Frédéric Bastiat
Suomentanut Petri Kajander
Ranskankieliset alkutekstit
La Loi 1850
Ce qu’on voit et ce qu’on ne voit pas 1850
Pétition 1845
Suomennoksessa apuna käytetyt teokset:
Frédéric Bastiat: The Bastiat Collection,Ludwig von Mises Institute, 2007.
Frédéric Bastiat: Selected Essays on Political Economy, käänt. Seymour Cain, Irvington-on-Hudson, NY: The Foundation for Economic Education, Inc., 1995.
Johdanto © Johan Norberg, 2009
Johdannon suomentanut Riikka Toivanen
www.taloudenperusteet.com
ISBN 978-952-67999-1-9
Credentum Oy, 2013
Frédéric Bastiat on antanut virikkeitä paitsi klassiselle myös nykyaikaiselle liberalismille. Hänen klassinen pamflettinsa Laki (La Loi) on viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana levinnyt Yhdysvalloissa suunnilleen miljoonana kappaleena, mistä ansio lankeaa etenkin ajatushautomo Foundation for Economic Educationille. Sen hallituksen jäsen Lem Bulwe oli myös General Electricin varatoimitusjohtaja. Hän varusti näyttelijä Ronald Reaganin aineistolla, kun tämä 1950-luvulla veti yrityksen tuotteita esittelevää televisio-ohjelmaa ja kiersi myös ympäri maata esiintymässä työntekijöille. Reaganin saamien kirjojen joukossa oli Bastiatin kirjoituksia, ja ajan mittaan Reagan puhui yhä enemmän vapaan yritteliäisyyden eduista ja valtiovallan vaaroista. Hän siirtyi pian politiikkaan, ja hänen kannanotoissaan näkyivät hyvin selvästi Bastiatilta, varsinkin esseestä Laki, saadut vaikutteet. Muut poliitikot puhuivat siitä, kuinka he ratkaisevat kansalaisten ongelmia, kun taas Reagan varoitti poliitikkojen ja virkakoneiston rosvoavan kansalaisia ja vievän heiltä vapauden. Tultuaan valituksi Yhdysvaltojen presidentiksi Reagan mainitsi haastatteluissa Bastiatin yhtenä merkittävimmistä inspiraation lähteistään. Reagan ja hänen brittiläinen kollegansa Margaret Thatcher liberalisoivat 1980-luvulla omat maansa ja antoivat vauhtia uusliberalistiselle aallolle kaikkialla maailmassa. Ranskaan tekemällään valtiovierailulla Thatcher kertoi, että Bastiat on taloustieteen alalla hänen mielilukemistaan, mutta sai havaita, että vierailun isännät tuskin tiesivät, kuka Bastiat on.
Ei ole sattuma, että ranskalainen taloustieteilijä Frédéric Bastiat (1801–1850) on innostanut myöhempää libertaristista ajattelua. Hän kannatti optimistista ja periaatteellista liberalismia ja opetti, että kaikkien yhteiskuntaryhmien tilanne voisi olla parempi, jos valtio myöntäisi kansalaisille kaikki vapaudet ja oikeudet ja kapitalismin sallittaisiin lisätä yleistä hyvinvointia. Hyvin sitkeästi ja taitavasti hän osoitti, miten kaupan sääntely, valvonta ja verot suosivat toisten kustannuksella vain harvoja ja vahingoittavat kansantaloutta. Ainutlaatuista oli, että Bastiat ei selostanut asiaansa kuivan teoreettisesti. Päinvastoin, hän kirjoitti hyvin ymmärrettävästi ja mukaansatempaavasti. Erityisesti vakavista aiheista hän kirjoitti humoristisesti, pilke silmäkulmassa. Juuri tämä sai Cobdenin luonnehtimaan hänen kirjoituksiaan ”viihdyttäviksi kuin romaani” ja Schumpeterin miettimään, olisiko Bastiat ehkä ”loistokkain koskaan elänyt talousjournalisti”.
