Image

Image

Jeff Bezos ja Amazon.comin tarina

Talentum 2012
Helsinki

Kimille ja Leilalle kiitokseksi kaikesta;
Al Zuckermanille toimimisesta erinomaisena agenttina;
Courtney Youngille etevästä toimitustyöstä;
ja muistaen Lindy Howea, joka aina jaksoi uskoa minuun.

Sisällys

1. Yksi klikkaus – ja paljon muuta

2. Yrittäjä nuorena

3. Jeff menee töihin

4. Jeff kohtaa internetin

5. Kolme nörttiä ja kirjanpitäjä

6. Miten tehdään parempi kirjakauppa

7. Kasvukipuja

8. Rahaa palaa

9. Aikuistuminen

10. Tämäkö kirjakauppa?

11. Romahdus

12. Uhkapeli nimeltä Kindle

13. Näivettääkö Amazon kirjakaupat?

14. Hyvä tyyppi, jolla on hassu nauru

15. Millainen johtaja?

16. Pää pilvessä

17. Rohkeasti askel askeleelta

Viittaukset

Asiahakemisto

1. Yksi klikkaus –
ja paljon muuta

Haluamme olla maailman asiakaskeskeisin yritys, joka myy kaikkea, mitä ihmiset haluavat verkossa ostaa.

Amazon.comin missio

22. syyskuuta 1994, kaksi kuukautta Amazon.comin perustamisen jälkeen ja kymmenen kuukautta ennen sen avautumista, Jeff Bezos päätti opetella myymään kirjoja. Hän ilmoittautui Amerikan kirjakauppiasyhdistyksen nelipäiväiselle ”Miten kirjakauppa pannaan pystyyn” -kurssille. Portlandin Benson-hotellissa osanottajia oli runsaat 40 nuorista yrittäjänaluista uutta elämänuraa kaavaileviin eläkeläispariskuntiin. Luentojen aiheina olivat esimerkiksi kirjakaupan taloushallinto, asiakaspalvelu ja varastonhoito. Opettajista yksi oli Richard Howorth, Square Books -kirjakaupan omistaja Oxfordista, Mississippistä.

Howorth painotti yli kaiken asiakaspalvelun merkitystä (mikä sattumalta onkin ainoa tapa, millä Amazon.comin ja suurten kirjakauppaketjujen kanssa voi nykyisin kilpailla). Palvelun tärkeyttä korostaakseen hän kertoi omakohtaisen esimerkin siitä, miten pitkälle asiakkaasta huolehtimisessa voi mennä.

Eräs kirjakaupan myymäläpäälliköistä oli tullut Howorthin (myymälän yläkerrassa sijaitsevaan) toimistoon ja sanonut, että alakerrassa asiakas halusi tehdä valituksen. Howorth marssi myymälään ottamaan selvää, mistä oli kysymys. Vihainen naisasiakas kertoi, että hän oli pysäköinyt autonsa kirjakaupan eteen ja että kadunpuoleisen parvekkeen kukkaruukuista oli syystä tai toisesta kaatunut multaa hänen autonsa päälle. Howorth ehdotti, että hän maksaisi auton pesun. Niinpä Howorth ja asiakas nousivat asiakkaan autoon ja ajoivat huoltoasemalle, mutta asema olikin kiinni remontin takia. Asiakas alkoi ärsyyntyä, jolloin Howorth ehdotti, että voitaisiin ajaa hänen kotiinsa. Siellä Howorth haki ämpärin, pesuainetta ja letkun ja pesi asiakkaan auton omin käsin.

Asiakas ajoi sitten Howorthin takaisin kirjakauppaan. Matkalla naisesta alkoi jo tulla ystävällinen. Kävi jopa niin, että hän tuli iltapäivällä takaisin ja osti läjän kirjoja.

Bezos kertoi myöhemmin yhdelle Amerikan kirjakauppiasyhdistyksen johtajista, että tarina oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen ja että hän oli lujasti päättänyt tehdä asiakaspalvelusta ”Amazon.comin kulmakiven”.1 Bezos näki sen olevan tärkein aseensa. ”Jos voimme pitää kilpailijoidemme huomion meihin kiinnittyneenä samalla kun me itse keskitymme asiakkaisiin, asiat menevät lopulta hyvin”, Bezosin kerrotaan lausuneen.

