1

Ulkona kostea sininen hetki on juuri sulamaisillaan märäksi pimeydeksi. Julius sukeltaa porraskäytävästä hissiin, lamppu välkkyy, se on ollut rikki jo viikon. Seitsemän kerrosta aavemaisia välähdyksiä, peilissä on särö, kuin kasvojen heijastuksella olisi kolme silmää. Sisällä asunnossa Julius sytyttää eteiseen valot, sujauttaa työsalkkunsa komeroon ja purkaa keittiössä muovikassin sisällön kaappeihin. Hän tuoksuu vielä sateelta.

Julius hiipii makuuhuoneen ovelle ja kurkistaa sisään. Veera nukkuu käpertyneenä sängylle, hän on löytänyt pesän kaikkien valokuvien ja piirustusten ja satojen, tuhansien lappustensa keskeltä. Kokonaisuus kiertyy huoneen lattiasta, seinistä, katosta ja huonekaluista monimuotoiseksi spiraaliksi, jonka sydän tuhisee ja valuttaa kuolaa digikamera vasemman kouran puristukseen unohtuneena. Julius irrottaa kameran varovasti sormi kerrallaan ja nostaa sen yöpöydälle. Ei uskalla ottaa kuvaa, vaikka mieli tekisi.

Julius katselee uinuvaa Veeraa hetken ja tuntee pitkästä aikaa kuinka sisällä aaltoilee jotain valtavaa, auringonpaisteen ja itkun makuista. Veera on kuin pieni tyttö. Sellainen, jonka vanhemmat ovat jättäneet yksin komeroon ja joka on nukahtanut huolimatta uhmakkaasta päätöksestään pysyä hereillä. Veera on nukkuessaan ihmeen alaston, avuton, kuin hänellä ei olisi ihoa lainkaan. Juliukselle tulee mieleen simpukka ilman kuorta, kissa jolta on ajeltu karvat.

Julius levittää salaatinlehtiä kahdelle lautaselle, jäävuorisalaattia ja Lollo rossoa. Hän heittää muutaman tomaatinsiivun ja hiukan punasipulia sekaan ja valuttaa päälle oliiviöljyn, balsamiviinietikan ja rouhitun mustapippurin seosta. Leikattuaan muhkeat kiekot vuohenjuustoa leivänpalojen päälle, hän nostaa ne uuniin, istuu jakkaralle ja katselee kuinka siivut paistuvat hiukan, juuri sopivasti, niin että juusto ei ehdi sulaa. Kun leivät lepäävät salaattipedillä, hän ripottelee vielä hieman pinjansiemeniä annosten pinnalle. Julius avaa punaviinipullon ja haistaa, maistaakin suullisen. Ei kai hassumpaa. Hän osti tällä kertaa alkoholitonta, koska niin on molempien kannalta parempi. Julius sytyttää vielä kynttilän ja hiipii herättelemään Veeraa.

Veera on vielä vähän unisena söpön näköinen, lyhyt tukka sotkussa hän kyyristelee keittiön tuolilla kuin pikkuinen peikko. Upottaessaan pienet, aavistuksen verran nököttävät hampaansa lämpimään leipään hän hiukan jopa hymyilee. Julius on ihan hiljaa, nauttii olostaan niin paljon että melkein saa kyyneleen silmäänsä. Kasvot ovat kauniit ja avonaiset, kun Veera kaataa pullosta syvänpunaista viiniä lasiinsa, lähes piripintaan, ottaa pitkän huikan. Kuluu sekunti, kaksi. Julius haukkaa leivästä suuren palasen, vuohenjuuston maku on suorastaan taivaallinen, hän sulkee silmänsä hetkeksi eikä ehdi nähdä kuinka Veera muikistelee suutaan ja tunnustelee kielellään sen sisäpintaa, haistaa viiniä ja juo vielä varmuuden vuoksi lasinsa loppuun.

Julius avaa silmät nautiskeleva ilme levittäytyneenä kasvoille, mutta Veeran rumasti irvistävä naama lävähtää vastaan. Julius ehtii juuri väistää, kun Veera heittää vielä puolillaan olevan viinipullon häntä kohti. Pullo räjähtää seinään pirstaleiksi. Punaisia tippoja roiskuu molempien päälle, kuin verta. Kynttilä sihahtaa sammuksiin. Lasinsiruja on joka paikassa, kesken jääneiden ruoka-annosten päällä, Juliuksen hiuksissa ja hartioilla.

