Kansi

Etusivu

MARKKU KUISMA • TEEMU KESKISARJA

Erehtymättömät

Tarina suuresta pankkisodasta ja liikepankeista Suomen kohtaloissa 18622012

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ

HELSINKI

Tekijänoikeudet

ISBN 978-951-0-39346-8

© Markku Kuisma ja Teemu Keskisarja 2012

Kannen kuva: Kalle Kultala / Suomen valokuvataiteen museo

Versio 1.0

Werner Söderström Osakeyhtiö 2012

Lukijalle

»Pankit ovat ne kanavat ja valtimot, joita myöten veri juoksee ja joita ilman ei elämä ole mahdollinen ja jotka ensiksi on saatava kuntoon, jotta nykyaikainen elämä voisi päästä kulkemaan», kirjoitti J.K. Paasikivi, pitkän linjan valtio- ja pankkimies. Hän ei liioitellut vähääkään.

Pankkien historia kulkee keskeisenä juonteena läpi modernin Suomen synnyn ja kehityksen. Tämä teos kertoo tarinan, johon limittyy koko suomalaisen yhteiskunnan kohtalo. Läsnä ovat myös rahan maailmanlaajuiset liikkeet, jotka Frankfurtista, Lontoon Citystä tai Wall Streetiltä ovat heijastuneet Aleksanterinkadun pääkonttoreihin ja niistä suomalaisten arkielämään.

Pankkihistoriasta tulevat ensiksi mieleen kriisit, uhkayritykset, romahdukset ja lamojen kauhut. Mutta eikö jokaista pudotusta edellä jonnekin kapuaminen? Ja enimmäkseen maailma makaa sitenkin, että jokaisesta kuopasta on noustu ja yhä noustaan.

Usein kysellään, voiko historiasta oppia mitään. Ainakin tarjolla on takautumia ja tutunoloisia tapahtumakulkuja, vuoroin huojentavia ja vuoroin masentavia. Monet ovat ne valtatiet ja harhapolut, onnenpotkut ja kauhu-uutiset, neronleimaukset ja huiputukset, jotka 150 vuodessa johtivat liikepankkien, Suomen ja maailman nykyisyyteen.

Pitkä aikajänne osoittaa, kuinka paljon siitä, mikä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa, johtuu kauan sitten tehdyistä valinnoista. Tämän tajuaminen auttaa etsittäessä reittejä eteenpäin jo pelkästään siksi että tietäisimme, matkaammeko todella eteenpäin vai taaksepäin.

***

Kertomuksemme pääosassa ovat instituutiot ja ihmiset, joilta edellytettiin erehtymättömyyttä. Kansallis-Osake-Pankin väki kutsui johtokuntansa ylhäisyyksiä leikillään »erehtymättömiksi». Vuorineuvos Gösta Serlachius puolestaan oli vihan ja kaunan vallassa nimitellessään Yhdyspankin tirehtöörejä »kaikkitietäviksi» liike-elämän herroiksi. Aivan toisesta suunnasta ja toisessa hengessä tuli samantapaiseen päätelmään 2000-luvulla Goldman Sachsin pääjohtaja Lloyd Blankfein. Hän kertoi mahtavan investointipankin tekevän »jumalan töitä», melkeinpä yhtä kaikkitietävänä ja erehtymättömänä kuin Jumala.

Erehtymättömät, kaikkitietävät pankit ja pankkimiehet osoittautuivat, selvä se, inhimillisesti erehtyväisiksi niin kuin tapahtuu nyt ja tulevaisuudessakin, kaikenmoisissa ihmisistä koostuvissa instituutioissa. Poliitikko, yritysjohtaja tai tavallinen kansalainen saattaa vuonna 2012 luulla elävänsä poikkeuksellisen kriisin aikaa. Aikaikkunasta katsominen osoittaa, että se on totisesti harha.

Eivät 1860-luvun nälkävuodet ja uuden vuosituhannen globaali finanssikriisi eroa toisistaan niin paljon kuin äkkiseltään uskoisi. Vaikka liiketoiminnan ympäristö ja instrumentit sekä pankkiirien puvut muuttuvat, pohjalla pilkottava talouden dynamiikka ei muutu, eikä kai ihmisen perusluonnekaan.

