Kansi

Nimiö

Tekijänoikeudet

Teksti © Jarkko Tontti ja Kustannusosakeyhtiö Otava

Kartta: Ville Karppanen

Kannen kuva: Heli Hieta

Kannen tekijä: Sari Inandik

Tämä on Kustannusosakeyhtiö Otavan vuonna 2012 ensimmäistä kertaa painettuna laitoksena julkaiseman teoksen sähkökirjalaitos.

Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

ISBN 978-951-1-27060-7

Kustannusosakeyhtiö Otava 2012

Kartta

Prologi

PROLOGI

Vedeera seisoi Rakinarin ja Tarilmorin välissä Vaahteralinnan Keskusaukiolla. Isä puristi häntä vasemmasta olkapäästä ja äiti oikeasta. Jatox naukaisi Vedeeran jalkojen juuresta, kuin se olisi käsittänyt mitä oli tapahtumassa. Kaupungin suurin tori ’Keskusaukio’ oli viimeistä paikkaa myöten täynnä haltijoita. Kaikki seisoivat hiljaa, hännät harmaata kivetystä vasten laskettuina. Yleensä torin täyttivät päättymätön puheensorina, haltijalasten nauru ja huudahdukset, kiireisten askelten kapse ja kärrynpyörien narske. Näin hiljaista täällä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut, ja Vedeera huomasi itsekin pidättävänsä hengitystään.

Aukion keskellä, suihkulähteen eteen rakennetulla lavalla seisoi kuningatar Heera. Hän oli pukeutunut tummanvihreään, melkein mustaan asuun, ja ensimmäistä kertaa Vedeera näki kuningattaren ilman tiaraa. Sen tilalla oli ohut nauha, jolla hänen harmaat hiuksensa oli sidottu takaa yhteen.

Hopeiset torvet kajahtivat soimaan ja väkijoukon läpi kävi kohahdus. Se kuulosti samanlaiselta kuin säikähtäneen lintuparven lentoonlähtö Vaahterametsässä Vedeeran kotona.

Airuet astuivat esiin ja lukivat kovalla äänellä kuulutuksen.

Haltijoiden ja ihmisten johtajat ovat sopineet, kuinka Rajajoen Helmisimpukkasaaren kohtalo ratkaistaan. Näin vältetään uhkaava sota. Haltijoiden eteläisen naapurimaan Quirenin suurlähettiläs Aldor Yserdam on ehdottanut ratkaisua, ja haltijoiden kuningatar Heera ja ihmisten konsuli Saul ovat sen hyväksyneet. Niin ihmiset kuin haltijatkin valitsevat keskuudestaan ei vielä kuuttatoista täyttäneen nuoren. Heidät lähetetään yhtä aikaa matkaan kiistellyn saaren rannasta, kilpailemaan pääsystä sen keskellä kohoavan sammuneen tulivuoren huipulle. Kumpi heistä ensimmäisenä pystyttää lipun liehumaan vuoren huipulle on voittaja, ja hänen maansa saa saaren omakseen. Huipulle pääse vain maanalaiselta järveltä lähtevien tunneleiden kautta, tulivuoren rosoiset rinteet ovat liian jyrkät kiivettäviksi. Käytävät ovat niin ahtaat, että täysikasvuinen haltija tai ihminen ei niitä pitkin mahdu kulkemaan. Siksi matkaan lähetetään kaksi nuorta.

Airuet pitivät lyhyen tauon. Väkijoukosta kuului hurraa-huutoja, mutta airuet puhalsivat torviinsa vaientaakseen melun.

Vedeera muisti kyllä, että koko kiista oli alkanut juuri maanalaiselta järveltä. Joukko ihmisnuoria oli mennyt Ahvensaarelle, jota nykyään jo kutsuttiin Helmisimpukkasaareksi, ja yksi heistä oli pudonnut maassa olevaan kuiluun. Sen pohjalla oli järvi. Rajajoella kalastamassa olleet haltijat olivat kuulleet hälinän ja menneet auttamaan. Ihmispoika oli pelastettu, ja samalla haltijat ja ihmiset olivat huomanneet, että maanalaisen järven pohja oli simpukoitten peitossa. Ne eivät olleet syötäviä simpukoita, vaan helmisimpukoita, joista joidenkin sisällä oli arvokas helmi. Kun tieto oli levinnyt, ihmiset olivat ilmoittaneet, että simpukat ja saari kuuluivat heille, koska ihmisnuoret olivat ne löytäneet. Ihmisten konsuli Saul oli kutsunut kuningatar Heeran neuvotteluihin, mutta ne olivat epäonnistuneet ja oli huhuttu jo uudesta sodasta.

