Frédéric Bastiat

Mitä nähdään
ja mitä ei nähdä

Suomentanut Petri Kajander

Ranskankielinen alkuteksti

Ce qu’on voit et ce qu’on ne voit pas 1850

 

Suomennoksessa apuna käytetyt teokset:

 

Frédéric Bastiat: The Bastiat Collection,Ludwig von Mises Institute, 2007.

 

Frédéric Bastiat: Selected Essays on Political Economy, käänt. Seymour Cain, Irvington-on-Hudson, NY: The Foundation for Economic Education, Inc., 1995.

 

www.taloudenperusteet.com

 

ISBN 978-952-67999-6-4

Credentum Oy, 2013



Näkyvä ja näkymätön

Taloudessa teko, tapa, instituutio ja laki eivät aiheuta pelkästään yhtä vaikutusta vaan sarjan vaikutuksia. Näistä vaikutuksista ainoastaan ensimmäinen on välitön; se ilmenee samanaikaisesti aiheuttajansa kanssa se on kyvä. Muut vaikutukset ilmaantuvat peräkkäisinä ne ovat näkymättömiä: olemme onnekkaita, jos voimme ennakoida ne.

Huonon ja hyvän taloustieteilijän välillä on vain yksi ero: ensimmäinen huomioi ainoastaan kyvän vaikutuksen; toinen huomioi sekä kyvän vaikutuksen että myös välttämättömät ennakoitavat vaikutukset.

Tämä ero on valtava, sillä lähes aina kun välitön vaikutus on suosiollinen, seuraavat vaikutukset ovat kohtalokkaita ja päinvastoin. Tästä seuraa, että huono taloustieteilijä tavoittelee pientä nykyistä hyvää, josta seuraa suuri pahuus, hyvän taloustieteilijän tavoitellessa suurta tulevaa hyvää pienen nykyisen pahan riskillä.

Sama pätee luonnollisesti terveyteen ja moraaliin. Usein käy, että mitä makeampi tapojen ensimmäinen hedelmä on, sitä kitkerämmät ovat sen seuraukset. Esimerkkeinä mainittakoon paheellisuus, joutilaisuus ja tuhlaavaisuus. Ihmisen keskittyessä kyvään vaikutukseen, ilman että hän on vielä oppinut erottamaan kymättömiä vaikutuksia, hän sortuu kohtalokkaisiin tapoihin, ei pelkästään luonnollisesta taipumuksestaan vaan myös tarkoituksella.

Tämä selittää ihmiskunnan tuskallisen kehityksen. Tietämättömyys ympäröi hänen kehtoaan: toimintaa ohjaavat ensimmäiset vaikutukset, alkuvaiheessa pelkästään nähtävissä olevat. Hän oppii huomioimaan muut vasta pitkän ajan kuluttua. Tämän n oppii kahdelta eri mestarilta: kokemukselta ja harkinnalta. Kokemus opettaa pätevästi mutta säälimättömästi. Se tekee meidät tietoisiksi kaikista teon vaikutuksista saaden meidät tuntemaan ne; emme voi lopulta olla tiedostamatta tulen polttavaa vaikutusta, jos poltamme itsemme. Tämän karkean opettajan suosisin korvattavan hiukan hienovaraisemmalla, jos mahdollista. Tarkoitan harkintaa. Tässä tarkoituksessa käyn läpi tiettyjen taloudellisten ilmiöiden vaikutuksia asettamalla vastatusten kyvät ja kymättömät vaikutukset.

1. Rikottu ikkuna

Oletteko koskaan sattunut todistamaan kelpo kauppias Matti M. Kansalaisen suuttumusta silloin, kun hänen huolimaton poikansa rikkoo ikkunan? Jos olette ollut paikalla tällaisessa tilanteessa, olette samalla varmasti todistaneet myös paikalle saapuneiden katsojien lähes yhdestä suusta tarjottua vakiopahoittelua epäonniselle ikkunan omistajalle: Vain huono tuuli ei puhalla mitään hyvää. Jokaisen täytyy elää, ja miten kävisikään ikkunan lasittajan, jos lasit eivät koskaan hajoaisi?”

Tällainen pahoittelu pitää sisällään kokonaisen teorian, jota meidän on hyvä tutkailla tarkemmin tämän yksinkertaisen tapauksen kautta, sillä se vastaa tarkalleen samanlaista tapausta, joka epäonneksemme vaikuttaa useimpien talouselämämme instituutioiden taustalla.

