Toimitus: Taru Luojola ja Maria Carole, ursula@osuuskumma.fi

Taitto: Maria Carole

EPUB: Jani Kangas

Kuvitus: Joanna Numminen

Kirjoittajat: Maija Haavisto, E-L. Luoma, Hanna Matilainen, J.S. Meresmaa, B.N. Oja, Solina Riekkola, Tarja Sipiläinen, Silja Susi, A.D. Terent'eva

Julkaisija: Osuuskumma-kustannus

ISSN-L 2243-1608
ISSN 2243-1608 (Painettu)
ISSN 2243-1764 (Verkkojulkaisu)

© Tekstien ja kuvien copyright on tekijöillä.

Maalle suurkaupungin vilinään

Kuuma ja kiihkeä keskikesän juhla lähestyy, ja Ursula kattaa eteesi herkullisen valikoiman tuoreelle tuoksuvia chick lit -novelleja.

Juhannusnumeromme alkaa junamatkalla, jossa tunnelma tunneleissa kuumenee. Perillä tapaamme niin lohikäärmeen kesyttämän muotitoimittajan kuin eläimelliseen kiihkoon heräävän keikkatyöläisen. Mutta seuraavan kulman takaa meihin törmääkin ihmissuhdekiemuroissaan viipottavia jumalattaria ja ylhäisön juhlissa juonittelevia näädättäriä. Poikkeamme tutustumaan kaukaisen planeetan kauneussalonkiin ja palaamme viimein maan pinnalle, makujen ja tuoksujen täyttämään maailmaan ja maaseudun rauhaan.

Sujauta siis jalkaan lempikorkkarisi, kiehauta nokipannu-lattet ja ota mukava asento mökkilaiturilla! Ursula julkaistaan nettilehtenä sekä PDF- että ePub-muodossa. Seuraava numero ilmestyy joulukuussa 2013, ja siihenkin otamme vastaan kaunokirjallisia tarinoita, joissa on realismin rajat ylittävää romantiikkaa.

Intohimolla,

- tekijät -

Jos sais kerran reissullansa

Lady Sloth

Jumalauta. Vihdoin ja viimein olin vapaa. En katsoisi enää ainuttakaan kaksilahkeista yhtä yötä pidempään. Yksikään pallo ei enää kiinnittyisi jalkaani. Olin vapaa ja sitä saattoi jo juhliakin hyvillä mielin.

Ystävättäreni oli kutsunut minut heti luokseen Helsinkiin, Pohjolan sykkivään metropoliin, kun olin soittanut hänelle käräjäoikeuden päätöksen saavuttua. Hänen mielestään olin nyt sen tarpeessa. Kuuntelisimme 2 Unlimitedia, Neon 2:sta ja Guns N' Rosesia, ottaisimme hieman brenkkua ja lähtisimme baanalle. Vapaina kuin taivaanlinnut.

Odotin junaa jännittyneenä. Perjantai-iltapäivä ei ollut vielä pitkälläkään, mutta asemalla oli jo viikonloppuinen meininki. Olin saanut lipun tupakkavaunuun, sillä muualla ei ollut tilaa. Ei haitannut. Ostin sitä varten tupakka-askinkin. Halusin tuntea oloni syntisen paheelliseksi. En ollut enää nuori teini, ansalankoihin valmis viaton tyttönen. Olin kokenut Nainen. Elämän karaisema. Femme fatale. Olin jättänyt ruskeat hiukseni auki. Matalapohjaiset saapikkaani ulottuivat yli polven ja lyhyt hameeni jätti hiukan paljasta reittä näkyviin. Onneksi toukokuu 1994 oli lempeä.

Vaunu haisi savulle jo kaukaa. En pitänyt hajusta, mutta koitin olla näyttämättä sitä. Kyllä siihen tottuu, viimeistään sitten kun itsekin sytyttäisi sen punaisen Marlboronsa. Yritin saada kassiani ylätelineelle, mutta pituuteni ei ollut aikeelle suotuisa.

”Annas mä jeesin”, sanoi eräs kohtelias nuori mies.

Katsastin pojaksi osoittautuneen klopin päästä varpaisiin. Hintelä, rasvoittuva tukka ja rispaantunut farkkuliivi täynnä merkkejä. Saisi mennä kotiinsa kasvamaan herrasmieselkeistään huolimatta.