Kun väkijoukko taas hiljeni, airuet jatkoivat kuulutuksen lukemista.

Ihmiset ovat suorittaneet valinnan pääkaupungissaan Pohjassa. Nyt on haltijoiden vuoro. Suureen pronssiastiaan on kerätty jokaisen sopivan ikäisen haltijanuoren nimi, kukin paperinpalalle kirjoitettuna. Kuningatar nostaa nyt yhden. Quirenin suurlähettiläs Aldor valvoo puolueettomana tarkkailijana arvontaa.

Vedeera nykäisi Rakinaria hihasta ja pyysi päästä tämän olkapäille istumaan, jotta näkisi paremmin.

Hyvä on, isä sanoi ja kumartui. Vaikka et sinä ole enää lapsi, toivottavasti jaksan vielä nostaa sinut.

Vedeera kiipesi Rakinarin hartioille. Nyt hän näki selvemmin yli väkijoukon, jonka keskellä lavalla Heera parhaillaan astui eteenpäin kohti puolipallon muotoista pronssiastiaa. Kaikkien lavalla seisovien ylhäisten haltijoiden hännät olivat piikkisuorassa pystyssä, paitsi tietysti kuningattaren, jonka häntää kukaan ei ikivanhan perinteen mukaan saanut nähdä, vaan se oli aina vaatteiden alla piilossa. Pitkä, tummanpunaiseen kaapuun pukeutunut quirenilainen Aldor seisoi Heeran vieressä.

Kuningatar työnsi kätensä pronssikulhoon, sulki silmänsä ja otti yhden paperinpalan käteensä.

Vedeera pidätti hengitystään. Kaikki pidättivät hengitystään. Oli niin hiljaista, että heinänkorren tipahtaminen aukion kivetykselle olisi kuulunut. Kuningatar luki nimen paperista ja ojensi sen airuiden johtajalle.

Haltijoiden kilpailuedustaja on, airuet aloittivat kovalla äänellä.

Tauko, kuului rummutusta, Vedeera sulki silmänsä ja jännitti häntäänsä aivan pystysuoraan. Isän ote tiukkeni hänen nilkkojensa ympärillä.

Vedeera, Rakinarin ja Tarilmorin tytär Vaahterametsästä, Vaahterikon kylästä, airuiden ääni kiiri väkijoukon ylitse.

Vedeeran hengitys salpautui, eikä hän aluksi uskonut kuulemaansa. Äiti parahti, ja Rakinarin huulilta sihahti kirosana, jota Vedeera ei koskaan ennen ollut kuullut isän suusta. Joku tuttu haltija väkijoukosta osoitti Vedeeraa kädellään, ja kaikkien päät kääntyivät kohti häntä. Kuului huudahduksia, ja monet taputtivat torin kiveystä hännällään.

Isä laski hänet alas. Äidin kasvot olivat maidonvalkoiset, ja hän pyyhki silmiään hihaansa. Hänen häntänsä oli valahtanut alas aivan velttona.

Joukko sotilaita lähti marssimaan väkijoukon läpi Vedeeraa, Rakinaria ja Tarilmoria kohti. Heidän johdossaan asteli ylhäinen neuvoshaltija Lothiel, Vedeeran luokkakaverin Thinadran isä. Thinadraa Vedeera tosin pystyi hädin tuskin kutsumaan kaverikseen, ainakaan he eivät olleet ystäviä.

Lothiel oli pukeutunut kultalangoin koristeltuun raskaaseen kauhtanaan. Hänen vasemmassa kädessään oli musta neuvoshaltijan sauva, jonka päässä hohti jalokivi. Hänen kasvonsa olivat yhtä harmaat kuin hänen hiuksensakin, kuin tuhkaa. Saavuttuaan heidän luokseen Lothiel kumarsi isälle ja äidille ja pyysi Vedeeraa lähtemään mukaansa. Hän vakuutti Rakinarille ja Tarilmorille, ettei ollut mitään pelättävää.