Oletetaan korjauksen maksavan kuusi frangia. Onnettomuus tuo lasittajalle kuuden frangin arvosta liiketoimintaa sen myönnän. Minulla ei ole mitään sitä vastaan; se on perusteltu oikeutetusti. Lasittaja tulee, suorittaa tehtävänsä, vastaanottaa kuusi frangia, hieroo käsiään ja sydämessään siunaa huolimatonta lasta. Kaikki tämä on kyvää.

Mutta jos toisaalta tullaan johtopäätökseen, kuten liian usein tapahtuu, että lasien rikkominen on hyvä asia, koska se saa rahan kiertämään ja aikaansaa yleistä talouden virkistymistä, olen velvoitettu huudahtamaan: Tuo ei kelpaa! Teoria käsittää vain kyvän; se ei huomioi kymätöntä.

kymättömäksi jää, että kun kauppias kuluttaa kuusi frangia yhteen asiaan, hän ei voi kuluttaa niitä johonkin toiseen. kymättömäksi jää, että ellei hänen olisi täytynyt korjata ikkunalasia, hän olisi korvannut esimerkiksi kuluneet kenkänsä tai hankkinut uuden kirjan kirjastoonsa. Lyhyesti sanottuna hän olisi käyttänyt kuusi frangia tavalla, jonka tämä onnettomuus on estänyt.

Seuraavaksi laajennetaan näkymää liiketoimintaan yleisesti. Ikkunan rikkoutuessa lasittajan toiminta vilkastuu kuudella frangilla: tämä on näkyvissä.

Ellei ikkuna rikkoutuisi, kenkäteollisuus (tai joku muu) olisi vilkastunut kuuden frangin edestä: tätä ei nähdä.

Ja jos otamme huomioon kyvän, koska se on negatiivinen tekijä, ja kymättömän, koska se on positiivinen tekijä, tulee meidän huomata, ettei liiketoiminnalle yleensä tai kansalliselle työllisyydelle kokonaisuutena koidu mitään hyötyä, rikotaan ikkunoita tai ei.

Keskitytään nyt Matti M. Kansalaiseen. Ensimmäisessä oletuksessa, jossa ikkuna oli rikki, hän kuluttaa kuusi frangia eikä hänellä ole enempää tai vähempää kuin aikaisemmin, vain ilo ehjästä ikkunasta.

Toisessa, jossa oletamme ettei ikkuna rikkoudu, n olisi käyttänyt kuusi frangia kenkiin ja pystynyt samaan aikaan nauttimaan sekä kenkäparista että ikkunasta.

Matti M. Kansalaisen ollessa osa yhteiskuntaa meidän täytyy päätyä lopputulokseen, kun otetaan huomioon sekä nautinnot että työt, että yhteiskunta on menettänyt rikkoutuneen ikkunan arvon.

Mistä saavumme yleistämällä tähän odottamattomaan johtopäätökseen: ”Yhteiskunta menettää tarpeettomasti tuhottujen esineiden arvon”; ja tähän elämänohjeeseen, joka nostattaa protektionistien hiukset pystyyn: ”Rikkominen, pilaaminen tai tuhlaaminen ei voimista kansallista työllisyyttä”, tai vielä lyhyemmin: Tuhoaminen ei ole hyödyksi.”

Mitä sanot, Moniteur Industriel tai mitä M. de Saint-Chamansin1 seuraajat, joiden esikuva on laskenut erittäin tarkasti mitä liiketoiminta hyötyisi Pariisin polttamisesta, jos talot pitäisi rakentaa uudelleen?

Olen pahoillani keskeyttäessäni hänen nerokkaat laskelmansa, erityisesti koska niiden henki on läpäissyt lainsäädäntömme. Mutta pyyn häntä aloittamaan uudelleen ottamalla huomioon sen mikä ei ole kyvissä ja asettamalla sen kyvän rinnalle.

