Copyright © Juha Vakkuri 2009
Tämä on Like Kustannus Oy:n vuonna 2010 ensimmäistä kertaa painettuna laitoksena julkaiseman teoksen sähkökirjalaitos.
Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuksien haltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.
Like Kustannus Oy
Helsinki
www.like.fi
ISBN 978-952-01-0539-6
Catarinalle joka ymmärtää olla pelkäämättä.
Minun ei tarvitse pyytää anteeksi, jos eksyn pois asiasta.
Teen niin koko ajan.
– Herodotos
Historia, kuten yksi älyköistämme on sanonut, on vain yleisesti hyväksyttyä fiktiota.
– Voltaire
Mitä tahansa väitätkin, kaikki Hyde Parkin takana on sinusta autiomaata.
– Sir George Etheredge
SISÄLLYS
Prologi: Marraskuu 2008 Grand-Popossa
Pako pimeästä Euroopasta
Ennen lähtöä: loppiainen Helsingissä • Lähtöennustus • Liukastelua aamuhämärässä • Pariisissa • Viileään Dakariin
Dakar ei ole Senegal
Felix Fauren maine – ja Gaddafin • Yhden miehen jono • Jean Rouch • Amerikkalainen Messias • Pitkä varjo • Valmisteluryhmä • Kohti Tambacoundaa • Alize ja tullimiehet
Mali menneisyyden ja öljyn välissä
Historian ja lattiavahan nostalgia • Sateiden tekemää historiaa • Kuka säilyy historiassa? • Sikari • Fernland • Kaaoksen takana on systeemi • Bamakon kaljupää • Appaloosa! • Koraani • Aamu kirkas, kuulas, armoton • Älykkö • Verilöylyn muistomerkki • Länsi-Afrikan paras museo • Presidentillinen piirileikki • ”Neekereitten neekereitä” tutkiva journalisti • Harhaileva iltapäivä • Kiirettä ja masennusta UNDP:n toimistossa • Eteenpäin, eteenpäin! • Mungo Park Segoussa • Mungo Park kääntyy paluumatkalle • Suuria vai pieniä sanoja • Moitteeton aamu • Reitinvalinnan ongelmia • Madame Jutta • Huimaa, huimaa! • Dogonien lehmämiljonääri • Suuri Sundiata • Djennessä aamun ensimmäisenä turistina • Timbuktuun, Timbuktuun! • Huijausta ja riimejä • Kaupunki jolla ei ole kuin historiansa • Tutkimusmatkoja kuolemaan • Laing, Caillié ja Heinrich Barth • Timbuktun valkoinen munkki • Kaunis ilta, kylmä yö • Mikään ei voi mennä vikaan, vikaan... • Heinäkuorma vai linja-auto? • Homborin öiset hanget • Saapuminen Askian kaupunkiin • Ruusunväriset dyynit • Periaatekeskustelu salakapakassa • Askian hauta • Mansa Musan ryhmämatka • Vallananastajasta viisaaksi hallitsijaksi • Lähtö Gaosta ja Malista
Nigerin haalistuneet haaveet
Pelon heijastuksia • Demokraatteja, terroristeja ja rosvoja • Totuuden hetki • Perkele, perkele, perkele! • Amerikkalainen jää sohvalle • Kunnianosoitus fiktiiviselle presidentille • Arevan huijaus • Kiina suuri, maailma pieni • Ekologinen ketju: kala–riisi–latriini • Hitaasti mutta kuitenkin • Oikeusministeri • Ryppyjä demokratiassa • Viisumi! Viisumi! • Pitkän hämärän kaupunki • Kahden unen yö ja aamu • Jäähyväiset Niameylle • Psykopaatteja univormussa • Bonjour, köyhyys • Sairaana Zinderissä • Sulttaanin palatsiin • Kohti hiekka-autiomaata • Yksinkertaista elämää • Pölyn maa • Kuningas Modo I • Turhautumista • Päivä tapetaan puhumalla • Ääniä tyhjästä kaivosta
Yhden miehen Tšad