Teidän perhettänne on kohdannut suuri kunnia, Lothiel hymyili maireasti äidille.

Rakinar halasi Vedeeraa.

Äiti ja minä rakastamme sinua enemmän kuin mitään muuta maailmassa, isä kuiskasi Vedeeran korvaan. Rohkeutta.

Vedeera nieleskeli ja onnistui pidättämään kyyneleensä. Hän ei uskonut tapahtunutta todeksi. Miksi juuri hän, sadoista mahdollisista haltijanuorista?

Äiti ei pystynyt sanomaan mitään, silitti vain Vedeeran kuparinvärisiä hiuksia hiljaa, samalla lailla kuin silloin, kun Vedeera oli ollut pieni ja maannut kuumeessa sängyssä.

Minä pidän huolta Jatoxista, Rakinar lupasi.

Kissan silmiin ilmestyi hurjistunut katse, kuin se olisi ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa.

Minä haluan tietää, mitä tyttärelleni tapahtuu, Rakinar sanoi ääni väristen.

Hovin lähetit tuovat kyllä tietoja Vaahterikkoon, ei ole syytä huoleen. Vedeeraa harjoitetaan kilpailua varten ja hän saa parhaan mahdollisen ylläpidon kuningattaren kartanossa, Lothiel vakuutti.

Lothiel tarttui Vedeeraa olkapäästä, samalla lailla kuin isä ja äiti vielä äsken, ja he lähtivät kulkemaan sotilaiden keskellä väkijoukon halki.

Haltijat olivat hiljentyneet ja muodostivat kujan, jonka lävitse saattue kulki. Kaikki katsoivat Vedeeraa. Vedeera tunsi itsensä pieneksi, hirvittävän pieneksi ja avuttomaksi. Hän tunnisti joukosta ystävänsä Taikalin ja Citinin ja koulun ensiluokkalaiset kaksoset, pienet haltijalapset Loriasin ja Jeminan.

Jemina katsoi häntä liikkumattomana. Pieni kyynel valui alas tytön poskea, mutta hän heilutti Vedeeralle urheasti kättään ja nosti häntänsä kohti aurinkoa.

Ensimmäinen luku

Siinä kesäisessä päivässä oli jotain erilaista aamusta alkaen. Tai siltä Vedeerasta pitkään jälkeenpäin tuntui. Jatox herätti hänet niin aikaisin, etteivät metsän linnutkaan olleet vielä hereillä vaan pörhistelivät nukuksissa oksilla ja pesissään. Vedeera säpsähti hereille kutinaan kasvoillaan. Kissa oli hiipinyt hänen tyynylleen, ja sen turkki oli aivan kiinni Vedeeran nenässä.

Hänen parhaat ystävänsä Citin ja Taikal olivat molemmat tänään poissa kotoaan, matkoilla vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Vedeera ei oikein tiennyt mitä hän tekisi yksinään. Mutta nyt hän ainakin ehtisi hoitaa velvollisuutensa ennen kuin päivä kunnolla edes käynnistyisi. Isä ja äitikään eivät olleet vielä heränneet, ja Vedeera hipsi keittiöön Jatoxin kanssa. Hän antoi kissalle maitoa ja söi itse päärynän ja palasen kovaa juustoa.

Tarilmor ja Rakinar olivat jo luovuttaneet aamiaisten suhteen. Nykyään he vaativat vain, että Vedeera ilmestyisi päivällä oikeaan aikaan syömään ja illalla nukkumaan. Kesäloman ajan hän sai muuten viilettää Vaahterikon kylässä ja sen lähimetsissä miten halusi. Kunhan hän petasi sänkynsä aamuisin ja hoiti osansa kasvimaan kitkennästä ja kastelemisesta.

Sulkiessaan ulko-oven takanaan Vedeera muisti, että loma oli kääntymässä loppua kohti. Auringon valo oli jo erilaista kuin kesän alussa, jotenkin väsyneempää, ja sato oli kypsymässä heidän puutarhassaan.

Hän kieltäytyi ajattelemasta loman loppumista enempää ja kiirehti kasvi...