Lukijan tulee muistaa, että esittämäni pieni draama ei koske pelkästään kahta vaan kolmea tahoa. Yksi heistä, Matti M. Kansalainen, edustaa kuluttajaa, joka joutuu tihutyön takia tyytymään yhteen nautintoon kahden sijasta. Toinen, lasittajaksi nimetty, edustaa tuottajaa, jonka liiketoiminta vilkastuu onnettomuuden ansiosta. Kolmas on suutari (tai joku muu valmistaja), jonka liiketoiminta rsii vastaavasti samasta syystä. Nimenomaan tämä kolmas henkilö pysyy piilossa, vaikka ilmentämällä kymätöntä n on välttämätön osa ongelmaa. n saa meidät ymmärtämään, kuinka mieletöntä on nähdä hyötyä tuhoavassa toiminnassa. n tulee opettamaan meille pian, kuinka on yhtä lailla mieletöntä nähdä hyötyä kaupan rajoitteissa, jotka loppujen lopuksi eivät ole enempää tai vähempää kuin osittaista tuhoamista. Näin ollen, jos ollaan valmiit kohtaamaan kaikkien sääntelyä suosivien väitteiden alkuperä, tullaan ainoastaan löytämään muunnelma tästä kuluneesta yleisestä sanonnasta: Miten kävisi ikkunan lasittajien, jos kukaan ei koskaan rikkoisi yhtään lasia?

2. Joukkojen kotiuttaminen

Kansakuntaan pätee sama kuin ihmiseen. Jos ihminen haluaa suoda itselleen nautinnon, hän harkitsee luonnollisesti, onko se kustannuksien arvoista. Turvallisuus on kansakunnalle suurin siunaus. Jos sen saavuttamiseksi on välttämätöntä hankkia sadantuhannen miehen armeija ja kuluttaa sata miljoonaa frangia, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Se on uhrauksilla ostettu nautinto.

Tulkoon siten selväksi ilman väärinymmärrystä, mitä tarkoitan ja mitä minulla on sanottavaa tästä aiheesta.

Eräs lainsäätäjä ehdotti kotiutettavaksi satatuhatta miestä, mikä vapauttaisi veronmaksajat sadan miljoonan frangin veroilta.

Jos rajoitumme tähän vastaukseen: ”Satatuhatta miestä ja nämä sadan miljoonan rahat ovat korvaamattomia kansalliselle turvallisuudelle. Se on uhraus; mutta ilman tätä uhrausta Ranska hajoaisi kiisteleviin ryhmittymiin tai jokin ulkopuolinen taho valtaisi sen.” Minulla ei ole mitään sanottavaa tähän näkökantaan, joka saattaa olla totta tai sitten ei, mutta joka ei sisällä mitään taloustieteen teorian vastaista. Väärinkäsitys alkaa kuitenkin, kun itse uhrauksen väitetään olevan etu sen hyödyttäessä jotakuta.

Ellen ole pahasti väärässä, samalla hetkellä tämän ehdotuksen esittäjän istuutuessa joku puhujista nousee ja sanoo:

Kotiuttaa satatuhatta miestä! Tiedättekö mitä olette sanomassa? Miten heidän käy? Mistä he saavat elantonsa? Ettekö tiedä työstä olevan pulaa kaikkialla? Että jokaisella toimialalla on ylitarjontaa? Päästäisittekö heidät markkinoille lisäämään kilpailua ja laskemaan palkkatasoa? Nyt kun on vaikeaa ansaita niukkakin elanto, eikö ole hienoa, että valtio tarjoaa leivän sadalletuhannelle miehelle? Huomioikaa tämän lisäksi armeijan kuluttavan viiniä, vaatteita ja aseita, ja näin se tukee valmistajien liiketoimintaa sekä varuskuntakaupunkeja, mikä ei ole vähempää kuin taivaanlahja lukemattomille tavarantoimittajille. Ettekö vapise ajatuksesta tämän suunnattoman taloudellisen toiminnan saattamisesta päätökseen?”

Tässä puheessa vedetään ilmiselvästi johtopäätökset sadantuhannen sotilaan ylläpidosta taloudellisista syistä, ei armeijan palveluksien tarpeesta kansakunnalle. Pyrkimyksenäni on pelkästään näiden taloudellisten seikkojen kumoaminen.

Satatuhatta miestä, jotka maksavat veronmaksajille sata miljoonaa frangia, elävät ja antavat toimeentulon tavarantoimittajille sadan miljoonan edestä. Tämä on näkyvää.

Mutta sata miljoonaa veronmaksajien taskuista otettuna lopettaa näille veronmaksajille ja heidän toimittajilleen elannon tarjoamisen sadan miljoonan frangin määrään asti. Tämä on kymätöntä. Tehkää omat laskelmanne. Laskekaa yhteen ja kertokaa, mitä voittoja tämä tuo suurelle yleisölle.

Omalta osaltani voin kertoa missä tappiot ovat, ja tehdäksemme asi...