Kansi

Nimiö

Tekijänoikeudet

Norjankielinen alkuteos

Sameland

Copyright © 2010 H. Aschehoug & Co. (W. Nygaard) AS, Oslo, Norway

Suomenkielinen laitos © Kustannusosakeyhtiö Otava

Teos on saanut Pohjoismaiden ministerineuvoston käännöstukea

norden_logo.jpg

Kansi: Matti Pikkujämsä

Tämä on Kustannusosakeyhtiö Otavan vuonna 2012 ensimmäistä kertaa painettuna laitoksena julkaiseman teoksen sähkökirjalaitos.

Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

ISBN 978-951-1-26391-3

Kustannusosakeyhtiö Otava 2012

Motot

Joikaamisen voima on ruutiakin väkevämpi.

SVERRE KJELDSBERG/MATTIS HÆTTA

Parasta on menestyä itse, mutta myös toisten epäonnistumisesta voi nauttia.

HERMAN WILDENVEY

1. luku

1. LUKU

”Jäitä.”

”Mitä?”

”Jääpaloja, Roy.”

Roy Åsen ja Leif Samuelsen olivat ongella. He istuivat kumpikin kivennokalla vuononrannassa Jarfjordfjelletin juurella, lähellä Kirkkoniemeä, ja tähysivät kauemmas vuonolle. Siima roikkui vavan päästä löysänä, nousi tuuleen ja muodosti kaaren veden ylle, mutta kohoa oli vaikea erottaa väreilevästä vedenpinnasta.

”Ei mitään tavallisia jääpaloja. Vaan jääpaloja, jotka on tehty arktisten tunturipurojen vedestä. Sopivia jääpalapusseja saa tavallisista marketeista. Japanilaiset tilaisivat niitä takuulla netistä saavikaupalla. Me voisimme myydä niitä baareihin ja hotelleihin ympäri maailman.”

”Helvetinmoista raatamista. Koluta nyt kannu kourassa vaaranrinteitä ylös ja alas. Eikä kukaan tilaa jääpaloja netistä.”

”Täkäläinen hanavesihän tulee käytännössä arktisesta tunturipurosta. Ja jokaisen jääpalan sisään upotetaan yksi lakka. Kukaan ei ole keksinyt sitä ennen. Me mullistamme koko jääpalateollisuuden.”

”Tuskin mitään jääpalateollisuutta on olemassakaan, Leif. Ainoastaan jääpalapussiteollisuutta ja vesiteollisuutta. Ja jääpalakoneteollisuutta. Uusissa jääkaapeissahan on pienet jääpalakoneet valmiina.”

”No juu, mutta kukaan ei ole kaupannut pakastettuja pusseja, joissa on arktista tunturivettä ja lakkoja. Se tekee ideasta nerokkaan. Se on ylellisyyttä. Ja sitä kansa rakastaa.”

”Nerokasta. Miten aiot muka tunkea lakat sisään jääpalapussin pikkiriikkisestä aukosta?”

”Ei kai se… Mitä hittoa sinäkin kuvittelet tietäväsi jääpalatuotannosta?”

Roy nousi ja käveli vedenrajaan, poimi vavan maasta ja alkoi vetää kohoa hiljalleen rantaa kohti. Hän teki välillä varovaisia nykäisyjä niin että koho pompahti vedenpinnalla. ”Ilmeisesti enemmän kuin sinä. Katsohan nyt. Narraan koukkuun varsinaisen vonkaleen. Härnään taimenta kohoa liikuttamalla, ja kohta se nappaa kiinni. Taimenet ovat oikukkaita kaloja. Järvikaloista kaikkein oikukkaimpia.”

”Puhu niille, Roy.”

”Mitä?”

”Ärsytä niitä puhumalla. Juttele kaloille. Murteesi saa ne tekemään itsemurhan hyppäämällä kuivalle maalle, ja ne kuolla kupsahtavat jalkojesi juureen. Kerro niille sillitroolareista ja Ålesundin upeista naisista.”