”Kiitti”, tokaisin lyhyesti.

”Tota... Oisko sulla heittää yhtä röökiä?”

En ole varma oliko kloppi edes kuuttatoista, mutta annoin yhden tupakoistani. Laskelmoivaa älliä sillä oli. En olisi kehdannut kieltäytyäkään.

Istuin paikalleni ja odotin junan lähtöä. Kukaan ei tuijottanut minua, korkeintaan katsahtivat siinä missä muitakin matkustajia. Ehkä otsassani ei lukenutkaan isolla eronnut tai epäonnistuja. Sukulaiset pitivät minua epäonnistuneena ja epätoivoisena. Mieheni – siis ex-mieheni – piti minua epäilyttävänä. Minä pidin sitä epäreiluna. Paljon epiä. Tänä viikonloppuna aioin olla korkeintaan epäpyhä.

Tupakkavaunukin täyttyi. Käytävällä ohikulkevat ihmiset tönivät olkapäätäni, vaikka bleiserini toppaukset olivat muotiin nähden maltilliset. Viereeni tunki iäkkäämpi rouva, joka oli hiukan liian innostunut Anais Anais -tuoksustaan. Koitin keskittyä lehteen. Olin olevinani rohkea, mutta silti kiikutin tutulle aseman R-kioskin myyjälle Reginan sijasta Avotakan. Ei kaikkea kerralla, muistutin itselleni. Siipeni olivat vasta lentoon levitetyt.

”Ja matkalippujen tarkastus”, sanoi matala miesääni oven avaamisesta seuranneen junan kolinan vaiettua.

Kaivoin lippuni esiin ja sain leiman. Vinkkasiko konduktööri minulle silmää vai kuvittelinko vain? Olihan uudehko Mexxin toppini avonainen, mutta ei kai nyt junahenkilökunnan sopisi silti käyttäytyä törkeästi. Vaikka olihan se mukavaa huomata olevansa vetävä. Toisin kuin Karin mielestä, joka oli ilmeisesti käynyt vieraissa koko ajan. Luojalle kiitos etten ollut paksuna. Se nyt tästä olisikin puuttunut.

Sytytin tupakan. Ensimmäisen sitten yläastevuosien. Nielin esiin pyrkivän yskän ja kyllä se oikea henkeen vetämisen tyylikin sitten löytyi. Tunsin nyhjäisyn olkapäässäni.

”Saisikos tulta?” Anaisilta tuoksuva rouva kysyi.

Yllättäen vastapalvelukseksi hän tarjosi puoliksi juotua konjakkiaan.

”Jäi muistotilaisuudesta yli. Ei tartte sen kummemmin ottaa osaa. Menetys ei ollut kovin henkilökohtainen, mutta sitä alkaa olla jo siinä iässä, että viikatemiehellä käy viuhka”, selitti Anais-rouva ja hörppäsi itsekin.

Konjakki oli pahaa, mutta nosti mukavan lämmön rintakehään. Katselin ympärilleni ja ihastelin rentoa tunnelmaa. Tupakkaa pummannut nuori kloppi rupatteli samannäköisten kaveriensa kanssa ja loi välillä silmäyksiä rintamukseeni päin. Käytävän toisella puolella istui vanhempi herra sikari suupielessään roikkuen ja teki vieruskaverinsa elämän tukalaksi lukemalla leveästi Helsingin Sanomia.

Juna syöksyi tunneliin ja vaunussa oli hetken pimeää. Mietin, että olivatko lamput rikki vai oliko VR laman kourissa säästölinjalla. Kukaan ei noteerannut pimeyttä mitenkään ja äkkiä aurinko taas valaisi vaunun tunnelin päätyttyä. Tunsin itseni maalaistolvanaksi, joka ei juuri matkustellut. Eipä se paljoa totuudesta poikennutkaan. Kari oli jäänyt työttömäksi jo vuosi sitten ja yhden ihmisen palkalla ei juuri reissattu. Nostin leukaani. Minä olin yhä töissä ja olin nyt vapaa ja itsenäinen nainen. Reissaisin jatkossa silloin kun minua huvittaisi.