Kiintoisaa on, että Jeffin ja Howorthin näkemykset asiakaspalvelusta ovat kuitenkin kovin erilaiset. Howorthille tärkeintä on henkilökohtainen, kasvokkain tapahtuva palvelu. Internetissä asiakaspalvelun hoitavat enimmäkseen tunteettomat tietokoneet. ”Voisin lyödä vetoa siitä, että hän ei ole kertaakaan pessyt asiakkaan autoa”, Howorth sanoo Bezosista ehkä aavistuksen katkeraan sävyyn.

Huolimatta tunnustetusta sitoutumisestaan asiakaspalveluun Bezosin näkemys siitä tarkoittaa todellisuudessa erittäin hyvin toimivan verkkokaupan rakentamista ja toimituslupausten täyttämistä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että Amazon.comin sivuilta on vaikea löytää edes asiakaspalvelun puhelinnumeroa: Bezos haluaa kaiken tapahtuvan sähköpostitse. Amazonin asiakaspalvelu alkoi siitä, että Bezos itse vastasi sähköpostiviesteihin. Vuoteen 1999 mennessä asiakaspalvelua hoitamassa oli 500 tällaista ”customer care” -edustajaa, kukin omassa kopperossaan vastaamassa asiakkaiden sähköposteihin ja puhelimitse esittämiin kysymyksiin.

Amazonissa sähköposteja käsittelevät työntekijät ovat yleensä ylipäteviä ja alipalkattuja, eikä heillä ole erityistä kokemusta kirjojen myymisestä. Alun perin rekrytoinnissa suosittiin yhteiskuntajärjestelmään tyytymättömiä akateemisia henkilöitä. He olivat lukeneita ja heidän voitiin olettaa kykenevän löytämään kirjoja monilta eri aloilta ja aihepiireistä. Heille maksettiin vain 10–13 dollaria tunnilta mutta väläyteltiin myös mahdollisuuksia edetä uralla ja päästä käsiksi osakeoptioihin.

Monille tällainen työympäristö ei kuitenkaan ollut mikään maanpäällinen taivas. Richard Howard esimerkiksi oli suorittanut maisterin tutkinnon kirjallisuudessa, mutta päätti silti ottaa alimman asteen asiakaspalvelutyön Amazonilla, koska toivoi pääsevänsä myöhemmin toimitusyksikköön laatimaan kirja-arvosteluja.2 Hän kuitenkin kohtasi varsinaisen palvelutehtaan, jossa aina neljä ”Asiakaspalvelutaso 1:n email-edustajaa” istui samassa avokonttorikopissa. Esimiehet kuuntelivat puheluita suoritustason tarkkailemiseksi ja reittasivat työntekijöitä sen mukaan, moneenko sähköpostiviestiin tai puheluun he pystyivät vastaamaan minuutissa.

Howard kertoi myöhemmin kokemuksistaan Seattlessa ilmestyvässä sanomalehdessä artikkelissa, jonka otsikko oli ”Miten ’pääsin pakoon’ Amazon.cultista”.

Amazonissa ihmisten välistä vuorovaikutusta pidettiin lähinnä välttämättömänä pahana. Howardillekin annettiin erityinen lauseluettelo, jossa oli satoja lyhyitä vastauksia kattamaan suunnilleen kaiken, mitä asiakkaat saattaisivat kysyä. Howard koki, että sillä pyrittiin luomaan ”hajuton ja mauton kontakti työntekijöiden ja asiakkaiden välille”.

Eräänä päivänä Howardille soitti asiakas, joka kysyi, miten löytäisi James Michenerin kirjoittaman Centennial -teoksen. Koska asiakas oli kiinnostunut USA:n sisällissotaan liittyvistä romaaneista, Howard ehdotti parempana vaihtoehtona Gore Vidalin Lincolnia. Näin toimisi asiantunteva libristi hyvässä kirjakaupassa. Oman arvionsa mukaan Howard käytti puheluun 3–4 minuuttia mutta sai siitä esimieheltään moitteet. Oltuaan töissä Amazonilla kolme ja puoli viikkoa Howard sai potkut, koska hän ei ollut tarpeeksi tehokas. Howard meni töihin Microsoftille.