Tummanvihreä telttakangas lepatti kohdasta, jossa telttakeppiä jännittyneenä pitävä kiinnitystappi oli irronnut matalasta, hiekkaisesta maaperästä. Kankaan ääni toi Roylle mieleen lapsena pyöränrunkoon teipatut muovinpalat, jotka läpättivät pyöräillessä pinnoja vasten. Hän nousi pujotettuaan uuden madon koukkuun ja huojui hetken ennen kuin heilautti vavan nopealla liikkeellä kello kymmenestä kello kahteen ja takaisin kymmeneen ja vapautti sen jälkeen siiman etusormensa alta. Koho putosi keskelle vuonoa, ja pinnan väreily hajotti putoamisen synnyttämät tuikit ennen kuin ne ehtivät kasvaa suuriksi. ”Katso kelloa, Roy”, hänen isänsä oli sanonut. ”Vavan kärki on tuntiviisari. Sen pitää näyttää liikkeen alussa kymmentä, pysähtyä kahteen ja palata takaisin kymmeneen. Siinä vaiheessa vapautat siiman.” Roy oli oppinut pujottamaan madon koukkuun ennen kuin hän oppi käymään yksin vessassa.

”Törmäsin Hegeen eilen Sparkjøpissä.” Hän kyykistyi huuhtomaan sormiaan rantavedessä ja vilkaisi kohoa. Joskus kala nappasi heti kun koho putosi veteen, aivan kuin se suuttuisi siitä että sitä häiritään ja purkaisi kiukkunsa matoon. ”Hän oli tullut Kirkkoniemeen äitinsä kuusikymmentävuotispäiville. Frodekin oli siellä.” Hän kuivasi kätensä housunlahkeisiin ja palasi taas istumaan Leifin viereen.

”Ai se filmitähti Berlevågista?”

”Kyllä. Filmitähti Frode. Mitä sellaista hänen hepussaan on, joka minulta puuttuu?”

Leif oli polttanut tupakkansa filtteriin saakka ja näpäytti tumpin nuotioon, joka oli vähän matkan päässä teltan edustalla. ”Kuuluisuuden tuomaa vetovoimaa.”

”Mieshän on viisikymmentäkaksivuotias päältä kalju optikko.”

”Mitä väliä. Naiset ovat heikkona julkkiksiin.”

Roy nyökkäsi. ”Montako vuotta siitä on kun Kiihkeät ja innokkaat oli ensi-illassa? Ja ihmiset tunnistavat tyypin yhä. En ollut tavannut Hegeä sen jälkeen kun hän lähti sen pökiön matkaan. Kuvittelin että alkaisin itkeä tai nolaisin itseni jotenkin muuten, jos näkisin hänet, että sanoisin jotain sopimatonta ja kiusallista. Mutta kaikki meni ihmeen hyvin. Paitsi että kerroin hänelle, että me olemme perustamassa saamelaista elämyspuistoa joka on buukattu täyteen koko kesäksi, kun yksi Sparkjøpin myyjistä tuli pyytämään Frodelta nimmaria.”

”Saamelaista elämyspuistoa? Teit häneen taatusti sellaisen vaikutuksen, että hän tulee ryömien takaisin. Ideasi kuulostaa melkein yhtä hyvältä kuin Arctic Power Powder.”

Neljä vuotta aiemmin he olivat suunnitelleet lanseeraavansa markkinoille tuotteen nimeltä Arctic Power Powder, seoksen jonka koostumuksesta 5 prosenttia olisi poronsarvijauhetta ja 95 prosenttia vehnäjauhoa ja jonka avulla miehet maailman joka kolkassa saisivat räjähtäviä erektioita ja energiaa niiden hyödyntämiseen. Royn olohuoneessa, missä heillä oli tapana katsoa Discoverylta dokumentteja vetoketjujen valmistuksesta tai merenalaisen rautatietunnelin rakentamisesta, he olivat optimistisesti laskeneet tuotantokustannuksiksi korkeintaan kaksi kruunua pakkausta kohti, kääre mukaan luettuna, minkä päälle tulisi vielä kahdenkymmenenyhden kruunun ykkösluokan postimaksu kaikkialle maailmaan.