Bastiat ei ehtinyt täyttää 50 vuotta. Vielä 44-vuotiaana hän ei ollut kirjoittanut ainoatakaan niistä teksteistä, jotka nostivat hänet maineeseen. Siihen asti hän oli elänyt rauhallista elämää kaukana politiikan ytimestä vallankumousajan Ranskassa. Hän syntyi kauppiasperheeseen Bayonnessa Etelä-Ranskassa kesäkuun lopulla 1801. Hän oli alle kymmenvuotias vanhempiensa kuollessa, ja siitä lähtien hän asui isoisänsä hoivissa pienessä Mugronin kylässä vähän pohjoisempana. Alkeiskoulun jälkeen hän siirtyi kristilliseen oppilaitokseen Sorèzeen. Siellä hän pääsi lukemisen makuun ja oppi englantia, mikä oli hänen kehityksensä kannalta tärkeää. Bastiat ei suorittanut loppututkintoa vaan muutti 17-vuotiaana takaisin Bayonneen työhön setänsä yritykseen. Nuorta Frédériciä ei kuitenkaan kiinnostanut yrittäminen vaan opinnot. Hän näki, että liike-elämä kärsi Napoleonin sotien jälkeen Ranskassa käyttöön otettujen ankarien kaupparajoitusten puristuksessa. Tilanne herätti hänessä jo varhain vastenmielisyyden tulleja ja sääntelyä kohtaan, ja hän alkoi lukea libertaristisia taloustieteilijöitä, etenkin Adam Smithiä ja Jean-Baptiste Sayta. Hänestä tuli jo varhain libertarismin kannattaja.
Frédéric aikoi Pariisiin opiskelemaan, mutta sairastunut isoisä halusi hänen palaavan Mugroniin. 23-vuotias nuori mies matkusti vuonna 1824 takaisin pikkukylään ja ryhtyi hoitamaan perheen maatilaa. Hän jäi sinne 20 vuodeksi. Fysiokraattien ajatuskuluista innostuneena hän ryhtyi modernisoimaan tiluksiaan. Saadakseen kanavoiduksi opiskeluintoaan hän perusti pienen fysiokraattisen keskustelukerhon, jossa käsiteltiin maanviljelyn ja talouden kysymyksiä, mutta kyläläisten välinpitämättömyyden vuoksi hän joutui uurastamaan ankarasti. Bastiat sai kuitenkin elinikäisen ystävän nuoresta älykkäästä juristista Félix Coudroysta. Coudroy kannatti Rousseaun ajatuksia ja puhui innokkaasti valtiososialismin puolesta. Individualismia ja talouden vapautta hän piti kaaoksen ja anarkian synonyymeinä. Ystävykset hioivat argumenttejaan ja harjoittelivat esiintymistaitoja alituisilla keskinäisillä väittelyillä. Voidaan sanoa, että Frédéric harjoitteli kirjallista uraansa varten, ja lopulta hänen onnistui saada Coudroy muuttamaan näkemyksiään ja hyväksymään libertaristiset teoriat. Hyväntahtoinen eripura voitiin korvata yhteistyöllä.
Ranska oli alkanut Napoleonin ajan jälkeen palata vanhoihin käytäntöihin. Bourbonien restauraatio tarkoitti ylhäisön etuoikeuksien, kirkon vallan, sensuurin ja raskaiden verojen paluuta. Levottomuus lisääntyi, ja heinäkuussa 1830 kansa nousi kapinaan Kaarle X:tä vastaan. Frédéric matkusti Bayonneen osallistuakseen heinäkuun vallankumoukseen. Kuudensadan miehen joukossa hän valmistautui hyökkäämään kaupungin linnaan, mutta portit avattiin ja sotilaat kutsuivat vallankumoukselliset juhlimaan. Tapaus oli viesti siitä, kuinka vähän tukea vanhalla hallinnolla oli. Epäsuosiossa ollut kuningas pakeni, ja hänen tilalleen nousi Ludvig Filip kansalaiskuninkaaksi. Nyt oli keskiluokka saamassa vallan, ja hallitus saisi oikeutuksensa kansalta.
