Kansi
Etusivu
MAUNO SAARI &
JUHA NUMMINEN
MUSTA HÖYHEN
Werner Söderström Osakeyhtiö
Helsinki
Tekijänoikeudet
ISBN 978-951-0-39526-4
© Mauno Saari ja Juha Numminen 2012
Versio 1.0
Werner Söderström Osakeyhtiö 2012
Kartta
Alkusanat
»On sama, olenko muslimi vai kristitty. Laittomuuden aika on alkanut, esiin astunut aito ihminen, jumalolento, hirviö. En olisi halunnut tavata häntä.»
SYYRIAN LATAKIASSA ASUNUT KIRJAILIJA
MUZAB IBRAHIM
RADIOSSA 7.2.2012, KAHTA PÄIVÄÄ ENNEN KATOAMISTAAN.
»Mutta ei tarvitse olla oraakkeli ymmärtääkseen, että odotettavissa olevat väestökatastrofit tulevat johtamaan ilmiöihin ja asenteisiin, joiden kuvaamiseksi fasismi tuntuu väljähtyneeltä ilmaisulta.»
SUOMEN VIHREÄN LIIKKEEN PERUSTAJAJÄSEN, VALTIOTIETEEN LISENSIAATTI, TILASTOTIETEILIJÄ
OSMO SOININVAARA
KIRJASSAAN »RATKAISEVA AIKA» VUONNA 1986.
Prologi
”Olen nyt valmis.”
Mies näkee hymyttömät kasvonsa seinälle ripustetussa peilissä, muuttaa hieman asentoaan ja sanoo uudelleen:
”Olen nyt valmis.”
Hän ei ole tyytyväinen, kääntyy ja kävelee piilossaan pienen ympyrän, asettuu taas lattiaan teipillä merkittyyn kohtaan ja toistelee ääntään ja ilmettään muutellen.
”Olen nyt valmis… Olen valmis nyt… Olen nyt valmis… Nyt olen…”
Kamera on kiinnitetty kolmijalkaan ja aseteltu tarkasti aivan peilin alapuolelle. Hän puhuu peilille ja katsoo aavistuksen linssin ohitse samalla tavalla kuin tv:n uutisankkurit lukevat tekstit kameran yläpuolelle sijoitetusta näytöstä.
Mies pyörähtää ympäri ja harppaa pöydän luo, kaappaa käsiinsä paperipinkan ja selaa liuskoja, löytää etsimänsä ja lukee hetken tarkkaavaisesti. Menee sitten vielä kerran peilin luokse, ottaa erilaisia vakavia ilmeitä, nostaa ja laskee leukaansa, keskittyy, käynnistää videokameran kaukosäätimellä ja aloittaa.
”Tehtävä on suoritettu. Olen nyt valmis…”
Kameran punavalo sammuu ja mies seisoo hetken aloillaan kuin kuunnellen ja arvioiden vaiennutta ääntään ja lauseittensa sisältöä. Hän voisi uusia kuvauksen vaikka kuinka monta kertaa ja valita sitten parhaan otoksen, mutta siihen ei ole aikaa eikä hän missään tapauksessa halua kenenkään näkevän, että hän harjoitteli.
Se tekisi hänestä naurettavan, antaisi kuvan itserakkaasta ja pinnallisesta henkilöstä.
Tulos olisi sama, jos hän esittäisi lausumansa myös englanniksi, kuten ensin aikoi. Vika ei olisi kielitaidossa vaan siinä, että hän kuulosti ja näytti kokeiluissa liiankin hyvältä. Näyttelijältä.
Näyttelijä hän ei ole. Hän on vakavasti otettava ajattelija, toimija. Hän on anarkisti sanan alkuperäisessä, parhaassa ja ainutlaatuisessa merkityksessä.
Hän ei aio paljastaa sanomansa alkuperää. Mutta varmaa on, että rikostutkijat, jotka löytävät videon, oivaltavat sen yhteyden lähimenneisyyteen. Siitä tulee heille palkitseva hetki.
Kun kaikki on ohitse… Kun kaikki alkaa!
Silloin nähdään, ettei hän pilannut asiaansa henkilökohtaisuudella, tuijottelemalla silmästä silmään uhrejaan verihumalan vallassa kuten Anders Behring Breivik.
Katastrofaalinen virhe norjalaiselta!
