Kansi

Etusivu

Saku Tuominen – Pekka Pohjakallio

TYÖKIRJA

Työelämän vallankumouksen perusteet

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ

HELSINKI

Tekijänoikeudet

ISBN 978-951-0-39540-0

© Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio 2012

Kansi ja kuvat: Marjaana Virta

Versio 1.0

Werner Söderström Osakeyhtiö 2012

Alkusanat

Working 9 to 5, what a way to make a livin’

Barely gettin’ by, it’s all takin’ and no givin’

They just use your mind and they never give you credit

It’s enough to drive you crazy if you let it.

DOLLY PARTON

Esipuhe: Mikä ihmeen 925?

ESIPUHE: MIKÄ IHMEEN 925?

Tämän kirjan pohjana oleva 925 – Redesigning the work week -projekti käynnistyi loppusyksystä 2010. Helsinki oli juuri valittu maailman designpääkaupungiksi ja designpääkaupungin tiimi halusi pohtia, miten design-ajattelua voisi laajentaa alueille, joissa sen vaikutus ihmisten arkeen olisi mahdollisimman suuri.

He esittivät mielenkiintoisen kysymyksen.

Minkä yksittäisen osa-alueen ratkaisemisella olisi kaikkein suurin vaikutus ihmisten hyvinvointiin?

Hetkellisen miettimisen jälkeen vastaus tuli kirkkaana mieleen.

Työelämän.

Suurin osa meistä viettää valtaosan valveillaoloajastaan töissä. Työ on keskeinen osa elämäämme, hyvässä ja pahassa. Siksi se, miten töissä voimme, on olennaisen tärkeää.

Ja jostain syystä tuntuu siltä, että emme voi hyvin.

Tapa, jolla puhumme työstä, on yhä useammin kielteinen. Emme puhu työn ilosta tai imusta, kunnianhimosta, itsensä haastamisesta ja rohkeista urista. Tai jos puhumme, emme ainakaan vailla huonoa omaatuntoa.

Sen sijaan puhumme työuupumuksesta ja informaatioähkystä. Kun puhumme työhyvinvoinnista, emme erityisesti keskity hyviin asioihin. Tarkoitamme ennen kaikkea pahoinvoinnin minimointia.

Jos joku on uraihminen, se ei koskaan ole hyvä. Erityisen huonolta se kuulostaa, jos kyseessä on nainen. Uraäiti. Jos joku rakastaa työtään, sekään ei ole hyvä. Hänen elämänarvonsa eivät ole kunnossa, monien mielestä hän on työnarkomaani.

Puhumme paljon arjen tärkeydestä ja hyvin usein sillä tarkoitetaan työn vastakohtaa. Tässä asetelmassa työ on paha ja arki hyvä. Arki tarkoittaa ”hyvää elämää”, jota tulee varjella kaikkialle levittäytyvältä kavalalta työltä.

Kaikki tämä on johtanut siihen, että 2000-luvulla työstä, joka voisi olla, jonka pitäisi olla ilo, on tullut ongelma.

* * *

On helppo yrittää lakaista asia maton alle. Useissa tutkimuksissa valtaosa suomalaisista suhtautuu nimittäin sinänsä ihan myönteisesti työn tekemiseen ja peräti 70 prosenttia ihmisistä kokee, että heidän työelämänsä ja arkensa ovat suhteellisen hyvässä tasapainossa.

Mutta kun raaputtaa hieman pintaa, ongelmia alkaa ilmaantua. Olemme ihan tyytyväisiä työhön, koska useimmilla sentään on työ, mutta silti lähes 60 prosenttia ihmisistä kärsii jatkuvasti tunteesta, ettei ehdi tehdä työpäivän aikana kaikkea mitä pitäisi.

Työuupumus lisääntyy jatkuvasti. Suomalaisista kouluista valmistuu ihmisiä, jotka pelkäävät uupuvansa jo ennen 30. ikävuottaan. Tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa peräti joka neljäs työkyvystä huolestunut alle 40-vuotias piti nykyisen työn sisällöttömyyttä suurimpana uhkana työkyvylleen. Työn mielekkäällä sisällöllä oli heille jopa suurempi arvo kuin työyhteisöllä ja he kokivat, että tuo sisältö oli kateissa.