Tunsin niskassani omituista kihelmöintiä ja kurkistin taaksepäin. Käytävän toisella puolella viistosti takanani istui mies, joka katsoi minuun huvittuneena. Mikäköhän kekkeruusi sekin oli olevinaan? Tummat ja ilmeisesti pitkät hiukset olivat niskaan sidottuna. Päätä peitti lierihattu ja sisälämpötilasta huolimatta miehellä oli viittamainen takki päällään. Parta oli lyhyeksi leikattu ja tarkkaan suun ympärille muotoiltu.

Olkapäätäni nyhjäistin jälleen ja Anais-mummo tarjosi konjakkiaan. Mikäpä siinä. Miehen huvittunut tuijotus ärsytti. Ihmettelin, mistä mies oli mahtanut siihen ilmaantua. Hän ei jotenkin tuntunut kuuluvan joukkoon ollenkaan ja olin varma, että olisin huomannut hänet jo asemalla. Sytytin toisen tupakan ja päätin antaa asian olla. Siinäpähän tuijottaisi. Katsoa saa...

Juna jyskytti ja tärisi allani. Nostin toisen jalkani polven päälle ja annoin hameen helman valua vähän enemmän syliäni kohti. Olihan minulla jumalauta reidet, joita ei tarvinnut hävetä. Olimme yhdessä Anais-mummon kanssa juoneet konjakin miltei loppuun ja tunsin oloni uhmakkaaksi. Nakkelin niskojani itsekseni, sillä kihelmöinti kiusasi yhä. Tunsin miehen katseen hivelevän vartaloani. Hän ei kuitenkaan eleelläkään osoittanut mitään huonoja tapoja eikä sanonut minulle mitään.

Tupakkavaunun tunnelma oli riehakas ja savusta sakea. Edempänä istuvalla naisporukalla oli naurunkätkätyksestä päätellen kovasti hauskaa. Teinipoika kavereineen rummutteli jaloillaan ja käsillään. Anais-mummo selvitteli minulle kuolevan sukunsa värikkäitä vaiheita. Mustaan hapsutakkiin pukeutunut vaalea mies poltti tupakkaa ja kuunteli vierustoverinsa humalaista selostusta muusikon kiertue-elämästä.

En malttanut olla vilkaisematta hattupäistä miestä. Katsahdin, vaikka tunsinkin oloni hiukan hölmöksi noin kahdennenkymmenennen pään käännöksen jälkeen. Mies kohotti kysyvästi kulmiaan, mutta ei edelleenkään sanonut mitään. Tunnustelin vaivihkaa kainaloitani ja olin kiitollinen, että kerrankin Rexona teki sen minkä lupasi. Varmuuden vuoksi kuitenkin riisuin bleiserini.

”Täällä onkin kuuma”, vierustoverini nyökytteli ja hikkasi.

Jälleen tunneli ja pimeys. Rykäisin. Nyt olin kokenut matkustaja eikä mikään tunneli hätkähdyttänyt. Juna jyskytti ja kolisi. Ääni kuului yllättävän kovana ja penkki allani tärisi yhä kovemmin. Puristin reisiäni tiukemmin yhteen ja olin iloinen että pimeys kätki punastumiseni.

Äkkiä ponnahdin seisomaan. Jokin oli nyt vialla. Poissa olivat poikajoukon rummutukset ja naisjoukon rehevä nauru. Konjakin ja Anais Anaisin hajujen tilalle oli tullut ummehtunut, ikään kuin mausteinen tuoksu.

”Hei...” koitin huudahtaa, mutta ulos tullessaan huutoni vaimeni kuiskaukseksi.

Tunsin käsien kietoutuvan ympärilleni.

”Ei mitään hätää”, kuiskasi matala, hieman käheä ääni.

Huulet ja pieni partakarvoitus hipaisivat korvaani ja ohimoani. Mausteinen tuoksu voimistui. Junan heilumisesta huolimatta käsien ote oli vahva ja pitävä. Mies sanoi tyystin vieraalla kielellä sanan ja ympäristö alkoi saada valoa.

Myönnän ajatelleeni, etteivät VR:n junat olleet kovin luksusta. Punainen sisusta sai ympäristöstä jotenkin 70-lukuhenkisen likaisen luolan. Savu tupakkavaunuissa vain korosti sitä. Vaunu oli tietysti täynnä istuimia ja katonrajassa metalliset laukkuhyllyt.

Nyt minua kohtasi tyystin toisenlainen näky. Vaunun seinä...