Frédéric Bastiat palasi Mugroniin jatkamaan rauhallista elämää, ja hänet valittiin kylän rauhantuomariksi. Hän suhtautui edelleen epäluuloisesti säänneltyyn talouteen, jonka muuttamiseksi uusi hallinto ei tehnyt mitään. Bastiat paheksui sitä, että teollisuus, joka nyt sai poliittista valtaa, käytti talouden sääntelyä hyväkseen hankkiakseen etuoikeuksia ja lujittaakseen protektionismia. Ranska eristyi taloudellisesti uskoessaan, että voisi suosia omaa elinkeinoelämäänsä. Bastiat kirjoitti artikkeleita vapaan kaupan puolesta, mutta ei saanut erityisempää huomiota. Bastiatilla ei ollut halua siirtyä valtakunnanpolitiikkaan. Siihen hän sotkeutui sattuman kautta. Toisin kuin ystävänsä, hän puolusti usein Englantia ja sen liberaalia politiikkaa. 1840-luvun puolivälissä hän kuuli syytöksiä, joiden mukaan Britannian pääministeri olisi puhunut Ranskasta hyvin väheksyvästi. Bastiatin oli vaikea uskoa, että lausuntoa olisi siteerattu oikein. Sen todistaakseen hän päätti ryhtyä tilaamaan englantilaista sanomalehteä The Globea, joka oli perustettu kuukautta aikaisemmin. Hän löysi numeron, jossa puhetta referoitiin, ja kävi ilmi, että Bastiat oli ollut oikeassa: vihamielinen ranskalainen toimittaja oli siteerannut pääministeriä väärin. Mutta tärkeämpää oli se, mitä Bastiat luki The Globen muilta sivuilta. Sieltä hän sai nimittäin tietää eräästä englantilaisesta ilmiöstä, josta ei puhuttu Ranskassa: Richard Cobdenin ja John Brightin vapaakauppaliike oli levittämässä liberaaleja ajatuksia tavallisen kansan, erityisesti työväenluokan, keskuuteen. Bastiat oli uskonut, että ajatus vapaakaupasta oli mennyttä, koska häntä lukuun ottamatta sen puolesta ei puhunut kukaan. Nyt hän huomasi, että Englannissa sitä kannattamaan oli syntynyt kokonainen kansanliike. Hän riemastui löydöstään: jos se toimii Englannissa, miksei myös Ranskassa?
Seuraavina vuosina hentoisesta ja arasta Bastiatista kehittyi varsinainen voimanpesä. Manchester-liberalistien innoittamana hän kirjoitti perusteellisen artikkelin kaupan rajoitusten vaikutuksesta Englantiin ja Ranskaan ja lähetti sen loppuvuodesta 1844 arvovaltaiselle Journal des économistes -lehdelle. Lehdessä hämmästeltiin, että niin taitava talousasiantuntija oli löytynyt jostain maan äärestä, ja häneltä pyydettiin lisää artikkeleita. Niitä kirjoittaessaan Bastiat kävi toimituksessa ja ystävystyi Cobdenin kanssa. Bastiat ryhtyi kirjoittamaan kirjaa englantilaisesta vapaakauppaliikkeestä ja matkusti Pariisiin järjestelemään sen julkaisua. Maalaisasussaan, pikku hatussaan ja pitkissä hiuksissaan hän näytti ulkoisesti olevan väärässä paikassa, mutta sai vihdoin ajatuksilleen huomiota. Hänelle esitettiin paikkaa yliopistossa ja tarjottiin toimittajan paikkaa Journal des économistesissa. Bastiatin rauhallinen ironia ja opettavaiset esitykset herättivät suurta kiinnostusta. Vuoden 1845 loppuun mennessä hän oli kirjoittanut niin paljon, että saattoi koota artikkeleista teoksensa Sophismes économiques ensimmäisen osan. Se myytiin pian loppuun ja käännettiin englanniksi ja italiaksi. Vuoden kuluttua Bastiatin onnistui perustaa vapaakauppajärjestö Bordeaux’hon, minkä jälkeen hän matkusti suoraan Pariisiin toistamaan urotyönsä. Hän jäi pysyvästi pääkaupunkiin, jossa hän arveli voivansa olla eniten hyödyksi. Hänen vaikutuksensa oli tässä vaiheessa huomattava ulkomaita myöten. Tyypillistä on, että Yhdysvalloissa käymässä olleen maanmiehen Michael Chevalierin sai vakuuttumaan vapaakaupasta Bastiatin amerikkalainen kannattaja. Yhdessä muun muassa Chevalierin kanssa Bastiat piti seuraavina vuosina esitelmiä ja julkaisi Pariisissa pamfletteja ja lentolehtisiä. Pitkä sarja julkisia kokouksia vapaakaupan puolesta houkutteli joka kerta paikalle kahdentuhannen hengen yleisön. Yhä useampi lehti siirtyi kannattamaan vapaakauppaa, mutta vapaak...