Cover

Rautapää ja perkeleet

Ilmari Rautapää, okkulttinen etsivä


Aavetaajuus-sähkökirja 1



Kirjoittanut

Sami Tissari




ISBN 978-952-6657-25-7 (PDF)

ISBN 978-952-6657-26-4 (EPUB)

ISBN 978-952-6657-27-1 (MOBI)



Tajunta Media 2013

http://rautapaa.tajunta.net

http://aavetaajuus.tajunta.net


Nelijalkaiset ystävämme

Henrik Mesmesaari täs moi. Mä vedin aamulla kurssia FSB:n ulkomaantiedustelun porukalle. Ensialkuun mä pistin jätkät Flamingoon polskimaan. Ne pojat tykkää rypeä lämpimissä vesissä. Johtuu kai siitä, että ne ovat joka iikka peseytyneet armeijassa kolme vuotta kylmällä vedellä. Sen jälkeen vasta ruvettiin puhtaalla tukalla kattoon meidän juttuja. Ei sillä, että mä olisin sen sortin ennakkoluuloinen kansalainen, joka pitää ryssiä likasina. Saatanat potkivat ensi töikseen seminaarihuoneessa kengät jaloistaan. Pitääkin samantien laittaa allakkaan, että seminaarihuoneen kokolattiamatto pitää desinfioida ensi tilassa.

En mä niille mitään varsinaisia salaisuuksia paljastanut, mutta tarkkaan ne kuuntelivat. Neukkulan aikaan ne olivat pistäneet vähän helvetisti tuohta parapsykologiseen tutkimukseen, telepatiaan, ajatusten luentaan ja ekstrasensoriseen havainnointiin. Sen jälkeen ne olivat jääneet vähän jälkeen tällä alalla. Mä pääsin siihen käsitykseen, että ne yrittävät taas hypätä kelkkaan.

Esimerkiksi meidän runkkareista mä en niille puhunut mitään, vaikka se on meidän bisneksen yks kivijalka. Tää meidän tumppumeininki tuntuu olevan sen verran korkealentoista kamaa, että en mä siitä yleensä tilaajillekaan hiisku. Mä lupaan niille 10 prossaa lisää liikevaihtoa kolmessa kuukaudessa tai rahat takas.

Homma kaikessa yksinkertaisuudessan toimii sillä tavalla, että asiakkaan tuotteesta, tai mitä tahansa paskaa se ihmisille koittaa myydä, väkerretään maaginen merkki eli sigili. Monessa tapauksessa firman logo toimii melkein sellaisenaan sigilinä. Sitten me laitetaan käsityöjengi vetelemään urakkapalkalla kuivia tää sigili edessään. Jollain tavalla firmaa edustavan maagisen merkin lataaminen ihmisten seksuaalienergialla pistää kosmiset värähtelyt liikkeelle. Tai jotain, vitustako mä tiedän. Sen vaan tiedän, että homma vetää kuin viemäri. Tän puljun historiassa ei hilloja ole jouduttu asiakkaalle pulittamaan takaisin kuin kerran.

Eikä sekään kerta ollut meidän oma vika. Siinä oli asialla eräs nimeltä mainitsematon pummi Ilmari Rautapää. Mä en koskaan tule sitä oharia antamaan anteeksi. Mutta siihen kusipäähän palaan myöhemmin.

Agenttiporukka on sellaista, että rahaa ne eivät järin arvosta, kun niiden ei tarvitse sitä itse tehdä. Sen sijaan ne arvostaa tietoa. Ne maksoi mukisematta sen, mitä pyydettiin, mutta niiden pomo halusi seminaarin jälkeen pistää mulle henkilökohtaisesti infoa siitä, miten ne hommat hoitavat. Sillä tavalla se halusi osoittaa, että niiden saamat faktat olivat jollain tavalla niille merkityksellisiä.

Täytyy sanoa, että vaikka tiedustelujengin käyttämät metodit ovatkin kohtalaisen robusteja meidän tekniikoihin verraten, mä tykkäsin niiden käytännöllisestä lähestymiskulmasta. Tavallaan me ollaan samalla alalla, turvallisuuspalvelu ja Sinnelag. Ja mä sain tältä tiedustelupomolta aika hyviä vinkkejä. Ei nyt välttämättä teknisessä mielessä, mutta niiden tavassa lähestyä henkisiä juttuja on jotain itua.

