Kansi

Etusivu

Arne Nevanlinna

VARMA

Werner Söderström Osakeyhtiö

Helsinki

Tekijänoikeudet

ISBN 978-951-0-39529-5

© Arne Nevanlinna 2012

Versio 1.0

Werner Söderström Osakeyhtiö 2012

1

PITKÄPIIMÄINEN ESITYS.

Niin oli. Yhtä tasapaksu kuin esittäjänsä.

Minkä niminen se oli?

Esitys vai?

Ei kun esittäjä.

Olin kuulevinani, että etunimi oli Varma, mutta kuulin varmaan väärin. Ei kukaan voi olla sen niminen. Ei mies eikä nainen.

Kumpi se oli?

Ei aavistusta. Oli sen verran lyhyt, että kateederi peitti alapään leukaan saakka ja ääni oli käheä.

Jos vartalo on piilossa, kuinka voit tietää että se on tasapaksu?

Mitä?

Ei mitään. Entä sukunimi?

Edelweiss tai jotain sen tapaista.

Ei kukaan voi olla senkään niminen. Ei varsinkaan Varma.

Ohjelmasta löytyy. Hetkinen tässä se on. Eräitä näkökulmia tilastoinnin blaa blaa blaa. Osastopäällikkö Varma S. Eldenius.

Mihinkä mahtaa ässä viitata?

Siveä sopisi hyvin.

Vuosia sitten tuo toisen nimen kirjainta vaille oikea arvaus olisi tuntunut pahalta, mutta ei enää. Miehet nauravat niin innokkaasti solvauksilleen, etteivät huomaa häntä pylvään takaa, vaikka se on ohut ja hän itse, no ei lihava, mutta pyylevä.

Demonstratiivisen huonosti puettuja, nahkatakki, tai rotsi niin kuin nykyään sanotaan. Toisella pitkä tukka ja hilseestä harmaat olkapäät, toisella kippurakengät ja nikotiininkeltaiset sormenpäät. Sosiologien prototyyppejä siis, eivät ihan nuoria enää, vaikuttavat sen verran hermostuneilta, että meriittien keruu tulevaisuudessa häämöttävää professorin virkaa varten taitaa olla parhaillaan käynnissä ja stipendirahat ovat loppumaisillaan.

Lainaavat alan oppikirjoista kaavakkeen, jossa kysellään yksinkertaisten ihmisten mielipiteitä yksinkertaisista asioista ja väittävät tekevänsä tiedettä, vaikka eivät osaa prosenttilaskua edes taskulaskimella. Antavat raskaat työt palkattomien, suorituspisteitä ja miestä saalistavien opiskelijatyttöjen tehtäväksi, kirjaavat tulokset omiin ansioluetteloihinsa, juovat kaljaa, harjoittavat tai yrittävät harjoittaa sukupuoliyhteyttä tyttöjen kanssa ja menevät kotiin pahaa aavistamattomien vaimojensa ja lastensa luo, kiireesti etteivät myöhästy päivälliseltä.

Varma alkaa laskeutua yliopiston päärakennuksen portaita. Hän luulee että joku seuraa, kengät kopisevat täsmälleen omien askelten tahdissa, katsoo taakseen mutta ketään ei näy, ehtii jo ajatella onko vainoharhaisuus saamassa yliotteen kun huomaa, että ääni tulee omista korkokengistä. Niistä jotka hän on tilaisuuden kunniaksi valinnut aamulla tavallisten matalakantaisten sijasta ja joiden löytäminen komeron perältä kestää ikuisuuden. Onneksi löytyvät, sillä niin kuin nuo hölmöt sosiologit sanoivat, kateederi todella peittää hänet leukaa myöten. Ilman korkokenkiä hän olisi hävinnyt kokonaan näkyvistä.

Ulkona on kylmä ja sataa. Hän avaa sateenvarjon ja antaa katseensa kiertää Suur… Senaatintorin tuttua maisemaa, vai pitäisikö sanoa miljöötä kun ollaan kaupungissa. Suur… Tuomiokirkosta hän pitää vanhastaan, ei uskonnollisen statuksen vuoksi vaan koska se hallitsee ympäristöään ja eteläreunan mitättömiä virastoja ilman anteeksipyynnön häivää.