Suuresta Julistajasta tulikin pieni, narsistinen murhaaja, ja hänen kohteistaan tuli murhattuja ihmisiä eikä suuren asian vaatimia uhreja.
Sen vuoksi Breivikistä ei jäänyt muuta kelvollista kuin nuo lauseet: ”Tehtävä suoritettu… Olen nyt valmis…” Kaikki muu hänen teoissaan oli surkuteltavaa, omahyväistä ja säälittävän pientä. Surua ilman merkitystä, murhetta ja vanhoja rakenteita lujittavaa katkeruutta.
Miten ironista, että hän joutuu nyt puuttumaan historian kulkuun, koska Breivik aiheutti tökeryydellään päinvastaisen muutoksen kuin mihin pyrki.
Mies nostaa katseensa harmaana kuohuvalle merelle. Hänen mielensä on tyyni. Hän ei ole murhaaja vaan viestintuoja, hälyttäjä, herättäjä.
Hän katsoo kelloa ja rypistää otsaansa. Aikaa ei ole yhtään liikaa.
153 metrin mittainen m/s Nordlandia saapuu Eestiluodon länsipuolelle noin 30 minuutin kuluttua jatkaen kohti Kuiva Hevosen saaren luoteiskärkeä.
Sieltä on satama-altaaseen 5 mailia eli 20 minuuttia.
Se tarkoittaa kahdentoista minuutin armonaikaa yli viidelletuhannelle ihmiselle. Sen jälkeen pelastuvat vain voimakkaimmat ja onnekkaimmat.
Myös Breivikin uhrien määrä näyttää vähäiseltä tämän teon rinnalla.
Se, mitä hänelle itselleen tapahtuu, on toisarvoista. Tärkeintä on, että hänen maineensa ja sanomansa leviävät kaikkialle maailmaan.
Mies istuutuu pöydän ääreen ja hieraisee käsiään.
Hänen edessään olevan metallikuorisen laitteen säätimet on ryhmitelty kahdeksan sarjoiksi. Kokonaisuus muistuttaa studion äänipöytää, mutta on paljon pienempi.
Mies painaa pienehkön hiiliteräspäisen meisselin säätimeen, kääntää vastapäivään puoli kierrosta tarkkaillen digitaalisen näytön punaisia numeroita.
Hän toistaa saman hitaan toimenpiteen seitsemässä muussa säätimessä, katselee hetken näytön lukemia, nojautuu tuolissaan taaksepäin, ristii kätensä takaraivolle ja kuiskaa:
”Nyt minä olen valmis.”
1. Osa
| 01 | OSA
”Väkivalta on luomistyötä. Sodat, rasismi, rikollisuus ja moraalinen romahdus ovat luomiskertomuksen jatkoa. Tiedemiehenä on iloittava, kun näkee tämän kaiken tapahtuvan silmiemme alla.”
DOSENTTI
TORSTI BLOM
ARTIKKELISSAAN ”VÄKIVALTA JA IHMISYYS” YLIOPISTO-LEHDESSÄ HUHTIKUUSSA 2012.
1. Kotiinpaluu
1
Kotiinpaluu
Merikapteeni Sten Bremer koputtaa tammioveen ja astuu sisään.
Laivanvarustaja Bengt Anderson ojentaa hoikan kaksimetrisen vartalonsa suoraksi ja sulkee viinikaapin oven, asettaa sieltä ottamansa pullon työpöytänsä kulmalle, tulee Bremerin luo kädet levällään ja syleilee. Sitten Anderson tarttuu häntä olkapäistä, katsoo miestä suorien käsivarsien päästä niin kuin elokuvissa katsotaan ja sanoo niin kuin elokuvissa sanotaan:
”Hienoa, että tulit takaisin, Sten!”
Bremerin mielessä välähtää ajatus tuhlaajapojan kotiinpaluusta.
Kylmänharmaa meri, kolme matkustaja-alusta, nostureita ja terminaalirakennuksia.
Varustamon toimitusjohtajan huoneesta avautuu näköala Helsingin Länsisatamaan. Viimeisenä laivarivissä seisoo m/s Nordlandia, jonka Sten Bremer tuntee paremmin kuin itsensä. Niin hän ajatteli ainakin sinä ankeana maanantaina, jona jysäytti Bengt Andersonin työhuoneen oven kiinni takanaan ja ryntäsi ulos hyvästelemättä edes sihteeripöydän takana istuvaa Britte Nyholmia.