– Miten vitussa sä pässi olet ostanut alkoholitonta viiniä, Veera kirkuu.

– No kun sun lääkitys ja kaikki, mä ajattelin että näin olisi parempi.

– Kuvitteletko sä että mä olen joku hullu, joku alkoholisti ja narkkari vai?

Juliuksen tekee mieli vastata, että ei hän kuvittele. Mutta hän pitää järkevämpänä pysytellä hiljaa. Häntä ei huvita katsoa Veeraan päin, joten hän tuijottaa punaviinin tahraamia käsiään eikä pysty estämään kyyneliä valumasta, vaikka yrittää kovasti.

– Ei jumalauta, on siinä mulla äijä.

Äänensävy muuttuu astetta aggressiivisemmaksi.

– Kato mua silmiin kun mä puhun sulle, kato nyt helvetti mua silmiin.

Julius ei kehtaa nostaa päätään, koska itku yltyy koko ajan voimakkaammaksi.

– Perkeleen lellipentu, sä et tiedä elämästä mitään, Veera jatkaa.

Julius vapisee ja tietää, että alkaa pian nyyhkyttää ääneen. Veera tarttuu häntä kaulasta ja pakottaa leuan ylös, pitkät kynnet repivät kipeästi ihoa.

– Mä sanoin että kato mua silmiin.

Juliuksen kasvot ovat lähellä Veeraa, mutta silmät hän puristaa kiinni.

– Saatanan äpärä, voi vitun äpärä.

Veera lyö Juliusta nyrkillä naamaan. Julius tuntee kuinka silmäkulmasta alkaa valua verta. Toinen lyönti osuu korvaan ja saa sen humisemaan.

Veera odottaa, että Julius tekisi jotain radikaalia. Huutaisi, löisi takaisin. Mutta hän avaa silmänsä, vaikka ei näe juuri mitään, hoipertelee olohuoneeseen, istuu nojatuoliin ja laittaa television päälle, vuotaa tyhjiin. Veera jää sanattomaksi, paiskaa vielä molemmat viinilasit rikki. Seinän rappauksesta lohkeaa palanen.

Juliuksen syke on piinallisen korkea. Tuskanhiki. Hän tietää, että tämä ei ole vielä ohi. Vasemmassa silmäkulmassa tykyttää, hän näkee toisella silmällä kuinka televisiossa nainen ja mies suutelevat. Hän vaihtaa kanavaa ja laittaa äänen pois, miehet juoksevat talojen katoilla aseet kädessä. Se on hyvä.

Asunnon hiljaisuus tuntuu pelottavalta ja lohduttavalta samaan aikaan.

Veera ottaa lattialta suuren terävän lasinpalan, se hohtaa vihreänä sähkölampun valossa. Hän painaa lasin rosoisen kulman vasten arpikudoksen peittämää käsivarttaan ja viiltää. Vanhojen arpien hämähäkinseitin päälle puhkeavista haavoista tirskuu verta, se sekoittuu punaviinitahroihin. Ei Veeralla tosiasiassa ole aikomustakaan vahingoittaa itseään pysyvästi, ainakaan tällä kertaa, mutta tuskin hän sitä kysyttäessä myöntäisi. Hän kiskoo ja raapii raivokkaasti, vaihtaen kättä välillä, repäisee pari kertaa kaulan ihoa, vähän solisluun tienoiltakin, jotta saa punaisen nesteen valumaan rinnuksille, valkoiselle paidalle. Pintanaarmut saavat yllättävän paljon verta roiskumaan, sen hän tietää ennestään. Veera viiltää vielä pari paksua ja pitkää haavaa molempien reisien kalpeaan ihoon ja lyyhistyy sitten lattialle lasinsirpaleiden keskelle, alkaa nyyhkyttää kovaäänisesti.