Pankkihistoriaamme lävistää kahden suuren, Suomen Yhdyspankin (perustettu 1862) ja Kansallis-Osake-Pankin (1889) kilpailu. Dramaattisimmillaan se purkautui valtataisteluissa ja jakoi koko liike-elämän finanssileireihin. Satavuotinen pankkisota päättyi vasta 1990-luvun musertavaan kriisiin ja ratkaisuun, jota edeltävät polvet eivät olisi voineet todeksi kuvitella.

Meritan synty vuoden 1995 suurfuusiossa ei jäänyt tämän tarinan viimeiseksi yllätykseksi. SYP:n ja KOP:n perillinen loi oma-aloitteisesti ja kiihkeässä tempossa ”Kalmarin unionia”. Kansallisen pankkihistorian päätepisteessä muodostui Pohjoismaiden ja koko Itämeren piirin mahtavin liikepankki Nordea.

***

Miten pankkihistoriaa pitäisi kirjoittaa? Kysymys on rannaton, mutta yhdeltä lähtökohdaltaan rajattavissa. Yhdyspankin pääjohtaja Mika Tiivola sanoi läksiäishaastattelussaan, että »on varottava ryhtymänsä muistojensa museon ylivahtimestariksi». Hän tarkoitti sitä, että pankki tai mikä hyvänsä suuryritys ei saisi kirjoittaa omaa historiaansa. Eikä varsinkaan manipuloida sitä erehtymättömyyden monumentiksi. Hämyisiin holveihin pitää katsoa ulkopuolisen tutkijan.

Käyttämiämme lähteitä voi paisuttelematta sanoa ainutlaatuisiksi. Nordean edeltäjien arkistossa säilytetään asiakirjoja, joita tutkivat journalistit ja alan ulkopuoliset muistelmakirjailijat eivät ole koskaan saaneet nähdä. Holveista pursuaa muistioita, kirjeenvaihtoa, pöytäkirjoja kaikkea sitä mitä Suomen tärkeimpien liikeyritysten toiminta tuotti. Papereissa on monen liikemiespolven salaisuudet tai mikä joskus yllättävintä, ei salaisuuksia siinä, mistä salaliittoteoriat ovat rönsyilleet.

Asiakirjoja harvoin laativat erehtymättömät tai puolueettomat ihmiset, joten rikaskaan arkisto ei vastaa kaikkiin kysymyksiin. Monet tärkeät ja kohtalokkaat päätökset syntyivät ilman pöytäkirjaa, tuottamatta dokumentteja lainkaan. Siksi myös suullisilla muisteluksilla ja miehet kertovat -näkökulmalla on arvonsa. Kirjaa varten on tehty ja tallennettu puolensadan ihmisen haastattelut.

Pankkisalaisuuden rikkomisesta on maksimirangaistus kaksi vuotta vankeutta. Se ei ollut ainoa lähdetekninen ongelma. Jotkut haastateltavat kokivat vaikeaksi arvioida työtovereitaan muutoin kuin anonyymisti. Eräissä tapauksissa julkistamiseen ei voitu kysyä lupaa haastatellun kuoleman takia. Näitäkin haastatteluja on käytetty, mutta haastateltavan nimi koodin alle piilottaen. Käytäntö ei rinnastu nimettömään nettikirjoitteluun. Täsmällisiä lähdeviitteitä voi tiedustella tutkijakäyttöön, vähintäänkin ne ovat seuraavan historiateoksen kirjoittajan tunnistettavissa ja tarkistettavissa.

Suomen kaikki merkittävät pankit ja pankkiryhmät ovat saaneet historiateoksensa, useimmat montakin. Aukoksi on jäänyt Aleksanterinkadun myyttisistä kabineteista avartuva kokonaisesitys, joka punoo yhteen ison rahan liikkeet sekä Suomen ja maailmantalouden kohtalot, unohtamatta niihin kytkeytyviä ihmiskohtaloita. Tarkoituksemme on johdattaa lukija näihin ajattomiin kysymyksiin, joiden pohtiminen on erityisen ajankohtaista juuri nyt.

I. Peruskiviä

I

Peruskiviä

Pankit ovat ne kanavat ja valtimot, joita myöten veri juoksee ja joita ilman ei elämä ole mahdollinen ja jotka ensiksi on saatava kuntoon, jotta nykyaikainen elämä voisi päästä kulkemaan.

