Lemmenjoen kultakätkö

Kirjoittajan teoksia


Seikkailuja Lapissa -sarja

Sotatunturin porovarkaat (2006 1.p, 2007 2.p)

Inarijärven aarre (2007 1.p, 2013 2.p/1.p e-kirjana)

Huumaava Haltin reitti (2008 1.p, 2013 2.p/1.p e-kirjana)

Lemmenjoen kultakätkö (2011)

Prinsessan sieppaus Pältsalla (2011)

Takaa-ajo Ruijassa (2012)

Koarvikoddsin noita (2012)

Outoja kulkijoita Tuntsan erämaassa (2012)



Seikkailuja maailmalla -sarja

Murha Niilillä (2013)







Matti Uurinmäki


Lemmenjoen kultakätkö


Seikkailuja Lapissa 4






© copyright Matti Uurinmäki
Kustantanut Naruska Saivo Oy – www.naruska.fi
e-kirjan toteutus Naruska Saivo Oy

2. uudistettu painos / e-kirjan 1. painos
ISBN 978-952-67109-9-0 (epub)

Kirja on aikaisemmin ilmestynyt painettuna v. 2011 (Naruska Saivo Oy)
ISBN 978-952-67109-1-4 (nid)

Kannen layout © Matti Uurinmäki
Valokuvat © Matti Uurinmäki

1
Salaperäinen viesti

    - Annatko sitä riikinkukkoa?

    - Tuossa! Janne työntää Antille pienen muovipussin, josta sojottaa värikkäitä höyheniä. – Red Tagiako aiot?

    - Sitä ajattelin, Antti myöntää. – Sehän on sellainen yleisperho, jolla saa miltei joka virrasta.

Pojat istuvat kahden puolen pöytää sitomassa perhoja. Pöydällä on lukuisia pussukoita erilaisia sidontamateriaaleja – erikokoisia ja –värisiä höyheniä, jäniksenkäpälää, oravanhäntää, poronkarvaa, jopa karhunkarvaa. Sekamelskan joukossa on myös villalankaa, sidontalankaa, tinseliä, lakkaa ja monenmoisia työvälineitä – sakset, pinsetit, lankapinsetit, piilosolmutyökalut, lakkaneula ja monta muuta tarviketta. Sidontapenkit on kiinnitetty pöydän reunaan.

    - Miltä näyttää? Janne irrottaa sidontapenkistään Klinkhämerin ja näyttää sitä pinseteillä Antille.

    - Kyllähän se minun silmilläni on vetävän näköinen, Antti myhäilee, mutta toivottavasti myös taimenen mielestä. Nepä onkin tarkkoja poikia, mitä suuhunsa nappaavat. - Tai tyttöjä, hän vielä mutisee lisäyksenä.

    - Pitää paikkansa, Janne myöntää asetellessaan perhoa korkinpalaan. – Pitäisiköhän vielä kieräyttää pari nymfiä , hän tuumailee rasiaansa tarkastellen. – Larvojakaan ei ole riittävästi. Sinne pohjakiviinhän niitä aina jää.

    - Miltäs tämä sitten näyttää? Antti vuorostaan nostaa esille jo aikaisemmin tekemänsä ruskean Nalle Puhin.

    - Hienoltapa tietysti, Janne kehaisee. – Tuohonhan nappaisi jo Luton puolimetrisetkin! Simo Lumme kehitteli tuon legendaarisen Nalle Puhin. Ei se kovin kummoiselta näytä, mutta melkein idioottivarma perho.

Pojat jatkoivat tarkkaa aherrustaan. Kyllä niitä perhoja kuluisi kesän mittaan useampia, vaikka kuinka varovainen olisi. Ei tämä toki ollut edes ensimmäinen sidontahetki talven mittaan. Useitakin kertoja Antti, Janne ja hänen veljensä Riku olivat kokoontuneet kellarin askartelutilaan perhonsidontapuuhiin ja samalla suunnittelemaan seuraavan kesän Lapin retkeä. Kevätauringon kaaren noustessa poikien vaelluskuume kohosi vähintäänkin samaa tahtia.

    - Tiesitkö, että Lutto on paitsi hyvä kalajoki myös vanha tunnettu kultajoki, Antti kysäisi.

    - En ole oikein osannut Luttoa kultajokena pitää, Janne totesi. – Olen aina ajatellut, että Lemmenjoki ja Ivalojoki sivujokineen ovat niitä kultajokia.