Kun kokonaiskustannukset olisivat kaksikymmentäkolme kruunua ja myyntihinta kaksikymmentäneljä Amerikan dollaria, he tienaisivat jokaisesta myydystä Arctic Power Powder -pakkauksesta kulujen jälkeen satakolmekymmentäneljä kruunua. Heidän oli tarkoitus kaupata Arctic Power Powderia eBayn kautta miljoonille potentiaalisille asiakkaille, ja he laskeskelivat myyvänsä vähintään kaksikymmentä pakkausta päivässä, mikä tarkoittaisi noin yhdeksäntoistatuhannen kruunun viikkotuloja. Suunnitelmana oli, että he tekisivät töitä vuorokuukausina ja pitäisivät aina kuukauden vapaata ja että työpäivän pituus olisi enintään kolme tuntia.

Yllättäen kolme kiukkuista saamelaista ajoi heidät kuitenkin keskellä yötä metsään pakosalle juuri kun he olivat varastamassa poronsarvia teurastuspaikalta, eikä Arctic Power Powderia saatu raaka-ainepulan takia koskaan markkinoille.

”En halua häntä takaisin. Mutta pelkään, etten löydä enää koskaan ketään sellaista kuin hän. Minä sain hänet nauramaan, Leif. Sain hänet nauramaan ensimmäisellä kerralla kun me tapasimme. Rennolla, luontevalla huulenheitolla. En ole pystynyt siihen aiemmin yhdenkään naisen kanssa, johon olen ollut ihastunut.”

”Entä miehen?”

”Mitä?”

”Sinä saat miehet nauramaan. Oletko milloinkaan harkinnut, että voisit ehkä olla homoseksuaali? Sinähän jaarittelet miesten kanssa täysin estottomasti. Rennosti ja luontevasti.”

”Eikä kun en minä sitä…”

”Eikö nekkusi nytkähdä aavistuksen, kun katselet minua Badelandin saunassa?”

”Jo on perkele. Toinen tässä yrittää…”

”Ei se mitään, Roy. Pysyn sinun kaverinasi aina, vaikka kuolaisitkin minun perääni.”

”Painu helvettiin.”

”Älä nyt hermostu. En kiusaa sinua enempää.”

Roy vilkaisi kohoaan. Se kellui vedenpinnalla kymmenen metrin päässä. ”Meidän olisi pitänyt jäädä Osloon. Hän viihtyi siellä. Mutta minä aloin jauhaa Irlannista.”

”Lopputulos olisi ollut joka tapauksessa sama, Roy. Hyppy alas kallionreunalta. Asuinpaikasta riippumatta. Maantiede ei vaikuta tosirakkauteen.”

”Herrajumala. Sinun pitäisi ruveta kirjoittamaan laulunsanoja Bjørn Eidsvågille.”

”Bjørn Eidsvåg on erittäin karismaattinen mies. Mutta sinä tiedät, että olen oikeassa.”

”Kun me olimme palanneet Kirkkoniemeen ja hän kertoi rakastuneensa johonkin Berlevågin mieskuoroyhdistyksen jäseneen…”

”Unohda koko juttu, Roy. Siitä on jo vuosia. Järvessä riittää kyllä kaloja, kuten sanotaan.”

”Niinpä. Torhild esimerkiksi.”

Leif vilkaisi Royta. ”Torhild? Kuka on Torhild?”

”Hän käy Postissa asioimassa. Ja on terveyskeskuksessa töissä. Hän on fantastinen. Mutta koska en kykene sanomaan hänelle yhtään kokonaista lausetta, minun pitäisi ehkä hypätä kalliolta alas sen sijaan että kidutan itseäni kuukausitolkulla ja huomaan lopulta, että laiva lähti jo. Tai vaihtoi satamaa.”

”Sovitaanko, että kalliometaforat jätetään tähän? Ja parempi ettei mennä laivoihin ja purjehdukseen ensinkään. Tapaat kyllä vielä jonkun, joka on niin outo että pitää sinusta. Kuten minä. Ninan häipymisen jälkeen olen tavannut paljonkin naisia, jotka pitävät minusta.”

”Minä haluan jotain pysyvää. En pelkkiä päiväkahvikäyntejä vaihdevuodet ohittaneiden naisten luona.”

”Kypsät naiset ovat selvillä siitä, mitä he haluavat, Roy. Kunpa tietäisit.”

He olivat istuutuneet nuotion ääreen, ja Leifin tupakasta kohosi ohut savukiehkura taivasta kohti ja sekoittui nuotion sakeaan savuun. Aurinko oli painunut matalammalle mutta paistoi yhä niin kirkk...