Yksi ryssäpomon jutuista oli tämä: jos epäilet, että joku kusipää saattaa lähitulevaisuudessa tehdä oharit, älä tapa sitä kusipäätä. Tapa sen koira.

Se sanoi, että aikanaan ne olivat ohjelmallisesti listineet kaikki, jotka suinkin saattoivat olla siinä asemassa, että saattoivat tehdä hallaa niiden kuvioille. Se ei pitemmän päälle toiminut, sillä joka ikinen mulkku seisoo aina pitkän jonon kärjessä. Tapetun kärkimiehen tilalle ilmestyy välittömästi uusi niin kuin paperimukiautomaatista. Se on loppumaton jatkumo. Paskiaiset eivät niittaamalla tästä maailmasta lopu. Toisaalta yhtä yleispätevästi pitää paikkansa, että jokaisella mulkulla on joku koira, jota se potkii, mutta jota se ei tahdo muiden potkivan. Parhaiten kiusallisesta mulkusta pääsee eroon ottamalla selvää, missä se koiraansa pitää, menemällä sinne ja listimällä koiran mahdollisimman julmalla tavalla. Siitä on kaksinainen hyöty. Ensinnäkin koira on yleensä niin läheinen, että raato toimii ikään kuin postikorttina: katso miten piskillesi kävi, yhtä hyvin tämä olisi voinut tapahtua sulle. Toisekseen kun mulkku ei kerta kaikkiaan osaa olla ilman koiraa, se hankkii tuota pikaa uuden. Koska se ei halua kenenkään muun koskevan koiraansa, se välttää vastedes tekemästä mitään, mikä voisi sen ikiomaa hauvaa vahingoittaa.

Toisekseen se antoi mulle lahjaksi hyvän tahdon osoituksena Helsingissä toimivan agenttinsa. Jätkän nimi on Nikolai Vegarus, aikanaan jo pioneereista kakarana tiedusteluun värvätty kovapintainen kaveri, soluttautunut lanttumaakareiden pariin vähän niin kuin takaoven kautta. Vegarus pitelee kuulemma puolen Helsingin psykiatrien palleja otteessaan ja on valmis tarpeen tullen vääntämään lujaa. No mä pokkasin komeesti, tommoselle jannulle mulla on taatusti joskus käyttöä.

Jotta päivä olisi täydellinen, sihteeri ilmoitti, että kansanedustaja Ilona Tuohioja oli rimpauttanut ja tiedustellut zansseja pikku palaveriin. No mä sanoin siinä samassa, että mä otan eukon henkilökohtaisesti puhutteluun, ja allakkaan sille raivataan tilaa vaikka panssarinyrkillä. Et milloin mahtais rouvalle sopia tulla kylään? Sihteeri soitti Tuohiojalle takasin ja sano, että se olis tulossa huomenna vartin yli kaks, mutta että mulla on just silloin management-sessio hampurilaisketjun johdon kanssa. Mä käskin sanoa Tuohiojalle, että tervetuloa, pannu on kuumana. Sihteeri kyseli, että mites tää johtajavalmennus? Mä komensin sen hommaamaan sinne jonkun ohjelmatoimiston kautta stand up -koomikon pitämään porukan hyvällä tuulella, plus muutaman korin skumppaa ja punkkua. Se on niille loppupeleissä aivan sama, vaikka siellä olis Pelle Hermanni jorisemassa, kunhan se vaan maksaa tarpeeks. Tuohiojan mä sitä vastoin halusin nähdä niin kauan, kun se vielä olis korva luurista lämpimänä. On me ennenkin Sinnelagissa hoidettu poliitikkojen kuvioita. Etupäässä kokkeleita on käynyt vaalien alla, mutta ollaan me muutamaa natsiakin jelpattu. Niillä vaan ei toi valuuttapuoli oikein pelaa. Mut sossuja ei täällä ole liiemmin näkynyt. Niillä mun käsittääkseni on ollut propagandaverstaat omasta takaa. Toisaalta niillä ei ole kovin hyvin mennyt viime aikoina, niin että vois se sikäli olla, että ne etsii uutta pöhinää trad.-osaston tilalle. Fyrkkaa niillä kumminkin ihan selkeesti on, kun melkein jokainen kuli pulittaa niille joka kuukaus siivun palkastaan. Ja sitäpaitsi Tuohioja oli ottanut yhteyttä henk.koht. eikä ollut laittanut avustajaansa asialle. Niin että kyllä mä odottelin munat tulessa, mitä sillä olisi asiaa.