Jalustalle nostettuun Aleksanteriin hän ei aikaisemmin ole kiinnittänyt huomiota. Mutta nyt, kun molempien silmät ovat lähes samalla tasolla, hän tuntee patsaan esittämää miestä kohtaan tiettyä epäpoliittista yhteenkuuluvuutta. Terve keisari, me seisomme täällä ylhäällä ja te alamaiset vaellatte tuolla alhaalla, hän ajattelee. Keisarin suu liikkuu, mutta vastaus hukkuu Suomen historiaa ymmärtämättömän turistibussin kuljettajan käynnistämän moottorin pörinään.

Hän vetää keuhkot täyteen syysilmaa, toteaa että yksi tällainen kokemus on antoisampi kuin sata aamuvoimistelua ja päättää paradoksaalisesti ottaa taksin. Kun hän on tulossa puolijuoksua suojatielle, jalka lipsahtaa, onneksi tasapaino säilyy, ja hän näkee, että samat sosiologit nappaavat viimeisen auton.

Nuorena ja kokemattomana, silloin kun hän ei vielä ymmärtänyt yksittäisen ja yleisen välistä eroa, hän muistaa huolestuneensa havaittuaan olevansa jossain asiassa samaa mieltä jonkun ilmiselvästi tyhmän henkilön kanssa. Nykyään hän jättää nämä omaan teoreettiseen arvoonsa eikä ole lainkaan huolestunut siitä, että tyhmien lukumäärä on kasvussa. Tiedustelumatemaattinen tutkimus on niin vaativaa, ettei aikaa jää kaikenlaisiin höpötyksiin.

Minkä minä sille voin, hän ajattelee, että antoivat kasteessa nimeksi Varma Siviä Eldenius. Ehkä Varma oli kosto siitä, ettei kauan odotettu lapsi ollutkaan poika, joka voisi jatkaa suvun papillista perinnettä. Oliko Siviä varmistus siitä, että tässä tapauksessa Varma on tytön nimi? Halusivatko he torjua ennalta sopimattomaksi katsomansa vävypojan? Luultavasti Papan keksintö. Ehkä parempaa ei voi vaatia, kun on itse nimeltään Hampus Waldemar.

Miksei Mamma puuttunut asiaan? Siksi, että oma etunimi Tekla on myös aika omituinen. Mutta mikä on Mamman toinen nimi? Ei kaikkea voi muistaa. Oli totta kai kirkon jäsen, itsestään selvää kun kyseessä on kartanostatusta havittelevan maatalon tytär ja piispanvirkaa havittelevan papin vaimo samassa persoonassa.

Täytyy tarkistaa nimi perunkirjoituksesta, hän ajattelee, helppo löytää kun pitää paperit järjestyksessä, katsomattakin tietää mistä ne löytyvät, Mamman mahonkipiirongin alimmasta laatikosta, koska sieltä kukaan muu ei arvaa niitä etsiä. Keskilaatikossa on historiallinen kokoelma sukkia ja ylimmässä vanhanaikaisia, siistejä mutta pitsireunusten vuoksi käyttökelvottomia alusvaatteita, joita hän ei jaksa heittää pois, kun tilaa omille tavaroille on muualla vaikka kuinka paljon.

Ajatus katkeaa. Varma ei huomaa, että syynä on ketju, joka alkaa siitä, että varkaus sinänsä ja varsinkin varkaan kiinnostus Tekla Eldeniuksen alusvaatteisiin on sekä epätodennäköistä että perverssiä, siirtyy yksinäisyyden tunteeseen ja päättyy lievään masennukseen.

Mielentila ei ole poikkeuksellinen. Hänen salaisessa sanakirjassaan, jonka olemassaolosta on itse vain hämärästi tietoinen, se realisoituu esimerkiksi hakusanalla Miksi puhelin ei soi. Hän tietää kenen soittoa odottaa, pettyy kun kone vaikenee, suuttuu kun soittaja yrittää myydä laajakaistaa tai houkuttelee osallistumaan johonkin idioottimaiseen gallupkyselyyn eikä ymmärrä soittaneensa alan pimeimmät kommervenkit tuntevalle asiantuntijalle.