Rajan yli Boliin • Vieraanvaraisia tullimiehiä • Se yksi mies • Tšadin Pinochet • Öljytulojen käyttö • Läheltä piti -tilanne • Kootut selitykset • Sotilaita ja jobbareita • Kriisinhallitsija • Arkea Aurorassa • Ekskursio köyhyyden ytimeen? • Turvatarkastuksen joustavuus
Sudan – surun lapsi
Ikuinen sisällissota • Puolueellinen Haag? • Pitkät juuret
Vuorilla siunattu Etiopia
Hyvästi ahdistus! • Ajanlaskun vaikeus • Keisari Tewodros II • Ilta lähettilään luona • Gondar ja kuninkaallinen puisto • Suurmiesten verrattomat hevoset • Etiopialaista kreppiä • Pyhä mies • Puškinin aukio ja Lotin ravintola • Haile Selassie • Tuhoaminen ei koskaan onnistu pysyvästi • Vallankumouksen kompastuskivi • Koirien aikataulussa vuorten yli • Viehättävä maailmanloppu • Runoilija asekauppiaana • Maapähkinöitä voimapaperin päällä • Epäreilu uni • Paljaat jalat ja Kafkan luolamaalaukset • Lähtöillan uutiset • Tulipalo ja huumausainevihtoja
Portti nimeltä Djibouti
Kuljettaja vastaan matkustajat • Perillä! • Viha–rakkaus-suhde Ranskaan • Ali Sabiehin puhuva kissa • Kamelin tasa-arvo • Kuningas Pelon hotelli • Tarjoilijan Suomi
Epilogi: kesä 2009 Janakkalassa, Euroopassa
Kirjallisuutta
Nimien kirjoitusasusta
Prologi: Marraskuu 2008 Grand-Popossa
Sisällysluetteloon
Viimeinen ilta Grand-Popossa ennen kotimatkaa.
Istun pyöreän majan kattoterassilla. Sadan metrin päässä Guineanlahden aallot iskeytyvät vaahtopäisinä tämän kalastajakylän punertavaan hiekkarantaan. Kevyt iltatuuli on viriämässä mereltä. Aurinko laskee tunnin kuluttua. Palmunlehvämajan vieressä lopetellaan puuhiilimiilun rakentamista. Äidit pesevät lapsiaan kaivolla. Hiljaisuus alkaa laskeutua kylään. On päivän paras hetki.
Hyvästelen taas kerran tämän maiseman: kookospalmun – vanhan herran, joka on yli päätä pidempi kaikkia muita puita – kolapähkinäpuun, jonka lehvästö leviää ja vankkenee kuin nuoren miehen hartiat, ja hennon sitruunapuun, joka kasvaa muita hitaammin mutta sinnikkäästi. Koko silmien eteen aukeavan, hiekasta nousevan vehreyden.
On hieman haikea olo niin kuin aina kun tietää, että seuraavana päivänä suljetaan ikkunaluukut, pakataan kapsäkki ja suunnataan kohti Togon rajaa.
Mutta vain hieman haikea olo, koska edessä on vielä jännittävä ilta.
Odottelen että portin eteen pysähtyy vihreä avojeeppi ja että siitä laskeutuu hiukan kömpelöllä tavallaan Guy Catherine, vanhin ystäväni Beninissä. Meitä yhdistää sama selittämätön, melkein romanttinen rakkaus Afrikkaan, sekä vuosien kokemuksen tuoma realistinen kuva tästä mantereesta. Guy on asunut Beninissä vuosikausia, on naimisissa afrikkalaisen naisen kanssa, omistaa täällä hotelliketjun ja on joidenkin mukaan vakooja.
Mutta tänä iltana ei puhuta vakoilusta, ei ainakaan heti alkuillasta.
Tänään puhutaan Saharasta.
Olen nimittäin saanut idean. Hetken päästä kerron sen ranskalaiselle ystävälleni, koska hänellä on erityinen suhde Saharaan. Vuosia sitten hän matkusti Saharan poikki etelästä pohjoiseen mukanaan kaksi linja-autollista beniniläisiä koululaisia. Joka rajalla oli vaikeuksia. Vain huijaamalla ja mielikuvitustaan käyttämällä hän sai keplotelluksi lapset maasta toiseen, niin että he lopulta pääsivät vierailemaan ranskalaisissa kouluissa niin kuin oli tarkoitus.