Julius huokaa syvään, hän arvaa heti mistä on kyse. Ja mikä hänen seuraava roolinsa on tässä psykodraamassa. Ei jaksaisi. Hän istuu tuolissa jonkin aikaa ja käy taistelua itsensä kanssa. Yrittää sulkea Veeran jo teatraaliseksi tuskanhuudoksi yltyneen kiljahtelun tietoisuutensa ulkopuolelle. Julius piirtää päänsä sisälle maailmanpyörän. Hän keskittää kaiken energiansa sen pyörittämiseen, hitaan liikkeen seuraamiseen, hulmuaviin hameenhelmoihin, hiljaiseen tuoksuvaan kesätuuleen. Meren rantaan, turkoosien aaltojen rauhoittavaan loiskeeseen, hopeanhohtoisiin kuohuhuippuihin.

Lokit kirkuvat ja ruikkivat paskaa Juliuksen kasvoille. Veeran yökkäilyn ääni tunkee maiseman läpi. Julius nousee ja kävelee keittiöön kuin robotti.

Näky Veerasta kieriskelemässä lasinsirpaleissa, veressä ja oksennuksessa ei herätä Juliuksessa kovin voimakkaita tunteita. Kun näkee uutisissa joka päivä jonkun makaamassa paareilla verisenä, ei jonkin ajan kuluttua kiinnitä siihen sen enempää huomiota.

Tuntee hän jotain. Väsymystä, kai sitten hiukan sääliäkin. Kaikesta huolimatta. Hän auttaa Veeran ylös. Tämä kiertää kätensä Juliuksen ympärille, liimautuu kiinni vartaloon vapisevana ja uikuttavana iilimatona. Julius silittää tahmaisia hiuksia hetken, riisuu likaisen paidan ja taluttaa Veeran suihkun alle.

Veera istuu siiliksi käpristyneenä suihkukopin lattialla. Vesi värjäytyy vaaleanpunaiseksi. Julius hakee muutaman tabletin purkista, jonka etiketissä lukee rauhoittava lääke ja syöttää ne Veeralle, joka nielee kiltisti. Julius painelee pyyhkeellä ihon kuivaksi varoen haavoja. Veera istuu vessanpöntön kannelle, Julius puhdistaa haavat hellävaraisesti ja sitoo ja laastaroi ne mitkä pystyy.

Puolen tunnin supattelun ja paijaamisen jälkeen Veeran hengitys muuttuu niin raskaaksi, että Julius tietää tämän nukkuvan ja uskaltaa nousta sängystä. Hän painaa makuuhuoneen oven kiinni.

2

Lakaista, imuroida, mopata, tiskata, heittää oksennuksen ja veren tahrimat rätit roskakoriin ja viedä roskapussi ulos, tuulettaa. Keittiön siivoamiseen kuluu yllättävän kauan. Kello on yli keskiyön. Julius kurkistaa makuuhuoneen ovesta sisään, Veera kuorsaa, on takuuvarmasti sikeässä unessa.

Julius avaa työsalkkunsa. Papereita täynnä olevat kansiot, muovitaskut ja muut työhön liittyvät epäolennaisuudet lojuvat lähinnä silmänlumeena. Tekisi mieli sujauttaa käsi laukun vasempaan sisätaskuun, mutta se ei käy tänä yönä. Hän poimii nipun valokuvia oikeanpuoleisesta taskusta. Päällimmäinen on päivätty viikko sitten. Kasvot sivuprofiilista, poskessa naarmuja. Julius vilkaisee kuvan alle, seuraavassa on päiväys melkein kuukauden takaa. Kellanvihreää kuultavaa ihoa silmän alla. Sitä edeltävässä kuvassa sinisenvioletti rengas, muutama päivä taaksepäin punainen turvonnut silmäluomi. Julius ottaa salkusta pienen pikakameran, sen kromipinta tuntuu viileältä hikisessä kädessä.

Hän hiippailee vessaan ja lukitsee oven, valo peilin yläpuolella on paljastava. Ei jälki tosin ole kovin paha tällä kertaa, pieni repeämä vain. Hän tuijottaa liian pitkään kuvajaistaan ja pelkää hetken aikaa joutuvansa valkoisten kaakelien nielaisemaksi, huimaava kumma olo, mutta saa tilanteen hallintaan, itsensä irti taustasta. Hän valitsee sopivan kuvakulman, keskittyy, ettei käsi tärisisi ja näpsäisee.

Salaman räiskähtäessä Julius on naulinnut katseensa ulottumattomiin. Näissä kuvissa...