    - Se onkin totta, että suurimmat kultaryntäykset ovat tapahtuneet Ivalojoelle ja Lemmenjoelle, Antti myönsi. – Olen lueskellut talven aikana muutamia kullankaivuukirjoja.

Sidontatouhujen lomassa Antti jatkoi kertoilemistaan. – Ivalojoen kultaryntäys tapahtui jo 1870-luvulla, mutta Lemmenjoella vasta melkein sata vuotta myöhemmin eli sodan jälkeen. Ennen Lemmenjokea, jopa sodan aikana, kaiveltiin ahkerasti Saariselän Laanilan tienoilla. Sinnehän yltää Lutonkin latvahaara. Itse asiassa Suomen suurin kultahippu, oikea tosi isomus, joka painoi lähes 400 grammaa, väitetään löydetyn Luton latvalta.

    - No, sittenhän kultamuseokin on lähes oikeassa paikassa siellä Tankavaarassa, Janne pääteli. – Sehän on melko lähellä Laanilan seutuja.

    - Niin on, Antti vahvisti. – Itse asiassa se on aivan oikeassa paikassa senkin vuoksi, että itse Tankajoki sivupuroineen oli tärkeää kullanetsintäaluetta jo sota-aikana ja heti sen jälkeen.

Sitten Antti oikein innostui. – Muistatko, kun seikkailtiin siellä Käsivarressa ja Riku heräsi Nuhkankentän kummitteluun Meekonilla! Se kummitteluhan tarinan mukaan aiheutui siitä, että Meekonilla kotakenttää pitäneiden lappalaisten vene oli kaatunut järvellä ja yksi miehistä oli hukkunut. No, juuri tämä lappalaissuku, joka käytti sitä Nuhkankenttää, muutti aikoinaan Sodankylän Purnumukkaan Tankajoen varteen. Ja nämä purnumukkalaiset sitten huuhtoivat ja myös löysivät runsaasti kultaa Tankajoen sivupuroista.

Jannen ja Antin jutustelut keskeytyivät, kun Riku tuiskahti sisään. Tohkeissaan hän heilutti jotakin lappua kädessään. – Katsokaa! hän intoili. – Poikkesin kavereiden kanssa uteliaisuuttani torilla kevätmarkkinoilla. Siellä oli postikorttikauppias. Kun muistin, että Antti on ollut tänä talvena innostunut kullankaivuukirjoista, kysäisin, millaisia vanhoja postikortteja olisi kultakentiltä. - Olihan sillä kaverilla niitäkin, Riku jatkoi. – Sitten äijä kysäisi, olisinko kiinnostunut vanhasta kulta-alueen kartasta. Tietysti olin!

    - Torimyyjä kaivoi esiin vanhan kartan, Riku jatkoi kertomustaan. – Mies kertoi sen olevan Lemmenjoelta. Kun se oli huonokuntoinen, mies lupasi sen eurolla. Ajattelin, että eipä tuossa paljon häviä, ja niin ostin sen, Riku hymähti. – En ole sitä vielä edes avannut, kun pelkäsin, että se repeytyy, jos sitä alkaa siellä tuulessa pyörittelemään.

Kehys31

    - Näytähän, Anttikin innostui. Varovaisesti Riku levitti vanhan haurastuneen ja kellastuneen kartan lattialle. Sen käänteistä paljastui yllättäen valokuvakin. – Katsokaa, Riku hihkaisi. - Täällähän on lisälöytökin. Kuvassa näkyi vanha hirsikämppä, joka varmaankin oli ollut jonkun kullankaivajan tukikohta. Riku ojensi valokuvan Antille, joka ryhtyi sitä hartaana tutkimaan.

Valokuvan yhdestä kulmasta oli pala pois ja sen kulmat olivat taittuneet. Kuva oli ilmeisesti alunperin mustavalkoinen, mutta sen väri oli muuttunut ruskehtavaksi.

Kehys32

Kuvan takana oli kirjoitusta. Kynänjälki oli haalistunut ja osin levinnyt epäselväksi. Antti yritti saada siitä selvää.

    - Tämähän on tosi mielenkiintoinen, Antti tiiraili kuvaa. - Kuunnelkaahan! Antti kehotti. – Yritän saada tästä selvää… Jos luet tätä viestiäni olen lähtenyt Suuren Vaskojoen … eikä kun Vaskaajan … valtaukselle. Kultapalloni … ei, odottakaa … taitaa olla kultapulloni … kätköpakka…siis kätköpaikka…löyly…löytyy tällä: ps 23.

Antti oli innoissaan. Myös Riku ja Janne olivat kumartuneet Antin olan yli tutkimaan valokuvaa.

