisiin töihin. Tämä puolestaan toisi tappion takaisin luomalla uusia työpaikkoja ja ostovoimaa. Valtion budjetin tasapainottaminen lam...