Matka oli rankka ja ihana, hänen elämänsä matka, johon hän palaa usein. Ja kuitenkin hän on matkustellut koko ikänsä, Pirunsaarelta Pyhään maahan.
Tänä iltana kerron hänelle, että parin kuukauden kuluttua on minun vuoroni tehdä lähempää tuttavuutta Saharan kanssa, matkustaa autiomaan laitaa pitkin Afrikan poikki, lännestä itään, Dakarista Djiboutiin.
Toivon että siitä tulee minun elämäni matka.
Sain kimmokkeen matkaan sattumalta. Käsiini osui englantilaisen Ranulph Fiennesin elämäkerta Mad, Bad and Dangerous to Know, jossa on parasta kirjoittajan henkinen uteliaisuus ja rohkeus.
Kun Graham Greene päätti 1930-luvulla lähteä naispuolisen serkkunsa kanssa patikkaretkelle Liberiaan, syynä oli se, että hän oli juonut häävastaanotolla liikaa samppanjaa. Greene oli nuori ja halusi tehdä joitain sellaista mitä muut eivät olleet tehneet. Kirjailijan myöhemmät matkat olivat usein taistelua ikävystymistä vastaan.
Kun Olavi Paavolainen lähti Etelä-Amerikkaan, hän kertoi syyksi suuren levottomuuden.
Fiennesin, Greenen ja Paavolaisen syyt pätevät itseenikin: uteliaisuus, taistelu arjen rutiineja vastaan ja levottomuus.
Lähtöni on itsekäs teko: lähden retkelle, koska haluan lähteä, muita ajattelematta, muista piittaamatta. En osaa enkä halua väittää matkaani yleisemmin hyödylliseksi. Olisi halpahintaista dramaattisuuden tavoittelua – itse asiassa valhetta – esittää, että tukehdun tai kuolen pystyyn, jos joudun jäämään koko talveksi Suomeen.
Silti on tietysti totta, että elettyäni pitkään Afrikassa henkinen ja fyysinen sietokykyni Helsingin kosteiden ja pimeiden eurotalvien suhteen joutuu vuosi vuodelta kovemmalle koetukselle. Viima iskee luihin ja ytimiin ja saa minut haluamaan pois. Mutta tämä matka ei ole vain pakoa kylmästä. Afrikan ylittäminen puskataksilla ja bussilla on jotain aivan muuta.
Pakoa se voi silti olla. Pakoa pois tutusta ja turvallisesta. Se on mahdollisesti myös vaaran nuuhkintaa.
Jeeppi pysähtyy portin eteen. Ranskalainen kilkuttaa ruosteista soittokelloa ilmoittaakseen, että nyt sopisi tulla vastaanottamaan vierasta.
– Afrikan poikki! Dakarista Djiboutiin! Koko mantereen poikki! Kateeksi käy, merde! Sinut tapetaan siellä, mutta silti käy kateeksi! Mitä Catarina sanoo? Ei, ei! Ei sinua siellä tapeta, mutta ryöstetään. Kunnes sinussa ei ole enää mitään ryöstettävää. Mihin olet ajatellut piilottaa matkakassasi?
Ilta venyy pitkäksi. Sähköt ovat poikki, niin kuin niin usein. Monta kynttilää palaa loppuun iltatuulessa. Muistellaan matkoja, Guy kertoo anekdootteja Afrikan historiasta, jotka saattavat vähemmän mairittelevaan valoon sekä maanosan diktaattorit että ranskalaiset siirtomaavirkamiehet. Mutta aina puhe palaa tulevaan matkaani. Kun sanon lähteväni huomenna Togon ja Ghanan kautta Suomeen, Guyn kasvot syttyvät riemusta.
– Oikein sinulle! Saat harjoitusta matkaasi varten. Jäät nalkkiin Togoon. Ghana on juuri sulkenut rajansa. Siellä on vaalit. Kukaan ei pääse läpi. Hyvä harjoitella odottamisen jaloa taitoa. Ja kärsivällisyyttä. Se on kaikkein tärkeintä. Muista minua kun jäät jumiin keskelle Saharaa!
Pako pimeästä Euroopasta
Sisällysluetteloon
Ennen lähtöä: loppiainen Helsingissä
Helsinki, ja koko Suomi, on siirtymässä joulun ja uuden vuoden pitkien py...