Ihanaa Britteä.
Silloin Bremer katosi pää pystyssä suuremmille merille, loistavammille laivoille ja isommille palkoille. Samassa suhteessa kasvoivat myös ongelmat, mutta sitähän ei voinut silloin tietää.
Siitä on nyt kolme vuotta.
Viime viikolla hän jätti kadehditun työpaikkansa ja lensi Miamista Helsinkiin varaamatta paluulippua. Nyt hän tuntee sisimmässään lämpimän ailahduksen nähdessään laiturissa valkokeltasinisen Nordlandian.
Vanha kunnon paatti!
Kolmen vuoden eron jälkeen hän muistaa yhä laivan tunnuskirjaimet ja huomaa muistavansa myös kansainvälisen IMO-numeron 7928811. Tämä on todellista rakkautta. Sen sijaan esimerkiksi amerikkalaisen ex-vaimon syntymäajan muistamisessa oli alituisia vaikeuksia, jotka johtivat myöhästyneisiin lahjaostoksiin Tiffanyn ylellisessä myymälässä New Yorkissa.
”Tässä sitä taas ollaan”, Bengt Anderson sanoo.
”Niin ollaan”, Sten Bremer vastaa kun ei oikein tiedä, mitä muutakaan sanoisi.
”Mukava nähdä, että voit hyvin.”
”Itse asiassa minä voin himskatin huonosti, oikein penteleen huonosti, mutta kysymys ei ole terveydestä vaan firmasta.”
”Vilkaisin hieman numeroita.” Bremer kohottaa kulmiaan. ”En minä niissä mitään vikaa huomannut.”
Hän löysi varustamon vuosikertomuksen ja Andersonin tervetulotoivotuksen huoneensa pöydältä saavuttuaan tänä aamuna lentoasemalta hotelli Marskiin. Siitä päätellen tällä tapaamisella kenties olisi jokin muukin päämäärä kuin tervehdyskäynti vanhan ystävän luona.
”Ei puhuta nyt numeroista. Maistetaan mieluummin sampanjaa sinun paluusi kunniaksi!” Anderson kaataa Finlandia-kuohuviiniä laseihin ja kohottaa maljan.
Juoma on kuivaa, kylmää ja halpaa, hyvin etäistä sukua sampanjalle. Laivanvarustaja pysyy tyylissään. Upporikas, mutta elää kuin pikkuvirkamies. Voisi ajaa turpealla Mercedeksellä tai istua ministeriluokan Audin takapenkillä, mutta tyytyy kymmenen vuotta vanhaan harmaaseen Toyotaan. Tietenkin harmaaseen. Andersonin pankkiiri tuskin hätääntyisi, jos varustaja teettäisi pukunsa roomalaisella räätälillä, mutta sellainen ei voisi pälkähtää hänen päähänsä. Dressmann on hyvä vaatekauppa, josta saa kolmet housut kaksien hinnalla.
He istuutuvat samoihin nahkanojatuoleihin, joissa istuivat kolme vuotta sitten, kun Bremer ponkaisi pystyyn ja sanoi itsensä irti kovaäänisen riidan jälkeen. Se oli melko epätavallinen riita, jonka syynä oli se, että Anderson yritti taivuttaa merikapteenia ottamaan vastaan varustamon toimitusjohtajan tehtävät kolmen vuoden kuluttua.
”Vetäydyn silloin syrjään hallituksen puheenjohtajaksi”, Anderson huokaisi surumielisesti.
”Ai syrjään, loistavaa!” krapulainen Bremer ilkkui. ”Sinut tuntien tiedän, missä se syrjä on: keskellä. Sinä päätät joka tapauksessa kaikesta paitsi ehkä konttorin joulukoristeista.”
Sen jälkeen he sanoivat sanoja, joita olisi voinut sanoa ehkä yhtiön pikkujoulussa mutta ei toimitusjohtajan huoneessa keskellä työpäivää.
”Mitä sinä nyt aiot tehdä?” Anderson kysyy asettaessaan lasin pöydälle, ja ennen kuin Bremer ehtii vastata, ettei oikein tiedä, Anderson jo kertoo, että hänellä on mielessään yksi asia.
...