Varma istuu sängyn laidalla ja haukottelee. Jalat eivät ulotu lattialle saakka. Hän pettää itseään kuvittelemalla, että sänky on tavallista korkeampi, ojentaa säärensä ja toteaa jälleen kerran, ettei niissä ole vikaa, solakat kuin nuorella tytöllä.

Hän pudottautuu alas, laskeutuu pitkälleen karvaiselle perintömatolle, nostaa kätensä niskan taakse, venyttää vartaloa, vääntelee nilkkoja ja saa suonenvedon, jonka tietää talttuvan vasta paljain jaloin tehdyn kävelylenkin myötä, paitsi talvella, kun Alli on unohtanut keittiön ikkunan auki. Hän hengittää syvään, ensin keuhkojen ja sitten pallean kautta, ja puhaltaa ilmat ulos kuuluvasti puhisten.

Lapsena hän voimistelee, koska Mamma käskee ja valehtelee kaikkien muiden tekevän niin. Murrosiässä, koska luulee ponnistelujen nopeuttavan naiseuden ensimmäisten merkkien ilmaantumista. Aikuisena, koska toivoo vartalonsa muuttuvan vähemmän tasapaksuksi ja enemmän puoleensavetäväksi. Ja lopulta, koska voimistelusta on tullut tapa, kestoltaan tosin vain viisi minuuttia alkuperäisen puolen tunnin sijasta.

Mamma, Alli tai joskus jopa Pappa sattuu kulkemaan käytävällä, koputtaa ovelle ja kysyy onko joku hätänä Varma, Varma-neiti tai pikku Varma, vain sen takia että hän aivastaa. Eräänä aamuna hän jää turhaan odottamaan tavallisia elonmerkkejä, tohveleiden laahaavaa ääntä, tuttuja yskähdyksiä, avattujen ja suljettujen ovien kolahduksia, veden kohinaa ja astioiden kilinää. Muutamaa kuukautta aikaisemmin kaikki on vielä ennallaan. Papan verkkaiset, Mamman määrätietoiset ja Allin varovaiset liikkeet erottuvat toisistaan ja ylläpitävät Varman turvallisuudentunnetta.

Hän kuulee omaan huoneeseensa kuinka ambulanssi ulvahtaa salin ikkunan alla ja kiiruhtaa eteiseen. Samassa vormupukuiset tulevat ja nostavat Papan paareille. Sai herra jumala slaakin sanoo Mamma itkuisella äänellä. Olisit voinut kertoa minulle ennen kuin soitat hätänumeroon, hän ajattelee, eikä tässä mitään jumalia tarvita vaan lääkäreitä, ja kysyy onko Pappa elossa.

Vanhempi kantaja murahtaa, ettei ole meikäläisten asia arvioida potilaan kuntoa, me vain kuljetetaan se joko sairaalaan tai ruumishuoneelle. Varma huomaa, että tämä vilkaisee hänen aamutakin läpi häämöttävää vartaloansa ja kääntää katseensa heti pois. Häpeääkö mies käytöstään vai onko tilaisuus tarkkailla ihmisiä intiimeissä tilanteissa ja asuissa syy siihen, että valitsi aikanaan tämän ammatin eikä malta nyt lähteä eläkkeelle?

Hautajaiset ovat Hietaniemessä. Pappi puhuu mitä puhuu, saattoväkeä on paljon ja hän kuulee kuinka yksi heistä kuiskaa vierustoverilleen mahtaa Hampus pettyä kun ei pääse taivaaseen. Ilmeisesti kollega tai sukulainen. Tai molempia.

Mamma sanoo Allin irti, tämä itkee kaksi päivää ja sanoo on meikäläinen sentään samasta pitäjästä, olkoon että torpasta eikä kartanosta. Mamma pirauttaa pari krokotiilinkyyneltä merkiksi vuosikymmeniä kestäneen palvelussuhteen päättymisestä, pysyy lujana ja ryhtyy marttyyriksi.

Käy sinä vain töissä Varma, hän sanoo, hyvä sinun on kuivin silmin olla kun saat opiskella ilmaiseksi, Papan palkka on niin pieni, että olisi ollut muuta käyttöä ruokarahoille, ulkomaanmatkat jäivät tekemättä ja turkit ostamatta, ei millään pahalla, mutta siihen aikaan sinä söit kuin hevonen ja kyllä minä voin hoitaa huushollin yksin, s...