Eivätkä ongelmat tietenkään ole yksinomaan suomalaisia. Esimerkiksi yhdysvaltalainen hyvinvointi-indeksi on tutkinut yli tuhatta amerikkalaista päivittäin vuodesta 2008 lähtien. Sen mukaan tavallisten amerikkalaisten kuva työstä ja työyhteisöstä on kielteisempi kuin milloinkaan aiemmin.

Toisessa laajassa tutkimuksessa 54 prosenttia ihmisistä koki, että heidän elämästään puuttuu suurempi merkitys, että ”kaikki vain lipuu käsistä”. Ihmiset valittavat apaattisuutta, stressiä ja merkityksen puutetta enemmän kuin koskaan aiemmin.

Ongelma on merkittävä paitsi inhimillisestä myös puhtaasti taloudellisesta ja ennen kaikkea kansantaloudellisesta näkökulmasta. Vuonna 2010 tehdyssä suuressa tutkimuksessa löydettiin nimittäin selkeä korrelaatio, jonka mukaan ihmisten aiempaa alhaisempi työtyytyväisyys vaikuttaa suoraan firman tulokseen.

* * *

Voiko tähän olla olemassa mitään muuta ratkaisua kuin vähentää tehdyn työn määrää?

Me uskomme että voi, sillä ongelma on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Suurin osa uupuneista tekee ainakin periaatteessa suhteellisen kevyttä sisätyötä ja kaiken lisäksi kokee jatkuvasti, ettei saa juuri mitään aikaiseksi.

Eli samalla kun uuvumme, koemme, ettemme saa juuri mitään aikaan.

Se on omalaatuinen paradoksi. Mistä ihmeestä voi olla kyse?

Muun muassa tätä kysymystä lähdimme selvittämään. Emme suostuneet automaattisesti uskomaan, että suurin ongelma olisi työn määrä.

925-hankkeen tavoitteena ei siis ole olla downshiftaamishanke, jonka tavoitteena on vähentää ihmisten tekemän työn määrää, koska emme usko, että työmäärän vähentäminen johtaisi automaattisesti hyvinvointiin.

Emme usko, että ihmiset uupuisivat, koska tekevät liikaa työtä. Syy saattaa pikemminkin olla se, että he tekevät liikaa merkityksettömänä pitämäänsä työtä ja liian vähän merkityksellistä työtä.

* * *

Halusimme haukata tarkoituksella valtavan ison palan. Emme halunneet suunnitella uudenlaista toimistoa tai neuvotteluhuonetta. Emme helppokäyttöisempää kalenteria tai järkevämpää tapaa tehdä etätyötä. Halusimme enemmän, koska uskomme, että yhden asian muuttaminen ei ratkaise ongelmaa.

Halusimme suunnitella uusiksi kaiken – koko työelämän.

Työelämä täytyi kuitenkin rajata järkevän kokoiseksi, jollain tavalla hallittavaksi kokonaisuudeksi. Kuten me kaikki tiedämme, työtä on monenlaista. Minkä työn ongelmat halusimme ratkaista?

Päätimme valita kohteen, joka on riittävän lavea ja silti jollain tavalla yhtenäinen. Ja kaiken lisäksi jotain, jonka koimme tuntevamme hyvin.

Päätimme keskittyä toimistotyöhön.

Moni käyttää siitä termiä tietotyö, jotkut taas puhuvat henkisestä työstä, osa ideavetoisesta työstä. Meille ne kaikki tarkoittavat samaa.

Tämä määritelmä rajaa pois monet sellaiset ammatit, joissa on olennaista olla jossain tietyssä paikassa tiettynä aikana. Esimerkiksi hammaslääkärit, kokit, kassat, rakennusmiehet, bussikuskit. Toki heidänkin työnsä vaatii ajattelua ja ideoita ja monet tässä tutkimuksessa havaituista ongelmista koskevat myös heitä, mutta pääsääntöisesti emme käsittele heidän ongelmiaan.