Kehys33

Antin sormi viipotti pitkin epäselvää tekstiä. – Sitten tässä pitkä rimpsu numeroita, joissa ei näyttäisi olevan mitään järkeä! Antti tuskaili.

    - Lue se vielä uudestaan, Janne yllytti.

    - Jos luet tätä viestiäni olen lähtenyt Suuren Vaskaajan valtaukselle, Antti tavaili takellen lähes näkymättömiin haalistunutta tekstiä. - Kultapulloni kätköpaikka löytyy tällä: ps 23. Sen jälkeen on vielä se numerorimpsu, Antti lisäsi.

    - Mitä se oikein tarkoittaa, Riku pohti. – Sen siitä hyvin ymmärtää, että joku kullankaivaja ilmoittaa kultapullonsa olevan kätketty. Onko se kaveri lähtenyt johonkin toiselle valtaukselle vai mitä hän tarkoittaa?

    - Kullankaivajajutuissa kuolemista kuvataan sanomalla, että joku lähti Suuren Vaskaajan luo, Antti tiesi kertoa. – Minun mielestäni tuon viestin kirjoittaja haluaa ilmoittaa, että jos joku on saanut tämän valokuvan käsiinsä ja päässyt lukemaan hänen viestinsä, niin hän itse on kuollut eli lähtenyt Suuren Vaskaajan valtaukselle, Antti päätteli.

    - Kuulostaa järkeen käyvältä, Janne vahvisti Antin arvailut. – Mutta varmaan tuo kullankaivaja on halunnut tällä viestillään ilmoittaa jotain muutakin. Mietitäänpä tuota viestin loppuosaa.

    - Siinä on selvästi jokin ohje, Riku totesi, mutta melkoisen salaperäinen.

    - Niin on, Antti myönsi. – Kullankaivaja kertoo, että hänen kultakätkönsä löytyy, kun selvittää tuon omituisen merkinnän Ps 23. Mikä ihme se on? Lisäksi on nämä numerot … 124411016411261247341056065411566011616754137711606011521334345, jos ne nyt oikein osasin tulkita.

    - Olisikohan tuossa kartassa joku merkintä, Riku keksi ja kumartui tutkimaan karttaa. – Jos karttaan on merkitty Ps23.

    - Se on ainakin yksi mahdollisuus, Janne yhtyi veljensä arveluihin. – Sehän voi olla vaikkapa joku sellainen merkintä, joka on jo valmiiksi painettu karttaan. Jannekin kumartui kartan ylle. – Suomen taloudellinen kartta, Janne luki karttalehden yläreunasta. – Maanmittaushallituksen toimittama 1929. Aika vanha kartta. Alareunaan on merkitty, että tämä kappale on painettu 1942, siis sota-aikana. Kartta on näyttänyt olleen kovassa käytössä. Kyllä tämä on varmastikin aito kullankaivajien kartta.

    - Tämän tekstin ovat varmaankin lukeneet jo kymmenet ennen meitä, Antti huokaisi pettyneen oloisena käännelleessään valokuvaa käsissään. – Kartta ja kuvahan ovat kymmeniä vuosia vanhoja. Moni on tietysti yrittänyt ratkaista tämän arvoituksen ja joku on saattanut onnistuakin. Kulta on jo siirtynyt toisiin taskuihin.

    - Mutta ei sitä varmuudella tiedä, Riku penäsi vastaan. – Voihan se kätkö olla edelleen löytämättä. Mitä se kultapullo, siis pullo, tarkoittaa?

    - Kullankaivajat säilyttivät kultahiekkaa ja isompiakin hippuja pulloissa, Antti selitti. – En tiedä, minkä vuoksi, mutta ehkä sen takia, että lasipullossa kulta ei tarttunut mihinkään saumoihin tai muuhun sellaiseen. Ja tiivishän pullo on, ei siitä pääse kulta varisemaan, jos on kunnollinen korkki.

    - Ja olihan sitä varmaan mukava katsella, kun kulta näkyi pullon läpi.

    - Yksi varma vihjehän meillä on, Riku palasi viestin pohdintaan ja käänsi valokuvan etupuolen näkyviin. – Valokuvaanhan on kirjoitettu Lemmenjoki ja joku toinen sana … Jäkälä … jotakin

    - Ehkä Jäkäläpää, Antti innostui ja kumartui katsomaan kuvaa. – Ei…, Jäkälä-äytsi! Se on yksi Lemmenjoen tärkeimmistä huuhd...