Amazonille töihin tullessaan toivorikkaat ja tukevista osakeoptioista haaveilleet asiakaspalveluedustajat totesivat joutuvansa tekemään pitkää päivää. Osakeoptioittenkin määrä rajoittui sataan Amazonin osakkeeseen – ja ne sai vain sillä edellytyksellä, että asianomainen oli Amazonilla töissä yli kolme vuotta ja suoriutui hyvin. Parhaat edustajat pystyivät vastamaan tusinaan sähköpostiviestiin minuutissa. Ne, jotka jäivät alle seitsemään, saivat usein kenkää. Washington Post julkaisi Amazonin ”pimeästä” puolesta paljastus-artikkelin, jossa asiakaspalvelija totesi: ”Meidän odotetaan tosissaan välittävän asiakkaista – edellyttäen, että pystymme tekemään sen uskomattoman nopeasti.”

Asiakaspalvelijoiden oli myös opittava käyttämään yrityksen UNIX-tietojärjestelmää ja käytävä kolmen viikon kurssi, jotta he tietäisivät, miten kaikki toimii. Kurssilla käsiteltiin muun muassa, miten kirjatilaukset tulevat, miten kirjat toimitetaan varastoon, miten ne hyllytetään, miten tilaukset ja pakatut kirjat täsmäytetään ja miten valitaan paras toimitustapa. Useimmin asiakkaat kyselivät joko sitä, miten kirja tilataan verkossa tai missä heidän tilaamansa kirja on.

Tietenkin Bezos tiesi, ettei hän missään vaiheessa kykenisi tarjoamaan asiakkaille samaa palvelua kuin fyysisissä kirjakaupoissa, jossa ihmiset palvelevat ihmisiä. ”Meillä ei koskaan tule olemaan sohvia, eikä meillä tarjota asiakkaille lattea”, hän kertoi Business Weekille kesäkuussa 1997.3 Sen sijaan Bezos onnistui luomaan huippuluokan internet-kokemuksen, jossa henkilökohtaisen asiakaskontaktin rooli oli hyvin pieni. Verkkosivuston oli oltava yksinkertainen, nopea ja intuitiivisesti käytettävissä ja opittavissa. Järjestelmän piti tarjota ennen näkemätön määrä kirjoja mahdollisimman huokeilla hinnoilla ja lisäksi toimittaa ne nopeasti. Kokonaisuuden oli yksinkertaisesti vain toimittava ilman minkäänlaisia ongelmia, niin että verkkosivulla vierailleet poistuisivat sieltä aina tyytyväisinä. Useimmille juuri tämä näyttää riittävän. ”Jos joskus satumme tekemään jonkun asiakkaan tyytymättömäksi”, Bezos selitti myöhemmin, ”tällainen asiakas tulee kyllä ulos kolostaan ja sanoo ’Minun kokemukseni mukaan se ei toiminut’. Word of mouth on hyvin vaikuttavaa.”4

Tämä onkin totta erityisesti internetissä, jossa viestit leviävät nopeasti ihmiseltä toiselle. Kuten Bezos sanoo: ”Internetissä jokainen on julkaisija.” Ihmiset kirjoittavat blogeja ja sähköposteja. Heistä voi helposti tulla ikäviä ja ärhäkkiä. ”Sähköpostilla on ihmeellinen kyky kytkeä ihmisen kohteliaisuusgeeni pois päältä… välillä sieltä tulee hyvin suoraa ja selkeää palautetta siitä, miten palvelua voisi parantaa. Jos ravintolassa saa huonoa ruokaa, harva menee keittiöön puhuttamaan kokkia, ottaa häntä niskasta ja sanoo, että tämän olisi syytä vaihtaa ammattia ja nopeasti.”

Joitakin kertoja on sattunut, että internetissä on levinnyt viestejä, joiden tarkoitus on ollut höykyttää Bezosia. Bezoskaan ei aina ole kyennyt ennakoimaan kaikkea sitä, mitä huippuasiakaspalveluun kuuluu. Alkuaikoina Amazonissa oli esimerkiksi käytäntönä tyhjentää asiakkaan ostoskori, jos sille ei tapahtunut ...