Tutkimillemme ihmisille yhteistä on se, että työ on pääosin ajatustyötä, joka tehdään pääosin toimistossa ja hyvin usein myös yhdeksästä viiteen, ainakin teoriassa.

Osa tästä tutkimuksemme kohteena olleesta toimistotyöstä on luovaa, osa strategista, osa operatiivista. Osa liittyy johtamiseen, osa myymiseen, osa juridiikkaan, osa talouteen.

Puhumme ajatustyöstä, vaikka tiedostamme, että ajattelulle jää nykytyössä kovin vähän aikaa ja työ levittäytyy kaikkialle, myös normaalin työpäivän ulkopuolelle.

Tiedostamme, että hanke koostuu suuresta määrästä yleistyksiä, koska työelämän ongelmat ja haasteet toimistotyössäkin ovat hyvin moninaisia.

Yksi joukko hautautuu sähköpostin alle, toinen toivoo, että saisi edes joskus sähköpostia. Joidenkin päivät koostuvat loputtomista palavereista, toisten työpäivät ovat loputtoman yksinäisiä ja tyhjiä. Yksi miettii palautteen antamista, toinen sen saamista.

Tätä kaikkea me tässä hankkeessa tutkimme.

Mutta vaikka yritykset ja ihmiset ovat erilaisia, pääosin olemme olleet yllättyneitä siitä, kuinka samanlaisista ongelmista kaikki tuntuvat kärsivän. Siksi uskallamme toivoa, että valtaosa tämän kirjan havainnoista ja ratkaisuehdotuksista auttaa heitä kaikkia.

Meitä kaikkia.

* * *

Koko taustahankkeen nimi, 925, viittaa työpäivän perinteiseen pituuteen. Yhdeksästä viiteen.

Miksi ihmeessä? Eikö koko ajatus ole vanhanaikainen?

Saattaa hyvinkin olla, mutta ainakin toistaiseksi lähes jokaisen haastatellun työpäivä perustui lähes täydellisesti tuolle ajattelumallille. Työaika on 37,5 tuntia, vaikka ihmiset ajattelevat työtä usein kellon ympäri.

Maassamme on edelleen runsaasti ajattelutyötä tekeviä työpaikkoja, joissa käytetään kellokorttia. Ja vielä enemmän työpaikkoja, joissa periaatteessa sallitaan työn tekeminen toimiston ulkopuolella, mutta vain muutamana päivänä kuussa siitäkin huolimatta, että se olisi järkevää.

Jostain syystä uskottelemme edelleen, että se ”oikea” työ tehdään työpaikalla, työaikana.

Elämmekin mielenkiintoista siirtymäaikaa. Tutkimukset osoittavat, että ajattelutyön näkökulmasta on usein järkevää tehdä työtä myös toimiston ulkopuolella, mutta samaan aikaan pyrimme edelleen, joko tietoisesti tai tiedostamatta, vaikeuttamaan kaikkea sitä, mikä monen mielestä olisi järkevää. Tehokkuuteen vedoten haluamme tehdä ehdoin tahdoin työtä tavalla, jonka tutkimukset osoittavat tehottomaksi.

Ja tästäkin tässä hankkeessa on kysymys. Onko yhdeksästä viiteen -ideologiaan perustuva työviikko aikansa elänyt? Ja jos on, mitä sen tilalle?

Siksi hankkeen koko nimi onkin ollut 925 – Redesigning the work week.

* * *

Hanke käynnistyi syksyllä 2011. Mukaan lähti kahdeksan yritystä ja valtioneuvoston kanslia.

Hankkeen pääyhteistyökumppani on ollut IBM ja sen lisäksi mukana ovat olleet Fazer, Fortum, Outotec, Solita, Samlink, TBWA\Helsinki, UPM ja valtioneuvoston kanslia.

Yhteistyökumppanit eivät lähteneet mukaan, koska edellä mainitut asiat olisivat heillä poikkeuksellisen huonosti, päinvastoin. Jos niin olisi, ne eivät olisi edes olleet mukana tässä hankkeessa.

Sen sijaan ne haluavat olla edelläkävijöinä parantamassa t...