J. K. PAASIKIVI (1923)

Rothschildin raha ratkaisi

Mistä oli peräisin »suomalainen» raha tai suuriruhtinaskunnan asukkaiden identiteettiin kytketty valuutta?

Suomen Pankin kolikkopajasta ja setelipainosta, mutta numismaattinen vastaus ei tietenkään riitä historioitsijoille. Aukkoja jäisi myös poliittiseen kehityskertomukseen. Siinä korostuvat suomalaisten neuvottelut keisarikunnan kanssa sekä linkki kansallisen kulttuurin sarastukseen, mutta jotakin puuttuu. Senaatin valtionvaraintoimituskuntaa johtaneella Fabian Langenskiöldillä ja hänen seuraajallaan J.V. Snellmanilla oli kieltämättä idea Suomen omasta rahasta. Mutta heillä ei ollut rahaa.

Suomen suuriruhtinaskunnan rahayksikön nimeksi ehdoteltiin sataikkoa, rahtua ja suomoa, mutta jo keskiajalla käytössä olleeseen lainasanaan päätyminen oli kyllä johdonmukaista. Markka kauhaistiin pohjoiseurooppalaisen taloushistorian valtavirrasta. Omaa markkaa luodessaan Suomen suuriruhtinaskunta pyrki kansainvälisen rahajärjestelmän yhteyteen, ei erilliseen lokeroon. Markallaan suuriruhtinaskunta sai erityisaseman Venäjän keisarikunnassa, mutta liittyi tai palasi vielä suurempaan kokonaisuuteen.

Markan esihistoriaan heijastui Pohjois-Euroopan valtioiden pyrkimys vakauttaa valuuttojen arvoja sitomalla ne metalleihin. Hopeakanta oli vuosisatoja vanha, saksalaisperäinen rakenne, joka vaikutti Itämeren rantojen yritystoimintaan, talouteen ja politiikkaan. Sen merkitys vaihteli, mutta ei kadonnut silloinkaan, kun inflaatio hyökkäili eri maihin etenkin sotien seuralaisena. Hansa-ajasta saakka oli saksalainen hopearaha toiminut kuin dollarina, johon verrattiin muita maksuvälineitä, myös Ruotsin kuparitaalereita.1

Vuoden 1809 valtiollinen käänne repäisi Suomen osaksi Venäjän sotilaallisesti mahtavaa mutta taloudellisesti arvaamatonta imperiumia. Rahaoloissa Haminan rauha ei luonut vakautta vaan päinvastoin. Uudessa suuriruhtinaskunnassa syntyi ruotsalais-venäläinen sekamelska. Vanhat Ruotsin rahat säilyivät liikkeessä ja saivat rinnalleen uusia venäläisiä, joiden arvo vaihteli suuresti. Venäjän keisarikunta ei talousvaikeuksiensa takia kyennyt kiinnittymään metallikantaan pysyvästi.

Ennen oli pärjätty Ruotsin rahalla, joka oli melko helposti vaihdettavissa missä hyvänsä. Nyt piti kauppahuoneiden ja tavallisten alamaistenkin ihmetellä monenmoisten kolikoiden ja setelien vaihtosuhteita. Rinnakkaisten järjestelmien sotkua näytti selvittävän 1840-luvun taitteessa Venäjän rahauudistus, jossa rupla palasi hopeakantaan. Hopearuplasta tuli myös suuriruhtinaskunnan päävaluutta ja vanhat rahat alkoivat poistua liikkeestä.

Vakaus jäi lyhytaikaiseksi. Krimin sota tuhosi 1850-luvun alussa Venäjän talouden ja johti ruplan irtautumiseen hopeakannasta. Tämä painosti omille teilleen Suomea, jonka talous oli Itämeren rantojen hävityksestä huolimatta lupaavammalla tolalla. Lopullinen sysäys tuli syksyn 1857 maailmanlaajuisesta rahamarkkinakriisistä. Se alkoi lännestä, mutta ravisteli erityisen rajusti Venäjää. Jo aiemmasta sotakriisistä huojunut valtiollinen pankkijärjestelmä kaatui. Ruplan kurssi mureni, eikä lujasta hopeakannasta ollut mitään toiveita aikoihin.

Suuriruhtinaskunta tahtoi irti keisarik...